Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Indiepelit yleisesti

Roguelike pelit on sellainen genre joka ei ole koskaan kiinnostanut, mutta kuten kaikkeen niin tähänkin löytyy se poikkeus joka vahvistaa säännön.
Descenders on roguelike alamäkipyöräilyä.
Aluksi tarjolla on neljä maailmaa joissa jokaisessa on monta randomilla tehtyä kenttää ja ainoa tarkoitus on päästä pomo hyppyyn ja suorittaa se.
Elämiä on aluksi neljä ja kova kaatuminen vie kaksi elämää kerralla ja kun kaikki on menetetty niin homma alkaa alusta vaikka olisit ekalla vetäisyllä päässyt kolmanteen maailmaan asti.

Jokaisessa kentässä on kuitenkin bonus tavoite jonka suorittamisesta saa yhden lisärin, mutta kaikkia kenttiä on turha kuvitella pelaavansa sillä yö tulee yllättävän äkkiä ja lampun valossa fillarointi on varsin hazardia hommaa.
Aluksi peli tuntui erittäin vaikealta, mutta kun tajuaa, että voit olla niin varovainen kuin haluat niin homma helpottuu huomattavasti.
Mikään pakko pelissä ei ole temppuja tehdä, mutta tuon kiusauksen vastustaminen on kohtuu vaikeaa ja toki siitä saa myös hyötyä sillä tempuista saa mainetta joka taas avaa tiimikavereita jotka antaa bonuksia kuten loivemmat mutkat tai leveämmän tien.
Lisäksi kun suorittaa maailman pomo hypyn kolmesti bonus tehtävän kanssa niin jatkossa voi aloittaa suoraan seuraavasta maailmasta.
Kun mainetta on kerännyt yhteensä 100.000 niin aukeaa vielä toiset neljä maailmaa.
Vaikka en saavutuksista enää pahemmin välitä niin kyllä se mieltä lämmitti kun pelasin nuo kaikki neljä extra maailmaa kerralla ja siitä saatavan saavutuksen oli avannut 0.09% pelaajista.

Hintaahan taisi olla 20-25e, mutta tämä on myös gamepassin valikoimissa. Itse tykästyin niin paljon, että ehkä tämän joskus alennuksesta ostan.



Afterparty on uusin tuotos samalta porukalta joka teki loistavan oxenfreen.
Parhaat ystävät ovat joutuneet helvettiin ja ainoa tapa päästä pois sieltä on voittaa itse saatana juomapeleissä.
Jo tuosta voi päätellä, että peli on täysin erilainen mitä oxenfree. Keskustelu mekaniikka on edelleen sama, mutta nyt eri drinkit antaa myös eri dialogi valintoja.
Esim joku juoma voi tehdä susta rikkaan kusipään, piraatin tai flirttailevan romantikon ja näitä vaihtoehtoja ei tosiaan ole pakko käyttää vaan ne on vaan yksi lisä.
Itse sain monet hyvät naurut keskusteluista eikä peli muutenkaan ota itseään vakavasti.
Asia joka saattaa joitakin häiritä on fuck sanan kohtuu vapaa käyttö, mutta hei pelissä ollaan helvetissä ryyppäämässä ja juttelemassa demonien kanssa joten jos tuo johonkin sopii niin tähän.

Tämä tuli jo julkaisussa gamepassin valikoimiin ja tulee kyllä ostettua kunhan hinta (20e) tippuu puoleen.

 
Viimeksi muokattu:
Tuli huomattua, että PSN storessa on vielä 14.11 asti Aggelos vitosella tarjolla. Normaalisti hintaa on 20e ja ilmeisesti peli on varsin mainio wonderboy tyylinen 2d toimintaseikkailu.
Mieluummin olisin tämän kyllä ostanut switchille, mutta sillä tarjous hinta on ollut tuplasti kovempi.

 
Hollow Knightille on oma ketjunsa toki, mutta mainittakoon tässäkin ketjussa juuri etusivulle putkahtanut juttu, joka ennustaa tulevan Hollow Knight: Silksongin olevan yksi ensi vuoden mielenkiintoisimmista nimikkeistä.


Ja näemmä edellinen parin viikon takainen juttu unohtunut linkittää tänne, mutta tottahan toki kaikki tuon jo etusivulta näkivät: The Touryst on vekkuleimman näköinen etelänloma ikuna:

 
Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2:n julkaisuun on vielä jonkin aikaa, mutta tässä odotellessa kovimpien vampyyri-fanien kannattaa kääntää kiiluvat silmänsä kohti Vampire: The Masquerade - Coteries of new Yorkia. Kyseessä on visual novel -genren peli, mikä ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta mielestäni kehittäjät ovat onnistuneet synkän tunnelman luomisessa täydellisesti.

Tää peli toi mulle pientä helpotusta erittäin pahaan Bloodlines 2 kuumeeseen, ja nyt ehkä selviän sen julkaisuun saakka hengissä.

 
Yksi tuleva peli, jonka toivoisi valmistuvan tämän vuoden puolella. On meinaan todella upealta näyttävä tekele tämä The Last Night. Laki- ja rahaongelmat eivät tosin vaan lupaa hyvää, eikä myöskään se, että studion pomo taitaa myös olla jonkinasteinen mulq.

 


Music Racer on arvostelun perusteella muuten loistava peli, mutta noi palikat johon ajetaan eivät yleensä ole musiikin rytmissä. Se on aika fiiliksen tappaja rytmipeliin. Grafiikat ja pelattavuus ovat kunnossa. Lisäksi pelin mobiiliversio tukee omien biisien lisäystä, mutta konsoliversio ei.
 
Tämä arvostelu kyllä antaa ihan toisenlaisen kuvan pelistä.
Ruutu heiluu ja efektit on sellaisia, että nuotteja ei edes erota enää. Siis aivan hirveää katsottavaa.
Lisäksi peli ei tallenna edes pisteitä tai näytä mitkä biisit olet läpäissyt.

 
Viime syksynä julkaistu Rebel Cops päätyi arvosteluun vasta nyt. Suuri virhe korjattu, sillä kyseessä on hitsin hyvä peli. Vähän kuin X-Com, mutta poliiseilla. Tälle isosti suositusta muutamilla sivulauseilla, jotka arviossa mainittu.

 
Kiinnostus uusia videopelejä kohtaan tuntuu itsellä laskevan jatkuvasti, mutta onneksi on indiepelit, tai siis onneksi viime vuosien indiehelmet löytävät tiensä myös konsoleille. Loppuvuodesta 2019 konsolijulkaisun saanut The Return of the Obra Dinn oli aivan mahtava tekele ja nyt on käynnissä Kentucky Route Zero, joka on myös imaissut täydellisesti mukaansa.
 
Kiinnostus uusia videopelejä kohtaan tuntuu itsellä laskevan jatkuvasti, mutta onneksi on indiepelit, tai siis onneksi viime vuosien indiehelmet löytävät tiensä myös konsoleille. Loppuvuodesta 2019 konsolijulkaisun saanut The Return of the Obra Dinn oli aivan mahtava tekele ja nyt on käynnissä Kentucky Route Zero, joka on myös imaissut täydellisesti mukaansa.
Se, että jonkun kiinnostus uusia videopelejä kohtaan on jatkuvasti laskenut ei ole oikein kiinnostava tieto. Mutta jos kerrot, samalla miksi tuo kiinnostus on ollut jatkuvasti laskussa, muuttuukin koko juttu paljon mielenkiintoisemmaksi.

Toki tuosta kiinnostuksestasi indie-peleihin voi varmasti jotain lukea rivien välistä tai sitten tulkita sen myös hieman väärin. Sinänsä kiinnostaa kyllä miksi joitakin eivät nykyajan suurpelit innosta? Toki siihen voi löytyä moniakin syitä. Mutta siksi juuri jäi kiinnostamaan miten asia on juuri sinun kohdallasi?

Indie-peleissä on toki usein uusia ideoita ja mukavaa tuoreutta ja ennakkoluulottomuutta - ainakin parhaimmillaan. Mutta toki indie-pelien joukkoonkin mahtuu monen tasoista tekelettä. Ja makuasioitahan nämä loppujen lopuksi ovat.
 
Sinänsä kiinnostaa kyllä miksi joitakin eivät nykyajan suurpelit innosta?

Vastaan PeWin puolesta, että joitain ärsyttää suurpelien ylimahtipontisuus, missä peli esitetään jonain elämää suurempana seikkailuna. Jotkut kaipaa että pelin alussa kerrotaan napit, joita on vähän ja sitten aletaan pelaamaan eikä katsella välinäytöksiä.
 
Vastaan PeWin puolesta, että joitain ärsyttää suurpelien ylimahtipontisuus, missä peli esitetään jonain elämää suurempana seikkailuna. Jotkut kaipaa että pelin alussa kerrotaan napit, joita on vähän ja sitten aletaan pelaamaan eikä katsella välinäytöksiä.
Näille molemmille on paikkansa. Ainakin omasta mielestä on mahtavaa, että voin ensin pelata kahden napin tasohyppelyä ja hypätä hetken päästä mahtipontisen seikkailun pariin. Itseasiassa itsellä tämä on mennyt viimeaikoina niin, että pelaan jotain vahvasti tarinavetoista seikkailua ja sitten välillä tasapainotan tätä jollain auto- tai muulla hurjastelupelillä.
 
Viimeksi muokattu:
Se, että jonkun kiinnostus uusia videopelejä kohtaan on jatkuvasti laskenut ei ole oikein kiinnostava tieto. Mutta jos kerrot, samalla miksi tuo kiinnostus on ollut jatkuvasti laskussa, muuttuukin koko juttu paljon mielenkiintoisemmaksi.

Toki tuosta kiinnostuksestasi indie-peleihin voi varmasti jotain lukea rivien välistä tai sitten tulkita sen myös hieman väärin. Sinänsä kiinnostaa kyllä miksi joitakin eivät nykyajan suurpelit innosta? Toki siihen voi löytyä moniakin syitä. Mutta siksi juuri jäi kiinnostamaan miten asia on juuri sinun kohdallasi?

Indie-peleissä on toki usein uusia ideoita ja mukavaa tuoreutta ja ennakkoluulottomuutta - ainakin parhaimmillaan. Mutta toki indie-pelien joukkoonkin mahtuu monen tasoista tekelettä. Ja makuasioitahan nämä loppujen lopuksi ovat.

En jaksa kaapata ketjua vain paasatakseni omista näkemyksistäni, koska näihin aina liittyy pidempiä tarinoita. Ja toisaalta näkemykseni ovat sangen kliseisiä ja AAA-pelaamisen tasapäistymisestä on kirjoitettu paljon hauskemminkin. Mutta tiivistettynä ja vahvasti liioiteltuna: en jaksa sitä että kaikki tuntuu jo +25v peliuran jälkeen nähdyltä ("hei tää ois Star Wars -peli Dark Souls -vaikuttein ja tällä kertaa ilman mikromaksu/DLC-bullshittiä" on jotain mistä on vaikea innostua) ja että alati massiivisemmaksi paisuva videopeliteollisuus tuntuu jatkuvasti testaavan sen rajoja, miten tyhminä pelaajia oikein voikaan pitää. En juurikaan pidä Hollywood-elokuvista ja siten en oikein osaa innostua siitä, että useat isot pelit tuntuvat pyrkivän juuri hollywoodmaiseen "elokuvamaisuuteen". Pitäkää Christopher Nolan -tason henkilöhahmonne, en jaksa kiinnostua.

With that said pelaan yhä "massiivisia" pelejä ja Breath of the Wild on ehkä kaikkien aikojen suosikkini, vaikka onkin paperilla vain "Zelda joka on ottanut vaikutteita muista suosituista open world -peleistä". Lisäksi pelaan indiepelejä lopulta aika vähän ja niistäkin vain näitä jo jalustalle nostettuja tekeleitä, joten mikäpä minä olen niitä liikaa hehkuttamaan. Joka tapauksessa Hotline Miami, Return of the Obra Dinn, Undertale ja viimeisimpänä siis Kentucky Route Zero saavat minut tuntemaan jotain aivan muuta ja sitä minä lopulta taiteessa ja viihteessä arvotan aika pirun korkealle.
 
Hanhipelille ansaitusti merkittävä tunnustus tapahtumassa DICE. Tämän parissa ollut hauskinta sitten Marion seikkailujen.

 
Ylös Bottom