Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Nimenomaan tämä naishahmo on se, jota toiset pelaajat käyttävät, kun ”valtaavat” pelisi. Huomaa, että olet perustanut aika vahvan mielipiteen pelistä, jonka mekaaniikoihin et kuitenkaan ole tutustunut alkuunkaan. Vahvoja olettamuksia, jotka eivät pidä paikkaansa.
No, olen lukenut siitä nimenomaan, että jos sitä ei ohjaa ihmispelaaja, niin sitten sitä ohjaisi kuitenkin AI. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin asiasta on sitten kirjoitettu väärin. En nyt ihan valtavan tarkkaan kuitenkaan ala etukäteen tarkistamaan tämänkaltaisten väitteiden todenmukaisuutta, kun ei sitä oikein pysty edes tekemään ennen kuin on peliä pystynyt itse kokeilemaan.

Joka tapauksessa tuo timeloop on itselleni tuossa pelissä se isoin inhokki. Ja ei, en tarkoitakaan sitä, että olisi sinänsä roguelike, mutta timeloopit ovat minulle luotaantyöntävä tarinoiden elementti niin elokuvissa kuin peleissä. Ja myöskään en ole pitänyt lainkaan pelin ulkonäöstä tuon 60-luvun tyylin ja steampunkin sekoitelman kanssa.

Mutta tosiaan - tämä peli ei vain ole ollenkaan minun juttuni, ja vastaavasti sinulle sitä ilmiselvästi toki on. Samaan tapaan kuin esim. BotW. Ollaan toki muistaakseni joistain samoistakin peleistä pidetty, mutta selvästi on myös tietyissä asioissa meillä aika paljon eroakin pelimaussa, eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole.
 
Viimeksi muokattu:
Outer Wilds kieltämättä saattaa olla kiinnostava, kun olen siitä jotain videoita nähnyt. Tuli jostain alesta se ostettuakin, joten helppohan sitä olisi kokeilla, ja saatan sen joskus lähiaikoina tehdäkin.
Siinä tosin on nimenomaan sitä aikalooppia että jos se tökkii niin... :p

RE2 Remake taas on tosiaan tullut koettua juuri niin rasittavaksi (kesken jäi jo alkuvaiheeseen) kuin yleensä olen kokenut nuo pelit, joissa supervihut jahtaavat koko pelin ajan. Siinä ärsyttää ensinnäkin se kuinka skriptattu se vihu yleensä on, ja sitten sellainen jatkuva pakeneminen ilman kunnollista ja täysipainoista taistelemisen mahdollisuutta. Olen varmaan sen verran kontrollinhakuinen, että en vain koe tällaisia kuvioita ollenkaan miellyttävinä - siis ainakaan useammin toistuessaan.
Onhan tuossa paljon kohtauksia skriptattuna juu mutta paljon myös ihan sitä että seuraa tietyssä vaiheessa tarinaa tai tietyssä paikassa ollessa ihan jokaiseen huoneeseen paitsi tiettyihin, kuten tallennuspaikkoihin. Minusta tuon jallittaminen oli todella hauskaa puuhaa.

Toisaalta ymmärrän tietynlaisen epäilyksen tällaisia kohtaan, ne kun voi toteuttaa myös todella rasittavasti. RE2:n ja Deathloopin kohdalla olen kuitenkin ymmärtänyt että homma on ns. oikein tehty ja ne jotka eivät tykkää ovat enemmän niitä, jotka eivät välttämättä pidä koko konseptista kuten sinäkään et. Sillepä ei sitten oikein voi mitään.
 
Tuli törmättyä ResetErassa ketjuun jossa mainittiin Watch Dogs Legionsin uusimman päivityksen olevan vain reilu 3 gigaa, kun se on esimerkiksi PC:llä 25 gigaa ja Series-konsoleilla peräti 40 gigaa. Eroa on siis yli kymmenkertainen määrä koossa PS5 ja Series-konsoleiden välillä. Aika isoja lukemia. Onko tähän jotain muuta selitystä kuin PS5:n Kraken-teknologia josta Cernykin puhui taannoin?

Joku oli myös kasannut listan (en tiedä minkä perusteella) samaan ketjuun multiplatform peleistä PS5:n ja Series-konsoleiden välillä.

Assassins Creed Valhalla
PS5: 72gb
XSX: 103gb

Borderlands 3
PS5: 52gb
XSX: 64gb

Immortals Rising Fenyx
PS5: 30.5gb
XSX: 32.9gb

Yakuza Like a Dragon:
PS5: 43.69gb
XSX: 39.7gb

Marvel's Avengers:
PS5: 97.63gb
XSX: 139.5gb

Jos etukäteen aliarvioitiin pelaajien keskuudessa Microsoftin mainostamaa Smart Deliveryä, niin tällä haavaa vaikuttaa, että myös pleikkarin menetelmiä pelin pakkaamiseen on aliarvioitu aika pahasti. Muistan kumminkin keskustelut täälläkin siitä kuinka auttamattoman pieni pleikan tallennustila on verrattuna esimerkiksi Series X-konsolin tallennustilaan (667 gigaa vs 825 gigaa). Aika äkkiä tuo ero pienenee, kun muutamat pelit ja niiden päivitykset latailee.
 
Ei mitään pois PS5:n hienosta pakkaustekniikasta, mutta tuossa ladataan Xboxilla (ja ilmeisesti muillakin laitteilla paitsi PS5:llä) osa koko pelistä uudelleen. Siksi ero on noin massiivinen. Miksikö näin joudutaan tekemään, sitä en tiedä. Monen muun pelin kohdalla, kun Xboxillakin ladataan pelkkä päivitys, mutta tässä ei.

Kun katsoo noita muita pelien välisiä eroja, niin kyllähän sen nyt ymmärtää, että sama datan määrä ei mene 3 gigaan, mikä menee 40 gigaan, vaikka kuinka pakataan.

Pleikan 667 gigan sisäinen muisti on pieni katsoo sitä ihan miten päin vaan. Niin on myös Xboxin 825 gigan sisäinen muisti. Onneksi nyt vihdoin pleikkarillakin saa asennettua lisätilaa.
 
On tosiaan jännä miksi PS5 on ainut alusta joka ei joudu lataamaan osaa pelistä uudelleen. Myös PS4 tuo koko on kumminkin yli 20 gigaa. Liittynee siis Cernyn taannoisiin puheisiin jossa lupaili pienempiä pelien kokoja PS5:llä.

Meinaan myös tuossa Avengers-pelin lähes 40 gigan erossa konsolien välillä on pakko olla jotain taustalla. Pelit kumminkin olivat käytännössä identtisiä asseteiltaan mitä DF:n videosta muistelen. Ehkä tuo osa-alue on vain paremmin suunniteltu (=uudistettu) PS5:llä niin ettei tarvitse useimmissa PD5-versioissa latailla samoja tiedostoja uudestaan tai ne voidaan jotenkin pilkkoa pienemmiksi.

Joku fiksumpi voi varmaan antaa valistuneempia arvauksia miksi näin.
 
Siis ei Xboxillakaan joka pelin kohdalla tilanne ole tämä. Ihan normaaleja pikku päivityspaketteja sielläkin usein lataillaan. Mitä lie Watch Dogs Legionin kohdalla tapahtunut, että noin iso könttä pitää ladata uudelleen. Ilmeisesti tässä uudessa päivityksessä myös tulee enemmän tavaraa Xboxille (ja PC:lle) kuin pleikkarille, mutta ei mitään sellaista mikä veisi 40gigaa. Kun katsoo päivityksen sisältöä, niin vähän ihmetyttää miksi se vie niinkin paljon kuin 3gigaa.

Tässä vielä patch notet:
General:
Fixed an issue that caused the Spiderbot Arena minimum player requirement to be 4 players. This fix reduces the minimum player requirement to the intended 2 players.
Fixed an issue that could cause the game to crash under certain circumstances.
Fixed missing visual effects on some UI highlights when hovering over them with a mouse.
Removed the Cargo Drone from Watch Dogs: Legion of the Dead.

PC:
Fixed an issue that could cause players to be unable to recruit Operatives with the requirement of Season Rank 10 while having already unlocked Rank 10.

Xbox:
Fixed an issue that could cause the game to crash when signing out of the active profile while in the main menu of Watch Dogs: Legion.
Fixed an issue where controller inputs did not register if a controller was activated after accepting an out-of-game invitation to start Watch Dogs: Legion.

Xbox One:
Fixed an issue that could cause the game to crash.

Eilen en muuten nähnyt järkeä tossa 512 gigan lisämuistissa Series konsoleille mutta nyt viikonlopun koittaessa aloin näkemään siinä järkeä, tuohan on loistava vaihtoehto Series S konsolin omistajalle ja myös semmoiselle joka pelaa vanhan sukupolven pelejä esim Gamepassin kautta. Halvalla saa nopeaa lisätilaa ja varmana riittää myös joksikin aikaa.

Viimeksi muokannut moderaattori:
Siis ei Xboxillakaan joka pelin kohdalla tilanne ole tämä. Ihan normaaleja pikku päivityspaketteja sielläkin usein lataillaan. Mitä lie Watch Dogs Legionin kohdalla tapahtunut, että noin iso könttä pitää ladata uudelleen. Ilmeisesti tässä uudessa päivityksessä myös tulee enemmän tavaraa Xboxille (ja PC:lle) kuin pleikkarille, mutta ei mitään sellaista mikä veisi 40gigaa. Kun katsoo päivityksen sisältöä, niin vähän ihmetyttää miksi se vie niinkin paljon kuin 3gigaa.
Voihan se olla, että PS5:lla on protoiltu pienempää "smart content" -tyylistä päivitystä, joka vaatinut koodareilta oman, pelin sisäisen älykkään asennusohjelman tekemistä, ja sitten todettu, että sen tekeminen kaikille alustoille ei vaan maksa vaivaa, että helpompi tunkea vaan iso osa pelistä päivityspakettiin ja korvata iso osa mediatiedostoista vaan uusilla.
 
On tosiaan jännä miksi PS5 on ainut alusta joka ei joudu lataamaan osaa pelistä uudelleen. Myös PS4 tuo koko on kumminkin yli 20 gigaa. Liittynee siis Cernyn taannoisiin puheisiin jossa lupaili pienempiä pelien kokoja PS5:llä.

Meinaan myös tuossa Avengers-pelin lähes 40 gigan erossa konsolien välillä on pakko olla jotain taustalla. Pelit kumminkin olivat käytännössä identtisiä asseteiltaan mitä DF:n videosta muistelen. Ehkä tuo osa-alue on vain paremmin suunniteltu (=uudistettu) PS5:llä niin ettei tarvitse useimmissa PD5-versioissa latailla samoja tiedostoja uudestaan tai ne voidaan jotenkin pilkkoa pienemmiksi.

Joku fiksumpi voi varmaan antaa valistuneempia arvauksia miksi näin.
Vaan onkos tuosta PS4:llä kummitelleesta ”other”-tilan käytöstä päästy jo varmasti eroon PS5:llä? PS4:llähän pelit aiheuttivat käsittämättömän paljon tuohon kovotilan menoa, mitä enemmän sinulla oli kovolle pelejä asennettuna. Ei siis näkynyt pelien omassa tiedostokoossa, mutta oli sitten pois siitä paljonko kovolle kuitenkin loppujen lopuksi mahtui tavaraa. Jos samaa kuviota on vielä edes jossain määrin PS5:llä, ei tuo peleille merkitty koko kerro varsinaisesti totuutta. Nyt en tosin siis tiedä mikä tuo PS5:n tilanne tässä asiassa on. Onko jollain asiasta varmaa tietoa?
 
Eilen en muuten nähnyt järkeä tossa 512 gigan lisämuistissa Series konsoleille mutta nyt viikonlopun koittaessa aloin näkemään siinä järkeä, tuohan on loistava vaihtoehto Series S konsolin omistajalle ja myös semmoiselle joka pelaa vanhan sukupolven pelejä esim Gamepassin kautta. Halvalla saa nopeaa lisätilaa ja varmana riittää myös joksikin aikaa.

Kyllä tuossa järkeä on. Yksi vaihtoehto lisää, ja ennenkaikkea halvempi vaihtoehto. Jos uumoiltu 14.11. julkaisupäivä lisämuistille pitää kutinsa, niin tuo saadaan vielä näppärästi joulumarkkinoille. Se myöskin indikoi muitakin kokoja tulevaisuudessa, kun nyt ylipäätään saadaan eri kokoinen muistimoduuli kauppoihin. Kun Xbox Series -konsoleilla lisämuistikortin vaihtaminen on yhtä nopeaa kuin Switchillä pelikasetin, niin voi ihan huoletta ostaa pienemmän kortin ja myöhemmin isomman. Noita voi helposti olla useampi kuin yksi omistuksessa. Sitten vaan dymottaa kortit "RPG", "FPS" ja "Call of Duty Warzone". :D
 
Eli ikävä kyllä siinä se Krakenista saatava etu taidetaan sitten menettää. Tai ainakin varsin suuri osa siitä hyödystä. Ainakin PS4:llä muistelen minulla olevan n. 250 gigaa se tila mitä tuo other tila vie silloin kun minulla on 8 terainen kovo suhteellisen täynnä tavaraa.
 
Täsmennetään vastausta sen verran, että tuo Other-ongelma vaivaa eniten PS5:n sisäistä tallennustilaa. Tällä hetkellä omalla kohdalla tuota outoa muuta roinaa on kertynyt 39,30 gigatavun edestä. Sen sijaan aiemmin tällä viikolla asennetulla teratavun M.2 SSD:llä sitä on vain 233,6 megatavua, eli ei käytännössä lainkaan. Ja PS4-peleille pyhitetyllä teran USB-SSD:llä Other-dataa ei näytä olevan nyt lainkaan.

Molemmat ulkoiset tallennustilat ovat n. 90-prosenttisesti täynnä tällä hetkellä.
 
Se kasvaa käsittääkseni sen suuremmaksi, mitä enemmän pelejä kyseisellä asemalla on asennettuna. Ja käsittääkseni jollakin tapaa eksponentiaalisesti mitä enemmän pelejä siis on.
 
Se kasvaa käsittääkseni sen suuremmaksi, mitä enemmän pelejä kyseisellä asemalla on asennettuna. Ja käsittääkseni jollakin tapaa eksponentiaalisesti mitä enemmän pelejä siis on.
Ulkoisen levyn Other-datan suhteen PS4:llä oli aikanaan bugi, jonka takia sitä tilaa näytti kuluvan hulvattomia määriä. Jossain vaiheessa se korjattiin, ja esim. omalla kohdalla 5 teran levyllä (jossa on satoja asennettuja pelejä ja sen takia ääriään myöten täynnä) Other-tauhkaa on nyt v9.00-firmiksellä vain 2,44 gigatavua. (Sen sijaan PS4 Pron teraisessa sisäisessä tallennustilassa tuota huttua on liki 56 gigaa, joka on kyllä varsin paljon mielestäni.)

Kannattaa ehkä tarkistaa, mikä on ns. päivän lukema sillä 8-teraisellasi.
 
Noita voi helposti olla useampi kuin yksi omistuksessa. Sitten vaan dymottaa kortit "RPG", "FPS" ja "Call of Duty Warzone". :D
500gb 155€. :D :D Mites päivitykset, aina kun viikon tauon jälkeen lyöt kiinni ja aiot pelata, saat odotella päivityksen. :D Varmaan kätevämpi kerralla iso tallennustila päivityksiä ajatellen.
 
Nyt ollaan taas tässä konsolisotaketjussa, mutta tuohon SSD:n kokoon sen verran, että 2 teran malli ei voi maksaa paljoa yli 300 euroa, kun sellainen ilmestyy, joten varmaan kannattaa yrittää sinnitellä sinne asti. Minulla on toisaalta 50 lahjakortti käyttämättä Giganttiin, joten puolen teran kortin nappaaminen olisi ihan hyvä apu. Saisi suunnilleen tilan riittämään joulun yli. Aika ikävää tämä muistipalikkaleikki on, mutta ei pleikkarin puolella ole sen helpompaa. Väittäisin, että nyt on otettu aika isosti takapakkia tässä laitteen perustoiminnossa. Tätä konsolisukupolvea ei ole tuotteistettu ihan loppuun asti kuluttajanäkökulmasta vaivattomaksi.
 
Ylös Bottom