Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS5-ongelmat

Joskus se pelin graafinen ulkoasu ei kerro mitään pelin raskaudesta komponenteille. Peli saattaa käydä suurimmilla kierroksilla esimerkiksi valikossa, jossa ei ole asetettu rajoituksia tehonkäytölle. Mutta eihän laitteen tosiaan pitäisi normaalikäytössä ja sopivassa ympäristössä sammua itsestään.
Okei, eipähän ole tullut ajatelleeksi tätä. Taisi mulla tuo pöly aiheuttaa tuon ylikuumenemisen, nytten jopa 2 tuntia Fifaa alla ja vieläkin hyvin pelittää. Toivotaan että auttoi. Silti, ihmettelen kyllä miten vuodessa on kerennyt pölyyntymään rauta noinkin paljon..
 
Mulla on kone näin pienessä tilassa eikä ole mitään ongelmia ollut kuumentumisen suhteen mutta kannattaa se tuuletin putsata. Itse yllättyin kuinka paljon oli pölyä kerännyt 6kk aikana

Kyllä hivenen tuo kuva hirvittää :eek: Vaikka ko. kapistusta en itse käytä. Oletan kuitenkin, että lämmöntuotto on kuitenkin aika samaa a tasoa kuin Series X kanssa. Omaa Series X myös alkuun sovittelin TV- tasoon kohtalaisen isoon kaappiin pystyy, kaapissa oli kylläkin lasiovi joten oli sinänsä ihan eri yhtälö. Toisaalta taas kaapin takaseinässä oli 3 kpl. halkaisiljaltaan about 8 cm reijät yläreunassa. Ajatus oli, että sieltä lämpö pääsee pois riittävästi: Lopputulos lämpötilamittausten jälkeen oli, että ei mitään toivoa tällä tavalla! Kone muutti hetimiten TV:n taakse piiloon ja on siellä onnellinen, ikinä ei kuulu pihaustakaan hänestä kahden metrin päähän pelipaikalle.

Ilmeisesti tuo laite lykkää nyt kyljellään oikealle lämmöt pääasiassa. Paljonkohan siinä on lämmintä? Voisiko sitä edes siirtää vähän vasemmalle, jolloin lämpö pääsisi inan paremmin poistumaan koneesta.

Ei siinä, ei se nyt varmaankaan tässä ja nyt ole hajoamassa TV-tasoon. Mutta jos nyt vaikka lämmöt on vaikka 5 astetta tuossa suuremmat kuin väljemmillä vesillä tottakai se komponentteja kuormittaa joka sitten tod. näk. vaikuttaa komponenttien eli koko laitteen elinkaareen pitkässä juoksussa.

Ikävä kuulla, että aika monellakin huolto kutsuu. Päivittäkäähan tänne tilannetta jos jaksatte, että miten prosessi etenee. Ihan kiinnostavaa kuulla ja tiedoista voi olla apua muille, jotka myöhemmin on saman edessä. Myös äänestys kiinnostava, vaikkakaan ei varmastikaan pidä paikkaansa. Harva varmaan huomannut koko juttua.

PS5 poistaa kuumaa ilmaa takaa, niin onhan tuo aika tiukassa paikassa, mutta jos ei ole ollut ongelmia lämpöjen kanssa, niin mikäs siinä.
 
Viimeksi muokattu:
Kävi mulla mielessä että ois tuosta tasosta pleikkarin kohdalta vetänyt takaseinään aukon mutta hyvin on pelannut näinkin ja parasta aikaa päällä kiltisti kehrää eli ei pidä juuri mitään ääntä. Jo 8kk menty näin ja mennään jatkossakin. Takaseinässä on itseasiassa molemmissa kulmissa noin 10cm aukot suuntaansa eli ei ihan suljettu sentään ole ja pitäähän piuhojen jostain kulkea
 
Tuota tapahtui jo PS4-vuosina itellä muutaman kerran. Se on ilmeisesti vaan PSN:n jakeluverkoston hetkellinen ongelma, ja aina se siitä jossain vaiheessa tokeni, kun vaan pisti latauksen paussille ja jatkoi muutamia kertoja. Tai jos ei just sillä hetkellä tepsinyt, yritti myöhemmin uudestaan.
Kuulostaa erikoiselta.
Pienemmät päivitystiedostot saa kohtuu hyvin ladattua muutamalla yrityksellä mutta esimerkiksi far cry 6 pelin 42gb tiedostoa ei toivoakaan saada ladattua.
Ongelma ollut nyt jo useamman kuukauden, joten en usko että kyseessä on pelkkä jakeluverkoston hetkellinen ongelma.
Noh, täytyy yrittää löytää fixejä tähän netistä.
 
Kyllähän tuo vaikuttaisi siltä, että Far Cry 6:n asennuksessa on joku vialla. PS5 kuitenkin tekee sitä kopiointia siellä taustalla päivityksen latauksen aikanakin, joten epäilen, että joku bitti siellä on tai menee vinoon jossain kohtaa. Siltä pohjalta suosittelisin pelin poistamista ja asentamista uudelleen tai konsolin safe moden kautta tietokannan uudelleenrakennusta.
 
Kuulostaa erikoiselta.
Pienemmät päivitystiedostot saa kohtuu hyvin ladattua muutamalla yrityksellä mutta esimerkiksi far cry 6 pelin 42gb tiedostoa ei toivoakaan saada ladattua.
Ongelma ollut nyt jo useamman kuukauden, joten en usko että kyseessä on pelkkä jakeluverkoston hetkellinen ongelma.
Noh, täytyy yrittää löytää fixejä tähän netistä.
Itsellä ps5 pelejä ladatessa katkeaa koko netti melko usein. Ei auta kuin reitittimen boottaus. Viimeksi kävi näin Fifa22 latauksen yhteydessä. Ps4 pelien kanssa ei ole tuota ongelmaa ilmennyt.
 
Itsellä ps5 pelejä ladatessa katkeaa koko netti melko usein. Ei auta kuin reitittimen boottaus. Viimeksi kävi näin Fifa22 latauksen yhteydessä. Ps4 pelien kanssa ei ole tuota ongelmaa ilmennyt.

Tämä kuulostaa enemmän joltain reitittimen asetukselta/ominaisuudelta kuin kytketyn laitteen ongelmalta?
 
Okei, eipähän ole tullut ajatelleeksi tätä. Taisi mulla tuo pöly aiheuttaa tuon ylikuumenemisen, nytten jopa 2 tuntia Fifaa alla ja vieläkin hyvin pelittää. Toivotaan että auttoi. Silti, ihmettelen kyllä miten vuodessa on kerennyt pölyyntymään rauta noinkin paljon..
20220621_165750.jpgTon verran oli vuodessa pystyasennossa käytettyyn vitoseen kerääntyny pölyä, mun mielestä aika vähän kun nelonen veti ittensä täysin tukkoon puolessa vuodessa.
 
Aika olematon määrä kyl vuodessa tossa kuvassa, ite täs just testin vuoksi avasin kannet muutama viikko sitten ja oisko tyylii puolet tosta kertynyt, käytössä marraskuusta asti. Taskulampul kun kurkkasin noist raoista sisää nii näytti et ois enemmän, kun avasin niin olikin juuri vastaavaa pintapölyä vaan.
 
Näköjään PS5 sammuilee säpsähdyksen kautta itsekseen, tällä hetkellä menossa tietokannan päläpälä rakentamiset mutta kun yritin tota PS plus Maidenia ladata niin kone sammui ja sitä ennen koitin Battlefronttia poistaa niin teki saman, battlefrontin poistinkin uudelleen käynnistämisen jälkeen ja sitten ollaankin taas tässä.. Mistähän tämä johtuu?
 
Ylikuumenee?
 
Nyt on pysynyt päällä kun tietokannan rakensi uudelleen, tuntuu oudolta että ylikuumenisi 2min jälkeen kun konsolin käynnistää mutta on niitä muillakin laitteilla nähty.

Näillä helteillä ylikuumeneminen voi tosiaan tulla kyseeseen, varsinkin jos laite on jossain ahtaassa välikössä. Äkkiseltään tulee myös mieleen se, että onko virtapiuha kiinni jatkoroikassa vai suoraan seinässä? Jos jatkoroikassa ja sammuilu jatkuu, kokeile laittaa suoraan seinään kiinni. Ja sitten mahdollisesti jos on näitä HDMI-ohjattuja toimintoja (HDMI Device Link PS5:lla), niin kannattaa sekin ottaa pois käytöstä. Itselläni nämä ominaisuudet eivät koskaan toimi halutulla tavalla jostain syystä, eikä tähän yhtälöön vielä kuulu edes PS5.

Jos nyt ei inhimilliset keinot tilanteessa riitä, niin takuuseen sitten herkästi.
 
Ilmeisesti ulkoinen kovalevy aiheutti kaiken missä PS4 pelit olivat ja miltä pelejä poistin ja minne Medania latasin enkä siis Maidenia :D tein vanhanaikaiset jotka auttoivat aikaisemmin eli käynnistin konsolin kaiken ton jälkeen uudestaan ja kaikki on niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Vittu mikä laite sanon minä!
 
Täytyy sanoa, että erikoista toimintaa Sonylta. Ensin konsoli oli 20pv osto liikkeessä, kun eivät ota huoltoon vallitsevien komponentti puutoksien takia. Ja nyt on maannut huollossa kohtuuttoman kauan. Konsoleita saa kaupasta hyllystä, mut huolto kestää... Screenshot_20220731-131018.jpg
 
Tuskin niitä konsoleita edelleen(kään) saa kauppojen hyllystä, just joku kourallinen pikkueriä ehkä jotka menee hetkessä. Sama pätee varmaa myös huoltotyö komponenttien osalta että niitä tulee erissä jonnin verran ja sit taas ihmetellään.
 
Onks muille käynyt niin että kun sammuttaa pleikkarin, kuuluukin "piip" ja kone laittaaki itsensä takas päälle, ohjain kyl sammuu. Pitää sit laittaa se toisen kerran kiinni.
 
Ylös Bottom