Kyl ekassa oli huomattavasti vaikeempaa, sen muistan et piti vaihtaa easylle enkä muista teinkö silloinkaa kaikkia läpi. Tässä meni melko vaivattomasti.
Saattoi ollakin mutta ainakaan itse en vertaillut nyt pelejä keskenään. Muistaakseni siinä oli samaa ongelmaa myös että kuvaruudun ulkopuolelta tuli iskuja ja muutenkin vihujen hyökkäysten tulkitseminen on erittäin hankalaa. Varsinkin jos vertaa peleihin, joissa se tehdään oikein. Äkkiä tulee mieleen taas about kaikki soulsit, Bloodborne, Sekiro, Elden Ring ja vaikkapa Arkham-pelit. Tosin Arkhameissa on myös se helpotus että näkee ylipäänsä ympärille ihan eri tavalla.
Ja tietty soulseissa ei niin hirveästi ole joukkotaisteluista mutta silloin kun on, niin niissä pystyy niin paljon helpommin näkemään taistelun yleiskuvan. Ragnarökissa (ja muistaakseni myös aiemmassa) taas on ihan liian paljon ja ihan liian sekavaa/huonoa "signalointia" mitä vihollisten hyökkäyksiin tulee.
Esimerkkinä nyt vaikkapa se kun joku perusvihu lyö, niin lyönti näyttää siinä hötäkässä ihan samalta oli se peruslyönti tai keltaisen tai punaisen palleron lyönti. Ylipäänsä se että täytyy merkata niitä jollain pelimäisillä ympyröillä tuntuu jälkiajatukselta. Ikään kuin olisi huomattu että hyökkäyksiä on hankala erottaa, joten laitetaan vaikka palleroita sinne niin eivät voi valittaa.
Ekassa osassa oli myös tosi tuskaisia jotkut valkyriet, tässä nämä hautakivet oli mun mielestä paljon helpompia lukuunottamatta ne parit, mut niissäki tuli turpaan ku meni aligeareilla sinne heiluu.
Menin ykkösenkin Give Me No Mercyllä täysin mutta viimeisen Valkyrien kohdalla pudotin vaikeustasoa että ei jää platina siitä kiinni. Ragnarökia olen pelannut samalla, eli toiseksi vaikeimmalla. Hautakivet tosiaan on olleet melkoista läpsyttelyä jopa tuolla vaikeustasolla. Haasteetkin pääosin mutta nyt "onslaught" tuntuu vähän vaativan hermoja ja yrityksiä. Ja samojen syiden takia kuin aina: kenttä täynnä heiluvia, lenteleviä, hyppiviä ja one shot killejä iskeviä vihulaisia, joista varmaan kolmasosa tai puolet on aina kameran ulkopuolella.
Ekassa osassa alkoi jo aika pahasti rassaamaan Valkurie Queen ja tupla-valkyriet. Oli pakko laittaa vaikeustasoa alas urakalla. Sitten youtubesta löytyi video, jossa joku jamppa hakkaa valkyrie queenin give me god of war-tasolla ilman mitään varusteapuja 20 minuutissa ottamatta damagea yhtään. Käsittämätöntä.
Ainahan näitä sankareita on ja ei se minusta vielä tarkoita että peli olisi silti helppo tms. Niitä soulsienkin "level 1"-sankareita alushousuissa on youtube-täynnä.
Ei ole vielä tässä toisessa osassa samaa vaikeutta tullut vastaan, kun olen pelannut sellaiset 60% pelistä. Varmaan lopussa tulee.
Hankala sanoa että onko normaalin ja Give Me No Mercyn välillä millainen ero noin muuten mutta ei peli minullekaan erityisen vaikea ole ollut. Turhauttava enemmänkin kun joutuu ottamaan uusiksi taisteluita, joissa kuolemat tuntuvat epäreiluilta. Muutenkaan mitään yksittäistä pomoa tai vihua ei ole kokenut esteenä vaan sitä kun paikka on täynnä ukkoja ja sinne puskee joku drake ja peikko samaan aikaan kaveriksi. Eikä ne olisi edes vielä paha jos ei tulisi iskua kameran ulkopuolelta. Pystyisin helposti hoitelemaan senkin porukan jos ei tarvitsisi olla silmiä selässäkin.
Ja minulta löytyy siis Bloodbornen, Sekiron, Elden Ringin (joka ei kyllä ollut edes vaikea), Dark Soulsien, Arkham-pelien ja DMC:n platinat eli jotain kuitenkin väittäisi osaavani tehdä tämän tyyppisissä peleissä. Ja näitä mainittuja pelejä muuten yhdistää muuten se tekijä että yksikään niistä ei tuntunut epäreilulta. Kyvyt ei vain riittäneet tai kämmäsi jos ei onnistunut mutta uudet God of Warit sitten? Jatkuvasti jää se fiilis että vika ei ole itsessä vaan peli on epäreilu pelaajaa kohtaan.
Ehkä pitäisi niellä ylpeys ja pudottaa normaalille mutta ei pysty. Sen verran lähellä on päästä taas eteenpäin. Toki jos jotain Valkyrie-pomon kaltaista tulee vastaan niin sitten kyllä pudotan mutta en ennen kuin on parikymmentä yritystä alla tai täysin selvää ettei onnistu vaikka miten yrittäisi.
Soulseissa ja vastaavissa on myös usein se "melkein meni"- tai "nyt oli lähellä"-fiilis, jota toki Ragnarökissa on mutta Ragnarökissa se liittyy nimenomaan siihen että kun sattuu kuun asento kohdalleen eikä tule väärissä kohdissa iskuja yllättäen.
Toinen mikä kyrsii on se, että esim. ison peikon takana ei voi olla piilossa pienempien vihujen heittelemiltä projektiileiltä. Eli minun pitäisi siis nähdä peikon ja usean muun vihollisen läpi ja taakse että sieltä on nyt lentämässä jokin tulipallo tai joku muu. Tuo jäi mieleen kun äsken lopettelin pelisessiota huokaillen.
Sanottakoon kuitenkin vielä että on tässä paljon tehty oikeinkin kun kuitenkin jaksaa vääntää mutta turhauttavaa tuo silti on.