Vastaus: Fallout 3 [PS3]
Mistään ylivaikeasta pelistä on Fallout 3:n kanssa turha puhua.
Itse olen pelannut alusta alken hardilla. Alussa haastetta kyllä piisasi ihan mukavasti, panokset olivat koko ajan loppu, samoin stimit, eikä niillä vähillä aseillakaan meinannut osua mihinkään. Toisaalta oma speech/science/small guns hahmoni ei mikään kummoinen taistelija ollutkaan. Muistan kyllä kuinka tiukat paikat tuli kun lähdin hakemaan Three Dogille antennia jo tasolla 4: tuli tuhlattua useampikin mini nuke juuri löydetystä fat manista kun ei niitä pirun mutantteja saanut rupuisella kiväärillä hengiltä.
Jossain tason 12 paikkeilla alkoi homma kuitenkin sujua jo aika hyvin. Kun tajusin vain kantaa tarpeeksi suurta arsenaalia mukana niin aina johonkin aseeseen riitti kuteja. Stimipulaan auttoi ruuan hamstraus ja kaikkien energia-aseiden kiikuttaminen outcasteille. Kyllä henki saattoi vielä mennä jos liian innokkaasti alkoi räiskiä, mutta haastetta oli jo huomattavasti vähemmän.
Nyt tasolla 20 peli on muuttunut jo liian helpoksi. Viiden viimeisen tason aikana onnistuin yllättävän helposti muovaamaan lähinnä puhelahjoihinsa ja älykkyyteensä tähän asti luottaneesta diplomaatista lähes voittamattoman tankin. Big guns nousi noiden viimeisten tasoje aikana tappiinsa, joten kivääreiden ja haulikoiden tilalle tulivat raketin- ja liekinheittimet sekä minigunit. Suojauksesta taas vastaa Enklaavin voimapanssari.
Rivivihollisista ei ole enää käytännössä mitään uhkaa; lähinnä tuntuu huvittavalta kun puukoilla varustautuneet raiderit uhoavat voimapanssariin sonnustautuneelle ja minigunilla varustautuneelle jyrälle. Plasmapyssyillään röpöttelevistä enklaavilaisista ei ole juuri sen enempää vastusta. Ainoa pientä pelkoa edelleen herättävä otus on deathclaw: jos sen jalkoja ei saa rampautettua raketilla tarpeeksi nopeasti, saatta henki olla höllässä. Toisaalta stimejä on tässä vaiheessa jo miltei loputtomasti, joten kyllä naamalle hyppivästä liskostakin selviää kun jaksaa naputella hotkeytä tarpeeksi tiuhaan.
Haasteen puutteesta huolimatta erämaan tutkiminen jaksaa kuitenkin edelleen viehättää. Pelikellossa on jo sellaiset 70 tuntia, mutta kartalla riittää edelleen runsaasti tutkimattomia paikkoja. Kyllä tämä ainakin minun kohdallani on synnyttänyt ehkä Oblivioniakin vahvemman addiktion, minkä on pakko olla erinomaisen pelin merkki.
Ei kolmonen siis mikään ylivaikea ole, mutta vaikeustaso on minusta ihan OK - eli jos skillit ei piisaa ja vastassa on pari supermutanttia niin kyllä oma ukko monesti pataan saa kun ei osaa ampua tarpeeksi kauas. Suomeksi siis: kuolen paljon (ja pelaan normaalilla). Ahtaissa tiloissa taas on helppo "kusettaa" kun frag mineillä ansoittaa käytävät etukäteen ja kranaatejakin saa viskeltyä paljon kovammalla prosentilla kun alamäkeen. On tämä minusta taistelun osalta siis ainakin vaikeampi kun perusputkiräiskintä normal-vaikeustasolla.
Mistään ylivaikeasta pelistä on Fallout 3:n kanssa turha puhua.
Itse olen pelannut alusta alken hardilla. Alussa haastetta kyllä piisasi ihan mukavasti, panokset olivat koko ajan loppu, samoin stimit, eikä niillä vähillä aseillakaan meinannut osua mihinkään. Toisaalta oma speech/science/small guns hahmoni ei mikään kummoinen taistelija ollutkaan. Muistan kyllä kuinka tiukat paikat tuli kun lähdin hakemaan Three Dogille antennia jo tasolla 4: tuli tuhlattua useampikin mini nuke juuri löydetystä fat manista kun ei niitä pirun mutantteja saanut rupuisella kiväärillä hengiltä.
Jossain tason 12 paikkeilla alkoi homma kuitenkin sujua jo aika hyvin. Kun tajusin vain kantaa tarpeeksi suurta arsenaalia mukana niin aina johonkin aseeseen riitti kuteja. Stimipulaan auttoi ruuan hamstraus ja kaikkien energia-aseiden kiikuttaminen outcasteille. Kyllä henki saattoi vielä mennä jos liian innokkaasti alkoi räiskiä, mutta haastetta oli jo huomattavasti vähemmän.
Nyt tasolla 20 peli on muuttunut jo liian helpoksi. Viiden viimeisen tason aikana onnistuin yllättävän helposti muovaamaan lähinnä puhelahjoihinsa ja älykkyyteensä tähän asti luottaneesta diplomaatista lähes voittamattoman tankin. Big guns nousi noiden viimeisten tasoje aikana tappiinsa, joten kivääreiden ja haulikoiden tilalle tulivat raketin- ja liekinheittimet sekä minigunit. Suojauksesta taas vastaa Enklaavin voimapanssari.
Rivivihollisista ei ole enää käytännössä mitään uhkaa; lähinnä tuntuu huvittavalta kun puukoilla varustautuneet raiderit uhoavat voimapanssariin sonnustautuneelle ja minigunilla varustautuneelle jyrälle. Plasmapyssyillään röpöttelevistä enklaavilaisista ei ole juuri sen enempää vastusta. Ainoa pientä pelkoa edelleen herättävä otus on deathclaw: jos sen jalkoja ei saa rampautettua raketilla tarpeeksi nopeasti, saatta henki olla höllässä. Toisaalta stimejä on tässä vaiheessa jo miltei loputtomasti, joten kyllä naamalle hyppivästä liskostakin selviää kun jaksaa naputella hotkeytä tarpeeksi tiuhaan.
Haasteen puutteesta huolimatta erämaan tutkiminen jaksaa kuitenkin edelleen viehättää. Pelikellossa on jo sellaiset 70 tuntia, mutta kartalla riittää edelleen runsaasti tutkimattomia paikkoja. Kyllä tämä ainakin minun kohdallani on synnyttänyt ehkä Oblivioniakin vahvemman addiktion, minkä on pakko olla erinomaisen pelin merkki.