Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

Ei? Kyllä sitä lukuisista peleistä pystyy tänä päivänä muodostamaan mielipiteen arvosteluiden, streamien ja yleisesti ihmisten mielipiteiden perusteella. Tuskin sinä itsekään jokaista peliä jota kommentoit olet pelannut tai edes aiot pelata. En minäkään missään kohtaa sanonut Gearsin moninpelin olevan huono vaan kysyin teiltä ennen kuin mielipiteeni kerroin jossa sanoin Gearsin moninpeli-skenen voivan hyvin verrattuna moneen muuhun peliin.
Kyllä sen huomaa monen yhden leirin pelaajan puheista, että aika ohkaiset tiedot on "vastapuolen" peleistä. Varmasti ne tiedot voi saada kaivettua streameista ja arvosteluista, mutta vähän epäilen, että harvoilta löytyy tällaista harrastuneisuutta. Tai ylipäätänsä aikaa moiseen. Tällöin tulee vastaan näitä aivopieruja, kuten moninpelien vähättelyä peleissä joissa monelle se on jopa se pelin varsinainen porkkana.

Jos tietoa peleistä oman hiekkalaatikon ulkopuolelta ei ole, niin vaikea niiden arvoakaan on hahmottaa. Tällöin esimerkiksi Game Pass voi vaikuttaa tympeämmältä kuin mitä se oikeasti on.
 
Jos tietoa peleistä oman hiekkalaatikon ulkopuolelta ei ole, niin vaikea niiden arvoakaan on hahmottaa. Tällöin esimerkiksi Game Pass voi vaikuttaa tympeämmältä kuin mitä se oikeasti on.
Kirjoitit "yhden leirin pelaajien" tiedoista mutta ei se useilla laitteilla pelaaminenkaan sitä tietoa automaattisesti tuo.

Minäkin usealla alustalla (PS5/SX/Switch) pelaava olen tässä viime aikoina mennyt oletuksilla PS Now:n suhteen koska en palvelua ole itse käyttänyt. Viitaten siis keskusteluun, jossa oletin kyseisen palvelun olevan suppeampi koska se ei ole saanut läheskään niin paljon kehuja ja hehkutusta kuin Game Pass.

Mutta tottahan se tietenkin on että jos ei tutustunut edes arvioitavaan asiaan, niin vaikea siitä on mitään kauhean kunnollista sanoa. Itse asiassa olin hyvin skeptinen koko Game Passia kohtaan aluksi mutta koska eurolla sai, niin päätin että ihan hyvin voin sitä kokeilla. Kääntyi kaikki epäluulot päinvastaisiksi ja nyt tulee tuota palvelua kehuttua. Pääosin omista lähtökohdista, joista siis tärkeimpiä on se, että voin kokeilla ja löytää pelejä, joita en ikinä muutoin tulisi pelanneeksi.
 
Täytyy nyt ottaa kantaa vaikkei nyt niin huvittaskaan. Mut gamepass on parasta mitä on tullu mihinkään konsolisukupolveen kautta aikoihin. Mikkisellä vie kun rahaa pitää tätä pystyssä ja tuoda dayone pelejä palveluun, niin tällä hetkellä nextgen konsoleista series on paras hankinta pelkästään gamepassin takia. Itse en ole fanipoika eli ostan sen mikä tuntuu järkevältä ostokselta. Noi vasta argumentit mitä tässä ketjussa on vastaan gamepass on todella laimeita,
 
Tuohon vertaukseen, että Now:ssa on 800 peliä ja GS vain 300 niin tuossa on hyvä myös muistaa se, että noista 800 pelistä noin puolet on stream only pelejä, ku taas GS:ssä kaikki on ladattavissa ja pelattavissa paikallisesti.
 
Tuohon vertaukseen, että Now:ssa on 800 peliä ja GS vain 300 niin tuossa on hyvä myös muistaa se, että noista 800 pelistä noin puolet on stream only pelejä, ku taas GS:ssä kaikki on ladattavissa ja pelattavissa paikallisesti.
Joo, tässä tosiaan on paljon muutakin kuin vain nuo luvut ja siitä sitä keskustelua jatkoinkin mm. siihen, että mitä tuo 800 peliä sitten on ja miten se vertautuu tuohon 300 peliin. Tämä striimaus-aspekti on ainakin itselle iso "ei", sillä haluan nimenomaan pelata pelit paikallisesti.

Omalla kohdalla ero pelien määrässä supistuisi siis tämän kautta 100 peliin (jos tosiaan puolet 800:sta striimattavia).

Ettei menisi pelkkään mutuun niin googlasin ("how does ps now games compare to game pass games") vähän näiden eroja ja tällaista yhteenvetoa löysin klikkaamieni linkkien takaa:

"The key factors that swing things in favor of Microsoft's platform are the quality of its library, how quickly its first-party games arrive--"

Tuosta voinee kääntäen siis muodostaa oletuksen että PS Now:n valikoima ei ole niin "qualitya", kuten mutuilinkin. Siis sillä perusteella että jos olisi, niin kuvittelisi yhtä lailla Now:n olevan yhtä lailla kehuttu ja käytetty palvelu kuin GP.

Lisäksi toiselta sivulta tämä: "Ultimately, while the PS Now lineup is larger, Xbox Game Pass has newer games that may be more appealing."

Tämä myös tukee aiempia: "Xbox Game Pass generally has a more up to date catalogue of titles with first-party titles available from day one and even third-party games entering the service at an impressively fast rate. Meanwhile, PlayStation Now's newest additions tend to be a couple of years old."

Toisaalta mainitaan myös että Passista lähtee tiuhemmin kamaa myös pois, jonka kohdalle jokainen voi piirtää haluamansa pituisen miinuksen.

Eräällä sivulla myös mainitaan että Game Passissa olisi "over 600" peliä. Mistä tuo 300 siis on? Nämä katsomani linkit vilkaisin lähinnä yhteenvedon kohdalta enkä katsonut edes milloin ne oli kirjoitettu. Ero Game Passin pelien määrässä (300 vs. 600) voi siis olla sieltäkin.
 
Siinä on todennäköisesti laskettu sama peli useaan kertaan riippuen siitä, onko kyseessä konsoli-, PC- vai xCloud-versio.
Jep. Konsolilla muistaakseni noin 370 peliä (EA Play mukaanlukien, tuostai vielä pian lähtevät urheilupelit pois niin noin 360). xCloudissa n. 280 ja PC:llä reilu 200.
 
Täytyy nyt ottaa kantaa vaikkei nyt niin huvittaskaan. Mut gamepass on parasta mitä on tullu mihinkään konsolisukupolveen kautta aikoihin. Mikkisellä vie kun rahaa pitää tätä pystyssä ja tuoda dayone pelejä palveluun, niin tällä hetkellä nextgen konsoleista series on paras hankinta pelkästään gamepassin takia. Itse en ole fanipoika eli ostan sen mikä tuntuu järkevältä ostokselta. Noi vasta argumentit mitä tässä ketjussa on vastaan gamepass on todella laimeita,

Itellä alkanut muodostumaan samanlainen mielipide. Edellinen sukupolvi meni liki täysin Ps4:lla, mitä nyt harvat pelit tuli pelattua Xbox One X:llä. Tällä hetkellä Xbox Series X on päivittäisessä käytössä, kiitos Game Passin. Ps5 tulee käynnistettyä vain CoDia varten. En olisi vielä marraskuussa uskonut, että vaaka tulee kallistumaan näinpäin, kun molemmat konsolit ostin julkkaripäivänä.
 
Mulla kävi täysin sama. PS ukkeli ollut ps1:stä lähtien mutta kyllä XSX+gamepass on vaan niin ultimaattinen pelikokemus että PS5 pölyttyy tällä hetkellä vieressä kunnes kunnon yksinoikeuspelejä alkaa tulemaan.
 
Ei sony mitään game pass tarvi... lisää vaan laatupelejä! game pass on itsellä ollut hyvä testialusta, muttei mitään muuta... edelleen ostan parhaat pelit xboxilla, kun ei niitä vaan game passissa näy, eikä kuulukaan näkyä.
 
Lähetän Sonylle ison kasan paskaa, koska Days Gone ei saa jatkoa (ainakaan lähiaikoina) :mad:

Last of Us kyllä saa remaken PS5:lle ja vaikka se onkin hyvä peli, niin miksi se taas julkaistaan uudelleen?




Ei helvetti miten Sonylla ollaan pihalla. Ensin pistetään SIE-päämajan painopiste Kaliforniaan, jonka jälkeen päästäänkin sensuroimaan pahoja pikkuhousupelejä. Sen jälkeen ehtiikin poistamaan peleistä biologiset sukupuolet, tsemppaamaan autoja polttavia väkijoukkoja ja ties mitä. Sen jälkeen pistetään Japan Studio lihoiksi. Ei tarvita mitään persoonallisia pienemmän budjetin pelejä, vaan pistetään MCU-tyyliin liukuhihnalta geneeristä ison budjetin ryönää ruudun täydeltä.

Sitten aletaan puuhastelemaan remakea remakelle pelistä, josta kukaan ei toivonut remaken remakea. No nythän tässä jo sitten lähdetään apinoimaan Game Passia, niin alkaa olla jo rankkitynnyrin pohja näkyvissä. Toisaalta näkisi sitten ainakin sen, että aiheuttaako Sonyn vastaava palvelu suun vaahtoamista samassa mittakaavassa kuin kilpailijan alustalla.

Näitä uutisia ennen minulla oli se ajatus, että Microsoft on se näistä kahdesta joka hamuaa pelialan Disneyksi. Nyt en ole enää varma.
 
Laitetaan nyt tännekin vähän vastapainoksi toisenlaista kommenttia. Eli ensin sain hankittua SeXin, jota tuli luonnollisestikin pelattua alkutäpinöissään paljonkin. Toisaalta kun PS5 tuli taloon, on Mikkisoftan musta laatikko jäänyt lähinnä pölyttymään (muutamia GP-kokeiluja lukuunottamatta). Surullisinta tässä oikeastaan on se, että pelaamani pelit ovat edellisen sukupolven pelejä, jotka kuitenkin toimivat sujuvammin uudella laitteella. Kertoo omaa tarinaansa uutuuskonsoleiden pelitarjonnasta ja/tai hintatasosta.
 
Tällä hetkellä kummallekin koneelle on niin vähän uusia pelejä, että vanhat pelit täälläkin on ollut kovassa huudossa. Siinä SeX on vetäny pitemmän korren, kiitos auto hdr:n ja fps boostin ja game passin. Passin kautta tuli heti alkuun pelattua Dead Space 1 ja 2 uudelleen läpi, Skyrim ja Fallout 4 on uudella kierroksella. A Way Out kaverin kanssa Cooppina ja nyt on menossa uusista Outriders. Ilman game passia olisi myös jäänyt pelaamatta Jedi Knight Fallen Order, Star Wars Squadrons ja Medium.

Pleikkarilla on tällä hetkellä menossa Codin lisäksi Final Fantasy 7 Remake ja Wrc 9. Aikaisemmin tuli pelattua Manhunt ja Astro läpi platinan arvoisesti. Pleikkarilla myös vanhat pelit kuten Days Gone ja Evil Within 2 on maistunut hyvin, kiitos 60fps:n. Jos käytettävyys ja vanhojen pelien tuki olisi samalla tasolla SeXin kanssa, niin todennäköisesti Pleikkari olisi vetäny pitemmän korren.
 
Ei sony mitään game pass tarvi... lisää vaan laatupelejä! game pass on itsellä ollut hyvä testialusta, muttei mitään muuta... edelleen ostan parhaat pelit xboxilla, kun ei niitä vaan game passissa näy, eikä kuulukaan näkyä.
Täysin samaa mieltä. Koska konsolit ovat kompromissi ratkaisuja niin omat laatupelit ovat se tärkein juttu koukuttaa mukaan ja toivon suuresti Sonyn panostavan tähän entistäkin kovemmin. Kaikki muu pelataan sitten pc:llä parhaiten (oma mielipide).
Jos sinne tulisi Sonyn yksinoikeuspelit suoraan julkaisupäiväksi, niin aivan varmasti sama vaahtoaminen kävisi myös sen palvelun ympärillä. Ja ihan syystä.
Tuo vaahtoaminen jostain vuokrapelipalvelusta on hyvin outoa. Määrällisesti tilaajamäärä ei ole kummoinen edes Game Passilla jos vertaat konsolivalmistajien kuukausimaksulliseen verkkopelaamiseen vaadittavaan palveluun. Palvelua kun on uuden konsolin kylkeen kuukausimaksullakin myyty. Kaiken järjen mukaan niitä tilaajia olisi kymmeniä miljoonia (jopa 50M) koska Live Gold ja PS+ vetää asiakkaita siinä määrin. Ei taida palvelut vakuuttaa massoja niin paljoa, että olisivat valmiita muutokseen.
Lisäksi täytyy muistaa myös game passin pc asiakkaiden määrä sekä muut striimauspelaamista harrastavat eli hyvin pienten piirejä nämä vuokraushommat ovat. Koskee siis Sonyn palvelua myös ja Stadiaa.
 
Viimeksi muokattu:
PS+ on kuitenkin aika edullinen (itsellä maksaa 3€/kk) ja tarjoaa ihan hyvin pelattavaa. PS+ Collection sekä kuukauden pelit.

On hyvä olla eri palveluita, mutta toisaalta joka paikkaan ei sitä rahaa kaikilla köyhillä riitä.
 
PS+ on kuitenkin aika edullinen (itsellä maksaa 3€/kk) ja tarjoaa ihan hyvin pelattavaa. PS+ Collection sekä kuukauden pelit.

On hyvä olla eri palveluita, mutta toisaalta joka paikkaan ei sitä rahaa kaikilla köyhillä riitä.
Itsekkin olen tankannut kerralla sen 3 vuotta putkeen tuota PS+:aa, kun sitä on tarjouksesta pikkuisen reilulla 30€ saanut.
 
Määrällisesti tilaajamäärä ei ole kummoinen edes Game Passilla jos vertaat konsolivalmistajien kuukausimaksulliseen verkkopelaamiseen vaadittavaan palveluun.

Tässä varmaan olennaista on seurata myös tilaajamäärän kehitystä. Huhtikuussa 2020 tilaajia oli 10 miljoonaa, syyskuussa 2020 niitä oli 15 miljoonaa ja tammikuussa 2021 oltiin 18 miljoonassa (tuoreempia lukuja ei taida olla). Se mihin tämä tasoittuu aikanaan on mielenkiintoista nähdä. Uskoisin MS:n omien isojen pelien yhteydessä nähtävän myös piikkejä sitten aikanaan, mutta varmaan se tasainen baseline on MS:lle tärkeintä tuossa businessmallissa.

PS Now:n osalta en tiedä onko tuoreempia lukuja kuin tuo 2,2 miljoonaa tilaajaa, joka on ilmoitettu huhtikuussa 2020. Silloin sanottiin sen yli tuplaantuneen 2019 vuodesta, jolloin tilaajia oli miljoona.

Ja nämä siis palveluilta, joita halutaan tilata, ei jouduta tilaamaan, että pääsee pelaamaan verkossa. Game Pass ja PS Now palvelut ovat siis täysin vapaaehtoisia. Se on hieno juttu, eikä mikään niiden negatiivinen puoli. Itse en esimerkiksi ole kuin satunnaisesti maksellut Livestä (pelien takia) ja PSN+:sta en ole maksanut koskaan. En vain ole niin innokas verkkopelaaja ollut. Nyt kuitenkin maksan Game Pass Ultimaten yhteydessä myös verkkopelaamisesta ja onhan sitä sitten tullut myös verkossa pelattua. Mutta Game Pass itsessään on palvelu, josta maksan hyvinkin mielelläni vapaaehtoisesti, koska sisältö miellyttää.
 
Määrällisesti tilaajamäärä ei ole kummoinen edes Game Passilla jos vertaat konsolivalmistajien kuukausimaksulliseen verkkopelaamiseen vaadittavaan palveluun. Palvelua kun on uuden konsolin kylkeen kuukausimaksullakin myyty. Kaiken järjen mukaan niitä tilaajia olisi kymmeniä miljoonia (jopa 50M) koska Live Gold ja PS+ vetää asiakkaita siinä määrin. Ei taida palvelut vakuuttaa massoja niin paljoa, että olisivat valmiita muutokseen.
Kannattaa muistaa, että PS Plus täyttää kesäkuussa 11 vuotta ja Game Pass vasta 4 vuotta.

PS Plussalla meni 20.8 miljoonaan tilaajaan 6 vuotta kun Game Pass näyttäisi tekevän saman alle neljässä.

Lähde: PS Plus tilaaja numero lähde
 
Ylös Bottom