Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Heavenly Sword

Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Zoukka sanoi:
Eikun ihan oikeasti SÄ et tajunnut. Postaamasi "after" kuva oli jonkun hikisen nörtin tekaisema. Siis ihan vaan photoshopilla vedetty jonkun filtterin läpi.
Niin? Onko kukaan sanonut mitään muuta. Kuten jo sanoin alkuperäisessä viestissä, kuvan "valoa" on vain muuteltu (ja sen on tosiaan tehnyt jokin hikinen nörtti). Miten se liittyy asiaan mitenkään?

Eikä se naama pelkillä efekteillä noin hienoksi muutu mitä se siinä yhdessä kuvassa on.
Ööhh... Ei niin, siksi painotinkin sitä, että välissä on vielä 4-5 kuukauden edestä parantelua. Kun Heavenly Sword alkaa vihdoin lähennellä alpha-vaihetta (taitaa jo tosin olla alpha-vaiheessa), voi Ninja Theory alkaa keskittymään muuhunkin kuin vain eri ominaisuuksien sisällyttämiseen peliin (eli yleiseen hiomiseen & parantelemiseen, myös graffojen kohdalla). Motorstormin visuaalinen & muukin anti parani ihan silmissä koko ajan E3:n jälkeen.

Pre rendered sanon mä, mutta uskotte näköjään vasta kun itse näette.
Jos kehittäjät sanovat, että tuo on ottettu "from a real-time in-game cutscene" (nykyään) muutaman päivän vanhasta versiosta, mitä vaikeaa siinä on ymmärtää? Heavenly Sword ei käytä yhtään esirenderoitua materiaalia (kuten ei esimerkiksi Metal Gear Solidkaan), joten tuskinpa he vaivautuisivat sellaista tekemään ihan muuten vaan ja sitten vielä väittämään että "on juu riöltaimia".

Ninja Theory sanoi kyllä ihan selvästi, että silloin viime vuoden E3:lla näytetty & nettiin vuodettu "Target Render" pätkä oli vain tavoite, johon he tähtäsivät (ja niitä uskomattoman hienoja vesiputouksia voi nähdä nykyään myös siinä Cinematic Production teaserin gameplay-osioissa), joten jos tälläkin kertaa kyse olisi vain jostain tuollaisesta, he kyllä sanoisivat niin. Mutta koska ei ole, he sanovat niin kuin asiat ovat. Niin yksinkertaista.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Pre rendered tuo EI ole. En itse ainakaan odota lopullisen tuotteen näyttävän tuolta ainakaan pelitilanteessa, mutta cut-sceneissä se on mahdollista. Kehittäjät ovat aivan selvästi miljoonaan kertaan sanoneet, että tuo on reaaliaikaisesta buildista otettu kuva, tausta blurrattu, silmiin lisätty specular highlightia, muutettu koko ja laitettu JPG:ksi. Ja heidän sanaansa uskon kyllä ihan 100%, ovat joka kerta sanoneet kysyttäessä kuinka asia on. Esim. senkin scenery-videon kertoivat heti olleen CG:tä, kun se julkisuuteen lipsahti. Ja katsopa Zoukka noita hiuksia taustalla. Pre rendered?
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Suurennuslasilla tutkimisen jälkeen olen päätynyt siihen tulokseen, että kyllä tuo VOI olla reaaliaikaista shittiä, mutta jos on niin kyllä se jossain välidemossa näkyy. Suurennettuna tuosta paljastui melko yksinkertainen "geometria" joten kaipa se voi olla sitä mitä kehittäjät väittävät. Hämää vain niin vitusti kun HS:stä pyörii jatkuvasti erinäköisiä kuvia jokapaikassa.


Niin ja missä Ninja Theory on sanonut sen E3 videon olevan pre-rendered ?! Väittelin nimittäin varmaan kuukauden PB_ssä erään tyypin kanssa asiasta joka väitti ihan kivenkovaan matskun olevan reaali-aikaista kamaa :rolleyes:

Olisi säästytty paljolta loan potkimiselta...


EDIT: Niin ja vastaisuuden varalta minun silmissäni pelinkehittäjien hype = shit :b
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Zoukka sanoi:
Niin ja missä Ninja Theory on sanonut sen E3 videon olevan pre-rendered ?! Väittelin nimittäin varmaan kuukauden PB_ssä erään tyypin kanssa asiasta joka väitti ihan kivenkovaan matskun olevan reaali-aikaista kamaa :rolleyes:
Minä ja Cyrus emme tarkoittaneet ihka-ensimmäistä Heavenly Sword traileria, vaan tätä:

http://www.playsyde.com/leech_2660_en.html

TUO oli vain tavoite-video pelin ympäristöistä, mutta ei kyllä sekään käsittääkseni aivan "Final Fantasyn upeat välianimaatiot" mielessä pre-rendered, vaan pelimoottorilla tehtyä kamaa, joka vain ei vielä pyörinyt kunnolla itse PS3:lla ja jota pelinkehittäjät pyrkivät kovasti saamaan pyörimään kunnolla. Ja kuten jo sanoin, ainakin näyttäisi siltä että Ninja Theory on onnistunut upeiden vesiputousten lisäämisessä peliin. Eipä mikään muu ollutkaan niin mieltä-räjäyttävää tuossa "Scenery"-videossa, että sen ei uskoisi päätyvän lopulliseen peliin, mutta vesiputous on tosi :cool: ja ne on tosiaan jo lisätty peliin uusimman Cinematic Production trailerin perusteella.


EDIT: Niin ja vastaisuuden varalta minun silmissäni pelinkehittäjien hype = shit :b
Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi vain hypetys ilman minkäänlaista pohjaa ("OMG kun tietäisittekin kuinka upea taistelusysteemi/loistavat graffat/erinomainen juoni pelissä on"). Kun kehittäjät kuitenkin tarjoavat ihan näyttöä sanojensa pohjalle, en minä ainakaan jaksa olla noin pessimistinen (taistelusysteemin on todistettu olevan jotain God of Waria huomattavasti syvällisempi, graffat ovat erinomaiset ja musiikkikin oli E3-demossa hyvää). Toki jalat voisi kokeilla pitää maassa ehkä hieman paremmin kuin mihin minä pystyn, sillä jotkut asiat voivat vielä mennä vikaan (tarina lähinnä), mutta Heavenly Sword huokuu laatua, enkä ole kenenkään peliä pelanneen kuullut sanoneen yhtäkään huonoa sanaa siitä. Ei edes mitään "kunhan peliä vielä hiotaan vähän, niin hyvää tulee", vaan ennemminkin ihmettelyjä siitä kuinka valmiin oloinen Heavenly Sword on jo ollut, vaikka se ei ole ollut kehityksessä lähelläkään valmistumista.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Niin ja ei Ninjat itse ole oikeastaan "hypettäny" mitään, vaan aina kun on tullut uutta materiaalia, ne on käytännössä kertonu kaiken siitä matskusta, miten se on rakennettu, mikä osa siitä on CG:tä, mikä on realtime, mikä on pyöriny 3 freimiä sekunnissa ja se on nopeutettu ja nostettu resoluutio 1080p:ksi esittelyyn, mikä on keskenerästä, mikä on tehty Mayalla, mitä ne pyrkii parantamaan jne.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Oijoijoijoi ja eikun Torrent pyörimään! :p
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Pibe sanoi:
Oijoijoijoi ja eikun Torrent pyörimään! :p

tulee paljon nopeammin suorana latauksena...
numero 5 servulta tulee mulle tasaisesti yli 700kbs kun äsken kokeilin, videon olen jo katsonut tosin aikaisemmin ja pakko huomauttaa, että kun se Nariko siinä yhdessä vaiheessa on ilmassa ja tulee lähelle kameraa, niin se naama ei näytä "ihan" samalta kun siinä maalauksen näköisessä kuvassa.

Ihan asialliselta kuitenkin näyttää.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

En edes huomannutkaan suoraa linkkiä, mutta ei haittaa koska tulee jo täyttä kaistaa Torrentilla. Paljon porukkaa jakamassa täydellä kaistallaan ilmeisesti.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Dr Evil sanoi:
pakko huomauttaa, että kun se Nariko siinä yhdessä vaiheessa on ilmassa ja tulee lähelle kameraa, niin se naama ei näytä "ihan" samalta kun siinä maalauksen näköisessä kuvassa.
Niin, no jos tuo on se vesiputousvideo, on se ilmeisesti marraskuun buildistä. Eli ulkoasu on kehittynyt siitä roimasti. Ei nyt varmaan sille kuvan tasolle, mutta kehittynyt kuitenkin :)
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Dr Evil sanoi:
että kun se Nariko siinä yhdessä vaiheessa on ilmassa ja tulee lähelle kameraa, niin se naama ei näytä "ihan" samalta kun siinä maalauksen näköisessä kuvassa.
Niinno, kuten jo kehittäjätkin ovat huomauttaneet, Cinematic Production -teaserin materiaali on abaut 4kk vanhaa (NT teki teaserin ja antoi Sonylle sen joskus marras-joulukuussa, mutta Sony näytti sen vasta nyt). Naamakuva on otettu (nyt jo) viikon pari vanhasta HS:sta.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Eurooppalainen Playstation sivusto näyttää nyt, että molemmat Heavenly Sword ja LAIR julkaistaisiin toukokuussa. Jos näin on, niin toukokuusta tulee hyvä kuukausi PS3-omistajille. :D Kesäkuussa sitten latailemaan Laulutähteen omia kappaleita ja mahdollisesti jonkinlaista ninjailuakin on luvassa.

http://uk.playstation.com/games-media/release-calendar/month3/
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Heavenly Swordin ja Lairin suhteen virallinen euro-sivu taitaa olla aika metsässä, mutta ainakin lauleskelemaan pitäisi päästä ajoissa.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Oliver sanoi:
Heavenly Swordin ja Lairin suhteen virallinen euro-sivu taitaa olla aika metsässä, mutta ainakin lauleskelemaan pitäisi päästä ajoissa.
LAIRhan oli jo jonkin aikaa sitten Factor 5:n mukaan ~80-90% valmis, joten sen voisi jopa uskoa julkaistavan toukokuussa. Heavenly Swordkin on jo alpha-vaiheessa ja senkin kohdalla on kehittäjän blogin mukaan "vain" yleistä hiomista ja vaikeustason tasapainottamista jäljellä, kaikki ominaisuudet on jo lisätty peliin eikä varsinaisesti uutta tarvitse enää kehittää. Että jos sitä ei nähdä vielä toukokuussa, niin kesäkuussa todennäköisesti. Tai viimeistään heinäkuussa.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Tämä peli on mulla ehdottomana ykkösenä odotuslistalla!
Toivottavasti eivät lykkää julkaisua parempien käyttäjämäärien toivossa.. Ei ne käyttäjämäärät nouse, ellei ole pelejä jotka pistää ostamaan koneen, niinkuin juuri Heavenly sword.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

GameProlla on alkanut näköjään jonkinsortin Heavenly Sword-viikko. Joka päivä paljastetaan jotain uutta. Tänään ensimmäisenä vuorossa on uusia screenshotteja, huomisen ja loppuviikon tarjonta on vielä merkitty "????", eli luulisin, että jotain videoita nähdään, varmaan Ninja Theoryn haastattelu ja ehkä pelin hahmojen esittelyä? Noh, kuitenkin tässäpä on linkki sivulle, josta löytyy sitten tulevienkin päivien sisältöön linkit:

http://gamepro.com/news.cfm?article_id=108391

Uusissa kuvissa paljastetaan mm. uudentyyppisiä vihollisia ja tietty tapahtumapaikkoja.

Tästä kuvasta pidän kyllä erityisen paljon:

http://www.gamepro.com/screen_viewer.cfm?globalId=110429&p=14&s=1&id=108390

Narikon hiuksia on kyllä parannettu melkoisesti. Läheltä katsottuna ne eivät vielä näytä mahtavilta (eli lähinnä välipätkissä), mutta pelitilanteessa, kun kamera on hieman kauempana Narikosta, ne näyttävät jo hyvältä.
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Eivät kyllä teknisesti vakuuta mihinkään suuntaan nuo screenit. Piirto on hyvä ja locationit näyttävät hyvin suunnitelluilta, mutta valaistus on ankeaa ja textuurit kunnon low-resiä.


Niin ja eikö joku täällä vaahdonnut siitä hienosta isosta uudesta kuvasta, että se olisi muka gameplayta tai jotain ? No näissä UUSIMMISSAKIN kuvissa Narikon naama on kuin puusta paloiteltu :confused:

http://i18.tinypic.com/46xx3lz.jpg


Ja vieläkin edelleen olen vainoharhainen tämän pelin suhteen. Miksi vitussa pelistä ei julkaista hi-res shotteja tai videoita. Ei sille ole mitään järjellä selitettävää syytä. Ei vain ole.

Paitsi yksi :p
 
Vastaus: Heavenly Sword [Hype]

Nimenomaan, olet vainoharhainen. Kun näet lopullisen pelin liikkeessä, vainoharhat katoavat ja sinusta tulee believer. Believe. ;)

Nuo kuvat lupaavat todella hyvää, pelin maisemat ja koko tyyli on mahtavaa. Kuvissa kyllä kieltämättä valaistus näyttää suht heikolta, mutta se johtuu vain kuvista, kuten on jo aiemmissa videoissa nähty. Näinpä voi jo noiden kuvien perusteella vain vesi kielellä odottaa, jotta pääsee näkemään ja pelaamaan peliä. Siitä tulee jotain todella kaunista. Jos vielä taistelusysteemi on kohdallaan, on tämä helposti yksi tämän genin helmiä. ;)
 
Ylös Bottom