Tämähän on ollut myös yksi Game Passin tärkeimmistä jutuista. Tuoda kolmannen osapuolen laadukkaita indie ja AA-pelejä suoraan julkaisupäiväksi palveluun omien isojen pelien ohella. On sinne tietysti mahtunut jokunen AAA-luokan kolmannen osapuolen pelikin, mutta noin yleisesti ovat olleet näitä pienemmän budjetin pelejä. Tämä on eittämättä yksi todella hyvä tapa parantaa palvelun houkuttelevuutta. Siitäkin huolimatta edelleen Sonyn omien pelien julkaisuaikataulu palvelussa on se iso juttu. Ihan vaan jo siksi, että lähin kilpailija tekee näin omassa samankaltaisessa palvelussaan.
Mitä hinnoitteluun tulee, niin eikö jossain vaiheessa liikkunut sellaista tietoa, että tähän uuteen PlayStation Spartacus -palveluun tulisi eri hintaisia tasoja, millä sitten saa eri määrän sisältöä. Ei siis voida mielestäni vielä sanoa, että on erinomainen hinta-laatusuhteeltaan, kun ei tiedetä mitä tämä maksaa ja mitä sisältöä mikäkin taso pitää sisällään.