Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja designed
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Tottakai aikaisemmat viestit ja foorumilla aikojen kuluessa syntynyt imago vaikuttavat siihen, kuinka moderaattorit ja muut foorumilaiset kohtelevat kirjoittajia. Turha sitä on kenenkään pelleksi leimautuneen odottaa, että hänen viestejään tulkittaisiin samaan tapaan kuin jonkin toisenlaisen imagon aikaansaanen foorumilaisen kirjoituksia. Tämähän on selvä asia: nimimerkit painuvat mieleen monien kirjoitusten myötä ja nimimerkkien aikaansaannokset määrittävät sen, millaiseksi tyypiksi kukin mielletään. Ei viestejä voi varmastikaan moderoida aina täysin yksittäistapauksina.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

..niin eikös silloin joku toinen saa ihan samalla tavalla "puhua suunsa puhtaaksi" vaikka Microsoftista tai X360:sta?..

Toki suunsa puhtaaksi saa puhua, mutta kai ymmärrät että ylimalkainen (asian vierestä) kuittailu jostain vanhasta ja kuluneesta (ja kaikkien tietämästä) on vain turhaa kettuilua ja ei kovinkaan kehittävää? Xbugs sentään sanoo asiat minusta kohtuullisen viileästi ja toteamalla faktoja. Yleensä aina ne liittyy uuteen näkökulmaan asiasta.

Siihenkö tässä pitäisi mennä, että edes asiallisia viestejä ei saa lähettää jos ne kritisoi Rakasta Omaa Konsolia? :eek:
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Olenkohan ainut joka on huolissaan siitä, että palautteet moderoinnista voi hukkua huutoäänestyksen alle, jossa kilvan huudetaan sitä mitä mieltä pitäisi Xbugsista olla. Ja kun tämä ei ole se ainut kerta. Eikä se lyhin kerta(toistaiseksi ainakaan). Olen kahden vaiheilla josko vaikka siirtäisin tämän keskustelun muualle ja se voisi jatkua siellä. Mitä mieltä itse olette? Onko tämä huutoäänestys ketju Xbugsista vai palaute kanava moderoinnille?

En sano, että ei saa ilmoittaa jos jokin tökkii. Päinvastoin. Mutta kun täällä ylläpidon henkilöt vastailevat sen minkä kerkeävät ja silti mikään ei liiku tämän asian suhteen. Ja pian tästä asiasta keskustellaan taas uudestaan. Toki pitää ilmoittaa jos siltä tuntuu, mutta joskus olisi hyvä myös kunnioittaa ylläpidon päätöstä asiasta vaikka se ei jokatilanteessa tunnukkaan siltä parhaalta ratkaisulta. Jos ei nyt muuta niin ainakin se olisi osoitus arvostuksesta joka hyvinkin helposti voi kasvaa molemmin puoliseksi. Tätäkautta on myös mahdollista saada se ylläpidon korva käännettyä paremmin puoleensa kuin vääntämällä tätä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Eriasia tietenkin jos ylläpitäjistä ei jonkun mielestä löydy mitään arvostettavaa. Ja väittäisin, että foormia ei kannata rakentaa eripuraisen väittelun pohjalta, paitsi jos eripuraisen väittelyn perimmäinen syy on pyrkimys molemminpuoliseen arvostamiseen.

Ja Sonyn tuotemerkkiä aamuisin ja iltaisin kumartelevana Sony-hillomunkkina totean olevani samaa mieltä Xbugsin uutiskommentin kanssa, josta tämä taas alkoi. Trollaanko siis itseäni ajatuksissani? En tosiaankaan. Sitä hommaa teen ainoastaan pitkän putken jälkeen, eli liskojen yönä ja sillä ei ole mitään tekemistä pelaamisen kanssa. :D
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ei se ihan noinkaan mene. Kaikkea saa kritisoida, mutta esimerkiksi X360:n osalla se jostain kumman syystä menee aina samaan RROD+levyjen naarmutus -virteen. Tunnettuja ongelmia toki kumpainenkin, mutta jos ainoa tarkoitus on vain käydä hieromassa tietoa kanssakeskustelijoiden naamaan kerta toisensa jälkeen, se ei ole pidemmän päälle hedelmällistä.

PS. KonsoliFINin aprillipilaksi suunnittelin äänestystä, jossa käyttäjät Kovalchuk ja Xbugs laitetaan julkiseen äänestykseen. Eniten ääniä saanut potkitaan pois Big Brother -talosta.

No kyllä ne "konsolisota"-viestit lopulta pyörivät muutenkin aika pientä kehää. Lopulta se, mitä itse viestissä halutaan sanoa, eli mitä sen "korean ulkokuoren" alla on, pyörii aika pientä kehää. Minulla vaan on tapana sanoa asiat suoraan, eikä kierrellä ja kaarrella tai verhota sitä itse sanomaa rivien väliin. Ymmärrän kyllä, että nuo Xbox-aiheet ovat vanhoja, mutta lopulta myös ne vastakommentit ovat pohjimmiltaan aika samoja.

Vai että BB-tähdeksi? :D Minä olen päättänyt, että siihen soppaan en lähde, vaikka olisi miljoona palkintona. Ihan "hyvä" pilaidea, mutta mitähän tuosta mahtaa seurata? Ilmeisesti antamaansa ääntä pitää perustella? Saako perusteluista loukkaantua? :D

Ja Hinin: Toki saa kritisoida ja pitääkin! Kannattaa vaan muistaa se, että kritiikin voi esittää asiallisesti, ala-arvoisesti tai rivien välistä löytyvällä piilovittuilulla. Tuollainen asiallinen kritiikki, ominaisuuksien ja mielipiteiden vertailu yms tavallinen "baaripöytäväittely" on enemmän kuin toivottavaa.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

KonsoliFIN Ry:n kevätkokouksessa tehdyn päätöksen mukaan siirrymme tästä päivästä alkaen viestien ennakkomoderointiin foorumilla.

Syynä tähän on pyrkimys parantaa entisestään foorumimme sisällöllistä laatua. Lisäksi tästä ketjusta saatu ansiokas palaute edesauttoi päätöksen syntymisessä.

Lisätietoja tätä muutosta koskevasta uutisesta: KonsoliFIN siirtyy ennakkomoderointiin - Uutiset - PlayStationFIN
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Uusi käytäntö tulee voimaan asteittain sitä mukaa kun XShava saa tehtyä muutokset kaikkiin käyttäjäryhmiin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

KonsoliFIN Ry:n kevätkokouksessa tehdyn päätöksen mukaan siirrymme tästä päivästä alkaen viestien ennakkomoderointiin foorumilla.

Kuinkas kauan menee,että viesti mahdollisesti foorumille ilmestyy ja tuleeko itselle mitään ilmoitusta,jos koette viestin aiheuttavan jollekulle suurta henkistä kärsimystä ja hukkaatte sen bittitaivaaseen?
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Kuinkas kauan menee,että viesti mahdollisesti foorumille ilmestyy ja tuleeko itselle mitään ilmoitusta,jos koette viestin aiheuttavan jollekulle suurta henkistä kärsimystä ja hukkaatte sen bittitaivaaseen?

Riippuu täysin moderaattoreiden aktiivisuudesta. Joskus viestin menevät moderoinnin läpi kutakuinkin reaaliajassa silloin kun päivystävä moderaattori on päätteensä äärellä valvomassa moderointijonoa kuten toimenkuvaan kuuluu. Kahvitauon, teknisen aikalisän ym. sattuessa tai vuoron vaihdon yhteydessä voi mennä pidempään. Päivitysvuorossa on aina kolme modea kerrallaan virka-aikaan ja öisin vain yksi. Lisäksi joillekin nimimerkeille on asetettu erikseen lisäviive ennenkuin viestit tulevat edes moderointijonoon.

Hyljätyistä viesteistä ei tule kirjoittajalle mitään ilmoitusta, mutta niistä kerätään "hall of shame" tilastoa, joka julkaistaan aika ajoin, erityisesti väärien mielipiteiden osalta.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ja sanottakoon omalta osaltani sen verta, että minä vastustin tätä ajatusta alusta lähtien. Mutta eihän minua kukaan kuunnellut kun olen tälläinen valittaja. Mutta kun päätös on nyt julkinen niin pakko minunkin on tähän toimintamuotoon alistuttava.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ja sanottakoon omalta osaltani sen verta, että minä vastustin tätä ajatusta alusta lähtien.

Tuolla uutisessa lukee että päätös oli yksimielinen. Yritätkö nyt päästä käyttäjien suosioon tällä "ihmisläheisellä" taktiikalla, vai mitä? Vai onko kenties diktatuurin siemen kytenyt jo pidempään ylläpidon keskuudessa? XShava halusi muutoksen ja äänesti Kyllä = tulos yksimielinen.

On se hienoa että viestejä jatkossa tarkkaillaan. Itselle tuli paljon turvallisempi olo...
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Tämähän on silkkaa alistamista, eikä tee foorumille hyvää. Aion tehdä tästä valituksen Sonylle ja Nintendolle. Toivottavasti tähän saadaan muutos!!
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Sanottakoot myös se, että joillekin luottokirjoittajille on myönnetty heti kättelyssä oikeus kirjoittaa ilman ennakkomoderointia, mutta tämä on melko harvalukuinen joukko. Tähän joukkoon pääsee jatkossa muitakin kirjoittajia kunhan kun foorumin säännöt, kirjoitustaito, kieliopin sisäistäminen ja oikeat mielipiteet ovat sujuvasti hallussa.

Kuukausittain tullaan myös järjestämään äänestys, jossa käyttäjät voivat keskuudestaan korottaa parhaita mielipiteitä tarjoavia kirjoittajia tähän etuoikeutettujen joukkoon.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Tuolla uutisessa lukee että päätös oli yksimielinen.
KonsoliFIN Ry:n kokouksessa oli paikalla vain ns. Eliittiporukka. Valvojia ei tähän ryhmään lasketa, joten heillä ei ole myöskään äänestysoikeutta. Ylläpito luonnollisestikin keskustelee asioista myös foorumilla varsinaisten Ry:n kokouksien välissä, joten siellä erimielisyyttä voi esiintyä. Tosin uusi järjestelmä mahdollistaa myös vääräoppisten valvojien ennakkomoderoinnin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Tässä nähtiin nyt käytännössä kuinka mahtavasti ja sujuvasti tämä ennakkomoderointi toimii.

TT-2k ehti lainata viestiäni ennenkuin viesti oli läpäissyt ennakkomoderoinnin seulan. Nyt vihdoinkin voin olla varma että mitään sopimattomia juttuja ei enää tältä foorumilta tarvitse lukea. Viuh...
Se miinaan astuminen oli kyllä aikas lähellä.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

TT-2k ehti lainata viestiäni ennenkuin viesti oli läpäissyt ennakkomoderoinnin seulan. Nyt vihdoinkin voin olla varma että mitään sopimattomia juttuja ei enää tältä foorumilta tarvitse lukea.
Ilmeisesti Toimitus-nimikkeellä olevilla on niin paljon habaa käyttäjäoikeuksissaan, että näemme viestit jo ennen kuin ne on edes hyväksytty. Tämäkin viestisi näkyy makaavan moderointijonossa, mutta silti näen sen tässä ketjussa - joskaan Uusimmat viestit -toiminto ei reagoi moderoimattomiin viesteihin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ah, ja siihen loppuikin erimielisyydet moderaattoreiden kanssa, sillä kukapa ei haluaisi päästä luottoryhmään? Venytelkäämme & lämmitelkäämme kielemme valmiiksi kaikkien aikojen nuoleskelumaratoniin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Asia olikin kuten toveri Double-T2000 sanoikin, eli viestit näkyvät kyllä moderaattoreille mutta ei muille. Tässä on vielä vähän opettelemista itse kullakin.
 
Ylös Bottom