Indiepelit yleisesti

Ippenator

Well-Known Member
The Artful Escape

Tämä oli erilainen kokemus - hyvällä tavalla. Tämä oli värien ja kitarariffien ilotulitusta. Peli sekoitti aika näppärästi tasohyppelyä ja kevyttä rytmipelaamista. Taiteellinen pakomatka oli enemmän musiikkifiilistely kuin hampaat irvessä suorittamista. Se oli sisäisen rockstaran löytämistä ja folklaulajan unohtamista. Se oli matka läpi kosmoksen, jossa mielikuvituksella ei ole rajaa.

Tällainen peli on mitä mainioin välipala isompien ja/tai haastavampien pelien väliin. Noin 4-5 tunnin kestollaan tämän pelaa muutamassa illassa, eikä ohjainta todellakaan tarvitse puristaa päästäkseen pelin läpi. Kentät ovat yltiöpäisen värikkäitä ja teemoiltaan kekseliäitä. Ääninäyttely toimii kiitos Hollywood tason näyttelijöiden. Tässä myös ripotellaan hyvää huumoria pitkin pelin.

Vaikka olin katsonut pelin trailereita, niin silti hieman yllätyin millainen peli The Artful Escape oli. Todella positiivinen yllätys nimenomaan.

Annapurna Interactivesta on hiljalleen tulossa oma lempijulkaisija. Todella erilaisia ja kekseliäitä pelejä puskee ulos, kuten tämä ja 12 Minutes.

Tässä vielä traileria jos haluaa päästä fiilikseen.
Tuo Annapurna on kyllä kova! Mennyt melkeinpä Team 17 ohi tällaisena idearikkaita ja omaperäisiä pelejä paljon julkaisevansa julkaisijana. Kummankin olemassaolo on kyllä joka tapauksessa hieno asia!
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Tuo Annapurna on kyllä kova! Mennyt melkeinpä Team 17 ohi tällaisena idearikkaita ja omaperäisiä pelejä paljon julkaisevansa julkaisijana. Kummankin olemassaolo on kyllä joka tapauksessa hieno asia!
Jep, tämän tyyppisille rohkeasti erilaisille peleille on todellakin kysyntää kaikkien vähän enemmän riskittömällä kaavalla toteutettujen AAA-pelien väliin.

Olen pelannut tänä vuonna todella hyviä Indie-pelejä ja kolme niistä on ollut Annapurnan julkaisemia. Artful Escape, 12 Minutes ja Last Stop. Kaikki täysin erilaisia toisiinsa nähden. Siellä on samalta julkaisijalta useampi peli vielä omalla backlogilla. Nyt mietin onko se seuraavaksi Maquette vai Kentucky Route Zero. Sayonara Wild Hearts onkin itseasissa kesken Switchillä, joten tuntuu että kokoajan on joku Annapurnan peli pelauksessa, mikä on vaan hyvä asia.
 

Ippenator

Well-Known Member
Jep, tämän tyyppisille rohkeasti erilaisille peleille on todellakin kysyntää kaikkien vähän enemmän riskittömällä kaavalla toteutettujen AAA-pelien väliin.

Olen pelannut tänä vuonna todella hyviä Indie-pelejä ja kolme niistä on ollut Annapurnan julkaisemia. Artful Escape, 12 Minutes ja Last Stop. Kaikki täysin erilaisia toisiinsa nähden. Siellä on samalta julkaisijalta useampi peli vielä omalla backlogilla. Nyt mietin onko se seuraavaksi Maquette vai Kentucky Route Zero. Sayonara Wild Hearts onkin itseasissa kesken Switchillä, joten tuntuu että kokoajan on joku Annapurnan peli pelauksessa, mikä on vaan hyvä asia.
Onko sinullakin siis jo PS5? Siis luulin, että Maquette on julkaistu vain sille. Vai onko boxillekin (tai PC:lle) jo ehditty julkaista?
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Onko sinullakin siis jo PS5? Siis luulin, että Maquette on julkaistu vain sille. Vai onko boxillekin (tai PC:lle) jo ehditty julkaista?
Steamista löytyy:
Olen pelannut tänä vuonna todella hyviä Indie-pelejä ja kolme niistä on ollut Annapurnan julkaisemia. Artful Escape, 12 Minutes ja Last Stop. Kaikki täysin erilaisia toisiinsa nähden.
Nyt kun kävin omia pelejä läpi niin olen näköjään pelannut myös Florencen ja Donut Countyn tänä vuonna Annapurnan julkaisemista peleistä. Nekin molemmat jälleen ihan erilaisia pelejä.

Viisi saman julkaisijan peliä vuoden aikana. Kyllä siellä jotain tehdään oikein. :)
 
Viimeksi muokattu:

PeWi

Well-Known Member
@Dragonfly:lle omat 5 senttiäni: Kentucky Route Zero on aivan UPEA ja osui omaan makuun/hermoon todella monella tapaa. Mutta se jos mikä on vähintään yhtäpaljon maagisrealistinen kirja kuin videopeli ja suosittelen sitä todella varovaisesti kenellekään :D
 

Ippenator

Well-Known Member
@Dragonfly:lle omat 5 senttiäni: Kentucky Route Zero on aivan UPEA ja osui omaan makuun/hermoon todella monella tapaa. Mutta se jos mikä on vähintään yhtäpaljon maagisrealistinen kirja kuin videopeli ja suosittelen sitä todella varovaisesti kenellekään :D
Ihan hyvä kommentti. Nauruhymiö oli pakko laittaa tuosta tavastasi ”suositella” peliä. :D
 

Ulukai

Toimituksen jäsen
Ylläpitäjä
Nyt mietin onko se seuraavaksi Maquette vai Kentucky Route Zero.
En hirveästi haluaisi ennakko-odotuksia antaa, mutta Maquettesta en suosittele kovin montaa euroa maksamaan. Ao. otsikko summaa hyvin kahden Petrin ajatukset pelistä:


Näppärä idea, mutta ei paljoa muuta imo.
 

pelle

Well-Known Member
Vaikka en yleensä roguelite peleistä välitäkään niin metallic child lähtee varmaan huomenna lataukseen switchille.
Pelillisesti näyttää olevan aika peruskauraa eli runin aikana voi saada vihuilta coreja jotka voi antaa joko hyödyllisen efektin tai sitten jotain ikävämpää kuten vaikka poistaa kartan näkyvistä, mutta ainakin osa noista negatiivisista efekteistä lakkaa vaikuttamasta tietyn ajan jälkeen joten ne ei ole loppu runin ajan riesana.
Sitten voi hommata niitä pysyviä parannuksia esim kestävyyteen.

Taistelu on melee pohjaista ja pelin visuaalinen ilme iskee kovaa.
Se mikä pelin mulle kuitenkin lopulta myi oli se, että tekijä on tajunnut ettei eri vaihtoehdot ole keltään pois ja pelistä löytyykin story, easy, normal ja hard vaikeustasot ja story tasolla voi suoraan valita kuolemattomuuden jos haluaa.
Peli on vielä 18 päivää julkaisu tarjouksessa 24e ja mulla on vielä sopivasti 5e edestä kultakolikoita joten pakko tuo on poimia talteen.

 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Jälleen yksi Annapurnan julkaisema peli pelattu läpi. Tällä kertaa vuorossa oli Sayonara Wild Hearts.

Olipa psykedeelinen kokemus. Peli on shoot 'em upin, rytmipelin ja raiteillaan kulkevan tasohyppelyn sekoitus. Tämä kaikki on kuorrutettu violetin eri sävyillä, välkkyvillä valoilla ja yllättävän hyvällä musiikkiraidalla. Peliä on hankala kuvailla. Se on samalla suorituspelaamista, mutta fiilistelyä. Paikoin todella hankala, paikoin helppo. Hahmo liikkuu kentissä automaattisesti eteenpäin. Pelaajan tehtäväksi jää väistellä esteitä, keräillä tähtiä, ampua vastaantulevia asioita, painaa nappia oikea-aikaisesti ja selvitä kentästä maaliin tarpeeksi ison pistepotin kanssa, jotta seuraava kenttä aukeaa. Välillä kentissä mennään niin hengästyttävän kovaa, että Sonic jäisi nuolemaan näppejään. Välillä lainataan trance musiikkista tuttua sielunmaisemaa valojen ja muotojen muodossa, niin että epilepsiakohtaus on lähellä.

Kenttiä on reilusti mutta ne ovat lyhyitä. Peli on myös kokonaisuutena lyhyt, vain pari tuntia. Tosin suorituspelaaja saa ihan tosissaan yrittää, jos haluaa kultaisen rankin joka kentästä. Minun sorminäppäryydellä ja vauhdin sietokyvyllä ei siihen pysty.

Yksi erittäin uniikki pelikokemus lisää tälle vuodelle. Julkaisija Annapurna senkun parantaa osakkeitaan. Tuntuvat löytävän massasta poikkeavia, mutta hyvin toteutettuja pelejä julkaistavaksi.

Traileria vielä, jotta pelistä saa vähän enemmän käsitystä.
 
Ylös Bottom