Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Killzone 2 [PS3 Hype]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oliver
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Eiköhän kaikille ole jo tullut selväksi että joidenkin mielestä ohjaus on hanurista. Tarvitseeko samaa asiaa spämmiä uudestaan ja uudestaan?

Ei tietenkään tarvitse spämmiä. Mutta täällä on jo julistettu moneen kertaan erehtymättömäksi faktaksi sitä, että kontrolleissa ei ole mitään vikaa. Niissä on, eli tähtäys lagaa. Mutta siinä tulee sitten ero, onko sillä itselle merkitystä. Todennäköisesti tätäkin ketjua lukee useampi henkilö, kuin tänne kirjoittaa ja jotkut saattavat käyttää tätä ketjua pohtiessaan pelin hankintaa. Joten ihan senkin takia on hyvä, että tiedostetaan mikä ongelma pelissä saattaa joillekin olla.

Mutta itse pelistä, onko jossain selitetty tarkemmin noiden aseiden alkuperää tai kehitystä? Mallithan näyttäisi olevan ainakin demon kahden rynkyn perusteella M4 (bull-upiksi muutettuna) ja Famas, joten mahdottoman omaperäistä tällä ei ole tavoiteltu. Asemallit ovat kyllä toimivia (pl. 1. rynkyn lataus&lipaskömmähdys).
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Oma näkemykseni koko ohjaus nillittämisestä johtuu vain siitä että porukka on tottunut pelaamaan näitä pelejä joissa ase leijuu ilmassa ilman että siitä joku oikeasti pitäisi kiinni, ja näiden pelien mukaan ihminen ( tai mikä nyt onkaan pelihahmona ) pystyy esim. kääntymään 180-astetta helvetin nopeasti ja silti pystyy tähtämään normaalisti.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Kun lukee näitä juttuja, niin muistuu mieleen vuosien takaiset ajat, kun ristiohjain oli se "ainoa ja oikea" tapa tähdätä, palloilla ei osunut edes seinään metrin päästä ja suht kauan niiden käytön opetteluun menikin. Täytyypä sitten "vielä kerran" pelata tuo demo läpi ja katsoa miten iso alue se dead zone on. Itse en ole sitä huomannut, lienee tottumiskysymys.

Mutta jos se dead zone nyt sattuu niin rasittava olemaan, niin mä voin myydä jollekin toisen näistä ohjaimista, jotka ostin PS3:n julkaisussa, uusia ei ole tarvinnut vieläkään. Voin taata, että tatti ei takuulla mene ikinä suoraan kuin vahingossa, se pysyy koko ajan tuossa dead zonen rajamailla. Näihin on vain jo niin tottunut, että vieläköhän sitä osaisi opetella tuliterällä ohjaimella pelaamisen, en taatusti osuisi ilman harjoitusta mihinkään. Ukkelinkin voi laittaa kätevästi itsekseen kävelemään pitkällä suoralla, jos sattuu vaikka korvan takaa kutisuttamaan liikkumistatin puolelta, ei tarvitse pysähtyä välillä.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Pieni muistutus kaikille onnistuneeseen vuoropuheluun kanssajäsenten parissa:

Omaa mielipidettä ei tarvitse jatkuvasti tuputtaa yrittää tuputtaa muille. Mikäli olet jo tuonut kantasi esille, anna tilaa muillekin. Jos sinulla on jotain uutta asiaa aiheeseen, tuo se esille, mutta älä tunge sitä seuraavien tuntien aikana toistuvasti muiden lukijoiden kurkuista alas. Vähempikin kirveellä veistely riittää.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Kontrolleissa ei ole mitään vikaa, popula on vain tottunut call of dutyn auto-aimiin joka iskee esille lähinnä tähtädessä. Killzonessa zoomaaminen/tähtääminen on taas toteutettu täysin ilman auto-aimia ja soveltuu parhaiten pidemmän matkan laukaisuihin.

-----

Ei tähtäämisessä sinänsä tapahdu viivettä, tätä tuli testattua demossa tattia vasemmalle ja oikealle heiluttaessa, tähtäin pysähtyy heti kun tattista ei enää väännä.
taitaapa vain nopeentua tuo tähtäimen liike mitä voimakkaammin tattia vääntää. Tämä voi joilekin vaikuttaa viiveeltä.

Onpa tuo autoaimi tullut todettua läsnäolevaksi. Helpoin varmaan testata siellä hallissa kun ne 2 jamppaa seisovat hetken paikallaan. Tähtäin vaan jommankumman lähelle ja rautatähtäin hollille niin tähtäin siirtyy vihun päälle. Tässä vaan ei tuo autoaim jatka toimintaansa tästä eteenpäin, joten vihuihin saattaa olla vaikeampi osua.

Täällä taas tullut testailtua tattien liikuttelua työntämällä tatti nopeasti ääriasentoon ja päästämällä irti ja ainakin omien silmien ja perstuntuman mukaan tatti on takaisin keskiasennossa ennenkuin ruudulla tähtäin liikahtaa mihinkään.

Onkos joku muukin huomannut, että juostessa pystyy lataamaan? Pystyyköhän moninpelissäkin?
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Oma näkemykseni koko ohjaus nillittämisestä johtuu vain siitä että porukka on tottunut pelaamaan näitä pelejä joissa ase leijuu ilmassa ilman että siitä joku oikeasti pitäisi kiinni, ja näiden pelien mukaan ihminen ( tai mikä nyt onkaan pelihahmona ) pystyy esim. kääntymään 180-astetta helvetin nopeasti ja silti pystyy tähtämään normaalisti.

Ihminen ei välttämättä pysty, mutta se ei tarkoita ettenkö esim. itse mielummin pelaisi peliä joka tuntuisi käteen hyvältä. Miksi ukot kestää niin pirusti luotia jos tämä kerran on realistinen peli joka tavoittelee ohjattavuudeltaan realismia? (Panssaroidun testo-mörssärin realismia)

On kuitenkin ihan hyvä muistaa, että niin kauan kun FPS pelejä ei pelata 3D-näkölaite naamalla, ase-replika kourassa ja sensori-haalari päällä voi realismin tavoittelu tuottaa huonoa pelattavaa. Mielestäni lähtökohtana parempi on miellyttävä pelattavuus tateilla ja mahdollisimman hyvä tunne siitä että ase olisi oikeasti kädessä. Olisikohan se liian paha, jos fps-pelissä saisi luoda myös oman hahmon roolipelien tapaan. Jos tykkää raskaasta panssarimöhköstä niin hieno homma, sitten ohjaus on siirappinen, jos taas keposempi kaveri tuntuu omalta, niin saisi sen "leijuvan aseen".
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Ei kukaan ole puhunut mistään hc pelimuodoista. Käyttäessäni termiä viittasin siihen asenteeseen jolla nettipeliin tietyt ihmiset suhtautuu sekä ko pelaajien taitoon. Jos pointtini kerran menivät täysin metsään,niin kerro toki omin sanoin mikä siinä tähtäyksessä mättää? Epäilisin, että ongelma on juurikin se että kyse ei ole tähtäimensiirrosta niin kui fps peleissä yleensä vaan pikemminkin aseella tähtäämisestä,jolloin käsien ja aseen kiihdytys liikkeeseen ottaa hetkisen, samoin kuin liikkeeseen saadun massan pysäyttäminen.
Eikä se varsinaisesti minun ongelma ole vaikket tähtäyksestä pitäisikään, mutta mielenkiintoista olisi kuulla miksi se on paska, eikä kenties vain erilainen kuin mihin olet tottunut.

Voi että TJS.HC kun nyt sattuu vaan olemaan pelimuoto joten ei pitäis viittailla asioihin joita ei tarkoita.Hyvä kun huomasit tekstissäni että kyseessä oli Minun mielipiteeni pelin kontrollista.Jos se ei vielä ole sulle auennut että mikä siinä tähtäyksessä monien mielestä mättää niin ikävä kyllä en voi auttaa asiassa tämän enempää:confused:
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Itteeni tää demo iski ihan täysillä.Grafiikat on upeita ja äänimaailma varsinkin! Tosta ohjauksesta vielä että itteenikin se tuntu aluks ihan järkyttävän huonolta ku on tullu pelattua CoDia melkeen vuoden aktiivisesti.Pistin valikoista senssit täysille ja pari kertaa pelasin demon läpi ni kyllä siinä ajassa jo tottui siihen ohjaukseen.Tosin toi ois pikkusen pitempi voinu olla toi demo tais mennä mulla 6 min läpi.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Sori offtopicista, mutta nyt on pakko ottaa kantaa tähän kontrollien realismi keskusteluun, vaikka tuolla boksipuolella vaikutankin. Oman inttikokemukseni perusteella voin sanoa, että oikealla aseella on ainakin omasta mielestäni helpompaa ja nopeampaa osua maaliin kun peleissä. Tuntuma oikeaan aseeseen on yllätys yllätys hieman parempi, kuin ohjaimen kautta käytettävään versioon. Sen huomasi viimeistään silloin kun meidän piti suorittaa sellainen reaktioampumarata. Siinä kuljetaan metsään rakennettua rataa pitkin, mihin kouluttajat ovat piilottaneet sellaisia esiin ponnahtavia maalitauluja (janttereita). Kyllä siinä ainakin itse tuli taulut pudotettua n. 1-2 sekunnin kuluessa siitä kun ne esiin ponnahtivat. On tämä Suomen armeijan RK 62 ainakin omaan makuun suhteellisen kevyt (ladattuna 4,3 kg) ja pirun tarkka ase. Ja kun sitä rynkkyä kannat 5kk joka ikisessä harjoituksessa mukana, niin kyllä siitä tulee käsien jatke. Eli ei sen painoa edes ajattele.

Kun tuota ylläolevaa kokemusta suhteuttaa peleihin mitä on pelannut, niin kyllä se CoD 4 on tähän mennessä päässyt lähimmäksi tuota aitoa kokemusta. Killzonea en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta pitänee testata, jos kaverit tämän teoksen pleikalleen hankkivat.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Minä en ymmärrä sitä tähtäystä. Nyt on pari kertaa demo läpi ja kaikki muu on erittäin hienoa, mahtavaa, hauskaa, coolia ym. mahdollista räiskettä:D. Sitten tulee se tähtäys:mad: En vaan tykkää kun heilauttaa tattia voimakkaammin niin se tähtäin vaan rävähtää sivulle. Ei ole semmosta sulavaa liikettä kuten useimmissa muissa FPS-peleissä.:mad: Potuttaa vaan ku muuten oisin ostanu, mut ei sitä tähtäystä jaksa.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Meikäläiselle kontrollit sopivat kuin nyrkki silmään, massan ja liike-energian vaikutus liikkeisiin on mallinnettu passelisti tässä pelissä. Aivan kuin aidolla aseella ammuttaessa, ensin on kumottava liikkeeseen vaikuttava voima vastavoimalla ja vasta sen jälkeen ase lähtee liikkumaan vastakkaiseen suuntaan. Kyseessä ei siis ole mistään lagista, kuten osa pelaajista näyttää luulevan, vaan ihan normaalista fysikaalisesta ilmiöstä.

Neogafin puolella eräs postaaja tiivisti kontrollit varsin osuvasti:

"Game controls just fine.
There is some momentum to the movement.
If you can't get used to it, oh well."

http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=14692819&postcount=33372
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Olisin kaivannut tähän peliin sitä säätöä jolla olisi voinut säätää kääntymisnopeutta silloin kun tähtää. Tuntuu ettei se hidasta ollenkaan silloin. Ja CoDia paljon pelanneena olen tottunut siihen.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Meikäläiselle kontrollit sopivat kuin nyrkki silmään, massan ja liike-energian vaikutus liikkeisiin on mallinnettu passelisti tässä pelissä. Aivan kuin aidolla aseella ammuttaessa, ensin on kumottava liikkeeseen vaikuttava voima vastavoimalla ja vasta sen jälkeen ase lähtee liikkumaan vastakkaiseen suuntaan. Kyseessä ei siis ole mistään lagista, kuten osa pelaajista näyttää luulevan, vaan ihan normaalista fysikaalisesta ilmiöstä.

Neogafin puolella eräs postaaja tiivisti kontrollit varsin osuvasti:

"Game controls just fine.
There is some momentum to the movement.
If you can't get used to it, oh well."

http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=14692819&postcount=33372

Nämä kommentit on kaikkein huvittavimpia "massan liike,vastavoimat ym":Daivan ku käsissä ois vähintään monen tonnin painonen haupitsi.Nykyaikaiset rynkyt on suht keveitä ja aika johon KZ:ne sijoittuu ovat varmasti vielä kevyempiä joten älkää viilatko itteänne linssiin moisella hölynpölyllä vastavoimista ym.humpuukilla.Itseasiassa nämäkin jotka tähtäystä puolustelee henkeen ja vereen sisimmässään itkevät koska pitää keksiä mitä huimempia teorioita huonosti toteutetulle tähtäys kontrollille.Suosittelen kattomaan Discovery kanavalta ohjelmaa nimeltä "tulevaisuuden aseet" siellä esitellään noita yyber "painavia" uutuus aseita joita käyttääkseen sotilaan pitää kumota ensin kaikki massat,liikeenergiat ym. voimat:DPs:anteeksi offtopic mutta ei voi vastustaa kiusausta vastata sillä noi puolustus puheet saa kokoajan huvittavampia piirteitä:rolleyes:Tämä olkoon viimeinen postaus ko.keskusteluun kohdallani.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

GB:stä luin että joillain esiintyy lagia ohjauksessa ja joillain ei. Yhdellä taas lagi katosi ohjauksesta kun poisti demon ja latasi uudelleen. Eli demossa luultavasti jotain vikaa, kokoversioon toivottavasti sitten korjattu.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Tulee mieleen tästä tähtäyskeskustelusta Resident Evil 5:n ohjauskeskustelu. Resident Evil 5:n kömpelöä ohjaustahan puolustellaan sillä, että se luo peliin pakokauhun tunnetta. Eikös samaa voisi soveltaa Killzone 2:n tähtäykseen. Tähtäyksen haastavuus luo peliin lisää pakokauhua, kun ei heti saa niitattua vihollista pääosumalla.

Eli pointtini on, että Killzone 2 tähtäys on samanlainen pelin ominaisuus, kuin Resident Evil 5:n ohjaus. Ei ehkä kaikkein paras tai luontevin, mutta tuo peliin omaan vivahteen.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Ottakaa nyt huomioon että siellä plateenalla missä se KZ2 äijä on siinä demossa niin siellä on monta kertaa isompi painovoima kuin Maa planeetalla. Niin kyllähän se ukko varmaan tuntee ittensä ja sen aseen aika raskaaksi niin ei mikään ihme että vähän liikkeet on outoja :D
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Tulee mieleen tästä tähtäyskeskustelusta Resident Evil 5:n ohjauskeskustelu. Resident Evil 5:n kömpelöä ohjaustahan puolustellaan sillä, että se luo peliin pakokauhun tunnetta. Eikös samaa voisi soveltaa Killzone 2:n tähtäykseen. Tähtäyksen haastavuus luo peliin lisää pakokauhua, kun ei heti saa niitattua vihollista pääosumalla.

Eli pointtini on, että Killzone 2 tähtäys on samanlainen pelin ominaisuus, kuin Resident Evil 5:n ohjaus. Ei ehkä kaikkein paras tai luontevin, mutta tuo peliin omaan vivahteen.


Ehkä, mutta jutussa selviä erojakin. KZ2:ssa on standardiohjaus, jonka tekninen toteutus ärsyttää joitakin. RE5:ssa on standardista poikkeava oma ohjauksensa.
 
Vastaus: Killzone 2 [PS3 Hype]

Demostakin löytynyt jo glitchi jolla pääsee "demon loppua" pitemmälle!

(Toivottavasti tällaiset korjataan, vaikka onkin single player)
Promoversion yksinpelissä pari kertaa kuollessa hahmo on tipahtanut "maan alle", ja siinä on vilaukselta ehtinyt nähdä kenttää hieman väärästä perspektiivistä. Huijaamiseen siitä ei ole ollut, koska elävien kirjoihin ollaan aina palattu normaalisti maan tms. päälle.

Moninpelissähän tuosta toki muodostuu hyvin nopeasti riesa, jos elämättömät tontut keksivät keinon päästä kartan alle lymyilemään. Toivottavasti niin ei tule käymään.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom