Vastaus: Killzone
Solid Snake sanoi:
Tuli Pelaajan järjestämässä Killzone tilaisuudessa kokeiltua melkein kaikkia kenttiä ja otettua turpaan Onlinessa näiltä meidän klaanilaisilta ja muilta pelaajilta. Itse peli tuntui hyvältä, paljon paremmalta kuin demossa. Kentät olivat hyviä ja pelin eri osa-alueet toimivat hyvin. Itse tapahtuma oli mukava ja kaikki asiallista ja asiallisia vaikka epäasiallinen tilaisuus olikin. Killzone todellakin yllätti minut, en odottanut ihan näin hyvää peliä.
Ai sinäkin olit siellä? Noh, eipä tullut tilaisuutta moikata, kun en tunnistanut.
Pelaaja ja Nordisk Film tosiaan järkkäsivät Killzone-tilaisuuden Roballa tänään päiväsaikaan. Tarjolla oli murkinan ja juomien ohella pelattava versio niin Killzonen yksinpelistä kuin kohutusta verkkopelistäkin. Allekirjoittanut pääsi mehustelemaan peliä ihan kunnolla (ja samalla pääsin loiventamaan eilisen illanvieton jälkeistä matalapainetta).
Killzone yllätti minut täysin. Demoversio ei ollut kovin vakuuttava, mutta tänään pelattavana ollut versio oli. Demon pahimpia bugeja oli korjailtu ja tietty pelattavaakin oli jo ihan kunnolla. Hyppiminen ei edelleenkään ole mahdollista, mutta juokseminen tapahtuu nyt L2-painikkeella, jolloin inttityylinen "tuli ja liike" säntäily onnistuu paremmin kuin demossa.
Realismiruuviakin on ilmeisesti peukaloitu, koska nyt headshottien ampuminen oli jo hiukan helpompaa. Tai sitten taidot ovat vaan karttuneet. Sarjatulella ammuttaessa ase potkii kuin raivo härkä, joka on myös hyvä asia realismin kannalta. Kaikki RK-62:lla lonkkalaukauksia ampuneet tietävät mistä puhun: eli ei ole fiksua juoksennella ympäriinsä liipaisin pohjassa, koska silloin harvemmin satuttaa muita kuin kavereitaan.
Äänipuoli toimi hyvin ja etenkin isolla IT-tykillä ammuttaessa räminä oli melkoista. Vähän kuin olisi räiminyt aidolla 20 millisellä Sergeillä
Myös Helgastien "I'll kill you!" -murahdukset olivat kornilla tavallaan juuri tunnelmaan sopivia.
Valitettavasti piirtoetäisyys ei aina ollut kovin hyvä. Se kävi ilmi, kun yllättäen horisonttiin ilmestyi talo, josta ei kauempaa näkynyt edes siluettia. Paikoin näkyi myös pientä vipatusta siellä ja väpätystä täällä, ja välillä tekstuurit irvistelivät sahalaitaista hymyään. Pelin yleisilme oli silti hävyttömän hieno ja ainakin itse olin kuin Halolla päähän lyöty ihastellessani välianimaatioiden korkeaa tasoa. Etenkin kasvot oli mallinnettu todella hienosti.
Verkkopeli oli hauskaa ja pelimuotojakin oli perinteisen deathmatchin lisäksi tarjolla jos jonkinlaista. Paikallaolijoilla oli mahdollisuus kyykyttää ruotsalaisia ja tanskalaisia, mutta ilmeisesti ainakin tanskalaisilla oli vanhoja kalavelkoja kanssani, koska sain melkoista kyytiä porukalta.
Kiitos vielä Pelaaja-lehden jätkille mahtavan tapahtuman järjestämisestä! Ja tietysti erittäin valtavat kiitokset myös Nordiskin kavereille
Kivaa oli - tätä lisää!