Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mass Effect - BioWaren toimintarope

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hakkiz
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

No nythän tuo pamahti läpi, aikaa meni apaut 26h ja hahmot oli tasolla 46 lopun tullessa. Koko homma meni oikeastaan
Wrexin ja Garrusin
kanssa läpi, ja pelasin sillä very basic Shepardilla joka alussa on valittavana. Jotenkin tuntui luonnollisimmalta.

Ja jumankauta kun oli eeppinen peli! WRPG:t eivät ole olleet mun juttu JRPG:itä enemmän maanläheisten tarinoiden takia, mutta nyt kyllä mentiin niin järkyttävän eeppisillä tasoilla erityisesti viimeisellä 5 tunnilla ettei pysty edes ymmärtämään. Juuri katsonut läpi Tengen Toppa Gurren Laganin eli skaala itsessään ei ihan niin eeppiseksi mennyt, mutta se tapa jolla kaikki esitettiin oli helvetin siisti.

Ja pelihän vei mukanaan heti alusta lähtien. Jokaikinen mahdollinen keskustelu ja codexi tuli todennäköisesti luettua ihan yksinkertaisesti sen takia, että ne kiinnostivat, vastaantulleista sivutehtävistä jäi tekemättä vain mineraalien kerääminen kiinnostuksen puutteen vuoksi, mutta kaikki sivutehtävät jossa pääsi puhumaan, olivat todella mielenkiintoisia.

Ja puhuminen tässä oli jostain syystä tosi voimakkaan tuntuista. Charm oli täyteen panostettuna loppupuolella (Paragon 100% :awwyeah:::) ja sen takia oli perhanan siistin tuntuista, kun puhumalla itse asiassa sai
Sarenin ampumaan itsensä.
Puhevaihtoehtojakin oli varmaan jokaikisessä keskustelussa niin paljon, ettei tuntunut pelaavansa jotain hahmoa, vaan olevansa itsensä ohjaksissa kun periaatteessa tilanteessa kuin tilanteessa pystyi Shepardin kautta esittämään täysin senhetkiset tunteensa.

Huonoja puoliakin on, tekninen puoli oli miltei säälittävä, armotonta popiniä jatkuvasti ja ainakin henkkoht koin järkyttäviäkin framerate droppeja välillä tulitaisteluissa. Myös esimerkiksi tyhjillä planeetoilla ajelu oli apaattisen tylsää, joskus jopa ärsyttävää kun oli niin vuoristoista töyssyä koko paikka.

Pirunmoinen yllätys ja olen äärimmäisen iloinen että hankin pelin näinkin myöhään, en nimittäin malttaisikaan odottaa Massa kakkosta kuukautta enempää :p
Ehdottomasti ysin peli, tekniset viat vttuun niin olisi täysi kymppi. Täydellinen WRPG-kokemus, toivottavasti ME2 pistää paremmaksi. Pitää yrittää välttää spoilereita.

Hiton hyvän kuuloinen tuo creditsien biisi btw.


Jaa niin tulihan tuossa pelin mukana se lisäosakin, Bring down the sky tms, varmaan ihan kokeilemisen arvoinen myöhemmin.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Jaa niin tulihan tuossa pelin mukana se lisäosakin, Bring down the sky tms, varmaan ihan kokeilemisen arvoinen myöhemmin.
Varaudu sitten siihen, että tuota ei voi vaan suoraan lähteä pelaamaan, vaan pitää olla seivi sellaisessa kohdassa, että pääsee käsiksi Galaxy Mapiin.

Oli oikein ilo lukea mietteitäsi pelistä. Vanhan fanin sydäntä lämmittää, kun aina uudet ja uudet ihmiset löytävät tämän hienon pelin, joka kohta jo sarjaksikin laajenee.

Massa tuntuu olevan sellainen peli, johon lähes kaikki tykästyvät ja erityisesti pelin loppu on saatu niin tunteita herättäväksi, ettei se jätä taatusti ketään kylmäksi. Ne harvat pelille lämpeämättömät yleensä jättävän pelin jo alkumetreillä kesken ja luulisin, että vahva tarina saisi myöhemmin heidänkin päänsä kääntymään, jos antaisivat mahdollisuuden. Joka tapauksessa; mahtava peli ja mahtava universumi.

Toivottavasti kakkonen löytäisi vieläpä uutta yleisöä ja peli ylittäisi ykkösen myynnit. Ainakin peli olisi sen ansainnut, sillä ennakkotietojen/videoiden perusteella kakkonen näyttää kaikin puolin paremmalta peliltä kuin lähes täydellinen ykkönen. Jotenkin jopa toivon, että EA kääntäisi päivitetyn ykkösen ja kakkosen myös PS3:lle, jotta peli saisi mahdollisimman suuren yleisön ja mahdollisimman monella olisi mahdollisuus kokea se mahtava kokemus. Se on sodat voittavaa rakkautta se.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tosiaan stammy, jokainen Massalle lämpeämätön on vain jättänyt pelin tökerösti kesken. Itse en ainakaan ole tavannut ketään läpipelannutta, kenen kommentti olisi "meh". Katsotaan nyt vaikkapa näitä paria KonsoliFINinkin lammasta. ;)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Pakko tulla taas hehkuttamaan näin yön pikkutunneilla... Ihan uskomatonta, miten jokin peli voi koukuttaa näin pahasti vielä useammankin läpipeluun jälkeen. Tuolla Adept-hahmolla on aivan törkeän siistiä pelata! Ekaksi heittää barrierin päälle ja ryntää vihujen luokse, sitten viskoo lauman keskelle singularityn ja perään warppia ja loput yksittäiset jannut heittää liftillä kattoon ja tönii seinille! :D

Piipahdin hakemassa
Liaran
jonka jälkeen olen tehnyt pelkkiä sivumissioita. Muutama niistä on jopa ollut uusia, joihin en aikaisemmilla läpipeluilla ole törmännyt. Näitä sivumissioita jäin tekemään jo pelkästään sen takia, että taistelu tuolla Adeptilla on todella nautinnollista, tulee se kuuluisa "vielä yksi" -riippuvuus.

Pelillä on kyllä hillitön läpipeluuarvo, kun noilla eri hahmoilla joutuu eri tyylillä pelata. Adept on kyllä ollut parhainta viihdykettä verrattuna aikaisempiin käyttämiini: Soldier (2 kertaa, tyhmä minä...) ja Vanguard. Koska pelin olin jo läpi vetänyt, sai tuolle Adeptille shotgunin käyttöön. Muutenkin noita pisteitä olen laittanut pelkästään puhumiseen ja hyökkäysarsenaaliin Biotic-voimien osalta.

Enpä muuten muistanut tuota stammyn mainitsemaa juttua, eli kannattaa todellakin käydä siellä kuussa heti kun se on mahdollista.
Kuka mitään barrier/armor-boosteja haluaa, hyökkäyskalusto FTW! Eli valitsin Nemesiksen, jolla saa bonuksia liftiin ja warppiin. :)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

PS: Ne ketkä hamuavat kokeilla Massan PC versiota, niin steamistä sais nyt 3,75€.Suosittelen!
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Jonkun verran koittanut antaa aikaa ja rakkautta tälle pelille mutta jostain syystä ei vaan nappaa. Varsinkin toi tehtävien ja tapahtumapisteinen välillä juokseminen vaikuttaa turhanpäiväiseltä kun info voitaisiin lyödä heti tauluun. Nyt jotain avaruusasemaa pitää juosta pitkin poikin ilman mitään tapahtumia välilä. Ei vaan jotenkin irtoa toisin kuin esim Fallout3 ja DA:O.

Toki peliä olen pelannut vaan sen verran että pääsen päättämään mihin matkustellaan, mutta tuo juoksuttaminen tuntuu typerältä (esim ekalla planeetalla mihin menin omasta valinnasta). Täällä on paljon puhuttu ettei kukaan läpipelannut ole pelistä valittanut mutta jos koko tarina kudotaan kasaan vasta kun pelikellossa on +25h niin mun mielestä se on huonon tarinan merkki.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Nyt jotain avaruusasemaa pitää juosta pitkin poikin ilman mitään tapahtumia välilä.
En mä nyt ihan Massaa tästä tunnista, mutta ymmärrän että joku voi nähdä pelin eri tavalla. Kyllähän peli alkaa suht hitaasti ja Citadelilla voi kulua alussa sivutehtäviä tehden ja "ympäri juosten" viisikin tuntia. Mielenkiintoista juttua se mielestäni kaikki kuitenkin oli. Eikä sitä juonta nyt pelkästään lopussa ole. Jokaisen suuremman "juoniplaneetan" jälkeen mennään kuitenkin eteenpäin ja jos sopivalla tahdilla annostelee uncharted-planeettoja ja suurempia juoniplaneettoja, pysyy pacing mielestäni oikein napakkana läpi pelin. Oma "vikansa" tietysti on, jos jää liiaksi harhailemaan sivutehtäviin, eikä etene juonessa ollenkaan. Joku tietysti tykkää niinkin tehdä, ei siinä mitään.

Mut mut. Mä oon hyvin väärä ihminen argumentoimaan tässä asiassa, kun lasini ovat niin ME-värittyneet.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Kumma, miten ihmiset tosiaan näkevät tuon Citadelin niin eri tavalla kuin minä.

Itsehän ostin Mass Effectin sen takia, kun nämä kaikki KFINin fanit sitä niin suitsuttivat. Käänteispsykologia toimi jälleen, ja itse odottelinkin pääseväni tylyttämään Massaa sitä pelattuani.

Eden Prime-tehtävä oli mielestäni ensimmäisenä kosketuksena todella heikko, kun jotain Gears Of Waria odottelin. Tästä pitkästyneenä sitten jatkui matka tuonne Citadeliin, jossa homma alkoi maistua välittömästi. Kuten joskus aikaisemmin sanoinkin, viihdyin aivan mahtavasti matkaten pitkin poikin tuota kaupunkia tehden pieniä asioita eri henkilöille, selvitellen tilanteita sekä kysellen ja keskustellen ja täten oppien eri asioita Mass Effectin universumista. Citadel juurikin herätti mielenkiiintoni peliin, joka sitten palkitsikin lopuksi oikein mukavasti.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Täydellinen läpipeluu on nyt meneillään, ja oikein kivasti menikin, kunnes: pelasin Feroksen läpi, ja sain Zhu's Hopesta vielä yhden sivutehtävän. Tässä tehtävässä pitää palata ExoGenin tukikohtaan ja ottaa sieltä jotain dataa eräälle teknikolle. Muutenhan tässä ei olisi ongelmaa, mutta kun sen Skywayn hissi ei enää toimi, saatana sentään. Saan hissin ulkopuolella olevasta kytkimestä naksautettua oven auki, mutta hissin sisällä oleva paneeli ei osoita minkäännäköistä toimintoa (interaktiota osoittavaa ympyrää ei ilmesty, ei mitään).

Tämähän on luonnollisesti ihan perseestä, sillä enhän minä nyt yhtä tehtävää voi tolleen jättää. Kaikkea on kokeiltu, käynnistin uudelleen, tyhjensin välimuistin ym. Löytyisikö neuvoja?
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Täydellinen läpipeluu on nyt meneillään, ja oikein kivasti menikin, kunnes: pelasin Feroksen läpi, ja sain Zhu's Hopesta vielä yhden sivutehtävän. Tässä tehtävässä pitää palata ExoGenin tukikohtaan ja ottaa sieltä jotain dataa eräälle teknikolle. Muutenhan tässä ei olisi ongelmaa, mutta kun sen Skywayn hissi ei enää toimi, saatana sentään. Saan hissin ulkopuolella olevasta kytkimestä naksautettua oven auki, mutta hissin sisällä oleva paneeli ei osoita minkäännäköistä toimintoa (interaktiota osoittavaa ympyrää ei ilmesty, ei mitään).

Tämähän on luonnollisesti ihan perseestä, sillä enhän minä nyt yhtä tehtävää voi tolleen jättää. Kaikkea on kokeiltu, käynnistin uudelleen, tyhjensin välimuistin ym. Löytyisikö neuvoja?
Aloita tehtävä kauempaa, jostakin toisesta savesta, jossa et ole vielä palannut Zhus Hopelle, sillä tuolla nykyisellä et tehtävää pysty suorittamaan. Kyynel.

Tässä vielä lainaus, mitä Mass Effect Wikia sanoo tehtävästä.

"WARNING!!!! Be aware that if you fail to pick up the mission before returning from the ExoGeni facility, you will not be able to fulfill his request (i.e. if you first meet Gavin Hossle in the courtyard, you cannot complete his mission). The data will be in the facility but you will not be able to travel there as the Prothean skyway becomes unavailable after completing all ExoGeni facility tasks and returning to Zhu's Hope."
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Voi perkeleen perkeleen perkele. Mulla kun on vain yksi save, ja se on ExoGenin jälkeen. Taisi jäädä Massan pelaaminen kokonaan siihen paikkaan.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tai sitten vaan unohdat ks. tehtävän. :rolleyes: Aika triviaali tehtävä kyseessä, joten tuskin vaikuttaa kakkoseen mitenkään (tosin eihän sitä koskaan tiedä).

EDIT. Hmm.. Tosin kyllähän tuo tehtävä on juuri sellainen, jonka vaikutukset eivät näy ykkösessä mitenkään. Pelastat vain sällin datat, mutta vaikutuksia et pääse näkemään. Ehkä kakkosessa mies on sitten joku yrityspomo ja on sulle kiitollisuudenvelassa tms.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Muistaakseni spectre-aseita saa ostettua (mm. Normandyn kauppiaalta) sitten kun on saanut juuri tuon miljoonan achin. Tämän voi tosin tarkistaa sieltä pelinsisäisestä achi-valikosta, jossa achien tuomat bonukset on ilmoitettu.

Nyt on kyllä todella typerä olo, mutta pelinsisäinen achi-valikko - löydetty. Achien tuomat bonukset...missä?
Onko myös näin ettei pelille ole title updatea?
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Nyt on kyllä todella typerä olo, mutta pelinsisäinen achi-valikko - löydetty. Achien tuomat bonukset...missä?
Onko myös näin ettei pelille ole title updatea?
Onko tuo tarkoittamasi sisäinen valikko se mihin pääsee pelin aloitusruudusta? En muista onko niitä useampia, mutta tuota tarkoitan. Siinä kun selaa listaa jo avatuista acheista, niin muistaakseni siinä achin alla lukee mitä bonuksia se tuo. Kaikki achit eivät tuo bonusta.

Ne bonukset lukevat myös wikissä:
Achievements - Mass Effect Wiki - Mass Effect, Mass Effect 2, walkthroughs and more

Kyllä mä muistelisin, että Massaan on tullut title update ainakin DLC-julkaisujen yhteydessä.

EDIT. Tuol wikis muuten lukee:

Rich (25) – Exceed 1,000,000 credits. Unlocks Spectre weapons from the NRO and C-Sec Academy
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Okei, kiitos. Täytyy siis ensin suorittaa ne achit, siinä ymmärsin väärin.

Itse en ainakaan saa päivitystä, mutta ehkä ilman DLC:tä siihen sitten ei ole tarvetta. Itsekin kaivoin ME:n esiin, kun on jäänyt pelaamatta ja jatko-osakin kuitenkin jo varattu. Mainioltahan tämä vaikuttaa, vaikka taistelussa on vielä paljon kehitettävää omalta osalta.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Njoo, päätös on nyt tehty. Kun ei kerran täydelliseen suoritukseen tällä kertaa taivu, niin pyöräytän sitten vielä läpäisyn jälkeen kolmannen kerran. Täten saan sitten vielä sen Insanity-achinkin.

Kiireinen tulee tää tammikuu olemaan.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Otetaanpas nyt sanoja takasin.

Annoin vielä yhden mahdollisuuden, nyt on pelikellossa joku 10h takana ja onhan tää helvetin hyvä peli :D Jotenkin tuo alku ei vaan napannut millään tavalla mukaansa, mutta nyt kun kööriin on liittynyt enemmän jengiä ja paljastunut uusia asioita, niin kiinnostaa kyllä ihan eri tavalla.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Alku oli minullekin puuduttava, jumituin jostain syystä moneksi tunniksi Citadeliin. Citadelista poislähtökään ei mennyt ihan nappiin, kun en tiennyt mistä sieltä pääsee pois...manuaalia tuli plärättyä, mutta eipä löytynyt ohjetta sieltä eikä pelin sisältä. Joutui turvautumaan googleen "how to leave citadel mass effect", hieman turhautti... :D

Pelin tökkimiseen tottui alun jälkeen. Taisteluosuudet (olin soldier) ei niin kauheesti napannut, mutta juonenkuljetuksen takia eteenpäin piti päästä ja vauhdilla. Juonta piti oikein hotkia :p Hyvin tehdyt keskustelut ja vuorosanojen valinnat lämmitti Lucasartsit ja Sierrat pelanneen mieltä.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Citadelista poislähtökään ei mennyt ihan nappiin, kun en tiennyt mistä sieltä pääsee pois...manuaalia tuli plärättyä, mutta eipä löytynyt ohjetta sieltä eikä pelin sisältä. Joutui turvautumaan googleen "how to leave citadel mass effect", hieman turhautti... :D
Tuo Citadelista poistuminen on muuten ihmeellinen suunnittelukämmi ja ärsytys, vaikka tietäisikin mitä tehdä. Itse en ole koskaan ymmärtänyt suunnatonta itkua pelin hisseistä (hissimusa oli jees, uutiset ja kaverien keskustelut mielenkiintoisia, äässien tsuumailu timanttia), mutta tuossa kohtaa ne ärsyttävät.

Ensin mennään C-Seciin joko rapid transportilla tai hissillä-->lataus, sitten lentohangaariin-->lataus, sitten Normandyyn-->lataus, sitten valitaan paikka mihin halutaan mennä-->lataus.

Tämä siis toistuu joka kerta, kun tullaan tai lähdetään Citadelilta. Käsittämätön latausrumba, eikä Citadelille oikein viitsi mitään yhtä tehtävää mennä tekemään.

Toinen pelin ärsyttävistä hisseistä on Normandyn hissi. Muuten ne ovat oikein jees.
 
Ylös Bottom