Vastaus: Euroviisut
Vaikka historia on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että kotimainen media ampuu täysillä yli ennakko-odotuksissa yllätyin silti ihan oikeasti Suomen sijoituksesta. Synkästä itsemurhapohjolasta tuli kerrankin koko kilpailun positiivisin kappale, ja vaikka se oli osallistujien perinteisempää viisuklisepäätä erottui se tänä vuonna joukosta ihan kohtalaisesti. Ehkä "kohu"suudelma maksoi monien maiden pisteissä aika paljon, iso osa mukana olevista maista on kuitenkin melko vanhoillisia. Aika erikoisesti Suomi ei saanut pistettäkään naapurimailta, edellisen kerran Ruotsi ja Viro jättivät nollille 1996.
Tanskan voiton pystyn hyväksymään, kappale oli ihan ok ja esittäjä söpö. Oma ääneni tosin meni Norjalle, jonka kappale menisi ihan täysin Depeche Modesta jos vain Dave Gahanin laittaisi laulamaan. Suomelta meni 12 pistettä Norjalle, eli ainakin täällä on kohtalaisen hyvä maku. Pistelaskun aikana tajusin, etten muistanut lopulta toiseksi sijoittuneiden Azerien kappaleesta yhtään mitään, vain lavashow jäi mieleen, eli ilmeisesti se riittää. Neljä viisujen viidestä automaattisesti finaaliin pääsevästä suuresta maksajamaasta sijoittui muuten taas kerran viimeisen kahdeksan joukkoon, vaikka brititkin yrittivät jälleen kisojen ehdottomasti nimekkäimmällä tiimillä.