Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Timppa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Aika-ajot oli äsken oikein helmi.
Sessio alkoi kaatosateella, joten monsuunirenkaat alle. Rata kuivui ja kuivui. Välikelin renkaat alle. Sijoitus jossain yli kymmenen. Viisi minuuttia ennen loppua katselin, että ajoura on jonkun verran jo kuivempi, joten riskillä pehmeet sliksit alle.
Siis vettä oli radalla oikein kunnolla, mutta ajoura oli melko puhdas, ja jos oli ruuhkaa radalla, joutui ajelemaan uran ulkopuolella, niin kierros oli sitten siinä.
Viimeisellä kierroksella sain puhtaan kiekan ja paalulle usean sekunnin erolla, kun kaikki muut ajeli kai välikelin pyörillä.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Tässä porukassa punastuu, kun menee kirjoittelemaan aiheesta :o

Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli varikkopysähdys. Pelaaja on vapautettu tehtävistä tällä alueella, näin ainakin easy-moodissa, jossa tuli huristeltua rinta rottingilla. Kuitenkin jotain haastetta olisi odottanut tältäkin rintamalta, kun sitä on kuitenkin tarjottu ihan sieltä aamuhämärästä alkaen. Kuuluu ikäänkuin kaavaan. Muuten kyllä varsin maukasta. Sadekelin aika-ajot Melbournessa ja muutaman tunnetun sikailijan nokittaminen antoivat mielihyvän tunteita nobo-kuskin pienessä mielessä.

Eka kisa:

[MEDIA]2758[/MEDIA]
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Onkohan kukaan kokeillut Logitechin momolla... Mahtaako pelittää eli ei ?

Minä en ainakaan saanut Momoa toimimaan :(

Noh, onhan se uudemman ratin hankinta ehkä tulossa GT5:n myötä, kun kovin vähän tuossa on nappeja nykypelejä ajatellen...
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Lähtisin kuitenkin väittämään et nopeet ja hyvät kuskit on tässäkin nopeita ja hyviä, varsinkin pitemmis kisoissa. siis kyllähän täs saa virheitä tehä, mut katotaan sit sarjassa et kuin hyvin pysyy nää "helppo ajaa" tyypit perässä?
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Lähtisin kuitenkin väittämään et nopeet ja hyvät kuskit on tässäkin nopeita ja hyviä, varsinkin pitemmis kisoissa. siis kyllähän täs saa virheitä tehä, mut katotaan sit sarjassa et kuin hyvin pysyy nää "helppo ajaa" tyypit perässä?

Onhan toi helppo ajaa, mut en ainakaan itse pysty ees 20%:n kisaa ajamaan siten et pärjäis...nopeus riittäis 10joukkoon, mut virheiden takia oon 23-24:s joka kisassa.

Äsken monacon aika-ajoissa kuivalla kelillä meni todella hienosti, ja kymmenes sija. Kisassakin viel varikkopysähdyksen jälkeen 11:sta, mut sit pieni ajovirhe, siipi irti osittain ja rengas puhki, varikolle ja jäin yli puolkierrosta toisiks viimisestä... Vedin suosiolla seinään ja keskeytin kun en neljäs kierrokses ois enää saanu niit kiinni.

FPS:stä kun on ollut puhe, niin TT:ssä monaco...en huomannut mitään ongelmaa, mut nyt urassa...aika-ajoissa oli aivan järkyttävää nykimistä

http://www.f1wolf.com/wp-content/uploads/2008/05/circuit_monaco.jpg

Mutkissa 14 ja 17 on semmosta nykimistä et ajosta ei meinannut tulla mitään. Tossa 14 mutkassa on iso näyttötaulu joka toimii pelissä, niin ilmeisesti se vie tehot siinä kohdin.

Kisassa ongelma oli puolta pienempi kuin AA:ssa, mut kaukana TT:stä, enkä ymmärrä kun mikään ei siinä kohdin muutu, ainoastaan pelimuoto.

Nyt alkaa kyl niin kännissäkin jo olemaan ettei enää parane uraa ajaa yhtään enempää, monaco kyllä harmittaa kun meni ekat pisteet tallille omaan mokaan
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Kyllä tällä fomula fiilikseen pääsee. Ohjaimena DFG ja melkein oletus säädöillä ja ohjauksen tuntuma on kyllä tarkka. Tullut pelattua codemasterin aiempia pelejä (shift,grid ja dirt) joissa jopa suoraan ajaminen oli hankalaa. Tässä tulee tunne, että autoa pystyy viemään ihan limitillä varsinkin monacossa kaiteiden välissä. Yllättävän paljon kärsii kyllä antaa kaasua ennenkuin perä lähtee irti vai johtuukohan siitä että tulee ajeltua automaattivaihteilla:rolleyes:. Muuten ajoavut on kyllä poissa päältä. Kausi tuli avattua intermediate vastustajilla 40% pituudella niin maalissa kakkoseen oli eroa 40 sekuntia eli seuraavaan kisaan pitää nostaa vastustajien tasoa:) tai sitten lotus oli odotettua parempi auto.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Tuli iteki hommattuu. Podiumille on tullu jo päästyy jollai keskitasol tai Hardil mut pakko myöntää et aika-ajois on välil ihan häntäjoukoissa. Parhaimmillaan sitten ihan sinne 6 sakkiin pääsee. Omia virheitä on tullu tehtyä välil ja niist voi syyttää vaan itteään. Tietysti ois kiva tietää mikä talli on paras ja mikä heikoin?oikeen maailman perusteel Red Bullin luulis olevan paras ja joku Hispania surkein.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

No meikä luuli et se on mun silmissä..... katotaan sit kisoissa erikseen
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Online kisoissa pärjää hyvin kun välttää ekan mutkan suman, ja ajelee suht virheettä, niin liki aina on kolmen sakissa.
Siellä on niitä pirun nopeita kuskeja jotka häviää äkkiä horisonttiin, mutta vähän ajan päästä ne saattaa linkuttaa perä edellä vastaan auto paskana, kun on seinään vedetty huolella. Mutta tietysti usein niitä ei näe ollenkaan, vaan ovat todella nopeita ja pysyvät radalla.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Siis voi hitto kun on realistinen peli. Jotku törpöt oli kolaroinut, hiekkaa ja hiilikuitua oli liikkunut radalle, en tiennyt sen vaikuttavan, ajoin siihen sitten tulee: Renkaissasi on (hiekkaa) ja se vaikuttaa pitoon, samalla toinen eturengas puhkesi.

Suoraan sanoen Uramoodi on hienoa mut ei jaksa ajella sitä. Itse olen mieltynyt 100% kisoihin Singaporessa kokonaisella viikon lopulla - sellaisen kävin ajamassa Vettelillä, Pädillä ilman apuja. Vaikeustasoa en muista ei ollut Legenddi.

Ekat harkat: s: 3, Tokat s: 5, Kolmannet s: 6, Aika-ajo : s: 9. Kisassa tiukkoja tilanteita, hienoa ajoa, Kuitenkin liian kapeat tiet estivät ohittelun ja aina vähän piti työntää toiset autot pois - Läpi ajo - rankku jonka jälkeen sija 12.. Sittenpä Trulli edessä jarrutti ihan eteen, etusippi irti, siltä takarengas tuomaristo itkee mulle ja autoni pyörähtää seinään tuloksena keskeytys.

22 tuntia ollut peli mulla niin 17 tuntii pelannut.. Yöllä nukuin 3 tuntia.


Ihan loistava peli kun alkaa oppimaan miten pelataan.

Pädipelaajat mitä nappiasetuksia käytätte? 1-settiä, 2-settiä vai omia.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Pädipelaajat mitä nappiasetuksia käytätte? 1-settiä, 2-settiä vai omia.
Omalla setillä. Oikea tatti kaasu/jarru, vasen ohjaus. Vaihteet R1 ylös ja L1 alas. Oikealle ja vasemmalle katsominen triggereistä. Muut napit ihan perusasetuksissa. Tuosta sivulle katsomisesta ei ole kyllä mitään hyötyä nyt kun ajan T-cam-kuvakulmassa. Ohjaamossa en vaan saa kunnon tuntumaa.

Lupaavan kuuloista, että harjoittelemalla alkaa sujumaan. Itse luovutin eilen kolmen tunnin väännön jälkeen, kun meni hermot throttle-lagiin.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Onko tässä suomenkielisiä valikoita yms.? Kun nuo formula-säännöt ei oo ihan perillä mulla (kaikki rangaistukset sun muut), niin aattelin että ois varmaan helpompi päästä asioista perille suomenkielellä.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

No eipä tuo Legendi niin helppo ollutkaan. Australiassa jokaisessa harjoitussessiossa 1 puhjennut rengas, aika-ajossa 20. ruutu ja kisassa 3 puhjennutta rengasta. Onneksi Trulli keskeytti kokonaan niin ei tarvinnu tulla maaliin 24:nä. Tällä kertaa polttoaine sentään riitti kun olin 2 kierrosta kärkeä perässä 29 kierroksen jälkeen. :o

En tiedä ajoinko jotenkin liian rajusti, mutta kaikki kuusi renkaan puhkeamista sattui kolmannella sektorilla. Yksi meni selkeästi omaan piikkiin kun paineet hävisi soralla käynnin jälkeen, mutta muut tuli ilman sen kummempaa syytä kesken ajon. Jes.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Säädättekö ite autoa? Ajelin ite pitkään Quick Setupilla minkä teki Engineer,no se ei tuottanu kunnon vauhtia kunnes säädin ite mm.Gearboxin täysin uuteen uskoon. Ajasta lähti pois vaatimattomat 4-5 sekuntia ja olin heti kärkipäässä aika-ajoissa. Tämä siis Grand Prix-tilassa 1 kisa.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Ajelin tänään Eau Rougen läpi n. 50 kertaa kaasu pohjassa ja sekä McLaren että Lotus eteni kuin kiskoilla. Tosin sain G25:n aika hyviin säätöihin, alkuperäiset asetukset eivät herättäneet erityisemmin luottamusta. Enkä edes uskalla kuvitella miten huono tuntuma pädillä on.

Kiinnostaisi tietää minkälaisia säätöjä käytät G25:ssa. Itse en niistä tiedä mitään, mutta ratin kyllä omistan.

Peli tosin seikkailee ensi viikkoon, jossain postin syövereissä.
 
Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä

Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli varikkopysähdys. Pelaaja on vapautettu tehtävistä tällä alueella, näin ainakin easy-moodissa, jossa tuli huristeltua rinta rottingilla.

Varikkopysähdys ihmetytti hieman itseänikin. Ei missään vaiheessa oikein ollut selvää, pitääkö tuossa tehdä jotain itse. Ääni kyllä käski jarruttamaan ja kaasuttamaan, mutta auto taisi tehdä nämä itsekseen.

Lukkiutuvan jarrun olisin myös toivonut näkyvän visuaalisesti selkeämmin, tunsi kyllä että eturengas meni lukkoon, mutta sitä ei silmällä havainnoinnut, kyllähän noissa tavallisesti pikkasen savua nousee. Ja valkoisen viivan ylitys varikon jälkeen tosiaan kai on sitten sallittua? Vähän ihmetyttää, kun muuten rangaistuksia kuitenkin jaellaan ilmeisesti varsin avokätisesti.
 
Jos varikko jutut on manuaalille asetuksista laitettu ni pitää kaasuttaa ja jarruttaa ite, muuten menee pitkäksi.

Ja kyl mul ainaki pyörät menee ihan näkyvästi pitkäksi
 
Ylös Bottom