Nyt päivän SC:n pelaamisen parissa, kerron teille hieman mitä tuleman pitää. WARNING! MAY INCLUDE SPOILERS! Ja siksi laitan tekstin varmuuden vuoksi valkoisella, eli voitte lukea sen maalaamalla.
Peli alkaa tyylikkäästi training-osiolla, joka käy läpi kaikki Sampan tarpeelliset liikkeet, sekä miten liikkua pimeässä, napata vartia, taltuttaa se ja piiloittaa ennen kuin toinen varti tulee paikalla. Pelkässä trainig-koulutuksessa meni tunti ihastellessa ja yrittäessä koulutus-tehtäviä. Kun training on ohi, ajattelin että nyt osaan hallita Samppaa kuin mestari, piiloutua varjoihin kuin aave, hiipiä kuin kissa. Mutta totuus oli toinen ku päästiin itse real-actioniin. Alku näytti lupaavalta, ja liikuin varjoissa kuin aave -indeed - mutta johan muuttui kuvio kun kävin liian ahneeksi ja yritin liian nopeasti. Tulos, kuolema. Onneksi SC:ssä on Check Pointteja tarpeeksi. Ammukset ovat kortilla hyvin usein ja kannattaa sen takia ampua ennemmin lamput ja kamerat, kuin populat sun muut. Ja jos tulee joku patti tilanne, ota yksi vartija/pahis suojaksesi niin muut eivät uskalla ampua. Kätevä toiminto, jos energia on vähissä. Ja jos Sampan kietoo pimeyden varjoihin ja vaikka vihollinen menisi ihan vierestä, ei se näy yhtikäs mitään. Hiipiessä takaa päin kannattaa aina muistaa mennä hitaasti, hiljaa ja varmasti (kyykyssä). Tehtävässä 2 Sampalta vaaditaan tätä kykyä, sillä yksikin hälyytys ja tehtävä on ohi. Ruumiit täytyy muistaa viedä piiloon, tai muuten tulee sanomista ja miljoona viissataatuhatta vartijaa/pahista persuuksissa kiinni. Silloin täytyy piiloutua kunnolla, ei enään auta se, että vain nojaa seinää vasten varjoisassa paikassa.
Siinä mietteeni yhden illan jälkeen. Splinter Cell on KIRKKAASTI maailman kaunein, yksityiskohtaisin, idealistisin ja realistisin (tämän tyyppisten joukossa) peli ikinä. Jo pelkästään tämä riittää syyksi ostaa Xbox.