Mikä kohta tuossa tekstissäni tuntui rasittavalta? Nautin oikeasti aika paljon siitä että pistelin pelkällä puukolla mm. neljännän alueen isoja örmöjä kasaan eikä perusmobit varsinkaan pystyneet kuin kättä heilauttamaan hyökkäyksen merkiksi kun olivat jo maassa

Ainoat oikeasti turhauttavat kohdat olivat lopussa ja siitä oli alle 20 min lopputeksteihin, joten ei tuo pelikerran iloa pilannut.
Lisäksi et selvästikään ole trophyjen perässä juossut jos Resident Evilin trophyt tuntuvat rasittavilta. Nämä pelit kun on tehty näitä erilaisia pelikertoja ajatellen ja varmaan pelaisin näitä ilman trophyjakin

Kakkonen oli varsinkin todella mahtava pelata jotain vajaa kymmenen kertaa läpi
Pelasin myös aikoinaan The Last of Usin Factions-moninpeliä trophyjen takia mutta tykästyin moninpeliin niin paljon että pelasin tuntikaupalla vielä platinoinnin jälkeenkin. Saman tein vielä remasterissa vaikka vannoin että nyt kerään vain trophyt. Eli vaikka ne pääosin onkin "ylimääräistä työtä" niin ne voivat antaa jotain muutakin, kuten tutustumisen/vetämisen yhteen parhaista moninpeleistä ikinä.
Minun pelityyliini näissä taas kuuluu että se koluaminen tehdään ns. normaalilla pelikerralla. Paljon jännittävämpää kun tekee kaiken ns. sääntöjen mukaan eikä kasuaalilla melkein voittamattomana puukon kanssa heiluensa tai pelin voimakkaimman aseen kera räiskien. Nuo kyllä ovat, kuten sanoin, loistavaa lisää pelaamiseen mutta vielä enemmän tuo paikkojen tonkiminen "huijausten"/helpotusten kanssa tuntuisi siltä miltä trophyhunttaus yleensä, eli jollain tapaa "väärältä" tavalta pelata peliä. Mutta tämä tietenkin minun mielipiteeni.
Tiivistettynä siis: erikseen asiat, jotka teen ns. normaalilla pelikerrallani ja erikseen sitten trophyjen perässä juoksemiset, joissa käytän kaikki avut mitä peli vain sallii.
Plus en pääosin edes kerää trophyja, jotka ovat mielestäni oikeasti työläitä, rasittavia tms.
Nämähän on olleet pelisarjassa jo kauan ennen trophyja, joten kuulunevat jollain tapaa asiaan. Kai se on samalla myös tapa haastaa itseään tai antaa vihuille ns. takaisin tai ylipäänsä saada kunnolla vaihtelua peliin. Tätä kaikkea ne minulle ainakin olivat, siitä huolimatta että kasuaalilla peli on helppo jopa puukon kera, varsinkin kun käyttää sitä tehokkaampaa karambit-puukkoa.