Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Oletko yhden konsolin mies?

Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Olen PS1:n ilmaantumisesta asti ollut Pleikkarimies kunnes aikanaan tein "takinkäännön" ja ostin 360:n PS3:n rinnalle, koska Gears of War ja Dead rising olivat liian kovia houkuttimia.

Täytyy sanoa, että edellisen polven konsoleista PS3 on ollut lähinnä leffojen pyörittämistä varten ja boxilla on pelattu niin maan perkuleesti. Onhan toki PS3:lla omat yksinoikeushuippunsa, mutta pääsääntöisesti kaikki pelit joissa oli moninpeli tuli ostettua boxille.

Kunnes saapui nextgen. Tai nowgen nykyään. Silloin tein päätöksen, että ostan jommankumman konsolin ja sillä mennään ja siihen panostetaan. Sonyn mötkylä sai vakuutettua ja en ole kyllä hetkeäkään katunut päätöstäni. Kertaakaan ei ole tullut mieleenkään ostaa uutta boxia tuohon kaveriksi.

PS3 saa hoitaa yhä leffojen pyörittämisen toistaiseksi ja vanha 360 saa olla paikoillaan kunnes PS4 saa oman HBO sovelluksensa.

Eli ennen en ollut yhden koneen mies. Nykyään olen. Toivottavasti olen myös tulevaisuudessakin.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Mitä enemmän valinnanvaraa, sitä parempi - näin minä asian näen ja sen takia tällä hetkellä "hyllyssä" PS4, PS3, Xbox 360, WiiU ja PC....ja Xbone tulee heti kun budjetti sen sallii:)
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Niin paljon on loistavia pelejä olemassa ettei yhdellä koneella pärjää mitenkään. Useampi kone löytyy, mutta nykyään on käytössä vain ps3, ps4, xbox 360, wiiu, vita ja 3ds. Xbox one tulee ostettua joskus 2015 viimeistään kun halo 5 tulee ja onhan sille muutenkin tulossa kovaa kamaa kuten sunset overdrive ja forza horizon 2. Tuolloin varmasti saa esim rysen jo todella halvalla kuten myös forza 5:n. Noitahan taitaa jo nyt saada parilla kympillä jostain tarjouksista.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Olen/olin pleikkarimiehiä ollu siitä asti kun sain joskus natiaisena PS1:n. Kuiteski boksi tuli ostettuu joskus 5 vuotta sitten vaan sen takia, että sille tuli paremmat ajopelit. Forza 3 ja 4, Forza Horizon ja formulat. Löytyy myös Microsoftin orkkis ratti, lyömätön yhdistelmä noihin. Nytkin jo vituttaa kun PS4 tulee hommattua jossain vaiheessa, mutta Forza 5 ja Horizon 2 polttelee nii pirusti. Mut ei noitten pelien takia Xonea viittis ostaa...
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Kyllä, yksi konsoli kerrallaan mutta merkki on vaihtunut aika usein. Ensimmäinen oma konsoli taisi olla 8-bittinen Nintendo, ja sen jälkeen pelailinkin veljen Super Nintendolla. Sitten ostin oman Playstationin. Sen jälkeen konsoli vaihtuikin Xboxiksi kun se ilmestyi. Sen jälkeen oli vuorossa Xbox360 ilmestyessään. Sitten monen vuoden ja viime kesän E3 messujen jälkeen pettyneenä boksi lähti myyntiin ja ostin Playstation 3:n. Osittain toki senkin takia että halusin päästä pelaamaan The Last of Us:ia. Sitten viime marraskuussa ostin PS4:n ja uskon että tällä mennään seuraavaan konsolisukupolveen saakka.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Ei kyllä enään pystyisi olemaan. Niin paljon hyviä pelejä eri koneilla. Xboxit ostettu enemmän juurikin yksinoikeuksien takia. Pleikat sitten ykköskoneina. Enempää koneita ei tv-tasolle kyllä mahtuisikaan. Vitakin löytyy siitä syystä, että halvalla sai, vaikkei sillä juurikaan pelattua tule. PS2 ja PSP ovat joutaneet jo eläkkeelle.

Nintendoon en ole koskenut sitten SNES:n, joka tosin on vielä tallessa peleineen.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Nintendoon en ole koskenut sitten SNES:n, joka tosin on vielä tallessa peleineen.

Menetät mies ja paljon!

Itse omistin GC, PS2, XB, sitten Wii, PS3, X360 mutta nyt vain Wii U:n (reilu 2200 tuntia käyttöä eikä tuo sisällä Wiin pelejä). PS4 tulee olemaan seuraava hankinta, jahka sille muutama mielenkiintoinen peli tulee ja uskallan tuon Samsungin 3D BD-soittimen siirtää eläkkeelle alakertaan.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Ensimmäistä kertaa aikoihin tuntuisi että yksi konsoli voisi riittää. Ps4:nen näyttäisi riittävän - ainakin toistaiseksi.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Kyllähän noita konsoleita löytyy useampaa eri sorttia, kuten signaturesta ilmenee, mutta viimeisimmän sukupolven laitteista ei löydy muutakuin 3DS ja Wii U. Mitään erityisiä haluja investoida PS4/X1:een ei ole vielä muodostunut ja X360, sekä PS3 ovat ostolistalla näiden uusien tehokonsolien edellä. Wii U + 3DS kombo on kyllä tarjonnut enemmän kuin riittävästi laadukasta sisältöä, joten uuden konsolin hankkiminen tuntuu melko tarpeettomalta.

Faktaa toki se, että aina jää jostain paitsi, jos ei kaikkia laitteita omista (tai edes Nintendon alusta + jompikumpi tehokonsoli) ja yleensä aina olen omistanut useamman alustan konsoligeneraatiosta. Uskon myös, että PS4:n hankinta tulee ajankohtaisemmaksi tulevaisuudessa hinnan pudottua ja pelikatalogin laajennuttua.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Yhdelläkin konsolilla on tarpeeksi pelattavaa, mutta kaikkia pelejä on "pakko" päästä pelaamaan. Wii U, Xbox 360 ja PS3 löytyvät tällä hetkellä, joista kylläkin kaksi viimeistä on aika siirtää hiljalleen taka-alalle ja Destinyn myötä tuoda uutta rautaa rajalle PS4:n muodossa. Xboxin ja pleikkarin pelivalikoimissa on kylläkin niin paljon päällekkyyttä, että ei se pelattava ihan sentään tuplaannu, vaikka kummatkin hankkisi. PS4 lienee tässä genissä se, joka saa eniten peliaikaa. XOne sitten joskus siihen rinnalle. Wii U on pelivalikoimaltaan jo niin erilainen, että pelkästään sen takia se on hommattava. Loistavia pelejä sillekin. :)
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Pitkän aikaa oli käytössäni yhden ison konsolin ja yhden käsikonsolin yhdistelmä sukupolvea kohden, mutta vuoden alussa hankkimani PlayStation 3 toi tähän muutoksen. Microsoftia olen kuitenkin suosinut viime sukupolven alusta lähtien ja nykyisistäkin konsoleista luotan tällä hetkellä vain Xbox One:iin. Sonyn version hankkiminen tulee ajankohtaiseksi taas sitten, kun tarpeeksi mielenkiintoisia yksinoikeuksia on ehtinyt kertyä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Hyvin pitkään olen ollut käytännössä multiplattaripelaaja. Jokaisessa sukupolvessa on tullut omistettua ja pelattua ainakin niiden isoimpien konsoleiden kesken, jos ei nyt ihan Atari Jaguaria ja kaikkea muuta mahdollista ole ollut omistuksessa. Ja siihen käsikonsolit päälle.

Nyt tässä sukupolvessa tilanne kuitenkin mietityttää. On tullut mieleen, että mieluusti pelaamisen ja muun konsolikäytön kuten Netflixin hoitaisi yhdellä konsolilla ilman ohjaimien, johtojen, ääniliitäntöjen ja muiden sekamelskaa. Samalla siihen vaikuttaa sukupolven konsolitilannekin: viime sukupolvessa ostin Xbox 360:n ennen PS3:a, mutta nyt ei tulisi mieleenkään hankkia Xbonea. Wii U vaikuttaa myös olevan kuolemassa pois, joten se jää ehkä Dreamcast-tyylisen välikonsolin asemaan, eikä tarjoa pelattavaa koko sukupolven ajaksi. Samalla käsikonsoleillakin menee heikosti: 3DS:n pelitarjonta ei ole DS:n veroista, eikä PS Vitan ole edes PSP:n veroista. Tässä tilanteessa poissa kotoa aikaa tappaa helpommin kännykän kanssa kuin käsikonsolin. Kännykässä eivät kuitenkaan pyöri pelit vaan internet, sosiaalinen media ja muut sovellukset.

Tässä nyt siis voi olla hyvin tilanne, että tämän sukupolven mennessä pidemmälle PlayStation 4 nousee siksi ainoaksi käytössä olevaksi konsoliksi. Se on nyt ainoa konsoli, jonka tulevassa tarjonnassa vaikuttaa oikeasti olevan pidemmälläkin tähtäimellä mielenkiintoisia pelejä. Toisaalta, tämäkin tilanne saattaa muuttua sitten kun jokin taho tuo taas uutta rautaa rajalle...
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Periaatteessa juu. Keskitän nykyään kaikki peliostokset PS4:lle, vaikka taloudesta löytyy myös PS3, X360 ja Vita. Viime genissä kun oli PS3 ja X360, piti vähän miettiä kummalle alustalle hankinnat tekee ja yksinoikeudet eivät olleet ongelma. Tässä uudessa sukupolvessa en oikeastaan näe mitään syytä, miksi minun pitäisi hankkia Xbox One. Jotenkin Microsoft sössi julkaisun ja siitä jäänyt huono fiilis vaan kummittelee taka-alalla.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

En, vaikka erään foorumistin mielestä olinkin Xbotti. Silti taloudesta löytyy NDS, PS2, PS3, PS4 ja Xbox360, aika Microsoft-painotteinen konsolivalikoima, eikö. Lisäksi löytyy PS-sertifioitu Sonyn tabletti ja Sonyn luuri.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Itse olen vahvasti pysynyt Sonyn leirissä. NES aikojen jälkeen ei ole lipsuttu eli PS1, PS2, PS3, PS Vita ja nyt PS4. Kaikkia konsoleita pelaan edelleen kun jokaiselle on jotain hyviä pelejä. Jossain vaiheessa olen miettinyt myös Nintendoa. Mariot ennenkaikkea ovat aina taattua hupia. Ehkäpä se Wii U vielä talouteen ilmestyykin. Mutta nyt mennään Sonyn konsoleilla. Kahteen viimeiseen sukupolveen suurin syy on äärimmäisen hyvät Uncharted ja Last of us. Ne vaan ovat niin tyrmäävän laadukkaita pelejä. Tuskin tulevatkaan pettää.

edit. Nyt pääsi unohtumaan, että ostinhan minä N64:n PS1:n kaveriksi. Sen tosin möin aika nopeasti pois. Nyt harmittaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Tähän generaatioon asti olen ollut yhden konsolin mies, enkä niinkään merkkiuskovainen. Hommat aloiteltiin tietysti Nintendolla; sitten ostettiin Playstation, koska 3D ja CD:t on tulevaisuus (ja tietty se dinosaurus!); sitten lyhyen ajan sisällä tulikin hommattua N64 ja Dreamcast, moni kaiketi lukee jonkun noista kolmesta edellisestä samaan generaatioon, mutta minä jostain syystä hankkiuduin aina edellisestä vehkeestä itse eroon, joten uusi verme tuntui sen takia uudelta generaatiolta.
Ensimmäisen ja ainoan omistamani Sega konsolin kuolema oli myös minun hetkellinen konsolipelaamisen kuolema. Xboxin julkaisuun asti kuuluin hetkellisesti Master Raceen (tosin PC on ollut matkassa koko ajan täysin tasavertaisena pelivermeenä konsolin rinnalla). Xboxin valitsin oikeastaan vain siksi, että se oli ns. underdog.

Seuraava looginen konsolijatkaja oli Xbox 360, sillä polut Sonyn puolelle olivat jo aikoja sitten nurmettuneet, ja Wii oli lasten lelu (jota tietysti piti toitottaa konsolisodan kuumimpina hetkinä, ja vaikka sotainto on osaltani totaalisesti loppunut, olen suurimmilta osin vieläkin sitä mieltä). Vaan tämän edellisen pitkän konsolikaaren aikana MS:n tempauksista aiheutuneet pienet kummallisuudet paisuivat suuriksi ahdistuksen aiheiksi, joten nyt tuli sitten ostettua itselleni PS4 Destiny paketti. (Näin jälkikäteen ajatellen oli edellinen generaatio todella tasavertainen, mutta en olisi siltikään valintaani vaihtanut). Sony tuntuisi olevan enemmän kuluttajaystävällisempi konsolia koskevissa asioissa, jonka pohjalta valintani suurimmaksi osaksi tein. Pelattava on vain tosi vähissä mulle. Xbox Onella tuntuisi olevan vieläkin itseäni enemmän miellyttävämpi ensikatalogi, ja jos uusista Haloista tulee oikeasti mielenkiintoisia pelejä, niin pitänee kaiketi sekin laite sitten itselleni ostella.

Aijoo, WiiU:kin löysi tiensä hyllylleni, hups. Taaksepäinyhteensopivuuden ja Bayonettan takia sen nappasin, pääsee pelailemaan ne muutamat itseäni kiinnostavat Wii pelit.
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

En tiedä olenko jo tähän topikkiin ehtinyt vastaamaankin, mutta jaaritellaas taas:

Eli pitkään olin yhden konsolin mies, ja tuo konsoli oli aina Nintendoa. PS ja PS2 -pelejä tuli kuitenkin mätettyä kavereilla ja välillä kavereiden kanssa konsoleita esim. kuukaudeksi vaihtaen, eli sinänsä muutkin koneet tulivat tutuiksi, mutta yhdellä konsolilla mentiin. Viime sukupolvessa Wii sitten alitti odotukset ja PS3 tuli hommattua "rinnalle", käytännössä aikalailla ohi, Wiin toimiessa viimeisinä vuosina satunnaisempana pelikoneena.
Tämä sukupolvi mennään yhdellä konsolilla, kunnes Nintendo saa uusimman Zeldan ulos ja pohdin että miten pääsen pelaamaan sitä :rolleyes:
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Pitäisin jos kysyttäisiin, mut on meil Vita ja Wii (kytkettynä jopa). Tosiharvoin tulee kyllä muihin kuin tuohon ps3:een koskettua. Pitäisi se kai vaihtaa, kun eniten pelaamani murheilupelit "siirtyvät" uusille koneille. Vanhoja versioita ei oikein kehitetä (Madden, NHL, NBA2K).
 
Vastaus: Oletko yhden konsolin mies?

Tähän mennessä olen omistanut Ps1:n, Ps2:n Psp:n ja Xbox 360 konsolit. Saa nähdä, että tuleeko seuraavaksi pleikkari vai xboxi. Riippuu hyvin pitkälti siitä, että kumman kaikki kaverit ostavat. Molemmilla konsoleilla myöskin veloitetaan netti-pelaamisesta kuukausimaksua, joten en todellakaan tiedä kumpaan suuntaan kallistuisin. En taida olla yhden konsolin mies.
 
Ylös Bottom