Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Star Wars: Battlefront II

Asia ei suinkaan ole noin selvä. Näillä ostettavilla laatikoilla voidaan pitää pelien hinnat samoina vuodesta toiseen, kasvavista paineista huolimatta. Jopa lisäsisällöt voidaan rahoittaa valaiden toimesta. Mahdollistavat myös ilmaispelit.

Iloitseminen on vielä turhan ennenaikaista.

Asia on hyvinkin selvä. Belgia lähtee bannaamaan kasinomaisia loottibokseja EU tasolla, ja jenkeissä sama toiminta meneillään.

Mua ei henk.koht kiinnosta porukan murehtiminen siitä että nyt jatkossa ei enää saa lisäsisältöä edullisesti. Muutenkin toi touhu on sitä että pelit pilkotaan lisäsisällöks sen sijaa että ne myytäis kokonaisena.

Kunnolla jauhot suuhun EAlle ja muille isoille lafkoille jotka tekee vastaavaa skeidaa.
 
Pelien tekeminen on liiketoimintaa, jossa omistajat hakevat sijoitetulle pääomalle tuottoa. Se kannattaa aina muistaa kun lähtee elämöimään näillä pelialan käsiä sitovilla säädöksillä.
 
Loottiboksit sinänsä eivät ole mikään älyttömän paha asia, kun ne tehdään oikein. Kosmeettiset edut ja "pienet pelaamiseen vaikuttavat edut" eivät sinällään ole totaalisen paha asia. Mieluummin toki itse pelaisin pelini ilman niitäkin, mutta jos "ne pelit on oikeesti nykyään niin kalliita, että on pakko hankkia lisärahaa mikromaksuilla ja loottibokseilla, jotta hankintahinta pysyy 60 dollarissa" tosiaan on totuus, niin sitten mieluummin kosmeettisilla jutuilla.

Battlefront 2:n ongelma alunperin oli ja oikeastaan on osittain edelleenkin, että moninpelissä edetäkseen loottiboksit ovat käytännössä täysin pakollisia ostettavia. Omien hahmojen kehittäminen ei ole suoraan kiinni siitä, kuinka pelaat, vaan kuinka onnekas olet loottiboksien kanssa. Alunperinhän idea oli, että oikealla rahalla bokseja voisi ostaa, jotta mahdollisuudet niiden omien hahmojen kehittämiseen olisivat paremmat. Nyt niitä voi ostaa vain peliä pelaamalla ja pelin sisällä valuuttaa ansaitsemalla. Itse olen ollut kohtuullisen onnekas boksieni kanssa, sillä olen saanut käyttämilleni hahmoluokille(assault ja specialist) sinisiä ja vihreitä kortteja ja lisäksi crafting materiaaleja, joilla olen hieman voinut muutamia kortteja parannella. Vaikka olen ollut "onnekas" ja pidän pelistä paljon, tai siis sen pelaamisesta, miljööstä ja tunnelmasta, olen silti sitä mieltä, että tämä loottibokseilla eteneminen on systeeminä suoraan sanottuna aivan perseestä. Siinä on mukana aivan liikaa satunnaisuutta ja kuten sanottua uhkapelimäisyyttä. Itse olen ollut "onnekas", mutta toinen vaihtoehto olisi ollut, että trooper bokseista olisi paljastunut vain kamaa heavylle ja officerille, joita en koskaan käytä.

Ymmärrän hyvin esim. Belgian tulkinnan asiasta. Hyvä, että asia nousee tapetille, eikä kyseessä ole enää pelkästään mikromaksuja halveksuvien pelaajien muminaa. Hyvä vaan, että asiaa tutkitaan ja ehkä parhaassa tapauksessa saadaan ihan lait sille, millaisia systeemejä peleihin saa sisällyttää. Se on meidän kaikkien etu, ettei se alkuperäinen Battlefront 2:n malli leviä laajemmalti ympäri alaa.
 
rtbf Confirmation that the Belgium Gambling Commission has decided NOTHING YET, it was just a mere declaration from the minister of Justice
Twit

Belgia ei ehkä ole niin nopea kuin luultiin.
 
rtbf Confirmation that the Belgium Gambling Commission has decided NOTHING YET, it was just a mere declaration from the minister of Justice
Twit

Belgia ei ehkä ole niin nopea kuin luultiin.

Huomasin saman. Joka tapaukses homma kuitenki etenee, ja vaikka eivät virallisesti oo mitää sanoneet niin tuohon suuntaan ollaan kuitenki menossa.

Nyt on myös ilmeisesti Hollannissa, Australiassa sekä Ruotsissa saman suuntaista tutkintaa meneillään.
 
Tässähän voi käydä vielä niin, että tuosta kärsii sellaisetkin pelit missä tuo lootbox on tehty hyvin, kuten esim overwatch

En tiedä miten Overwatchissa on, mutta kaikki lootboksit mitä voi rahalla ostaa on ihan syöpäsiä. Mieluummin sitten ihan ostaa niitä itemejä eikä "sikaa säkissä".

Ja ilmaisissa loot bokseissa ei mitään vikaa ole.

edit. Poistin Destinyn esimerkkinä koska niitäkin tosiaan voi ostaa...
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä miten Overwatchissa on, mutta kaikki lootboksit mitä voi rahalla ostaa on ihan syöpäsiä. Mieluummin sitten ihan ostaa niitä itemejä eikä "sikaa säkissä".
Overwatchissa kaikki lootti boxien kamat on kosmeettisia. En yhtään ihmettele, jos jengi ostelee siinä niitä lootti boxeja. Osa skineistä, emoteista, highligh introista on todella hienoja ja ne on vähän must have. Tosin samat skinit ja muut kamat pystyy ostamaan myös pelin sisäisellä crediiteillä ilmaiseksi.

Mutta itse aiheeseen. Siinä devit oli ihan oikeessa, että tehokkaimmat välineet saa auki vain pelaamalla. Nyt on officerin ja specialistin kaikki aseet auki. Toi officerin blurrg on ihan op, varsinkin kun saa 4 burstin modin kiinni. Ja ei yhtään huonompi ole specialistin viimenen snipu. Sillä one shottaa kaikki perus troopsit head shotilla. Ja bodyshotilla pystyy tappamaan vihollisen specialistin. Ne jotka tykkää pelata specialistia ja eivät oikein löydä käyttöä shock granadelle, niin kannattaa testata stinger pistolia. On muuten aika hyvä herojen tappaja. Muutaman kuulan jos kerkeää ampua vihollisen heroon, niin aika nopeesti lähtevät karkuun.
 
Hyvä arvostelu Joelta ja peli kyllä ansaitsee moitteensa ja kehunsa, antaisin sille varmasti itsekkin enemmän arvoa jos pelaajia ei oltais yritetty ryöstää hahmon kehitykseen liitetyillä loot boxeilla. Toki poistivat sen ettei niitä voi ostaa oikealla rahalla mutta hahmon kehitys on edelleen tuuri boxien varassa joihin rahaa saa kerätä tunti kaupalla, joten hyi saatana.
 
Voi kun noi loot boxit ja mikromaksut eivät olisi pilanneet tämän muutoin niin loistavan ja hauskan pelin mainetta. Tokihan toi lootbox systeemi on perseestä, mutta toistaiseksi olen roikkunut moninpelitilastojen top viidessä ilman ainuttakaan star cardia.

Yksinpelistä on annettava kehua! Harvoin jaksan yksinpelejä pelata, mutta tämä on toteutettu elokuvamaisen hienosti, ollen tarpeeksi haastava normaalilla vaikeustasolla ja voisin kuvitella vaikeimmalla vaikeusasteella pelin olevan todella haastava.

Pelailen moninpeliä aika aktiivisesti nyt yksinpelin läpäistyäni ja omalta kaverilistalta ei löydy montaa Battlefront 2 pelaajaa. Joten PS4 pelurit, lisätkääpä JyvaJemmar kaverilistoillenne niin päästään suomiporukassa sotimaan.
 
Angry Joen kanssa samaa mieltä erityisesti siitä että ensin tehää peli, helvetin hyvä sellainen, pidetään pelaajat tyytyväisinä ja koukussa peliin, kyllä sitten jotkut mielellään jopa tiputtaa eurosia ja dollareita peliin, ei päinvastoin. Ongelma nyt ei niinkään ole loottibokseissa, niitä saa olla kuhan ne sisältää kosmeettista tavaraa, tai että pelissä voi suht pienellä pelaamisella muutenki tienata lähes kaiken.

Kyllä varmasti pärjää myös sillä hernepyssyllä en sitä epäile, ei siitäkään ole kyse, vaan se että peleissä nyt haluaa tavaraa ja jos sen eteen pitää käyttää 1000+h tai satoja euroja on väärin tämmösessä AAA luokan 70e pelissä ja sillä selvä vaikka kuinka sitä yrittäisi puolustaa, hyvä vaan että tästä syntyi tämä älömölö, tämä on merkki siitä että kyllä pelaajilla se raja jossain menee eikä suvaitaa mitä tahansa rahastus paskaa, DLC:t ym on nyt eri asia, mutta välillä varsinkin tässä pelissä paistaa läpi erityisen suuri raha-ahneus ja kusipäisyys ja ajatus siitä että kyllä ne pelaajat hyväksyy ja kyllä tyhmät maksaa.

Toinen varmasti tällähetkellä pelatuin fps WW2 sisältää myös loottibokseja ja niitä voi myös oikealla rahalla ostaa, erona vaan se että se on TÄYSIN vapaaehtoista, en ole penniäkään niihin laittanut, omistan kuitenkin lukuunottamatta paria asetta kaiken. Sen lisäksi nämä hienommat aseet mitä tässä on, kultaiset jne, ovat vain variaatioita alkuperäisistä aseista, ei siis mitenkään parempia.

Meikäläisen EA boikotti jatkuu... Kunnes (tuskin) se järki saadaa sieltä päässä käsiin.
 
No niin nyt on tätäkin peliä tullut pelattua tarpeeksi että voi jo mielipidettä sanoa ja aloitetaan yksinpelistä, peli on todella näyttävä ja Star Wars tunnelma on kaikkialla läsnä ja antaa pientä pohjaa Force Awakens elokuvalle tarinan puolelta mutta ainoa miinus tulee lyhyydestä yllätys yllätys.. Lisäreitä odotellassa ja mitä moninpeliin tulee niin monessa asiassa on minusta menty todella paljon huonompaan suuntaan kun vertaa ykkös osaan, kortit ja muut upgradet pilaavat vähän kokemusta ja sankarit ovat lähes samalla tasolla tavallisten hahmojen kanssa elikkä käyttänössä ne ovat täysin turhia paskoja ellei niiden kykyjä ole maksettu euroi... korjaan bitteillä ja sama pätee myös sankari aluksiin jotka tuhoutuvat hetkessä pelkän hävittäjän iskusta. Droidien alukset ovat myös osoittautuneet täysiksi romuiksi eivätkä pärjää monessakaan paikkaa kloonien vastaaville, myös kartat tuntuu olevan melko vähissä ja tuntuu välillä että pelissä pyöritetään kahta karttaa vain. Olen kyllä vähän pettynyt peliin kun odotukset oli korkealla kaiken hehkutuksen "paljon suurempi ja parempi" paskasössötyksen jälkeen, se pitää muuten vielä sanoa että tuo aluksilla lentely on tehty aivan päin vittua ja välillä tekis mieli kiivetä ton pihan suurimpaan koivuun ja alkaa huutamaan että mikä vittu siinä on ku tämäki piti kusta :D

Hyvää:

-Teknisesti uskomaton niin grafiikalta kuin ääniltä
-Yksinpeli
-Moninpeli ajoittain ihan kivaa
-Hahmon pelattavuus
-Star Wars

Huonoa:
-Yksinpelin lyhyys
-Aluksilla lentely pilattu täysin
-Sankarit aluksia myöten melko turhi ilman kortteja
-No ne vitun kortit.

Arvosana: 8
 
Eilen illalla napsahti myös tuo tarinamoodi läpi ja sen pohjalta nyt aatteita muutamia. Semmoinen noin 5 tunnin rypistyshän se oli ja sen tiesinkin jo etukäteen. Sen pohjalta mitään isompia odotuksia ei ollutkaan, vaan lähinnä ajatukset olivat, että kampanja perehdyttää kontrolleihin ja niinhän se tekikin. Varsinkin lentelyn kannalta ihan hyvää harjoitusta. Tarinan lähtökohdat olivat ihan mielenkiintoiset, mutta ainakin omaan makuun vähän liian vähän sitä päähahmo Iden Versiota siinä nähtiin. Kampanja koostuu 13 tehtävästä, joiden aikana yksi tehtävä pyhitetään myös Lukelle, Leialle, Han Sololle, Landolle ja lopussa myös Kylo Renille, joten tästä voidaan laskea, että Idenilla pelataan yhteensä 8 tehtävää.

Sinänsä tavallaan ymmärrän, että kampanjassakin halutaan päästää pelaajat ohjaamaan näitä wanhoja tuttuja sankareita, mutta samalla se vei aika paljon pois siitä päähahmosta, joka nyt tuon takia jäi aika pinnalliseksi. Pienehkö määrä tehtäviä ei päästänyt päähahmoa oikeuksiinsa. Sinällään kampanja oli erittäin laadukasta tykitystä ja täynnä erilaisia taisteluita aina hiippailusta ison maataistelun kautta lentotaisteluihin. Viihdyin kampanjan kanssa hyvin, mutta enemmän olisin toivonut ainakin itse päähahmolla pelaamista. Tarinamuodolle antaisin sellaisen 7/10 arvosanan.

Nyt on sitten tarinan ja muutenkin pelailun kautta moninpelin puolella leveli 15, joka päästää craftailemaan sinisiä star cardeja. Assault ja specialist lempiluokat ja niillä jo sinisiä kortteja käytössä. Sankareista on avattu Iden Versio, Darth Vader ja Luke.
 
Viimeksi muokattu:
sankarit ovat lähes samalla tasolla tavallisten hahmojen kanssa elikkä käyttänössä ne ovat täysin turhia paskoja ellei niiden kykyjä ole maksettu euroi...
En nyt ihan laittas korttien piikkiin. Toki saahan sen ensimmäisen kortin auki 40 crafting partsilla, joka ei ole todellakaan paljoa. Mutta tuota en ole missään vaiheessa ymmärtänyt, että jos sulla on erilaista 3 korttia, niin minkä takia et saa laitettua niitä kiinni. V***n levelit pitää olla 10, että saa iskettyä 3 korttia. Herojen pelaaminen vaatii hieman treeniä, sillä pelityyli pitää olla erilainen ykkösosaan verrattuma, jos haluaa pysyä hengissä. Ykkösessä herot piileskeli kaikkien omien takana, kun ei ollut health regeniä. Tässä sentään oon huomannu, että herot uskaltaa jopa mennä objektivelle asti. Mä oon ainakin ottanu nyrkkisäännöksi sellaisen, että en lähde puskemaan herolla ellei omia ole tarpeeksi lähellä. Ihan turha lähteä haastamaan 7 jätkää yksin, koska siinä tietää heti miten siinä käy. Aika monella herolla strike and flee pelityyli toimii hyvin.
kartat tuntuu olevan melko vähissä ja tuntuu välillä että pelissä pyöritetään kahta karttaa vain
Onhan tässä enemmän mappeja mitä CoD WWII. CoD WWII tais olla 9 mappia ja tässä pelkästään Galactic Assaultissa 11 mappia. Itelläkin kyllä aivan samat fiilikset tuosta, että tuntuu pyörittävät paria mappia. Se kylläkin varmaan johtuu siitä, että käy välillä menuissa tai pelin jälkeen siirtävät eri servulle. Joka siinä tapauksessa on yleensä tyhjä ja se ei täyty millään. Ensimmäisenä päivänä pääsin yhden kerran Hothiin pelaamaan, mutta sen jälkeen on tullut jo yliannostus siitä mapista. Varsinkin kun se ensimmäinen osio on niin tylsää.
 
En nyt ihan laittas korttien piikkiin. Toki saahan sen ensimmäisen kortin auki 40 crafting partsilla, joka ei ole todellakaan paljoa. Mutta tuota en ole missään vaiheessa ymmärtänyt, että jos sulla on erilaista 3 korttia, niin minkä takia et saa laitettua niitä kiinni. V***n levelit pitää olla 10, että saa iskettyä 3 korttia. Herojen pelaaminen vaatii hieman treeniä, sillä pelityyli pitää olla erilainen ykkösosaan verrattuma, jos haluaa pysyä hengissä. Ykkösessä herot piileskeli kaikkien omien takana, kun ei ollut health regeniä. Tässä sentään oon huomannu, että herot uskaltaa jopa mennä objektivelle asti. Mä oon ainakin ottanu nyrkkisäännöksi sellaisen, että en lähde puskemaan herolla ellei omia ole tarpeeksi lähellä. Ihan turha lähteä haastamaan 7 jätkää yksin, koska siinä tietää heti miten siinä käy. Aika monella herolla strike and flee pelityyli toimii hyvin.

Onhan tässä enemmän mappeja mitä CoD WWII. CoD WWII tais olla 9 mappia ja tässä pelkästään Galactic Assaultissa 11 mappia. Itelläkin kyllä aivan samat fiilikset tuosta, että tuntuu pyörittävät paria mappia. Se kylläkin varmaan johtuu siitä, että käy välillä menuissa tai pelin jälkeen siirtävät eri servulle. Joka siinä tapauksessa on yleensä tyhjä ja se ei täyty millään. Ensimmäisenä päivänä pääsin yhden kerran Hothiin pelaamaan, mutta sen jälkeen on tullut jo yliannostus siitä mapista. Varsinkin kun se ensimmäinen osio on niin tylsää.

Voi kyllä olla että mappien vähyys tuntuu juurikin tuosta että muutamaa karttaa vaan pyöritellään ja mulla on vähän myös semmoinen tunne että en ole edes kaikkia päässyt pelaan :D 15lvl tais olla nyt mittarissa minulla.
 
Tuli muuten mieleen että eikös EA sanonut E3 messujen aikana että trilogian sankareita ei sotketa keskenään otteluissa? Ei siinä minua ei haittaa ollenkaan enään vaikka on sotkettu mutta miksi EA huijasi? Voisiko se olla että ihmiset olisivat vedonneet sankareiden vähyyteen episodi 1-3 ja uuden trilogian mapeissa?
 
Tuli muuten mieleen että eikös EA sanonut E3 messujen aikana että trilogian sankareita ei sotketa keskenään otteluissa? Ei siinä minua ei haittaa ollenkaan enään vaikka on sotkettu mutta miksi EA huijasi? Voisiko se olla että ihmiset olisivat vedonneet sankareiden vähyyteen episodi 1-3 ja uuden trilogian mapeissa?

Jos aikakausirajoitteet olisi tuotu mukaan, olisi se tarkoittanut, että 20 vs 20 galactic assault-mapeissa olisi ollut 1-2 sankaria kentällä per puoli. Tämä olisi tarkoittanut sitten sitä, että "parhaat pelaajat", tai ne pelaajat, jotka hallitsevat mappien ensimmäiset alueet parhaiten, saavat käyttöönsä sankarit ja muut "huonommat pelaajat" voivat sitten vain unelmoida pääsevänsä pelaamaan sankareilla.

Foorumit olisivat täyttyneet valituksesta "ostin 70 euron pelin, enkä pääse koskaan pelaamaan Vaderilla/Reyllä jne., koska nää tyhmät rajoitukset". Sen jälkeen EA/DICE olisi kuitenkin joutunut poistamaan rajoitukset.

Arvosteluista tykkääville vähän vähemmän vihainen sellainen tähän, joka vetää yhteen aikalailla yksi yhteen omatkin ajatukseni.

 
Ylös Bottom