Onhan tämä Henryn matka ollut aivan mahdottoman hieno. Ykkönen oli hyvä peli, joka kakkoseen verrattuna onkin kuin jonkinlainen esiaste tms. Kakkosessa kaikki toimii pelillisesti paremmin mutta mikä vielä yllättävämpää, on tarinankerronta, hahmot ja näiden kehittyminen ihan eri tasolla.
Henryn kostoretkenä alkanut seikkailu on sen aikana onnistunut lujittamaan ystävyyden Hansin ja Henkan välille näiden luokkaeroista huolimatta. Hans on kasvanut hahmona paljon. Henry, ja samalla pelaaja, on saanut paljon muistutuksia siitä, ettei asiat ole mustavalkoisia. Ystävät on ystäviä vain jos sattuvat saman lipun alle ja viholliset voivatkin osoittautua ystäviksi oikeissa tilanteissa tai tilanteiden muuttuessa. Teot eivät ole pelkästään pahoja, vaan niitä tehdään motiivien kautta, jolloin Henkankin täytyy kohdata totuus, jota hänelle usein "pahisten" toimesta toistellaan: olet samanlainen kuin me.
Täytyy sanoa että kun kuolevan Markvartin lopulta kohtasi ja tajusi että oli pelaajana pahempi kuin hän (ei ne tappamiset tuntuneet missään, koska ajatteli tekevänsä hyviä tekoja pahaa vastaan), oli se aika valaiseva kokemus. Siinä kohtaa tosin olin jo tajunnut ettei koko tyypin perään olisi kannattanut enää juosta enkä välittänyt häntä varsinaisesti tappaa, vaan enemmänkin kohdata. Nähdä, mikä on tilanne. Annoin hänelle hänen toivomansa kunniallisen kuoleman, jota en olisi uskonut antavani Henkan perheen tappajalle. Näin ne asiat muuttuu kun ymmärrys laajenee.