Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ghost of Yōtei

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja R2zapiN
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps5
Porukalla ilmeisesti nenä tiiviisti kiinni ruudussa, kun ei ole yhtään kommenttia tullut julkaisun jälkeen. :D

Ensipuraisun perusteella vaikuttaa kyllä hyvälle. Matkaamisesta ei meinaa tulla mitään, kun jatkuvasti tulee jotain kiinnostavaa vastaan, "mitäs tuolla on, tai sitten tuolla...". Vähän yllättävästi maailma ei kuitenkaan ole täysin avoin, vaikka saarelle sijoittuukin, vaan läpäisemättömät pensaikot tulee vastaan pelialueen reunamilla. Samaten ainakin Mt. Yoteille kiipeäminen tapahtuu hyvin rajoitetusti.

Toisena miinuksena itselleni alkaa olemaan takaumien käyttö, joka tuntuu olevan kovassa käytössä nykyään sekä peleissä, että tv-sarjoissa. Kyllähän se tietysti syventää juonta ja avaa hahmojen taustoja, mutta saman voisi tehdä muutenkin, tai jättää tekemättä. Pieni mysteeri ja epätietoisuus tapahtumien taustalla voisi olla myös hyväksi.

Ensimmäinen bugi tuli myös vastaan. Hevosta kutsuessa hevonen lähteekin täyttä laukkaa kohti horisonttia, sama tapahtuu vaikka vihellät uudestaan. Toivottavasti ongelma on poistunut kun jatkan tallennuksesta, ettei tarvitse pelkkään apostolin kyytiin tyytyä.

Tässä nyt lähinnä nää miinukset toistaiseksi, muuten kyllä maistuu erinomaisesti.
 
Vaikka tämä peli periaatteessa kiinnostaakin, niin ei todellakaan niin paljoa, että lähellekään 80 euroa olisin valmis siitä maksamaan. Tosin en oikeastaan mistään muistakaan pelistä ole valmis tuollaista hintaa maksamaan. Katsellaan sitten, kun hinta menee alle 60 euron. Voi mennä toki varsin paljon aikaa, ennen kuin tuo tapahtuu. Joka tapauksessa jo ykkösosan itseään toistuvuus aiheutti sen, että ensimmäinen osa jäi johonkin puolivälin jälkeen kesken. Myöskään tarina ei kiinnostanut itseäni alkuunkaan.

Pitäisi nyt ensin pelata kuitenkin se ykkönenkin loppuun, ennen kuin tämän ostamisessa olisi mieltä. Sinänsä eivät innosta nuo näkymättömät seinät ja avoimuuden keinotekoiset rajoitukset, eivätkä sitten yhtään myöskään takaumat ja ylipäätään aikajanalla kikkailut peleissä. Eli kyllä tässä todellakin malttaa odottaa niitä aleita.
 
Itse pelaan tämän sitten joskus PS+ Extrasta. Vielä olisi ykkönenkin kesken ja sitä pelannut julkaisusta asti, mutta aina vain loppuu kiinnostus ja jää odottamaan parempi aikoja :D

Mitä nyt ymmärtänyt, niin tämä kuitenkin parantaa kaikkea ykkösestä, niin pitää tätä ainakin testata.
 
Näytä liitetiedosto 19815Vaikka tämä peli periaatteessa kiinnostaakin, niin ei todellakaan niin paljoa, että lähellekään 80 euroa olisin valmis siitä maksamaan. Tosin en oikeastaan mistään muistakaan pelistä ole valmis tuollaista hintaa maksamaan. Katsellaan sitten, kun hinta menee alle 60 euron.
Vinkki vaikka tiedät tämän varmaan itsekin, mm Gigantista peli lähtee vaikka heti 59,99€ hinnalla kantoon. Turha mielestäni pelin hinnasta kitistä, varsinkaan näinä päivinä jolloin kitinä kannattaa suunnata sinne ahneen suoratoistopalvelun hinnoitteluun.

Itse aiheeseen, peli on loistava. Imee mukaansa ja oikein naurattaa kun on niin kaunis. Ei oikein haluaisi hepalla edes ratsastaa kun menee komeat maisemat sivusuun. 10h takana ja oikeastaan päätarinaa menty todella vähän eteenpäin olisiko kaksi tehtäväää siitä tehtynä… kertonee siitä että koluamista ja ihmeteltävää pelissä riittää.

Pakollinen kuva auringonlaskusta, on niin nättiä ihan perus PS5 versiona pelattuna performance tilassa.
 
Liitetiedostot

  • IMG_0267.jpeg
    IMG_0267.jpeg
    463,9 KB · Lukukerrat: 22
Vaikka tämä peli periaatteessa kiinnostaakin, niin ei todellakaan niin paljoa, että lähellekään 80 euroa olisin valmis siitä maksamaan. Tosin en oikeastaan mistään muistakaan pelistä ole valmis tuollaista hintaa maksamaan. Katsellaan sitten, kun hinta menee alle 60 euron. Voi mennä toki varsin paljon aikaa, ennen kuin tuo tapahtuu. Joka tapauksessa jo ykkösosan itseään toistuvuus aiheutti sen, että ensimmäinen osa jäi johonkin puolivälin jälkeen kesken. Myöskään tarina ei kiinnostanut itseäni alkuunkaan.

Pitäisi nyt ensin pelata kuitenkin se ykkönenkin loppuun, ennen kuin tämän ostamisessa olisi mieltä. Sinänsä eivät innosta nuo näkymättömät seinät ja avoimuuden keinotekoiset rajoitukset, eivätkä sitten yhtään myöskään takaumat ja ylipäätään aikajanalla kikkailut peleissä. Eli kyllä tässä todellakin malttaa odottaa niitä aleita.

Tässä aika monelta tulee viestiä että "vielä se ykkönen kun joskus pääsis läpi" peli tullut joskus 2018? :D Joo noi keinotekoiset seinät tai "return to area 5..4..3..2..jne" ovat kyl jotenkin fiilistä syövä avoimen maailman peleissä, pitäähän sitä avointakin maailma jotenkin rajoittaa mut on siihen varmasti ei niin pahasti illuusiota rikkovia keinoja.

Noi "oi mitä tuolla on tai oi mitä täällä on" ovat avoimen maailman peleissä aina niitä hienoja hetkiä kun kyseessä on uusi peli, mitä kutsutaan kuherruskuukausi hetkiksi, eri asia sitten pysyykö toi "oi mitä tuolla ja mitä täällä on" jännät tutkimiset vielä sen kuherruskuukauden jälkeen onkin sitten eri asia.

En pahemmin tätä ole seurannut, enkä siis uskalla sanoo juuta enkä jaata, mutta vaikuttaa melko lailla siltä mitä ykkönenkin, hemmetin kaunista katseltavaa, ehkä jotain pieniä parannuksia mutta melko lailla sitä samaa tuttua turvallista sony pelien jatkoa. Sekä vaarana että meikäläisel tämä(kin) saattais jäädä kesken pitkäksikin aikaa, joten ihan hyvällä omalla tunnolla itsekin odotan tästä sitä alennusta.
Turha mielestäni pelin hinnasta kitistä, varsinkaan näinä päivinä jolloin kitinä kannattaa suunnata sinne ahneen suoratoistopalvelun hinnoitteluun.
Mun mielestä ei ole ikinä turhaa kitistä pelien hinnoista, mutta jätetään ehkä ne hintojen kitinät sinne kitinä ketjuun.
 
Vinkki vaikka tiedät tämän varmaan itsekin, mm Gigantista peli lähtee vaikka heti 59,99€ hinnalla kantoon. Turha mielestäni pelin hinnasta kitistä, varsinkaan näinä päivinä jolloin kitinä kannattaa suunnata sinne ahneen suoratoistopalvelun hinnoitteluun.

Itse aiheeseen, peli on loistava. Imee mukaansa ja oikein naurattaa kun on niin kaunis. Ei oikein haluaisi hepalla edes ratsastaa kun menee komeat maisemat sivusuun. 10h takana ja oikeastaan päätarinaa menty todella vähän eteenpäin olisiko kaksi tehtäväää siitä tehtynä… kertonee siitä että koluamista ja ihmeteltävää pelissä riittää.

Pakollinen kuva auringonlaskusta, on niin nättiä ihan perus PS5 versiona pelattuna performance tilassa.
Ei tämä niin paljoa nyt kuitenkaan kiinnosta tällä hetkellä, että haluaisin fyysisenä kappaleena ostaa. Ostan aina pelit diginä, kun vain suinkin mahdollista, koska en halua noita pelirojuja enää mielellään yhtään lisää nurkkiini. Niin tolkuton määrä on kertynyt siltä ajalta, kun aikoinaan noita innolla keräsin. Sitten tuli herääminen siihen, ettei ole mitään järkeä täyttää asuntoa noilla enää. Vaikka neljä huonetta ja keittiö on käytössä, niin ei ole kyllä halua enää mihinkään yrittää väkisin mahduttaa lisää pelikokoelmaa. Niin törkeän paljon tuota pelisälää kertyi jo parin vuosikymmenen aikana. Kivasti ja nätisti diginä ovat tuolla konsoleiden sisuksissa pelit, eikä tarvitse niiden osalta mitään muita tilajuttuja miettiä, kuin paljonko kovolle mahtuu tavaraa. Kyllä sitä ihan hyvin voi odottaa, kun saa pelin sitten diginäkin jossain vaiheessa alle kuudenkympin tai sitäkin halvemmalla.
 
Tämä on tosiaan todella samanlainen kuin ensimmäinen osa niin perusmekaniikalta kuin avoimen maailman osalta. Eli semmoinen ”puoli-avoin” olisi mielestäni oikea sana kuvaamaan. Tämä peli ei perustu realismiin yms. joten sitä etsivä varmasti pettyy. Itse suhtaudun tähän kuitenkin kuin taideteokseen, fiilistellen eteenpäin, rauhoitutaan katsomaan maisemia kun päästään vuorenhuipulle jne. Eli jos ensimmäinen osa oli pakkopullaa tuskin tämä sen paremmin uppoaa. Loistavia pelejä on tullut tämän vuoden aikana niin paljln että varmasti jokaiselle löytyy se oma kuppinsa teetä.
 
Viimeksi muokattu:
En ole arvosteluita vielä tsekannut joten en tiedä kuinka kattavasti niissä asioita käsitellään, mutta mites tässä on se taistelu puoli?
Jo ekassa pelissä se alkoi olemaan siinä rajalla monimutkaisuuden suhteen kun oli muistaakseni kolme eri tyyliä ja ne oli taas puolestaan eri tyylejä vastaan vahvoja / heikkoja jne.
Tämän kohdalla muistan lukeneeni kuinka tuo puoli on vedetty vieläkin monipuolisemmaksi eli mulle monimutkaisemmaksi.

Pelasin siis ekan pelin helpoimmalla ja siinäkin oli välillä ihan tarpeeksi tekemistä joissakin matseissa.
 
Tämä on tosiaan todella samanlainen kuin ensimmäinen osa niin perusmekaniikalta kuin avoimen maailman osalta. Eli semmoinen ”puoli-avoin” olisi mielestäni oikea sana kuvaamaan. Tämä peli ei perustu realismiin yms. joten sitä etsivä varmasti pettyy. Itse suhtaudun tähän kuitenkin kuin taideteokseen, fiilistellen eteenpäin, rauhoiteutaan katsomaan maisemia kunnpäästäön vuoren huipulle jne. Eli jos ensimmäinen osa oli pakkopullaa tuskin tämä sen paremmin uppoaa. Loistavia pelejä on tullut tämän vuoden aikana niin paljln että varmasti jokaiselle löytyy se oma kuppinsa teetä.
Tuossa listasit kyllä niitä ykkösessäkin jo olleita juttuja, jotka itsekin koin pelin hyvinä puolina. Jotenkin silti sellainen tietty kyllästyminen tuli jossain vaiheessa, vaikka yhdessä vaiheessa peli tuntui jopa todella hyvältä. Tarina ei itselleni valitettavasti toiminut sitten ollenkaan, joten ehkä se hyytyminen liittyi jotenkin myös siihen. Nätti peli on kuin mikä (siis ykkönen, niin kuin takuuvarmasti on tämäkin), ja kyllä sitä kivaa japanilaista tunnelmaa myöskin riittää.
En ole arvosteluita vielä tsekannut joten en tiedä kuinka kattavasti niissä asioita käsitellään, mutta mites tässä on se taistelu puoli?
Jo ekassa pelissä se alkoi olemaan siinä rajalla monimutkaisuuden suhteen kun oli muistaakseni kolme eri tyyliä ja ne oli taas puolestaan eri tyylejä vastaan vahvoja / heikkoja jne.
Tämän kohdalla muistan lukeneeni kuinka tuo puoli on vedetty vieläkin monipuolisemmaksi eli mulle monimutkaisemmaksi.

Pelasin siis ekan pelin helpoimmalla ja siinäkin oli välillä ihan tarpeeksi tekemistä joissakin matseissa.
Taistelu oli kylläkin ykkösen suuria vahvuuksia omasta mielestäni. Paljon aidomman ja taktisemman oloinen miekkailu, kuin vaikkapa Sekiron ADHD reaktiohippaan ja supertarkkaan ja nopeaan ajoittumiseen perustuva miekkailu.
 
Viimeksi muokattu:
Taistelu oli kylläkin ykkösen suuria vahvuuksia omasta mielestäni. Paljon aidomman ja taktisemman oloinen miekkailu, kuin vaikkapa Sekiron ADHD rektiohippaan ja supertarkkaan ja nopeaan ajoittumiseen perustuva miekkailu.
No sekiro sopii mulle vielä vähemmän eikä mun tartte edes kokeilla koko peliä jotta tiedän tuon :D
Mä en vaan kaipaa mitään taktisuutta taisteluihin avoimen maailman pelissä joka muuten on varsin rento pelata aina stealth systeemiä myöden.
Eka peli vielä meni ja siitä tuli platinakin hommattua, mutta jos tästä ollaan tehty vieläkin monimutkaisempi niin saattaa taistelu muuttua väkisin vääntämiseksi aika äkkiä.
 
Tulihan tämä ostettua ja on kyllä ollut käytännössä kaikilta osa-alueilta parempi peli mitä ensimmäinen. Maailma on suunniteltu paremmin: löytyy korkeuseroja ja selvästi mieleenpainuvampia paikkoja. Ensimmäisen osan loistavaa taistelua on parannettu entisestään ja tarina on huomattavasti kiinnostavampi tällä kertaa. Toistoa on sivuaktiviteeteissä kyllä mutta muuten tehtävät on ollut kiinnostavampia. Aivan törkeän nättihän tämä on, varmaan yksi näteimmistä peleistä mitä olen pelannut.
 
No sekiro sopii mulle vielä vähemmän eikä mun tartte edes kokeilla koko peliä jotta tiedän tuon :D
Mä en vaan kaipaa mitään taktisuutta taisteluihin avoimen maailman pelissä joka muuten on varsin rento pelata aina stealth systeemiä myöden.
Eka peli vielä meni ja siitä tuli platinakin hommattua, mutta jos tästä ollaan tehty vieläkin monimutkaisempi niin saattaa taistelu muuttua väkisin vääntämiseksi aika äkkiä.
Ymmärrän itsekin toki tuonkin ajatuksen. Enkä kyllä yhtään monimutkaisemmaksi itsekään toivo tuota taistelusysteemiä. Mielestäni tuossa ykkösessä se oli juuri sopiva, vaikka toki joltain osin hieman monimutkainen.
 
No sekiro sopii mulle vielä vähemmän eikä mun tartte edes kokeilla koko peliä jotta tiedän tuon :D
Mä en vaan kaipaa mitään taktisuutta taisteluihin avoimen maailman pelissä joka muuten on varsin rento pelata aina stealth systeemiä myöden.
Eka peli vielä meni ja siitä tuli platinakin hommattua, mutta jos tästä ollaan tehty vieläkin monimutkaisempi niin saattaa taistelu muuttua väkisin vääntämiseksi aika äkkiä.
Ei tuo monimutkaisempi ole. Nyt sen sijaan, että olisi eri tyylejä mitkä mätsää eri vihuihin niin nyt eri aseet mätsää eri vihuihin paremmin. Mutta ainakaan vielä nuo ei ole ollut edes mitenkään pakollisia. Millä vaan aseella pärjää, jos ei halua vaihtaa.

Minusta on hyvä, että taisteluissa on edes vähän monipuolisuutta. Ei ole väliä onko open world, semi-open vai putki niin hyvä jos on edes vähän monipuolisuutta, ettei käy tylsäksi.
 
Ei näy tissit kun onseniin menee, selvää wokeahan tämä on.

Tsushima jotenkin alkuun tökki omalla kohdalla ennen kuin imaisi mukaansa, tämä koukutti heti ja olen nauttinut suuresti. Kartta on hämäävä, antaa vaikutelman suuremmasta pelimaailmasta.
 
Ylös Bottom