Vastaus: GT Academy 2010
Joo, nyt on ratsunia ulkoilutettu. Aivan aluksi tuntui todella tunnottomalta. iRacingia ja siinä tuntuma oli maailman parasta, joten pudotus oli huima. Kun hommaan tottui niin alkoi tuntua jo paremmalta, vai menikö se niin että opin sen pidon rajan niinkuin tuossa edempänä mainittiin. Stockilla vetelin aluksi ja sen jälkeen siirryin tunediin. Tuned oli kyllä todella hauska ajaa vaikka oli miljoonasti helpompi. Tuollahan saisi tosi hyviä kisoja aikaan onlinessa. Saa nähdä miltä normi auto taas tuntuu kun siihen palaan takaisin.
Tuntumasta sen verran, että tuossa tuned autossa oli ihan erilainen tuntuma mitä prologuessa. Kyllä noissa fysiikoissa nyt jotain on tapahtunut. Normal oli hiukan hankalampi ja muistutti paljon prologuen ajomallinnusta. Tuntuma ei ole mitään parasta. Nurtsilla ja hiekalla ratin kuuluisi elää mukavasti, nyt kaikki tärinät loistaa poissaolollaan. Asvaltilla tuntuma on kohtalainen ja ihan looginen. Raja ei ole vain helposti tunnistettavissa ja se vaatiikin pientä opiskelua, niin kuin auton käyttäytyminen yleensäkin. Nurmi on turhan liukas niin kuin edellä jo mainittiin. Hyvin epärealistinen, mutta onneksi sivuosassa. Sinne vaan kyllä sitte jossain online-kisassa katoaa turhaan aikaa kun radalle pääseminen kestää liian kauan. Polyphonyn pojille pitäisi jonkun sanoa, että kun laitan tc:n pois niin se todellakin pitää olla pois. Nyt se taas tulee, prologuemaisesti, automaattisesti päälle, kun menet jossain muualla kuin asvaltilla/betonilla.
Fiilikset on ainakin vielä positiiviset ja voisi sanoa, että eteenpäin on menty. Fysiikat toimii ja niissä ei ole valittamista. Forcet pitäisi saada paremmaksi, vaikkakin näillä pärjää jotenkin. Kalustona G25.