Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Marvel's Spider-Man 2

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tulee kyllä olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka synkäksi meno yltyy tässä jatko-osassa. Ensimmäisen pelin puolivälin jälkeen meno yltyi jo varsin synkäksi verrattuna alun ysärin kesäkomedia meininkiin. Pomotkin olivat sitä kevyempää kamaa ensimmäisessä osassa ja aika lailla kaikki ne kuumottavimmat pomot Hämiksen universumista (Lisko, Venom, Carnage) ovat nyt mahdollista nähdä tässä jatko-osassa.

Mielenkiinnolla odotellaan millainen paketti sieltä aikanaan saapuu. Ellen nyt väärin muista niin ensimmäinen oli parhaiten myynyt pleikkapeli kautta aikain, tai ainakin todella lähellä sitä, joten eiköhän tästä jatko-osasta pyritä tekemään mahdollisimman kunnianhimoinen. :)
 
Mun isoimmat toiveet olisi mahdollisuus ihan oikeasti hoitaa jotkut tehtävät hiipimällä.
Ykkösessähän voit vaikka kenenkään huomaamatta hoidella vihut ja sitten ruudulle mäjähtää round 2 tai jtn vastaavaa ja ovesta vyöryy uusi lauma tyyppejä kimppuun.
Samoin kaupungilla olevia random rikoksia voisi olla reippaasti vähemmän ja nuo onkin se ainoa syy miksei mulla ole ykkösestä platinaa kun ei sitä samaa auton jahtaamista vaan enää jaksanut.

Sen sijaan ne hiipimiset MJ:lla oli mun mielestä oikeasti hyviä vaikka kaikki tuntuu vihaavan niitä joten tuon tyylistä saisi mun puolesta olla enemmänkin jos se vaan sopii siihen tarinaan.
 
Uskon, että toiveisiisi vastataan sillä jo Miles Moralesissa tuo oli mahdollista. Taisi olla jopa trophy jossa piti hoitaa tukikohta tulematta spotatuksi.
 
Mun isoimmat toiveet olisi mahdollisuus ihan oikeasti hoitaa jotkut tehtävät hiipimällä. Ykkösessähän voit vaikka kenenkään huomaamatta hoidella vihut ja sitten ruudulle mäjähtää round 2 tai jtn vastaavaa ja ovesta vyöryy uusi lauma tyyppejä kimppuun.
Samaa toivoisin ja oli suuri pettymys kun tajusin että tuo menee aina noin eikä kyseessä ollut mikään bugi tai yhdessä paikassa tapahtuva ylläri. Peli on jo muutoin niin paljon samaa kuin Arkham-pelit, joten jopa odotin että myös se (hiippailuun keskittyvä ja kannustava) osa-alue olisi ollut mukana.

Samoin kaupungilla olevia random rikoksia voisi olla reippaasti vähemmän ja nuo onkin se ainoa syy miksei mulla ole ykkösestä platinaa kun ei sitä samaa auton jahtaamista vaan enää jaksanut.
Auton jahtaukset joo melkoista quick timeä mutta jos siitä sen auton pysäytyksen jättäisi pois ja itse jahti olisi jotenkin monipuolisempi niin kyllä sen ideana voisi vielä säilyttää. Toteutus pitäisi vain olla enemmän pelimäinen.

Sen sijaan ne hiipimiset MJ:lla oli mun mielestä oikeasti hyviä vaikka kaikki tuntuu vihaavan niitä joten tuon tyylistä saisi mun puolesta olla enemmänkin jos se vaan sopii siihen tarinaan.
Minä pidin myös näistä. Oli mukava hiippailla ja pyytää hämis hoitelemaan aina sopivasti joku hyypiö pois kuvioista.
Uskon, että toiveisiisi vastataan sillä jo Miles Moralesissa tuo oli mahdollista. Taisi olla jopa trophy jossa piti hoitaa tukikohta tulematta spotatuksi.
Ohops, enpäs tiennytkään. Aloitin kyllä pelin mutta PS5 sanoi sopimuksen irti tunnin pelaamisen jälkeen ja nyt on kolmatta viikkoa ollut reissussa niin en ehtinyt tuota(kaan) pelistä kokea.
 
Samaa toivoisin ja oli suuri pettymys kun tajusin että tuo menee aina noin eikä kyseessä ollut mikään bugi tai yhdessä paikassa tapahtuva ylläri. Peli on jo muutoin niin paljon samaa kuin Arkham-pelit, joten jopa odotin että myös se (hiippailuun keskittyvä ja kannustava) osa-alue olisi ollut mukana.
Komppaan minäkin tätä @pelle esiin nostamaa seikkaa. Kun ekan kerran pamahti ROUND 2 (vai oliko se wave, en muista) ruutuun niin olin kuin ällikällä lyöty, ja vain huonolla tavalla. Oikeastaan taisi turhauttaa niin, että siirryin pelaamaan jotain muuta pariksi päiväksi. Noh, kun sitten osasi pistää aivosoluja tehonsäästötilaan niin lopulta peli maistui ihan hyvin.
 
Tämä oli itselle kans ehdottomasti ykkösosan isoin rasite, mutta tämä 'vikahan' korjattiin jo Miles Moralesiin, siinä jopa pystyi harhauttamaan vihollisjoukot uudelleen jos paljastuit
 
Joo kyllä itekin kaipaan sitä full stealth mahollisuutta ns arkham sarjasta tuttuun tyyliin. Toi round 2 oli ihan turha, alkuu sitä putsas ne että olis sit "helpompaa" putsata round2, mut sit loppuvaihees ei enää jaksanut ees vaivautua stealthiin vaa meni vetää kaikkia heti turpaan.
 
Harry Osbornin kasvot vaihtuu, mutta aloin miettimään että näytettiinkö Harryn kasvoja aikaisemmissa peleissä? Itse en ainakaan muista :D

Harry Osbornin kasvot vaihtuu, mutta aloin miettimään että näytettiinkö Harryn kasvoja aikaisemmissa peleissä? Itse en ainakaan muista :D

Taisi siellä säiliössä uiskennelle happinaamarin kanssa.
 
Nuo menninkäiset/tontut jne osbornet on kyllä tylsintä vihua hämiksessä, ärsytti jo elokuvissa..
 
Katselin sieltä ja täältä ja näyttää taas samalta. Toki siis hyvältä jos aiemmatkin on maistuneet, mutta olihan jo Miles Morales sitä samaa. Sellaiset AC-fiilikset, että ehkä on ennenkin pelannut tätä.

Ei sillä etteikö tuota tulisi ostettua silti koska se kaikesta huolimatta varmasti viihdyttävä teos, mutta "nähty" pitkälti jo.

Vähän kyseenalaistaisin myös että miksi tämä nyt on jatko-osa kun voisi yhtä hyvin olla joku lisäri tai laajennus. Tai ehkä en sitten katsonut tarpeeksi paljon että olisin nähnyt niitä syitä millä asia perustellaan. Jos sellaisia syitä edes on ja kaikille muille on siis ihan yksi ja sama miten pelit nimetään.

Mutta ehkä en jauha tästä sen enempää. Counter-Striken päivityskin kun on CS2 ja esim. Tomb Raider -niminen peli on ilmestynyt kai jo kolme kertaa.
 
Vähän kyseenalaistaisin myös että miksi tämä nyt on jatko-osa kun voisi yhtä hyvin olla joku lisäri tai laajennus. Tai ehkä en sitten katsonut tarpeeksi paljon että olisin nähnyt niitä syitä millä asia perustellaan. Jos sellaisia syitä edes on ja kaikille muille on siis ihan yksi ja sama miten pelit nimetään.
Älä nyt taas alota! You need to let it go man! :D
 
Odottiko joku muka, että tämä olisi jotain muuta kuin isommin, laajemmin ja paremmin sitä samaa, mitä edellisetkin osat ovat olleet? Minä en ainakaan odottanut mitään muuta.

Tykkäsin suuresti aikaisemmista ja tulen tykkäämään aivan varmasti tästäkin. Kaksi erilaista pelattavaa hahmoa erityylisillä taidoilla ja kyvyillä tuonee myös mukaan kivasti vaihtelua ja erilaisia mahdollisia tapoja lähestyä ainakin tiettyjä tehtäviä, joka on mielestäni erittäin suuri plussa. Sonyn studio(t) taas näyttää, että sieltä syntyy laatua. Selvästi löytyy liitua, jolla piirtää. GOTY-materiaalia tulossa meille ja ehkä muutaman vuoden päästä tietokoneillekin.
 
Ylös Bottom