Kansa on yrittänyt Shabanin kuoleman jälkeen epätoivoisesti saada joku hirtettäväksi ja Esa Mäkijärven käyttäytyminen on ollut heidän mielestään hiukan epäilyttävää. Näin päätettiin että Esama-poika hirtetään, ilman minkäänlaisia omantunnon vaivoja. Esa istuutui hukuttamaan suruaan kapakassa Spider-Man -limpparia väkevämpään, kun hän sai itse tietää olevansa ensimmäinen hirtettävä. Kauaa hän ei kuitenkaan kerennyt juomaa litkiä, sillä muut kansalaiset astuvat sisään ja alkavat raahamaan Esaa kohti hirttolavaa. Esa vastustelee, pyydellen yhtä viimeistä toivetta, mutta Unreal-Hawk kuitenkin kieltää tämän. Hawk-poika se nimittäin oli saanut Konsolifinian kaupunginvaluutetulta kunnian hirttää Esa, ja haluaa hoitaa homman mahdollisimman nopeasti.
Hirttolavalla vihdoin seistessään, Esa kuitenkin jotenkin onnistuu karkaamaan. Hän juoksee kädet sidottuna karkuun kusi sukassa ja kaikki muut vastaavat housuissaan kohti kaupungin syrjälaidalla olevaa kartanoa. Unreal-Hawk kuitenkaan ei halua luopua hirtto-oikeudestaan, joten hän juoksee lähimmälle kulkuneuvolle mikä hänen tielleen osui, repien kuskin ulos autosta. Kyseinen auto sattui olemaan taksi, ja Hawk innostuu huutelemaan vähän väliä "It's time to make some crazy money"! Hetkessä hän saavuttaa Esan ja jyrää tämän alleen armotta huutaen "Do you feel lucky now, punk?!?". Ennenkuin muut ehtivät paikalle, vie mies Esan taskusta lompakon ostaakseen itselleen viinaa. Muut ihmettelivät paikalle saapuessaan, että minkälainen mafioso ei kanna lompakkoaan mukana? Oliko Esa edes mafioso?
Koska Esan ruumista ei enää voitu hirttää, se päätettiin polttaa. Esan ruumiin syttyessä liekkeihin, on jäljellä olevat asukkaat täysin hiljaa. Myöhemmin jossain lähistöllä kolme miestä keskusteli varjojen peitossa.
- Pääsimmepä eroon siitä suurisuusta. Eipä ainakaan minun enää tarvitse häntä tappaa.
- Niinpä, niinpä. Kuollut kuin kuollut. Tavalla mitään väliä, näin on näreet...
- Tästä tulikin mieleeni, että meidän on tapettava seuraava kohde viimeistään sunnuntaihin klo 19 mennessä.
Nämä kolme mafiosoa astelevat vähin äänin omiin tupiinsa. Heidän keskustelunsa kuitenkin kuuli yksi asukas, joka kuitenkin sammui kännipäissään tienvarteen heitä seuratessaan. Aamulla hän kertoi kaikille mitä muisti - kolme mafiosoa on vielä elossa.
---
Tässä vielä siis lopulliset äänet hirtosta:
- Esa Mäkijärvi - 7 ääntä by Acidnator, feldon, Loke, Mat, Pepto, smaster ja Unreal-Hawk.
- Acidnator - 2 ääntä by Esa Mäkijärvi ja Vahe
- ääntään eivät antaneet Fetched eikä JussiMan.