Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Sinänsä totta mutta ihan näin yksinkertaista se ei ole. Johan Sonykin on valitellut uuden teknologian hintalappua joten xboxin tippuminen pois tarkottaisi mahdollisesti Sonyn siirtymistä lähemmäs Nintendoa, ts. pois kovimmasta tehokilpailusta, lähemmäs parempaa rautakatetta.

Lisäksi PC (+ uudet steamdeck ja rog ally yms. konsolinomaiset PC-laitteet) + pilvipelaaminen olisi aina kilpailevaa, joten ihan mahdottomasti Sony ei voisi perseillä ilman seurauksia, vaikka MS ei rautaa tekisikään. En usko MS:n poistuvan kokonaan konsolikilpailusta, mutta minusta on ennemminkin todennäköistä että tulee joku kevyempi laite pilvipelaamiseen ja xbox game pass pelaamiseen. Xbox series S tosin oli jo askel siihen suuntaan, että hankala sanoa tosiaan uskooko MS enää edes siihen.
Mmmmh, periaatteessa joo mahdollista, mutta vähän epäilen että Sony tuosta tehokonsolisegmentistä on luopumassa kuitenkaan. Tai siis en ite nää siinä kauheasti järkeä et siirrytään lähemmäs Nintendoa ihan ehdontahdon jos siellä tehokonsolimarkkinoilla pääsis rellestämään aikalailla yksin. Kuluttajat myös tottunut nykyseen tilanteeseen ja sen muuttaminen vois aiheuttaa vähän ihmettelyä. Rauta joo tosiaan maksaa, kuten PS5 Pron hintalappu vähän kertookin. Kaikki on kallista nykyään, ei sille voi minkään. Hyvä esimerkki myös se et mennään nyt viidennelle vuodelle PS5 kanssa ja sen hinta on nykyhetkellä uutena kalliimpi kun mitä itse maksoin siitä kun sen julkasupäivänä kävin hakemassa.

PS6 kehitys on kyllä tässä vaiheessa jo sen verran pitkällä ettei se oikeastaan tule muuttamaan suuntaa enää. AMD:n kanssa tehty soppari viittais et samalla arkkitehtuurilla mennään edelleen, eli lähellä PC rautaa. Tarkoittanee tosiaan sitä et kallista tulee olemaan. Mut samalla täytyy kyllä sanoa et ei vieläkään tunnu et tää sukupolvi olis lähtenyt käyntiin. Edelleen tietyissä peleissä on PS4/XB1 versiot tulossa ja pelikuvaa jos vertailee PS4 ja PS5 versioiden välillä niin se graafinen ero ei oo oikeastaan kovin kummonen. Sulavuus sit toki asia erikseen ja oonkin ollu tän sukupolven aikana erittäin tyytyväinen siihen et saatiin 60fps standardiks, vaikkakin se alkaa nykyään olemaan enemmän et siihen tähdätään, mut ei osuta lukittuun 60fps. Ollaan tavallaan tultu tietyllä tapaa tien päähän grafiikoiden osalta, eikä tulevaisuudessa kannata kovin isoja harppauksia olettaa. Seuraavan sukupolven juttu on omalla mututuntumalla Ray Tracing monessa muodossa (Path Tracing tuskin vielä) ja erilaiset upscaling tekniikat. Mutta oma toive olis et ruvetaan sitä kattomaan sit aikasintaan 2027, mieluiten 2028 koska onhan tää ollu heikoin sukupolvi vähään aikaan.

PC:n toki voi laskea kilpailevaks, mutta ei taida Sonykaan ajatella sitä sellasena? Tai näin vois ainakin luulla kokoajan kasvavan PC katalogin puolesta, toki siinä on varmasti selityksenä enemmänkin se et pelien kehityskustannukset on nykyään niin järkyttäviä, että on vähän kuin pakko ottaa ne rahat pois sieltäkin segmentistä lojumasta. Mut se kans samalla tulee sillä hinnalla et PC-pelaajille on entistä vaikeampi myydä sitä konsolia sit. Mulla ei nimittäin välttämättä PS5:sta olis jos olisin tiennyt että noin vuoden venaamisella pääsee pelaamaan pitkälti tismalleen samat pelit mitä sillä. Samasta syystä voi olla et multa jää PS6 hankkimatta, ihan tilanteesta riippuen.

Series S on vähän kaksteränen miekka. Ajatuksena kiva, mut sitä kun miettii pelikehityksen kantilta, niin ei niin kiva. Etenkin kun MS velvoittaa et jos pelin haluaa julkasta Series X:lle, tulee sen myös S:llä toimia. Ja ihan aina sen pelin skaalaaminen alas S:n raudalle ei oo läpihuutojuttu. Käytän usein Baldur's Gate 3:sta ja Black Myth Wukongia esimerkkinä. Ensimmäinen saapui Xboxille myöhään koska optimointi S:lle vaati paljon. Jälkimmäinen tuskin tulee koskaan, sillä kehittäjät sano ettei Series S:n 10GB muisti (josta 8gb käytettävissä peleille ja 2gb käyttikselle, käyttiksen budjetista annettiin siivu kehittäjille lisää, mutta se on huomattavasti hitaampaa muistia) yksinkertasesti riitä ihan kaikkeen. Sais toki varmasti pelin kun pelin laitettua toimimaan, mutta jossain vaiheessa se on myös mietittävä kannattavuuden osalta. Myykö se peli Xboxilla sen verran että maksaa vaivaa?

Switch 2 saapuessa tilanne toki kääntyy pikkasen. Series S versioita peleistä tullaan varmasti hyödyntämään kun funtsitaan porttauksia Nintendon uutuudelle, ja merkit vähän viittais siihen et sille Nintendon uutuudelle on kyllä sen verran ostajia tarjolla että niitä kannattaa myös portata. Hyödyttää myös Series S:ää ton olemassaolo, koska tuosta nyt osittain saa kaks kärpästä yhdellä iskulla. Osittain, koska Switch 2 pohjautuu täysin eri arkkitehtuuriin (ARM) niin se ei tietenkään suoraan onnistu.
 
Tuonkin suhteen kuitenkin sit tehtiin täyskäännös ja alettiin niitäkin tuomaan muille alustoille, mikä tosiaan viittaa siihen et joku jossain välissä on muuttunut.

Ainakin pilvipelaamisen kasvu on hyvin todennäköisesti odotettua hitaammin lähtenyt liikkeelle, konsolipelaaminen yleisesti on hiipunut (ala ei kasva ylipäätään) ja toisaalta Sonykin on lähtenyt viemään pelejään ainakin PC:n puolelle, joten kasvua varten tosiaan on ollut aika selvää, että tämä laajentuminen on todennäköisesti oikea tie taloudellisesti juuri nyt - ja varsinkin jos tarkoitus on olla softafirma ennen kaikkea.

Kunhan ei oo Windows-pohjanen, koska ne on tositositosi kaukana konsolimaisesta kokemuksesta.

Haluaisin uskoa, että Microsoft olisi kykeneväinen tekemään sellaisen käyttiksen, joka palvelisi pelaajaa ja mahdollistaisi vähän muutakin käyttöä - käyttäjäystävällisyys edellä kuitenkin.
 
Haluaisin uskoa, että Microsoft olisi kykeneväinen tekemään sellaisen käyttiksen, joka palvelisi pelaajaa ja mahdollistaisi vähän muutakin käyttöä - käyttäjäystävällisyys edellä kuitenkin.
Mikä nyt on Windows-pohjainen ja mikä on jotain muuta, mutta jos saisin mediapurkin TV-tasoon, jossa pyörisi pelkkää ohjainta käyttämällä erityisesti Xboxin kauppapaikka, mutta myös Steam ja jopa Epic Games, niin se olisi aika hyvä. Linux-pohjainen se ei vissiin voisi olla, jos haluaisi esim. kerätä trophyjä Sonyn peleistä Steamissa. Tämä siis pohjaten siihen ettei tuo PSN overlay toimi Steam Deckillä. Siinä mielessä siis mieluummin Windowsiin perustava, mutta niin pelkistetty kuin mahdollista. Kuten sanot, käyttäjäystävällisyys edellä ja melkeinpä must olisi se, että kaikki navigointi onnistuu gamepadilla.
 
Xbox on nykyään jo Windows pohjainen, niin miksi ei vain sinne löisi Epic ja Steam sovelluksia käyttiksen mukana :)

Huhuja on liikkunut pitkään uudesta yhtenäistetystä (unified) käyttiksestä Xbox, PC ja handheld laitteille.

 
Ainakin pilvipelaamisen kasvu on hyvin todennäköisesti odotettua hitaammin lähtenyt liikkeelle, konsolipelaaminen yleisesti on hiipunut (ala ei kasva ylipäätään) ja toisaalta Sonykin on lähtenyt viemään pelejään ainakin PC:n puolelle, joten kasvua varten tosiaan on ollut aika selvää, että tämä laajentuminen on todennäköisesti oikea tie taloudellisesti juuri nyt - ja varsinkin jos tarkoitus on olla softafirma ennen kaikkea.



Haluaisin uskoa, että Microsoft olisi kykeneväinen tekemään sellaisen käyttiksen, joka palvelisi pelaajaa ja mahdollistaisi vähän muutakin käyttöä - käyttäjäystävällisyys edellä kuitenkin.
Pilvipelaamisessa joo jarruttaa eniten se et kaikissa maissa ei oo tarjolla tarpeeks kaistaa, tai muuten vaan netin kanssa on typeriä rajotuksia (jenkkien datakatot...). Eikä se muutenkaan oo pelaajia helppo saada sen pariin siirrettyä.

Varmasti olis kykeneväinen tekemään sellasen, mutta periaatteessa kun sen saa jo nykyseltään toimimaan aika pienellä säädöllä, niin herää kysymys et onko tuolle tarvetta? Se säätö ei nimittäin ihan hirveä edes ole.
Mikä nyt on Windows-pohjainen ja mikä on jotain muuta, mutta jos saisin mediapurkin TV-tasoon, jossa pyörisi pelkkää ohjainta käyttämällä erityisesti Xboxin kauppapaikka, mutta myös Steam ja jopa Epic Games, niin se olisi aika hyvä. Linux-pohjainen se ei vissiin voisi olla, jos haluaisi esim. kerätä trophyjä Sonyn peleistä Steamissa. Tämä siis pohjaten siihen ettei tuo PSN overlay toimi Steam Deckillä. Siinä mielessä siis mieluummin Windowsiin perustava, mutta niin pelkistetty kuin mahdollista. Kuten sanot, käyttäjäystävällisyys edellä ja melkeinpä must olisi se, että kaikki navigointi onnistuu gamepadilla.
Kokeilin huvikseen miten skulaa Series X ohjaimella navigointi pelkästään. Windows 10 käytössä. Piuhalla kiinni.

Xbox applikaatiossa voi navigoida pelkällä ohjaimella ongelmitta, toimii kuten esimerkiks Xbox vaikkapa. Steamissa sama Big Picturessa. Big Picturessa harmituksena se et Xbox napin painallus aukasee myös game barin, mut kaipa ton kanssa voi elää? Saa varmasti myös räpellettyä pois tieltä, mut ite en jaksa pelkästään testaamisen vuoks räplätä.

Epicissä ei oo ohjaintukea launcherissa itessään, eli sitä ei ohjaimella ajeta. Steamin kautta voi kuitenkin laittaa ohjaimen toimimaan desktopilla ns hiirenä, mikä ratkasee aika monta ongelmaa. Steamista peliä käynnistäessä se tajuaa disabloida ton, mutta kokeilin peliä jossa ohjaintuki, mutta ei oo Steamin kautta (tai oikeastaan minkään launcherin...) ja siinä sit kävi niin et Steam jätti sen desktop moden päälle ja ohjain toimi normaalisti pelissä, eli oikean tatin liikuttelu samalla liikutti hiirtä. Ei hyvä. Enkä äkkiä löytäny et olis mitään pikanäppäintä jolla ton desktop moden sais pois päältä, eli ratkasuna ehkä taitaa ainoastaan olla et lisää tälläset pelit Steamiin ja käynnistää sitä kautta että saa sen ymmärtämään et peli on päällä.

Enempää en jaksanut testata kun tää on mulle aikalailla yhdentekevä homma, mut ihan mielenkiinnosta kokeilin et millasella säädöllä saa mitäkin aikaan. Tää siis oli käytännössä säätämällä 0 asiaa tää kokemus, mutta olennainen juttu mikä pitäs saada toimimaan on toi et ohjaimella emuloi hiirtä. Se pitäs myös saada aina pelin käynnistyessä pois päältä. Täysin konsolimaista kokemusta tuskin tulee saamaan, mutta jos tähän paneutuis yhen illan ajaks kunnolla ja säätäis kaikki vimotteen päälle, niin todella lähellä kyllä oltaisiin. Otan takapakkia sen verran et vaikka sanoin et se säätö ei oo hirveä, niin kyllä siinä jokunen hetki jokatapauksessa pitää pohdiskella. Mut se on vaan kerran, mutta toki ymmärrän jos jollekkin on este.
 
Ylös Bottom