Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Far Cry 5

Sääli sinänsä mutta ymmärrettävää vaikka sit taas Rockstar tekee vielä isompia ja suositumpia pelejä kuin Ubisoft ja ihan eri mentaliteetillä. Et jokainen tyylillään, Ubilta tulee pelejä monta vuodessa ja Rockstarilta muutaman vuoden välein. Tykkäs niiden peleistä tai ei niin onhan ne ihan eri luokassa totetutukseltaa ja yksityiskohdiltaan kuin Ubisoftin nykyiset pelit.
Joo, Rockstar tekee muutaman pelin vuosikymmenessä. Palkkaa niitä varten ison joukon porukkaa, jotka potkitaan pihalle pelin valmistuttua.

Ubi taas tuntuu tekevän vuosipäivityksiä.

Tässä näemme miten se vaikuttaa pelien lopputulokseen. Ubilla varmaankin tasainen kassavirta, Rockstarilla (tosin GTA Online muuttanee tätä kuviota nykyään) rahat vedettiin pienessä ajassa massiivisella pelimyynnillä.
 
Häiritsee muuten tuolla Jacobin alueella se yksi paikka. Spoileria voi olla luvassa, joten jos ei ole pelattuna tuo alue, niin varoitus on paikallaan.

Eli siis se iso rakennus, johon pelihahmo aina kaapataan koulutettavaksi. Olen yrittänyt kerran siellä käydä kidnappauksen ulkopuolella ja joka kerta tulee se "huumaus"-efekti ja sen jälkeen spawnaa taas kauemmas siitä paikasta. Eikö sinne siis pääse ollenkaan vai tuleeko tuonne jokin oma tehtävänsä vielä joskus?

Jacobin alueen tehtävistä ei ole tarkkaa muistikuvaa mutta jos pitäisi veikata niin kaikki taisi olla tehtynä. Tai jos ei, niin jotain sivutehtävää voi vielä uupua. Keräiltäviä toki on yhä hakematta.
 
Mikä siinä on niin vaikeeta? Kun tämän on jo niin monta kertaa ryssitty ja eih taas!! Kyllä näköjään aika paljon tarvii tapahtua että tämän moninpeli voi lähteä lentoon. Ihan uskomatonta paskaa_jälleen. Mitä tuhlausta, mappieditorissa olisi ihan hirveä potentiaali jos sitä vaan voisi käyttää ja olisi pelimuotoja. Tuokin ihan uskomaton aivopieru että mappieditorin content ei siirry alustojen yli.

 
Itselle riitti noin 5 tunnin jälkeen, ei vaan kolahtanu vaikka halusinkin..Upean näköinen Xbox One X:llä, mutta siihen se jäi..Jotenkin liian tuttua ja turvallista..Kiikutin Gamestoppiin, niin saa God of warin hakea 2 eurolla julkkaripäivänä
 
Julkaisusta asti pelannut ja olen huomannut, että tulee ihan suosiolla skipattua välivideot kokonaan kun ne ovat kaikki tuota samaa "if you have faith, you will be saved" sontaa, mutta tuo pelialueen tutkiminen on ihan mukavaa tässä ja aina välillä tulee tehtyä joku tehtävä.
 
On kyllä niin ristiriitaisia fiiliksiä pelistä yhä. Eilen olin toisen, Faithin, alueen nuohonnut suunnilleen (eli kaikki näkyvät tehtävät kartalta tehty) mutta ei jotenkin kiinnostanut yhtään jatkaa uudelle, Johnin, alueelle. Lopulta sinne kuitenkin lähdin ja huomasin että tuo on ehkä noista alueista ympäristöltään kaikista mielenkiintoisin. Muutenkin tuntuu että tuli aloiteltua kaikista tylsimmän tyypin, Jacobin, alueelta, joka sekin paikkana oli ehkäpä se vähiten mielenkiintoinen.

Pelistä ehkä nyt tämän järjestyksen vuoksi jää hyvä maku suuhun, sillä jos tuo olisikin mennyt John - Faith - Jacob niin varmasti olisi ollut laimeammat fiilikset.

Niin, ja vasta nyt on muuten alkanut kyrsimään oikeasti se pelaamisen katkova kaappaaminen. Kun haluaisin tehdä niitä tehtäviä eikä joutua johonkin pakotettuun välikuvaan, jossa ei ole edes mitään erityisen mielenkiintoista ja joka vain lähinnä huvittaa: miksi päästää päähenkilö menemään? No ehkä siellä lopussa jokin juju vielä paljastuu, jotain sellaista tulikin kuultua että on kuulemma erikoinen loppu tai jotain.

Edelleen ne ongelmat on olemassa, eli vihollisia on turhan paljon ja kaappaukset rikkoo pelaamisen "flowta" mutta jos saa oikean asenteen niin kyllä tämän parissa vallan hyvin viihtyy. Olisi kuitenkin tosiaan voinut olla huomattavasti parempikin peli eikä edes isoilla muokkauksilla.
 
Nyt on kaikki tehty. Harmittavasti bugaa mulla toi yks tehtävä, se vasemman alakulman alueella kun pitää ne siilot hajoittaa niin näyttää että yksi uupuisi vaikka kaikki on hajoitettu ja tarkistettu vielä kahdesti ja varmuuden vuoksi helikopterillakin ammuttu raketit raunioihin :D
 
Nyt on kaikki tehty. Harmittavasti bugaa mulla toi yks tehtävä, se vasemman alakulman alueella kun pitää ne siilot hajoittaa niin näyttää että yksi uupuisi vaikka kaikki on hajoitettu ja tarkistettu vielä kahdesti ja varmuuden vuoksi helikopterillakin ammuttu raketit raunioihin :D

Mulla näkyy se Rye & Sons ikoni...Kyllä osaa ärsyttää
 
Tarina meni tänään läpi ajassa 35h ja vaikka oli isot odotukset tämän pelin suhteen, se ylitti ne lähes joka osa-alueella. Grafiikat on upeat ja peli pyörii sulavasti konsoleilla, Pcllä tietysti asiat ovat vielä paremmin. Äänet ovat uskomattoman hyvät, ääninäyttely toimii hyvin, musiikit loistavat ja koko maailma kuulostaa kuin se olisi elossa. Pelattavuus puoli on ehtaa far cry meininkiä joka on aina ollut hauskaa ja toimii kuin junan vessa, niin päätehtävät kuin sivutehtävät ovat todella hyvin tehty ja vaihtelua on laidasta laitaan. Pelin hahmot ovat kaikki erinomaisia ja varsinkin Seedin porukka on loistava ja pelin juonikin toimii paremmin kuin odotin.

Huonoja puolia pelissä nyt ei kauheasti ole ja nekin on kaikki aika mitättömiä asioita jotka eivät kauheasti vaikuta pelistä nauttimiseen.
Lähinnä pelin Arcade modi on aika pettymys ja ei siitä ainakaan toistaiseksi ole ollut kummoiseksi viihteeksi.

Arvosana yksinpeli 8.5 coop 9.0, PCllä molemmat puoli pistettä enemmän.

Sitten vielä tahkottava kaikki sivutehtävät loppuun ja keräiltävät etsittävä.
 
En mä tiedä että onko mun taidot ruostunut vai onko nää FC pelit vaikeutuneet. Tai ainakin mitä tulee noihin outposteihin. Siis onhan ne aika helppo vallata aseet laulaen mutku haluan jännitystä kehiin ja yritän vallata ne huomaamatta. Mutta siis jotenki huomaamatta valtaaminen on haastavampaa kun aikaisimmissa osissa. Norm, no alarm ja undetected. Suurinosa mulla on no alarm ja muutamia undetected
 
PS4:llä tuli läpäistyä tämä. Yleisarvosana on positiivinen... sanotaan, että neljä tähteä viidestä. Tämä itse asiassa hieman yllättää minua, koska aiemmat sarjan pelit, joita 3:sta lähtien olen pelannut, ovat hyvistä puolistaan huolimatta lähinnä ärsyttäneet minua. Laitan spoilereihin jaaritteluna yleisiä mietteitäni sarjaa kohtaan:

Kaikki mitä yrität, menee pieleen jonkin aivan ylimitoitetun hässäkän takia. Vastoin kaikkia normaaleja luonnossa liikkumisen odotuksia kimpussasi on samaan aikaan vähintään joku aarnikotka, virtahepo, varaani, haisunäätä ja pari karhua ja noita vastaan sitten joudut taistelemaan samalla kun yritit pelastaa jonkun ressukan korstojen kynsistä tien varressa.

Tilanne toki eskaloituu siihen, että noiden mainittujen elukoiden lisäksi vihollisen teknikaaleja ryskii paikalle jatkuvalla syötöllä luultavasti ajaen yli sen tyypin, ketä yritit pelastaa. Kohta sinua jo ammutaankin mortarilla ja aiheuttamasi tulipalo tappaa paikalle rientäneitä kapinallisia, jotka pian myös kohdistavat tähtäimensä sinuun.

Tässä vaiheessa sinut 10 kertaa sinua paremman näkökyvyn omaavia vihollisia ilmestyy puskista joka suunnasta, eikä hit indikaattorin ja osumaefektien sporadinen vilkkuminen pitkin ruutua juuri auta sinua pysymään kärryillä tilanteesta. Yrittäessäsi taputella liekkejä pois kävelet käärmeen yli ja kuolet - ellet tietysti kuole putoamalla johonkin 1,5 metrin korkeudesta. Kaikki alkoi siitä, että satuit näkemään jossain ressukan, kenet aioit pelastaa kunnes kotka jostain syystä hyökkäsi kimppuusi...

Tehtävien suorittaminen on tietysti sitä, että astut tuuman sivuun hätistellessäsi kimpussasi olevaa, koko tunnettua eläinkuntaa ja valuessasi jotain jyrkkää mäkeä alas, niin jos et kuole siihen, niin "You are leaving the mission area!" jne. Ja myös se köysillä kiipeäminen, flengailu ja kiivettäviin kallionkielekkeisiin tarttuminen on välillä sitä, että laukaisetkin laskuvarjosi, minkä takia paniikissa rämpyttäessäsi sekä kiipeily että laskuvarjoilu epäonnistuu ja putoat rotkoon. Tuntuu yleensä siltä, että tämän pelisarjan haasteet perustuvat siihen, että pelaajaa vastaan heitetään vain kasa mahdollisimman epäreiluja tai ainakin jotenkin tyhmästi suunniteltuja asioita kerralla.

Mainittakoon vielä erikseen 4:stä sellainen asia, mikä sai minut tuntemaan itseni vedätetyksi. Jossain tehtävässä piti suojella jotain sellaista avolouhoksen kaltaista paikkaa, mihin oli kaksi ajoneuvoreittiä. Tehtävä oli valmistautua tuleviin vihollisiin, joten kävin miinoittamassa molemmat reitit harvakseltaan niin, että mahdollisimman moni ajoneuvo tuhoutuisi eikä niin, että kaikki miinat räjähtävät kerralla ensimmäisiin. No eihän niin käynyt, koska ne vihollisautot teleporttautuivat niiden miinojen ohi! Tyhmä minä! Miksi luulin, että peli on looginen!?

Primalissa kaikki edellä mainittu vain tapahtui ilman ajoneuvoja ja moderneja aseita. Siinä osassa ensimmäisen kerran minua säväytti tässä pelisarjassa äänimaailma, ja samaa toistui tämän uusimman kanssa. Siirrynkin tästä eteen päin käsittelemään tätä uusinta osaa.

Tämä uusin oli minulle kuitenkin ennen kaikkea positiivinen kokemus sijantinsa, asetelmansa ja tunnelmansa vuoksi. Olen käynyt Pohjois-Amerikassa vastaavalla luonnonmaantieteellisellä alueella ja ne maisemat ovat häkellyttäviä. Myös pelissä ne miellyttivät silmää, ja sellainen eräilytunnelma omiaan tätä täydentämään. Samoin se survivalismiteema kotibunkkereineen ja asiaan liittyvine tarpeineen hymyilyttivät.

Varsinaista pelaamista en teknisesti saanut tähän oikein sovitettua, koska minusta tätä olisi ollut kiva roolipelata sellaisena metsästäjätyyppinä. Päädyin kuitenkin M60:n kanssa liipaisin pohjassa raivaamaan tieni läpi tarinatehtävien vihollislaumojen. Tukikohdat oli helppoa vapauttaa pelkällä tarkka-ammunnalla, ja se tuntui minusta jopa liian helpolta, ja minä yleensä pelaan vain tunnelman ja tarinan vuoksi.

Vastoin internetsistä lukemiani näkemyksiä pelin tarinasta, niin minusta se oli ihan jees ja olin tyytyväinen tekemääni loppuratkaisuun. Tästä ei ole hirveästi sanottavaa muutoin kuin, että:

Kuulemma Far Cryltä on toivottu asetelmaksi post-apokalyptista maailmaa. Minä olen sellaisen kannalla. Myös kuulemma pyydetty länkkäriteema olisi todella jees, mutta tämän 5:n perusteella olisi mahdollisuus ikään kuin jatkaa siinä ydintuhon jälkeisessä maailmassa. Minusta se tunne siitä, että Jooseppi-isukin kanssa saatiin jäädä raudoissa bunkkeriin odottamaan paratiisiin astumista oli hyvällä tavalla järkyttävä loppu.

Neuvoisin kaikkia, keitä tämä peli yhtään kiinnostaa ja keitä tätä huvittaa pelata, pelaamaan kaikki sivutehtävät ensin läpi ja suorittamaan sen käsillä olostaan selkeästi ilmoittavan lopun vasta sitten. Näin itsekin yleensä teen, mutta tällä kertaa runnoin tieni läpi loppuun muiden kiireiden takia. Nyt haluaisin käydä vähän metsästelemässä ja kalastelemassa, mutta onko siinä nyt sitten pointtia? Kaikesta huolimatta jaan nyt yllä esittämäni arvosanan näin, että tunnelma 5/5 ja tekninen olemus 3/5.
 
Meni kans perjantaina peli läpi PS4:lla. Täytyy sanoa, että tarina oli omasta mielestä lähes olematon. Mutta kaikki muu toimi lähes täydellisesti. Leikkikaluja löyty joka lähtöön ja pelattavuus oli 5/5. Lisäksi peli on uskomattoman kaunis.

Mukava ajaa vihollis baseen sisälle jollain hirveellä rekalla ja aiheuttaa kaaosta =D
 
Kymmenen tunnin pelaamisen jälkeen, en oikein osaa sanoa mitään. Ilmeisesti aika samallainen peli kuten nelonenkin, mikä ei sinänsä ole moite.
Päivitetty Wild Lands on kuitenkin selkeästi parempi. Toisaalta tässä ei tarvitse vetää kolmea toheloa perässään.
Pelihahmolla ei taida lainkaan olla ääntä, mikä on mielenkiintoinen ratkaisu sekin.
Mikä idea muuten on tuossa hahmon ulkoisen habituksen muuntelussa? En ole löytänyt edes peiliä, mistä voisi itseään ihastella.
Joka tapauksessa keskiverto peliä parempihan tämä on.
 
Tosta hahmon muokkauksesta ei ole muuta iloa kun se että jos pelaat coopissa niin kaverit näkee sut erinäköisenä.
 
Miten ihmiset on saanu tähän lisä puhtia läpästyä tarinan? On sangen tylsää liikkua ku ei oo enään vihollisia. Avasin uudestaan outpostit mutta silti vihuja kohtaa vain ja ainoastaan niissä. Ei viittos alottaa alusta ku eiks hahmon kehitys ja aseet siirry myös arcaden puolelle?
 
Ylös Bottom