Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Starfield

Omaan korvaan pelihahmot puhuvat ehkä jopa häiritsevän hitaasti. En tiedä onko jonkinlainen savutettavuus-aspekti otettu tällä huomioon. Eli nyky tv-sarjojen vastapainona oudon hidasta artikulointia. Tosin, kuten jo totesin, voi olla saavutettavuus asia, jolloin ei-natiivit ymmärtävät sanotut asiat helpommin, mikäli tekstitystä ei käytä.
Vähän sama, eilen illalla tuli ekan kerran skippailtua puhetta kun ei jaksanut sitä jossain pienemmässä sivutehtävässä kuunnella kun sain tekstin jo luettua ja oli nukkumaanmenoaikakin jo. Hankala tosin keskittyä lukemaan nopeammin kun puhe tulee perässä. Tuota dialogia on välillä kuitenkin sen verran paljon, että voisi hieman ripeämpää tuo puhe olla.

Yllättävän hyvin kyllä maistunut, vähän ennakkoon mietin, että miten jaksaa tutkiminen innostaa kun ei ole Oblivionin tyyliin yhtä isoa aluetta (en ole Skyrimia tai Falloutteja pelannut), mutta kyllähän se ihan mielenkiintoista on ollut. Ei tosin kovin paljoa kerralla jaksa pelkkää "haahuilua", joten tehtäviä tulee kuitenkin pääasiassa tehtyä. En muutenkaan ole Bethesdan fani ollut, Oblivion ainoa mitä tullut pelattua enemmän, mutta kyllähän näitä voisi nykyään enemmänkin pelata. Skyrim kiinnostaa kyllä.

Mutta vielä ssiasta, 17h nyt takana ja mielenkiintoista on ollut. Vähän ristiriitaiset fiilikset, tekisi toisaalta mieli mennä päätarina läpi suht ripeään, että ehtisi ennen Alan Wakea ja WRC:tä. Yleensä ei tule aikataulutettua sen kummemmin, mutta nuo on nyt niin poikkeuksellisen odotettuja pelejä, että ei auta. Toisaalta taas olisi mukava mennä vaan ihan fiiliksen mukaan, mutta siinä on se riski, että peli jää pitemmälle tauolle kun tulee muuta pelattavaa väliin, niin pian voi alkaa tarinan jatkaminen tuntumaan nihkeältä, kun ei muista siitä enää mitään. Mutta en tiedä sitten, Oblivionissa pääjuoni oli kyllä muistaakseni sen verran kehystarinakamaa (en ole mennyt läpi, mutta vielä joku päivä...), että sen puolesta ei niin väliä. Tässä tosin vaikuttaisi kiinnostavammalta. Ja sitten kun kerrankin on ng+ eikä level cappia, niin ehkä sitä sitten voisi tuon päätarinan mennä kohtuullisella vauhdilla, jättää peli vähän kypsymään ja palata paremmalla ajalla sitten ng+ pariin tekemään 100%. Se sitten kestänee varmaan 10 v. :D
 
  • Brightness and Contrast controls
  • HDR Calibration Menu
  • FOV Slider
  • Nvidia DLSS Support (PC)
  • 32:9 Ultrawide Monitor Support (PC)
  • Eat button for food!
Edit. Nuolaisin liian aikaisin taitaakin tulla vasta seuraavissa nämä :D Äkkiä piiloon...

Eli performance ja quest korjauksia tässä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Brightness and Contrast controls
  • HDR Calibration Menu
  • FOV Slider
  • Nvidia DLSS Support (PC)
  • 32:9 Ultrawide Monitor Support (PC)
  • Eat button for food!
Edit. Nuolaisin liian aikaisin taitaakin tulla vasta seuraavissa nämä :D Äkkiä piiloon...
Jep, noi tulee vasta myöhemmin ja tänään tullut päivitys vain pieni hotfix.
 
  • Brightness and Contrast controls
  • HDR Calibration Menu
  • FOV Slider
  • Nvidia DLSS Support (PC)
  • 32:9 Ultrawide Monitor Support (PC)
  • Eat button for food!
Edit. Nuolaisin liian aikaisin taitaakin tulla vasta seuraavissa nämä :D Äkkiä piiloon...

Eli performance ja quest korjauksia tässä.
No, lopussa kiitos seisoo jos kerran on tulossa kuitenkin, HDR + FOV säädöt olisi kelvannut :)
 
Semmoinen vinkki kun aiemmin mietin että olisi kiva tuolla tehtävänäkymässä saada näyttämään tehtävät etäisyyden mukaan - eli että mitä tehtäviä olisi lähistöllä.
Nyt vasta huomasin että kun browsailee planeettoja ja niillä olevia kohteita niin se näyttää sen avoimen tehtävän suluissa kohteen nimen perässä jos siellä on joku tehtävälistalla oleva aktiviteetti avoinna :)
Itsellä meni romanssi vihkimiseen asti, ja sitten päättyi katkerasti partnerin kuolemaan, erään tärkeämmän tehtävän yhteydessä. Oli kyllä todella katkera hetki. Ehkä katkerimpia pelimaailmassa kokemiani. Nyt on sitten leskellä toinen orastava suhde aluillaan. On tämä kyllä aika lailla elämää suurempi peli, en voi muuta edelleenkään sanoa.
Mulla päättyi katkerasti myös. Ensin oli taistelukaverina Sam Coe jonka kanssa juttu kulki ja alkoi peli jopa tunkemaan naamaan flirt dialogivaihtoehtoja. No heteromiehenä moiseen leikkiin tohtinut lähteä. Kelasin että Andreja on ihan mukiinmenevän näköinen joten otin sen mukaan ja Sam sai jäädä vahtimaan alusta. Aikani pelattua Andrejan kanssa huomasin että aika tiukkapipoinen emäntä, kelasin että no mitäpä tuosta, vedellään nyt näillä setupeilla ja katsotaan mihin asti menee. No, ei mennyt.
UC sysdef - Crimson fleet hässäkän sössin niin pahasti että päädyin sysdef viholliseksi ja crimsonin listoille ja siitäkös tämä neiti veti herneet nenään. Jok'ikinen hänen aloittama dialogi (tämä i want to talk to you when you have time) oli nalkutusta miten voinkin olla niin idiootti että olen noiden haisevien crimson tyyppien kanssa jnejnejne.. Ihan kun ei kotona kuulisi tarpeeksi omista virheistään. :D
No, nyt Sam on taas pyssysankarina reissuilla, en vaan jaksanut enää yrittää.

Niin ja joo, palatakseni vielä tähän:
Ehkä katkerimpia pelimaailmassa kokemiani.
Pelaahan nyt reippaasti se Last of us 2 läpi vaikka tuntuukin pahalta :D
 
Viimeksi muokattu:
niin se vihdoin sitten tapahtui, eli nyt pääsee geforce nowin kautta peliä pelamaan taitaa olla 4k 60fps normi jäsenyys ja jos tosiaan löytyy ultimate jäsenyys niin se on max settings, RTX 4K HDR ja 120 fps (ultimate jäsenyys sisältää RTX 4080 virtuaali näytiksen) :), eli Starfieldistä tuli nyt sitten vihdoin Geforce nowin uusin gamepass tulokas, parastahan tuossa on se joku savet on cloudissa niin voi jatkaa suoraan boxin saveilla.

HOLY FUCKING SHITTT.png


 
Viimeksi muokattu:
En jotenkin ymmärrä että miksi RTX 2080 on suositus näytönohjain jos se ei kykene kuin lukittuun 30fps. Olisivat edes maininneet että kaikki suositukset peilaa 30fps. Tämä peli on muutenkin yhtä piikasiirtymistä, ja ne tehtävät on niin paskoja että ei mitään järkeä.

Käy tekemässä juttu paikassa a ja palaa paikkaan b, sillain että juu, onpa mielenkiintoista tosiaan, ja kaikki pikasiirtymällä.

Onpa vitun hieno seikkailuntunne tosiaan.

Tulis äkkiä uusi elder scrollss, se on varmasti kokonainen seikkailu niille jotka haluaa yhden ison kartan missä seikkailla, ei tämä nykyinen pristaloitu peli tarjoa oikein mitään, en pääse ainakaan itse seikkailun makuun.
 
Viimeksi muokattu:
En jotenkin ymmärrä että miksi RTX 2080 on suositus näytönohjain jos se ei kykene kuin lukittuun 30fps. Olisivat edes maininneet että kaikki suositukset peilaa 30fps. Tämä peli on muutenkin yhtä piikasiirtymistä, ja ne tehtävät on niin paskoja että ei mitään järkeä.

Käy tekemässä juttu paikassa a ja palaa paikkaan b, sillain että juu, onpa mielenkiintoista tosiaan, ja kaikki pikasiirtymällä.

Onpa vitun hieno seikkailuntunne tosiaan.

Tulis äkkiä uusi elder scrollss, se on varmasti kokonainen seikkailu niille jotka haluaa yhden ison kartan missä seikkailla, ei tämä nykyinen pristaloitu peli tarjoa oikein mitään, en pääse ainakaan itse seikkailun makuun.
Avaruuteen sijoittuvasta pelistä on aika vaikea tehdä yhtä isoa karttaa, jossa sitten avoimesti liikutaan joka puolelle. Sitähän se avaruus itsessään tavallaan on, mutta kaikki planeetat sun muut kaupungit niissähän ovat väkisinkin ainakin tietyllä tapaa omia instanssejaan. Onhan pelissä sinänsä mahdollista matkustaa ihan normaalisti lentämällä planeettojen välillä, mutta aikaa menisi aivan tolkuttomasti, kuten oikeastikin, jos ei valonnopeudella loikattaisi pikasiirtymillä. Starfield ei varmaankaan ole sitten sinulle, jos sitä yhtenäistä avointa karttaa tosiaan kaipaat pelimaailmalta.

Olisin tosin ainakin itse voinut kuvitella, että jo etukäteen olisi tiedossa, miten avaruudessa tämän kaltainen roolipeli on käytännössä pakko toteuttaa. Kun ei kenelläkään riittäisi muuten elämäkään siihen, että pääsisi pois edes meidän omasta aurinkokunnastamme. Itse olen sinänsä kovinkin pitänyt tässä juuri siitä, että pääsee niin paljon pikasiirtymään, kuin käytännössä itse haluaa, eikä tarvitse käyttää turhanpäiväiseen kulkemiseen tolkuttomia aikoja. Kyllä sitä samoiluakin voi silti halutessaan toteuttaa eri planeetoilla ja etsiä niiltä uusia paikkoja sekä floraa ja faunaa. Tai avruudessakin voi hyvin lennellä ympäriinsä skannerilla etsien mielenkiintoisia kohteita planeettojen lähistöiltä. Löytyy kaikenlaisia hylättyjä aluksia tai käytössäkin olevia piilossa toimivia aluksia, tukikohtia tai vaikkapa ryöstettäviä aluksia, jos haluaa jopa piraattiuralle lähteä.

Kuulostaa siltä, että avaruuteen sijoittuva galaksien välinen roolipeliseikkailu ei ehkä ole oikein sinun juttusi? Eikä siinä mitään, jos niin on, koska ei se varmasti kaikille mielekäs juttu toki olekaan. Auttaa ehkä jatkossa kuitenkin hahmottamaan paremmin minkä tyyppisiä pelejä kannattaa ylipäätään alkaa pelaamaan.
 
Eilen meinas alkaa hieman ärsyttämään, kun hiippaillessani ilmanvaihtokanavissa Sarah perässä, likka lähti aina joko oikaisemaan vihujen keskeltä tai jäi nököttämään paikalleen saaden lopulta vihujen huomion. No niistäkin selvittiin. Keskytin romanssin etenemisen tämän kanssa sen takia ja yritän sitä saada onnistumaan Andrejan kanssa. Tämä likka on sitten tosi agressiivinen ja ei ymmärrä hiippailun ideaa ja lähtee innosta hihkuen vihujen kimppuun heti kun nämä jossain vain näkyy :D

Välillä nämä pomotaistelut ovat aika raskaita, kannattaa tehdä sivutehtäviä tasaisesti jotta taitotasot kasvavat. Joku kysyi aiemmin alusten ostamisesta, täytyy myöntää, että hyvä kun hieman hidastelin niiden ostoissa, niitä tulee mukavasti eri jutuissa.

Eniveis koukuttava peli vaikka aika alussa mennään.
 
Eurogamer ei oikein tykännyt Starfieldistä.

(En lähde erikseen varoittamaan sivuston antamaa kritiikkiä, sillä minä uskon, että tämän foorumin käyttäjät kyllä kestävät isoimmatkin haukut).

Ihan hyvä arvostelu. Vähän enemmän keskittyy pelin mahdollisiin ongelmiin, kuin vahvuuksiin. Esim. Io-techin foorumilla on paljon kritiikkiä Starfieldiä kohtaan ja enkä yhtään ihmettele miksi peli voi vähän jakaa mielipiteitä. Varsinkin, jos Bethesdan tyyli tai Starfieldin rakenne tökkii.

Itse olen tykännyt pelistä todella paljon ja pelaillut usein jopa aamuyöhön, mutta vähän epäilyttää onko Starfieldistä sellaiseen monen sadan tunnin pelaamisen kuten Skyrim/Fallout 4. Questit ollut kivoja ja toistaiseksi myös tutkiminen, mutta pelimaailma voi pidemmän päälle alkaa tuntua vähän köyhältä.
 
Olen scifi fani. Mutta tämä peli ei saa aikaan minkäänlaista seikkailun tunnetta ja sen takia tämä on aika turha peli itselle. Oma odotus Betehesdan osalta jatkuu. Tämä niin sanottu keinotekoinen fastravel peli on omassa systeemissä jo nähty ja siirryn muiden pelien pariin.

Ei vaan jaksa enää näitä tehtäviä että mene paikkaan A ja palaa paikkaan B
 
Ihan hyvä arvostelu.

Sinänsä joo, vaikka itse en koe kaikkea noin negatiivisesti, niin ymmärrän kyllä, jos joku noin kokee.

Jos ei pääse yli siitä miten planeettojen välillä liikutaan tai jatkuvasti harmittaa, ettei jokainen planeetta ole täynnä kaikenlaista monipuolisesti kirjoitettua sisältöä, laajojen ja yksityiskohtaisten ympäristöjen sisällä, niin silloin ei varmasti Starfieldin pelaaminen maistu hyvältä. Ja näin varsinkin kun arvostelijan suurin kritiikki koskee juurikin "samoilua", jossa hänen mukaan ei päästä Skyrimin tasolle, jossa seikkailun tuntua luo se, että horisontissa siintävälle vuorelle voi kävellä ja koko maailma on yhtä saumatonta tilaa. Ja tähän yhteen maailmaan ei tosiaan Starfield pääse jo ihan rakenteesta johtuen. Peli koostuu monista maailmoista.

Itse kuitenkin myös hyvin pääjuoni-vetoisella pelityylillä kävin useammankin kerran tutkimassa horisontissa näkyneitä raunioita tai tutkimusasemia sekä perustin oman outpostinkin nimenomaan tutkimusmatkailun hengessä vierailemalleni kuulle. Tein monia löytöjä myös ihan avaruudessa, vastaan tuli monia mielenkiintoisia sivujuonteita ja lopulta nyt pelailen jo toista kierrosta, jossa nimenomaan palaan näiden kirjoitettujen sivujuonien pariin.

Ja nämä sivujuonet näyttää myös Eurogamerin kriitikolle maistuneen, ja tuossa mainitaan nimenomaan muutama itsellenikin erityisesti erottunut hetki sivujuonissa, kuten mm.

[Varmuuden vuoksi spoilerina, vaikka onkin esitelty arvostelussa]

One of my favourites involving a ship that left Earth 200 years ago, before the invention of faster-than-light travel, with plans to save humanity by colonising a new world, only to rock up now with humanity cracking on just fine.

Tämä "First Contact" oli nerokas tehtävä ja alus itsessään todella mielenkiintoinen ympäristö, joka sai oman mielikuvitukseni ainakin laukkaamaan ja tuli pitkään mietittyä, että mitä tuo sukupolvien yli seilaaminen avaruudessa mahtaisi tehdä ihmisille. Ja se resortti mikä siellä jo oli, oli myös vahva kannanotto ja hyvää satiiria. Ja lopulta myös se miten tuon tilanteen pystyi ratkomaan monella eri tapaa oli puhdasta Starfield-kultaa. Ja tämä oli sivujuoni, joka omaan tarinaani tuli ihan yllättäen ja pyytämättä.

Ja tästä mielikuvituksesta kriitikko hyvin kirjoittaakin:

It means many of the game's limits come down to your own imagination (or, as in my case, lack thereof).

Kieltämättä mielikuvitukseton pelaaja ei ehkä saa yhtä paljon irti esimerkiksi tuosta kohtaamisesta.

Itse olen tykännyt pelistä todella paljon ja pelaillut usein jopa aamuyöhön, mutta vähän epäilyttää onko Starfieldistä sellaiseen monen sadan tunnin pelaamisen kuten Skyrim/Fallout 4.

Tämä lause sinänsä kertoo paljon odotuksista Bethesdaa kohtaan ja sitä miten paljon sisältöä näissä pitää olla, että pelaajat ovat tyytyväisiä.

Ja itse allekirjoitan kyllä myös tämän, en usko pelaavani tätä peliä satoja tunteja, koska aivan varmasti se mielekäs sisältö loppuu jossain vaiheessa ja muut pelit vievät mukanaan. Toki satakin tuntia olisi itselleni ennätys yhden pelin parissa (jos Football Manageria ei lasketa) - ja se on hyvinkin mahdollista saavuttaa.

Questit ollut kivoja ja toistaiseksi myös tutkiminen, mutta pelimaailma voi pidemmän päälle alkaa tuntua vähän köyhältä.

Toisaalta pelin rakenteen ansiosta Starfieldiin on helppo tuoda uusia planeettoja ja aurinkokuntia lisää, joten potentiaalia on myös sen mielekkään sisällön lisäämiseen DLC:n muodossa.
 
Olen scifi fani. Mutta tämä peli ei saa aikaan minkäänlaista seikkailun tunnetta ja sen takia tämä on aika turha peli itselle. Oma odotus Betehesdan osalta jatkuu. Tämä niin sanottu keinotekoinen fastravel peli on omassa systeemissä jo nähty ja siirryn muiden pelien pariin.

Ei vaan jaksa enää näitä tehtäviä että mene paikkaan A ja palaa paikkaan B
Miten sitten toteuttaisit avaruudessa matkustamisen? Ihan mielenkiinnolla kuulisin tarkemmin. Pakkohan pelin on sisältää jatkuvaa fast travel mahdollisuutta, jos peli tapahtuu valtavan määrän galaksien välillä. Olet mitä ilmeisemmin sitten kuitenkin johonkin tiettyyn paikkaan, tai planeetalle sijoittuvan sci-fin ystävä, mutta varsinainen laajemmin galaksien tutkiminen ei sitten kiinnosta? Henkilökohtaisesti koen, että juuri tämä avaruuteen eri planeetoille, aurinkokuntiin ja jopa galakseihin sijoittuva hajallaan oleva rakenne tekee pelistä mielenkiintoisen ja tuoreen verrattuna vaikkapa Falloutteihin tai Skyrimiin.

Starfield olisi jo liian samanlainen Bethesdan muiden pelien kanssa, jos se vain tapahtuisi yhdellä isommalla planeetalla jonkun sinänsä sci-fi-painotteisen juonen kanssa, yhdessä ja samassa avoimessa maailmassa tapahtuen. Sen kaltaisia pelejä olen ainakin jo itse pelannut aikalailla paljon, joten mukavaa, että tällaisessa roolipelissä todella matkustellaan vaihteeksi linnunradan laidalta toiselle. Mutta onneksi tosiaan pelitarjontaa on sinänsä aivan valtavasti, että pääset toki pelaamaan varmasti jotain sinulle sopivampaa peliä vaikkapa heti.
 
sieltähän on tulossa tosiaan jossain vaiheessa se lisäri/dlc jonka nimi on tosiaan Shattered Space se sitten viittaisi enemmän siihen että siellä ollaan enemmän avaruuden kanssa tekemisissä. ilmeisesti muutenkin oli paljon oli suunnitelmia mitkä eivät peliin mahtuneet todennäköisesti tuossa lisärissä sitten on myöskin noita kyseisiä asioita.

 
Olen scifi fani. Mutta tämä peli ei saa aikaan minkäänlaista seikkailun tunnetta ja sen takia tämä on aika turha peli itselle. Oma odotus Betehesdan osalta jatkuu. Tämä niin sanottu keinotekoinen fastravel peli on omassa systeemissä jo nähty ja siirryn muiden pelien pariin.
Minäkin olen scifi-fani, joten vähän outoa jos et ole tottunut siihen että niissä hypitään jatkuvasti aluksilla valovuosien matkoja edestakaisin ja se on usein juuri se pointti niissä. Stargate oli ohjelma, jonka idea oli se hyppiminen ja se oli yksi suosikeistani. Battlestar Galacticassa hypitään. Tähtien Sodissa hypitään.

Itsekin siis ihmettelin ensin tuota Stafieldin latausruutu-pelaamista mutta kun tuohon asennoituu oikein niin tuohan on todella tuttua menoa scifistä. Ainoastaan sen toivoisi toteutuvan että kun hyppii johonkin, niin siellä voi tutkia sitä lähiavaruutta. En siis ole itse peliä pelannut vaan ainoastaan lukenut siitä.

Outo tuo kuvailusi, "keinotekoinen fast travel", kun tuo on juuri se tapa matkustaa scifissä.

Ei vaan jaksa enää näitä tehtäviä että mene paikkaan A ja palaa paikkaan B
Tähän taas voisin sanoa että en oikeastaan tiedä yhtään peliä, jossa tehtävät ei olisi "mene tuonne, tee jotain, tule takaisin".

Aika monissa voi tietysti siinä välissä hortoilla muuallekin kuin A:sta B:hen mutta mitä olen kirjoituksia täältä lukenut niin tuntuisi tuo harhailu ja haahuilu olevan tässäkin todella vahvasti läsnä.

Mutta kyllä minä myös ymmärrän harmitustasi. Minäkin odotin pelimaailmaa, jossa ei kuljeta lataustaukojen kautta.
 
Ylös Bottom