Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Street Fighter IV [X360]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Zuor
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Ja, voin sanoa niille kenellä on Sethissä vaikeuksia, pelaatkaapas Tekken 6:sta. Se viimeinen bossi on niin halpamainen että oksat pois. :D
Minäkin voin sanoa. Ainoa peli jonka kanssa muistan että teki mieli lähteä hajottamaan irtaimistoa.

Sethi tosiaan ryhdistäytyy melkoisesti yhden voiton jälkeen. Mitään liikettä joka jättää avoimeksi ihan viholliseen kiinni ei kannata ainakaan tehdä, se kostautuu samoin tein sillä power bomb heitolla tms.

Sethin kakkosultra on aina kehno, eikä se oikein osaa edes käyttää sitä. Aina olen saanut sen torjuttua tai väistettyä, ja juuri kun se lazori on loppunut on pomo varmaan pari sekuntia haavottuvaisessa tilassa että saa itse aktivoida oman ultran tai superin.

Kun pomosta pysyy kaukana, se spämmäilee huoletta pelkästään sonic boomia, Dhalsimin heavy punchia ja onkos se nyt Chun Lin sitä sellaista seinäpomppua jolla se tulee ihan vierelle. Noihin jos pystyy jollain retalioimaan niin se helpottuu melkoisesti. Esim Dhalsimilla voi hajottaa sen täysin tekemällä itse vain täydellisesti ajoitettuja heavy puncheja jolloin jokaisesta tulee counter kun Seth koittaa itse tehdä samaa mutta vain hetkeä myöhemmin.
 
Joo, itse yritän aina neuroottisesti sweepata jalat alta -> power bomb-heitto melkein varmuus. Tandem Engine menee 90% ajasta hutiin, joten tuossa voi tosiaan kaavailla yhtä sun toista. Jos veitikka heittelee noita Sonic Boomeja, niin yleensä hyppään yli ja heitän jonkinlaista potkua päähän jonka jälkeen yritän putkeen potkaista jalat alta. Jos ja kun taas tuo on iholla, niin kannattaa melkein laittaa throwia aina.

Tiedä sitten minkälainen on vaikeammilla tasoilla.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Xbox LIVEn puolella tuli muutama matsia kokeiltua, ja armotonta turpasaunaahan se oli. Tosin yhden erän onnistuin hillittömällä kikkailulla voittamaan.

Yksi kummastuksen aihe jäi: tehdessäni heiton hahmoni ehtii jo aloittaa liikesarjan, kunnes vastustaja aloitti omansa ajaen yli minun aikaisemmin tekemäni. Miten tämä on mahdollista?
 
Kantsii muuten kattoa Youtubesta jotain matseja. Varsinkin komenttien kera, ne opettaa aika paljon. Mä luulen että se sun vastustajan kombo oli "korkeampi prioriteetti", eli se oli vahvempi combo. Näin mä ainakin ymmärsin kun katselin jotain videoita. :)
 
Jeps, katselin aika monia videoita, ja ehkäpä jotain jäi päähän. Tosin nyt vaan vahvistui käsitys siitä, että se tikku on ostettava! Onko tuo Mad Catzin virallinen SFIV FightStick mistään kotoisin? Niin, ja onko se ns. Square Gate-malli, kuten tuolla Youtubessa kovin suosittu näkyy olevan? Siis se normaali, ei Tournament Edition

PS: Kenen mielestä muuten Jurilla on aika kumman seksikäs ääni? :D
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Tuli tämä sitten eilen hommattua ja kyllä on varsin menevää mättöä. En ole tosin koskaan ottanut näin pahasti pataan, kuin tässä. En pääse edes easylla arcadea läpi, enkä kehtaa taipua helpoimpaan. Välillä kyllä meinaa hermot mennä tohon padiin, kun ei sillä tuppaa kaikki liikkeet onnistumaan laakista. Varsinkaan noihin suurimpaan osaan Ultra Comboista vaaditut 1/4 pyöräytykset ei tahdo onnistua mitenkään, vaikka kuinka tarkasti hinkkaisi. Muutenkin tulee virheliikkeitä ihan liikaa, ja äijä esimerksiki hyppää vaikka yritin painaa eteenpäin.

Paljo tommoiset tikut yleensä maksaa ja mistä semmoista kannattaisi ruveta hommaan?
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Paljo tommoiset tikut yleensä maksaa ja mistä semmoista kannattaisi ruveta hommaan?

Ei kyllä ole tosiaan oikein mitään jakoa vääntää erikoisliikkeitä padilla, saatika yrittää saada niistä comboja.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Onko tuo Mad Catzin virallinen SFIV FightStick mistään kotoisin

Tässä ihan hyvä arvostelu SE FightStickistä.

Niin, ja onko se ns. Square Gate-malli, kuten tuolla Youtubessa kovin suosittu näkyy olevan? Siis se normaali, ei Tournament Edition

Tämmöisen tiedon löysin: "The Joystick has a square gate on the bottom; easily removable and changed to a circle."

Lähde: SF4 Arcade Stick Joystick Mod Part 1

Kyllä tekisi mieli ostaa tuo tavallinen FightStick, mutta rahat menivät Alan Wakeen.

Kenen mielestä muuten Jurilla on aika kumman seksikäs ääni? :D

Kyllä vaan, me likes. :D
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Ilmeisesti siis tuo Mad Catzin halvempi tikku ei ole mikään uskomaton, mutta hintaansa nähden erittäin käyttökelpoinen. Ja jos osia hajoaa/löystyy, voi tilalle vaihtaa uusia, joka on suuri plussa. Taidanpa hankkia siis tuollaisen.

Omakohtaista kokemusta tästä ei ole yhtään, mutta ilmeisesti Square Gate on ympyrää parempi tarjotessaan tarkemmat kontrollit.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Kannattaa ostaa suoraan TE-tikku, saa ainakin paremmat sisuskalut (sanwat) suoraan, toki sanwa-osat ei paljoa maksa, jos SE-tikun haluaa modata. Ja tosiaan kummassakin versiossa (SE ja TE) tikuissa on square gate oletuksena. Sittenhän on vielä esim octagon gate, jos haluaa vielä tarkempaa tuntua kulmista.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Taitaa tuo tikku jäädä kyl hommaamatta. Sen verran kalliita ovat eikä yhden pelin takia kannata hommata pölyttymään. Toisaalta tuo on padin kanssa hirveetä veivaamista, ettei kyllä sekään nappaa. Ärsyttävä tilanne :S.
 
Joo, siks mä ostin ton Tekken 6 bundlen missä se tikku tuli mukana. Ja voihan tota käyttää live arcade peleissäkin. Esim. Castlevaniaa on aika hankala pelata Xboxin padilla, se vaan sukkaa 2D toiminta peleissä.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Tiukat matsit oli Nemesiksen kanssa! Meikäläinen luonnollisesti ottavana osapuolena, mutta eipä se paljoa haitannut, kun peli on niin perhanan hyvä. Verkkototeutus on yllättävän laadukasta ja sujuvaa, eikä etuja näyttäisi olevan yhteyden puolesta hostilla juuri ollenkaan.

Sitten pitäisi vain keksiä itsekin, miten tehdä noita päräyttäviä Super-Combo-Finisherejä, mitkä kellistivät allekirjoittaneen aika useaan kertaan. :p
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Nyt täytyy pirulauta sentään hehkutella, miten äsken pieksin Ranked-matsissa pelaajan, jolla oli Player Pointseja jo useamman tuhatta! Kyseessähän oli vielä ensimmäinen voittoni koskaan rankatuissa peleissä, joten omatkin pisteet nousivat kohisten, kuin Daavidin kaataessa Goljatin konsanaan.

Kyllä se vaan niin on, ettei Zangiefin kaltaisella körmyllä ole oikein mitään jakoa, kun Ibuki pistelee pannariin salamannopeilla ninjaliikkeillä. ;)

Jessus sentään, että on mainio peli.
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Tiukat matsit oli Nemesiksen kanssa! Meikäläinen luonnollisesti ottavana osapuolena

Hienosti pelasit, mutta pieksentä olisi ollut kovempaa, jos olisin pelannut tosissani. :)

EDIT: Siitepölyallergian takia en olisi voinutkaan pelata tosissaan, vasen silmäkin ihan punainen ollut tämän päivän.

Sitten pitäisi vain keksiä itsekin, miten tehdä noita päräyttäviä Super-Combo-Finisherejä, mitkä kellistivät allekirjoittaneen aika useaan kertaan. :p

Kyllä ne Superit ja Ultrat onnistuvat kunnon harjoitusten avulla. Trialeissa kannattaa niitä käydä kokeilemassa ja sitten käydä treenaamassa Trainingissä.

Nyt täytyy pirulauta sentään hehkutella, miten äsken pieksin Ranked-matsissa pelaajan, jolla oli Player Pointseja jo useamman tuhatta!

Kyllä se vaan niin on, ettei Zangiefin kaltaisella körmyllä ole oikein mitään jakoa, kun Ibuki pistelee pannariin salamannopeilla ninjaliikkeillä. ;)

Yleensä suurten pisteiden omistavat voittaa helposti, sillä ne on saatettu saada boostauksella. Ibukilla on muutenkin helppo voittaa Gief.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Zangiefit voi olla tosi pahoja vastustajia jos ne pääsee spämmimään heittoja. Kiva kuulla että teillä oli hauskaa. :D
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Onko kukaan saanut muuten mitään kunnollista tolkkua tuosta tarinasta? Eilen pelasin illalla vielä viimeisenkin hahmon Arcadetilan läpi, ja suorastaan ärsyttävän pirstaleinen kokonaisuus jäi käsiin.

Tarkoitan vain, että ymmärtäisin sen kyllä, jos tarina olisi kokonaisuutena joka hahmolla pelatessa eri, mutta kun näin ei ilmeisesti ole, ainakin noiden Bison/Guy/Rose- ja Juri/Seth/Bison -asetelmien perusteella. Kuka sen Sethin nyt sitten lopuksi löylytti? Mikä on ikäänkuin "virallinen versio" tapahtumista?

Zangiefit voi olla tosi pahoja vastustajia jos ne pääsee spämmimään heittoja. Kiva kuulla että teillä oli hauskaa. :D
Joo, tuosta syystä onkin hyvä olla joku mahdollisimman pieni ja ketterä hahmo käytössä, kun muuten vietetään aikaa pää Zangiefin jalkojen välissä sitten koko matsi. :p
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Onko kukaan saanut muuten mitään kunnollista tolkkua tuosta tarinasta? Eilen pelasin illalla vielä viimeisenkin hahmon Arcadetilan läpi, ja suorastaan ärsyttävän pirstaleinen kokonaisuus jäi käsiin.

Tarkoitan vain, että ymmärtäisin sen kyllä, jos tarina olisi kokonaisuutena joka hahmolla pelatessa eri, mutta kun näin ei ilmeisesti ole, ainakin noiden Bison/Guy/Rose- ja Juri/Seth/Bison -asetelmien perusteella. Kuka sen Sethin nyt sitten lopuksi löylytti? Mikä on ikäänkuin "virallinen versio" tapahtumista?

Joo, tuosta syystä onkin hyvä olla joku mahdollisimman pieni ja ketterä hahmo käytössä, kun muuten vietetään aikaa pää Zangiefin jalkojen välissä sitten koko matsi. :p

Mmm... Zangief, sinä nallekarhu! XD

Luulempa että se selviää sitten seuraavassa pelissä kuka sitä Sethiä laitto turpaan. Niinkuin yleensä näissä taistelupeleissä. :)
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Onko kukaan saanut muuten mitään kunnollista tolkkua tuosta tarinasta? Eilen pelasin illalla vielä viimeisenkin hahmon Arcadetilan läpi, ja suorastaan ärsyttävän pirstaleinen kokonaisuus jäi käsiin.

Tarkoitan vain, että ymmärtäisin sen kyllä, jos tarina olisi kokonaisuutena joka hahmolla pelatessa eri, mutta kun näin ei ilmeisesti ole, ainakin noiden Bison/Guy/Rose- ja Juri/Seth/Bison -asetelmien perusteella. Kuka sen Sethin nyt sitten lopuksi löylytti? Mikä on ikäänkuin "virallinen versio" tapahtumista?

Sama homma SFIV:n kanssa, siinäkin tarina oli epäselvä. SFIV kertoi miksi S.I.N. järjesti turnauksen: houkuttelemaan Ryu mukaan ja saamaan hänen Satsui no Hado BLECE:n.
Eihän tätä tarinan takia pelatakaan, mutta jos SFIV:n ja SSFIV:n tarinat yhdistetään, saadaan koko tarina. Kannattaakin katsoa YouTubesta SFIV:n animevideot, jos haluaa tietää lisää tarinasta.

Taistelupeleissä on yleensä vaikea tietää kuka turnauksen voitti, ennen seuraavaa osaa. Toivon Jurin voittaneen. :D
 
Vastaus: Street Fighter IV [X360]

Luin tuota virallista Wikiä, ja ilmeisesti pääjuoni menee karsittuna jotakuinkin näin:

Ryu matkaa kohti S.I.N:n päämajaa, mutta Rose pysäyttää tämän matkalla, sillä hän tietää organisaation aikeista. Guy puolestaan pysäyttää Rosen, sillä pelkää tälle käyvän huonosti. Bison herää kuolleista ja janoaa kostoa Sethille. Tämä pieksee Sethin, jonka jälkeen Juri antaa ilmeisesti miehen kävellä rauhassa pois jossain vaiheessa kaappaamansa Rose mukanaan (tosin ristiriidassa Jurin Rivalry Battlessa hakataan Bison). Guy pysäyttää kuitenkin Bisonin ja pakottaa tämän luovuttamaan Rosen. Juri viimeistelee Sethin murskaamalla hänen Tandem Enginensä.

Chun-Li yrittää pidättää Vegan, josta seuraavassa taistelussa Vega voittaa, mutta Chun-Li selviää. Sekä Vegalle että Chun-Lille jää S.I.N:n datalevyt.

Bison vapauttaa muut synteettiset kehot, joiden takia muutkin hahmot kohtaavat Sethiltä vaikuttavia kopioita.

Sitten sivukehityksenä ilmeisesti Ryu voittaa Kenin, Sagat Ryun, ja Adon Sagatin.

Oikein mielenkiintoinen juonentynkä tappelupelille. Hauska nähdä, mihin seuraava osa kehittyy.
 
Ylös Bottom