Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Horizon Zero Dawn

Nämä antaa aina uutta toivoa itelle, että joskus vielä saan pelata Ori pelejä pleikkarilla. Tämän yksinoikeustouhun vois jo pikkuhiljaa jättää unholaan.
 
Ei kyllä pysty ymmärtämään että mikä ongelma on jos peli tulee myös muille alustoille. Varsinkin kun se tulee näin paljon myöhemmin. Ehkä se on jotain samaa kuin bändihommissa se, kun tietty osuus "faneista" lopettaa bändi kuuntelun kun bändistä tulee liian kuuluisa. Sama logiikka että asia ei enää olekaan vain tietyn porukan yksinoikeus.

Nämä antaa aina uutta toivoa itelle, että joskus vielä saan pelata Ori pelejä pleikkarilla. Tämän yksinoikeustouhun vois jo pikkuhiljaa jättää unholaan.
Microsofthan on ollut nyt jo pitemmän aikaa etulinjassa yksinoikeuksien tuomisesta myös muille alustoille, joten Ori voisi hyvinkin olla mahdollinen. Switchillehän se ensimmäinen jo löytyy.

Kyllä Xbox One on silti rahansa arvoinen jo Orin vuoksi ja tämä jatko-osa vaikuttaa parin tunnin perusteella vähintään yhtä hyvältä.
 
Kunnon grafiikka modeja odotellassa vaikka pc:tä ei omista. Mukava katella ihan videoitakin ihan pelistä kuin pelistä miten pelaajat saavat niistä väsättyä vielä näyttävämpiä.
 
Tuli nyt viimeinkin pelattua läpi tämä kun silloin vuosia sitten jäi kesken ekan parin tunnin jälkeen. Olen kumminkin onnellinen, että pelasin tän.. Ihan mahtava.

Aloy on heti yksi mun suosikki pelihahmoista, koko pelimaailma oli hieno ja erilainen, toi koko tarina <3 Ja soundtrack oli mahtava, esim Meridianin ja Sunfallin musat oli hienoja... Sitten pitää aloitella Frozen Wilds.
 
Nyt ku peli ja lisäri viimein pelattu ja nousi sinne omien suosikkien joukkoon niin tällänenki on tulossa. Melkein pitää hommata.

Hyvä että tykkäsit. Pääsi itselläkin omien suosikkien joukkoon, nyt kesällä myös PC pelaajat pääsevät tähän tutustumaan.
 
Katsotaan josko tämä koronteeni jatkuu riittävän pitkään ja tulisi annettua tälle (tai näkökulmasta riippuen itselleni pelin hienouden ymmärtämiseen) vielä 1.5v tauon jälkeen viimeinen mahdollisuus ennen kovalevyltä poistamista :p
 
Ei nyt mennyt murolla ihan putkeen kun samassa uutisessa puhutaan maanantaista ja torstaista. Toivon kyllä että tämä peli nähtäisiin loppuviikosta.
 
Tuli tämäkin ostettua Storesta halvalla. Paljon en tiennyt pelistä etukäteen, vähän katoin jotain pelivideota. Kovasti on peliä kehuttu. Eilen aloin tätä pelaamaan ja tuli muutama tunti pelattua. Aluksi aattelin, että onkohan tää mun peli ja pitääkö vaihtaa peliä, mutta pidemmälle mentäessä peli paranee kovasti eikä oo peliä tullu vaihdettua. Pelin läpäisy tällä hetkellä 9,88 % ja hahmon taso 8. Grafiikka on pelissä tosi hyvä ja päähahmon ääninäyttelijä vetää loistavasti. Puhetta ollu omaan makuun liikaa ja silti kysyn kaikki mahdolliset kysymykset.
 
Alku on heikompaa, mutta paranee tasaisesti ja lopussa tarina tiivistyy hyvin.
 
Tämä peli on vienyt mennessään. Parina päivänä oon useamman tunnin pelannu. Kyllä kannatti tämä ostaa. Tehtävät on monipuolisia ja mielellään tässä tekee kaikki sivutehtävät. Taisteluissa piisaa haastetta vaikka helpolla pelaan. Koneita on niin paljon erilaisia ettei meinaa ulkoa muistaa mikä ase on paras mitäkin vastaan. Koneita vastaan taistelu on tässä mukevempaa kuin ihmisiä vastaan.
 
Itsekin tykkäsin tästä kuin hullu puurosta.. Oli eka peli vuosikausiin, jonka heti aloitin uudestaan läpipeluun jälkeen.. Vähän kuin Days Gone, mutta eri miljöössä tämä..
 
Pc versio ilmestyy 7.8 ja ennakkovarauksia voi tehdä nyt, hintaa 50€.

Horizon Zero Dawn Complete Edition for PC releases on August 7 and is now available for pre-purchase! The PC version introduces several features showcased in a new trailer.

Your journey through a lush post-apocalyptic world dominated by awe-inspiring machines is about to embark! We're thrilled to announce that Horizon Zero Dawn Complete Edition for PC will be released on August 7, 2020.

In addition to all of the exciting content from Horizon Zero Dawn and its expansion pack The Frozen Wilds, the PC version offers several new features including ultra-wide support, graphical enhancements (improved reflections and dynamic foliage), graphical customization, unlocked framerate, control options and a benchmarking tool.

For a more detailed look at these new PC features, check out the brand-new trailer and screenshots we've added to our Steam product page. Horizon Zero Dawn Complete Edition for PC is available for pre-purchase NOW, so make sure you secure your copy today!

Pc version vaatimukset julki, hiukan kovemmat vaatimukset kuin oli Death Strandingillä, nopeampi prossu ja tuplasti enemmän vaatii muistia. Myös kovalevy tilavaatimus on kasvanut.
Minimum:

  • Requires a 64-bit processor and operating system
  • OS: Windows 10 64-bits
  • Processor: Intel Core i5-2500K@3.3GHz or AMD FX 6300@3.5GHz
  • Memory: 8 GB RAM
  • Graphics: Nvidia GeForce GTX 780 (3 GB) or AMD Radeon R9 290 (4GB)
  • DirectX: Version 12
  • Storage: 100 GB available space
Recommended:

  • Requires a 64-bit processor and operating system
  • OS: Windows 10 64-bits
  • Intel Core i7-4770K@3.5GHz or Ryzen 5 1500X@3.5 GHZ
  • Memory: 16 GB RAM
  • Graphics: Nvidia GeForce GTX 1060 (6 GB) or AMD Radeon RX 580 (8GB)
  • DirectX: Version 12
  • Storage: 100 GB available space
 
Alkuperäiselle versiolla antaisin 9 joten odotukset 60+ FPS versiota kohtaan on aika kovat, no perjantaina sen saa käsiinsä.

Karakin arvio.

Viimeksi muokattu:
Tämä ei nosta omia odotuksia tätä käännöstä kohtaan... no katsotaan mitä huomenna tulee illalla. Harmi jos se on täysi raakile julkaisussa kun Death Stranding samalla moottorilla toimii paljon paremmin.

Ylös Bottom