Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo 3

Vastaus: Halo 3

Halo 3 oli kyllä juuri kaikkea mitä olin odottanut, ja vielä hieman päälle. Kaverin kanssa kampanja kahdella näytöllä heroicilla läpi, ja muutama peli jo livessä takana. Kampanja tosiaan on melko lyhyt, mutta itse ainakin sain kunnon kiksit raivatasseni tien loistavalla tekoälyllä aseistettujen vihollisten läpi. Moninpeli on hiottu entistä sulavammaksi ja kyllä sitä jaksaa pari vuotta taas pelata. Ja kampanjaakin ehdin jo aloittaa legendarylla yhden kentän verran.

Erittäin vaikea uskoa että paatuuneet pelijournalistit olisivat peliä arvostellessaan vielä hypen kourissa, eikös sen juuri pitäisi olla päin vastoin. Ainoa mistä itse rokottaisin enemmän pisteitä on juuri se, että kyllähän tämä enimmäkseen on jo nähty. Nyt kylläkin on samassa paketissa ensimmäistä kertaa loistava kamppanja ja (lähes) täydellinen moninpeli.
 
Vastaus: Halo 3

Läpihän tuo meni, ja laitetaas omia mietteitä.

Juurikin sitä mitä itse halusi! Samaa vanhaa Haloa parilla(näitä oli kyllä enemmänkin) uudella jipolla ja paremmalla grafiikalla.

Uudet ajokit olivat kaikki metkoja, pyssyjä tosin oli pari melko turhaakin seassa(Örkkihulikko & -"SMG").

Kentät olivat kaikki mahtavia ja vaihtelevia, ainoastaan lopussa alkoi kyllästyttämään kun juostiin samoissa paikoissa useampaan kertaan.

Joidenkin pyssyjen äänet olivat tosiaan vähän laimeita, mutta musiikit rokkas täysillä.

Menee nämä ihmisten dissaukset pelistä vähän ohi, luultavasti johtuen siitä että ovat jo kyllästyneet Halo-maailmaan(tai periaatteesta höykyttävät, kun eivät pidä massahypepeleistä) Itselle iski täysin. Ainut paha sana jota tosta keksii niin loppu on veeeeennnnyyyyttteeeeetttyyyyy... teki tiukkaa että jaksoi hakata yhtäjaksoisesti vikat kentät loppuun :p Ehkä johtui siitä että meni vähän turhan pitkälle yötä pelaaminen, muttei sitä keskenkään voinut jättää kun noin mehevään kohtaan päästiin :p

Kyllä tuo tulee vielä useamman kerran hakattua läpi, Co-Oppina seuraavaksi vaikeustasoa nostaen. Nyt meni läpi Normaalilla, joka oli ihan mieluisa vaikeustaso.
 
Vastaus: Halo 3

joo, tulihan tämä nyt sitten kuitenkin hommattua kun gigantti tarjos vajaasee 50e hintaan normi version ja darkness jäänyt kokematta :D ... peli vedetty läpi yksin pelinä heroicilla ja muutama hassu territory tai joku nettitaistelu myös siinä sivussa.

Halo 1 olen vain pelannut läpi cooppina kaverin kanssa joskus ajat sitte joten juoni on vähän hukassa mut ei haitannu hirveesti perussettiä tuntus olevan mukiinmenevä peli kuitenkin kyseessä, ensiksi pelin "rumuus" alkupään kentät varsinkin pisti silmään mutta siinä se sitten kyllä puolivälistä kenttien ulkonäkö muuttu ihan jees kamaksi mutta eihän ne grafiikat ole ennenkään tehny peliä, isot meiningit räjähtelee asiallisesti kun tankilla rankasee tai muulla isommalla tussarilla, miltei kaikkiin perus aseisiin ois voinu laittaa vähän kovemman luokan äänet tuskin tarvii mainita aseita mutta pelin cooppi on tosi hyvää viihdettä tuli pelattua 2 vai 3 kenttää läpi kolmen muun hepun kanssa niin siinä oli menoa ja meininkiä myös moninpeli anto todella positiivisen vaikutelman tätähän voisi ehkä opetella ihan pelaamaan netinpuolellakin vastakkain mutta ei oo DOD/CS:S ja BF2/2142 voittanutta :cool:

jos tästä nyt jonku arvosanan vääntäs niin pelkkää yksinpeliä ajatellen voi jäädä vähän laimeaksi kokemukseksi jos ei räiskintäpeleistä tykkää, ainakaan en itse jaksa kuvitella että veivaisin jotain peliä juonen takia vaikka se muuten kusis kintuille ja pahasti, mutta itselleni ne menee niin eiköhän tälle jonku 7 vois antaa ja jos lasketaan Coop + mp mukaan niin varmaan sinne 8½ pintaan nousee, hyvä peli mutta ei tarjoa kovin kummallista ja mullistavaa räiskintä rintamalla
 
Vastaus: Halo 3

Eilen tuli testailtua ensimmäistä kertaa noita forgessa tehtyjä pelimuotoja (Bungie Favorites FTW) ja pakko todeta että Rocket Race -pelimuoto + Sandtrap (Race) -kenttä on aivan mielettömän hauska.

- 2 pelaajan tiimit, toinen vip, joka ei voi ajaa mutta on ainoa joka voi "vallata" checkpointin
- aseina pelkät singot
- tarkoituksena kisailla mongooseilla ympäri kenttää, tavoitteena päästä checkpointille ensimmäisenä
- tappamaan ei pysty kuin lyömällä => mönkijät eivät hajoa vaan lentelevät ympäriinsä kun niitä ampuu singolla

Ladatkaa ja ihastukaa :D
#11 ja #12 @ http://www.bungie.net/Online/BungieFavorites.aspx
 
Vastaus: Halo 3

Miika Huttunen arvosteli Halo 3:n. Niin meni tolkkumieskin mukaan Halo -hypeen meidän muiden mukana ja ei turhaan, kun sumuverhon takaa paljastui ihan aito messiaspeli.

Arvostelija tuo mukaan keskusteluun sellaisen näkökannan, joka monilta täälläkin unohtuu: pelaajat, joille pelissä merkitsee vain kamppanija. Näille pelaajille tästä jäisi aika lyhyt kertomus jälkipolville ilman co-oppia. Bungielta loistava veto petrata vielä tässäkin sen verran, etteivät vääräleuat pääse rokottamaan :D

Lähde: http://www.peliplaneetta.net/arvostelut/890/Halo-3/

Halo 3 on virkistävä poikkeus siinä, että se onnistuu olemaan kaiken sen ympärille rakennetun hehkutuksen arvoinen. Länsimaiden suurin pelijulkaisu on myös tyylipuhdas ja viimeisen päälle hiottu 3d-räiskintä, josta on vaikea pistää paremmaksi. Master Chief lunastaa oikeutetusti paikkansa peli-ikoneiden joukossa. Pelasit 3d-räiskintöjä sitten yksin, verkossa tai kavereiden kanssa, on Halo 3 tehty juuri sinua varten.

Hyvää

  • Viimeistelty pelattavuus
  • Hyvin jäsennelty tarina
  • Uudet lelut
  • Ajoneuvokentät
  • Neljän pelaajan yhteispeli
  • Musiikki ja tunnelma
  • Moninpelin monimuotoisuus

Huonoa

  • Kenttäsuunnittelu hiipuu loppua kohti

96
 
Vastaus: Halo 3

tiong sanoi:
Eilen tuli testailtua ensimmäistä kertaa noita forgessa tehtyjä pelimuotoja (Bungie Favorites FTW) ja pakko todeta että Rocket Race -pelimuoto + Sandtrap (Race) -kenttä on aivan mielettömän hauska.

- 2 pelaajan tiimit, toinen vip, joka ei voi ajaa mutta on ainoa joka voi "vallata" checkpointin
- aseina pelkät singot
- tarkoituksena kisailla mongooseilla ympäri kenttää, tavoitteena päästä checkpointille ensimmäisenä
- tappamaan ei pysty kuin lyömällä => mönkijät eivät hajoa vaan lentelevät ympäriinsä kun niitä ampuu singolla

Ladatkaa ja ihastukaa :D
#11 ja #12 @ http://www.bungie.net/Online/BungieFavorites.aspx

Kuulostaapa hauskalta! :D

Itse olen kampanjassa edennyt noin puoleenväliin, ja myönnän suureksi häpeäkseni, että pelaan 'Normaalilla'. Lupaan ensimmäisen läpipeluun jälkeen iskeä Legendaryn tiskiin, joten älkää huolestuko psyykkisestä tilastani. Kampanja on tähän asti lunastanut odotuksensa - se on laadukasta menoa, ja meiningiltään aivan eri ääripäästä kuin upea, mutta tunnelmaltaan raskaampi BioShock ( miten näitä edes voi verrata, kysyn minä? ).

Ja joku sanoi, että "älkää sanoko että Halo 3 ostetaan moninpelin vuoksi"... No, ei sitä pelkästään sen vuoksi ole hommattukaan, mutta pakkohan se on myöntää, että moninpeliin on panostettu vähintään yhtä suurella hartaudella kuin yksinpeliin - ellei jopa enemmän. Koko Matchmaking, Bungie.net:in sisäiset ominaisuudet ( jotka linkittyvät moninpeliin ), Forge ja hyvin suunnitellut moninpeli-kartat puhuvat puolestaan - Halo 3 asettaa uudet standardit konsoli-moninpeleille ( piste ). Itse ainakin näen itseni pelaamassa Live:ssä Halo 3:sta vielä vuosienkin päästä. Rock on, Bungie!
 
Vastaus: Halo 3

TitusPullo sanoi:
Ja nyt on Halo 3 pelattu läpi, vajaassa kahdeksassa tunnissa tuli juostua kokonaisuus.

Ensimmäinen ajatus?

Worst game ever.

sitten tupakille ja mietitään. Lopuksi todetaan, että kyseessä on vain yksi vuoden huonoimpia ja yli-hypetetyimpiä pelejä, sekä varmasti yksi ärsyttävimpiä rahastuksia miesmuistiin.

Pariin otteeseen jo pelin aikana tuli todettua, että miksi hitossa minä maksoin 60e Halo ykkösen hitusen graafisen parannellusta versiosta? Missä on se 'eeppinen sota' jota mainokset lupasivat tai se uskomaton 'tähtien sodan tasoinen jylhä majesteettinen avaruuseepos'?

Kokonaisuus oli surkeasti kirjoitettu, sekava ja tylsä (vaikkakin erittäin, erittäin lyhyt) kokonaisuus. Kaiken lisäksi täysin ponnettomat vastukset, mitäänsanomattomat juonenkäänteet ja hahmot vain lisäsivät ärsytykseen.

Ehkä olen kieltämättä hypen uhri, mutta kun mainokset ja puheet lupaavat sotaa ja maailmanlopun skenaariota ja ainoa mitä saadaan on kaksi kenttää kirmaamista putkimaastossa jossain keskellä metsää ja sitten vaan ylijäämä kenttiä ekasta Halosta, alkaa haistaa rahastuksen ja kusetuksen maun pahasti suussa.

Ei näin, ei todellakaan näin.

Arvosanaksi antaisin ehkä 4 tai 5 kymmenestä. Mutta en yhtään enempää.

Ja ei, multiplayeria en ole pelannut. Enkä todellakaan maksanut täyttä hintaa siitä, että 'multiplayerin takiahan tätä pelataan!'.

*standing ovation*
 
Vastaus: Halo 3

Your Sweet 666 sanoi:
Nyt on kyllä pakko kysyä äänistä valittajille, millaisella kokoonpanolla oikein pelaatte? Omasta mielestäni äänimaailma musiikkeinen + efekteineen on kyllä parasta mitä olen ikinä videopelissä kuullut. Varsinkin spikerin "naulojen" kalke, gravity hammerin matala SWOOOWWWMMSSH! jne. jne. Samoin kaukana olevat taistelut, ja tila äänet kuulostavat uskomattoman hienoilta.

Jos Halo 3 ansaitsee kympin joltain osa-alueelta, se on ehdottomasti äänet.

Vahvari 1100 euroa, kajarit ~2500 euroa ja jostain syystä tämä setti soi missä tahansa muussa pelissä aivan täydellisesti.

Vahvari: Onkyo TX-SR804ES - 7.1
Kaiuttimet: 6 x Usher V 601
Subwoofer: Yamaha YST-SW315

Halo 3:ssa on todella onnettoman paska äänimaailma, ja jos et ole parempaa kuullut niin suosittelen pelaamaan muitakin pelejä.

Menee ihan naurettavaksi hypetys että fanipojat antaa äänimaailmallekin kymppiä vaikka se häviää lähes mille tahansa nykypelille.

Gears of Warin ääniäkin on joku mennyt haukkumaan, ja kyllä nekin valitettavasti pesee tämän ihan 100-0, puhumattakaan esim. Bioshockista.
 
Vastaus: Halo 3

Todella hieno huomata etten ole ainoa joka on todella pettynyt peliin. Syy ei voi olla se, etten ole yhtäkään haloa tätä ennen kokeillut.

Peli vaan ei tunnu mitenkään erikoiselta. Yliväritettyä temmeltämistä ja loikkaa idiootinnäköisillä vihuilla.

Bioshockin jälkeen tämä peli vaan ei tunnu millään tapaa erikoiselta. Hype kyllä iski, ja odotin pelistä jotain isoa, mutta ei. Bioshockin hype oli samanlainen, ja peli potkaisi munat kurkkuun.

Tämä korkeintaan kutitteli niitä.
 
Vastaus: Halo 3

Toiset tykkää, toiset ei, dr.pepper USA. ;)

Joo. Mä jo ihmettelin sitä hypeä ykkösosan kohdalla. Mutta ei se ole meiltä pois. Ykkösboksikin tuli taloon ihan muiden pelien takia kuin Halon. PGR...
 
Vastaus: Halo 3

Onpas muuten jännä että H3 uppoaa (suurimpaan osaan) aikasempien osien ystävistä,
mutta uudet tulokkaat ovat lähes järjestäen ihmettelemässä pelin keskinkertaisuutta.

Uskon että pelin karkkimainen soft-core ulkoasu aiheuttaa monelle vatsanväänteitä.
 
Vastaus: Halo 3

cchaou sanoi:
Todella hieno huomata etten ole ainoa joka on todella pettynyt peliin. Syy ei voi olla se, etten ole yhtäkään haloa tätä ennen kokeillut.

Peli vaan ei tunnu mitenkään erikoiselta. Yliväritettyä temmeltämistä ja loikkaa idiootinnäköisillä vihuilla.

Bioshockin jälkeen tämä peli vaan ei tunnu millään tapaa erikoiselta. Hype kyllä iski, ja odotin pelistä jotain isoa, mutta ei. Bioshockin hype oli samanlainen, ja peli potkaisi munat kurkkuun.

Tämä korkeintaan kutitteli niitä.

*allekirjoitus*

Paitsi että aikaisemmatkin Halot ovat löytyneet hyllystä jo julkaisussa, että tiesin jo vähän mitä olin saamassa ja silti odotin liikaa.
 
Vastaus: Halo 3

Miten ihan oikeasti voi verrata Bioshockiin? Melkein absurdia. :confused:

Ihan erilaiset pelit ja kummankin vetovoima perustuu ihan eri juttuihin.
 
Vastaus: Halo 3

Radikus sanoi:
*allekirjoitus*

Paitsi että aikaisemmatkin Halot ovat löytyneet hyllystä jo julkaisussa, että tiesin jo vähän mitä olin saamassa ja silti odotin liikaa.
Tarviiko sitä jokaisen risut tulla allekirjoittamaan. :D Kantasi on selvä.

Ei itseänikään hirveästi nappaa, jos joskus sais koko trilogian jossain edullisessa paketissa niin voisi ostaa. Oli muuten hauska eilen kun katoin frendilistaa, tais olla toistakymmentä tyyppiä onlinessa ja 1 ei pelannut Halo 3:a. ;D
 
Vastaus: Halo 3

Paolo sanoi:
Onpas muuten jännä että H3 uppoaa (suurimpaan osaan) aikasempien osien ystävistä,
mutta uudet tulokkaat ovat lähes järjestäen ihmettelemässä pelin keskinkertaisuutta.

Uskon että pelin karkkimainen soft-core ulkoasu aiheuttaa monelle vatsanväänteitä.


Hommaa ei voisi ehkä kohdallani paremmin tiivistää.
 
Vastaus: Halo 3

Pitää nyt sitten minunkin kantaa korteni kekoon..

Elikkäs sanottakoon ensiksi että edelliset Halot ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Molempia olen testannut, mutta siihen se pelaaminen sitten on jäänytkin. Tätä uutta osaa odotin innolla ja täytyy myöntää että monttu oli auki kun sitä pääsin testaamaan. Peli ei tuntunut nimittäin millään tapaa sen osakseensaaneen hypetyksen arvoiselta.

Grafiikka on meikeläisen tarpeisiin ihan tarpeeksi hienoa, joten jätettäköön se nyt tässä täysin omaan arvoonsa. Tämä osa-alue on minulle yleensäkin peleissä vähemmän tärkeä.

Ensimmäinen asia joka kiinnitti huomioni oli jotenkin "laiskat" kontrollit. Toisekseen aseissa ei tuntunut olevan potkua nimeksikään ja niistä lähtevät äänetkin olivat onnetonta tuhinaa. Olen pelaillut viimeaikoina pääasiassa Rainbow Six: Vegas:ia, ja esimerkiksi tuon pelin aseiden- sekä äänien rinnalla halo kalpenee: 10-3. Kaikenlisäksi vihulaisetkin tuntuivat typeriltä, eivätkä herättäneet minkäännäköistä pelkoa.

Annoin pelille kuitenkin tilaisuuden ja nyt olen tuota yksinpeliä jokusen tunnin tahkonnut. Kontrolleihin on alkanut tottua ja aseetkin ovat ruenneet tuntumaaan pääasiassa ihan mukavilta..

Livenkin puolella olen käynyt pyörähtämässä, mutta se on kyllä kohdallani niin onnetonta räpellystä, että ihan hävettää. Turpaan tulee ja rankasti jopa nimellisesti samantasoisilta kavereilta. No ehkäpä heillä on taustaa edellisten Halojen parissa.

Tämän syvällisemmin en ala peliä nyt arvioimaan. Kouluarvosanana tärähtäisi tässä vaiheessa 7,5/10. Sille ei vaan mahda mitään että itseeni uppoavat paremmin astetta realistisemmat FPS:ät. Pidän kuitenkin mahdollisena sitäkin vaihtoehtoa, että Halo3 imaisee yllättäen mukaansa ja paluuta ei ole ;)
 
Vastaus: Halo 3

Radikus sanoi:
Mimmo, Musta on vaan huikeeta että kaikki ei ole pelkkiä lampaita.
Tästä pelistä ei siis saa tykätä...?

Minä olen pettynyt joka ikiseen tämänb sukupolven peliin, siksi tämäkään ei järkyttänyt mielenrauhaani.
Perus Haloa, jota kyllä pelaan ihan mielelläni sellaisenaan.
 
Vastaus: Halo 3

Ahhh...tänään pääsin testaamaan haloa kaverin kanssa läheisessä peli kaupassa ja kunnon mättöä kyllä oli.
 
Ylös Bottom