Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Callisto Protocol

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aijai, olisipa Dead Spacen suuntaviiva. Välillä on ollut pakko harrastaa tallennusten avulla kikkailua jos on jäänyt risteyksiä tutkimatta. Välillä olen harrastanut mahdollisuuksien mukaan kaupalla ravaamista, kun en ole halunnut jättää yhtään esinettä myymättä. Kahden aseen kanssa on siitä hankalaa, että ammukset vievät liikaa tilaa vain 6-paikkaisesta loottivalikosta.

Tunnelmaa kuitenkin piisaa, vaikka hyvät pelästykset ovatkin olleet harvassa. Juuri nyt tuntuu siltä, että Callisto on ainakin 8/10 arvoinen, ehkä jopa 9 voisin antaa arvosanaksi. Viiden asteikolla 4–4,5/5.

Se on sanottava, että pelistä on tullut ehkä liian helppo. Juuri nyt tämä kombo tekee tuhoa, vaikka olisi useampi örvelö vastassa:

Pistooliin olen päivittänyt magnum-ammojen jatkoksi räjähtävät ammukset, joita en ole tosin ehtinyt kokeilla – vasta ostin. Kaverina on haulikko. Molemmat aseet extrakokoisella lippaalla. "Kinesiksellä" (en muista sen oikeaa nimeä) paiskon vihulaiset seinille ja viimeistelen revolverin kudilla päähän. Kinesis on tehostettu kahteen kertaan, heikommat vihut ottavat rutkasti vahinkoa paiskomisesta. Juuri avasin myös lisäenergiaa reserviin sitä varten. Patukassa on heavy-isku ja nopeampi swingi avattuina, mutta se ovat jääneet täysin paitsioon. Ammuksia piisaa, ne tukkivat jatkuvasti inventaariota.

Etenemiskohta tarinassa:

Habitat, matkalla Biodomeen. Juuri teurastin vartijarobotin "puutarhaan". Sain robotilta arvokkaan esineen, josta irtosi kaupassa 500 krediittiä. Tuo oli jo toinen laatuaan, ensimmäinen tuli vankilan sisäänkäynnin luona partioineelta robolta.
 
Onko tuo season passin lisätarina samantien pelattavissa vai saapuuko se myöhemmin? Tiedän vaan, että aloitanko nyt pelaamisen vai odotanko lisäosan ilmestymistä.
 
Oh damn. No odottavan aika on nyt sitten pitkä.:( Puretaan sillä aikaa tuota muuta kerääntynyttä backlogia.:)
 
Viimeksi muokattu:
Juuri pelin läpäisseenä täytyy sanoa, että täähän oli todella positiivinen yllätys! Arvostelut antavat yllättävänkin negatiivisen kuvan, mutta suosittelen kyllä antamaan tälle mahdollisuuden jos genrestä tykkää. Ei missään nimessä täydellinen tapaus, mutta nuo aiemmin tässä ketjussa mainitut viat on mielestäni yllättävän pieniä juttuja jos kokonaisuutta miettii.

Kouluarvosanaksi sellainen 8,5/10 ja siihen päälle Dead Space remakea kohtaan odotukset pilviin :)
 
Meinaakos joku, sitten testata tuota Hardcore modea, kun sen saavat pihalle? :D

Mulla jo easyllä välillä ongelmia, niin taidan ainakin itse jättää testaamatta varsinkin jos on semmoinen, että kuolema ja joutuu aloittamaan peli ihan alustta.

Heitetäänkö @Eliminaattori :lle haaste, että striimaa sillä vaikeustasolla ;)
 
Viimeksi muokattu:
Meinaakos joku, sitten testata tuota Hardcore modea? :D

Mulla jo easyllä välillä ongelmia, niin taidan ainakin itse jättää testaamatta varsinkin jos on semmoinen, että kuolema ja joutuu aloittamaan peli ihan alustta.

Heitetäänkö @Eliminaattori :lle haaste, että striimaa sillä vaikeustasolla ;)

Mä mietin et oliko se tää peli missä HC modi on just tollanen et kuolema ja alusta. Ei tulis mieleen edes kokeilla kun miettii miten herkässä tässä henki on.
 
Mä mietin et oliko se tää peli missä HC modi on just tollanen et kuolema ja alusta. Ei tulis mieleen edes kokeilla kun miettii miten herkässä tässä henki on.
Jep, saas nähdä miten tuon toteuttavat.

Jossakin Dead Spacessa taisi olla myös hardcore, mutta muistaakseni siinä vain rajoitettiin tallennusten määrää. Se ei tässä toimisi, kun ei ole kunnollista manuaalitallennusta.
 
Meinaakos joku, sitten testata tuota Hardcore modea, kun sen saavat pihalle? :D

Mulla jo easyllä välillä ongelmia, niin taidan ainakin itse jättää testaamatta varsinkin jos on semmoinen, että kuolema ja joutuu aloittamaan peli ihan alustta.

Heitetäänkö @Eliminaattori :lle haaste, että striimaa sillä vaikeustasolla ;)
Heh. Jos ei joitakin HC-verkkoräiskintäpelimuotoja lasketa, niin hyvin harvoja pelejä olen kokeillut HC:na. Liian kova kynnys aloittaa alusta, kun kuolee.

Diablo 3 on ainoa, jossa onnistuin, tosin nostin vaikeustasoa aika maltillisesti. Malthael oli vastassa Master-tasolla.

Dead Space 2 ja 3 yritin raivoisasti ja useaan otteeseen, en onnistunut. Siinäpä ne yritykset kautta aikain ovatkin, sen jälkeen en ole HC:hen koskenut.

Vaikka masokistinen luonne olenkin pelien suhteen - varsinkin hyvien sellaisten - niin Callisto vaatisi aika paljon omistautumista tuon suhteen.

Niin, ja tässä nyt kärvistelen univelkaisena töissä, kun Callisto koukutti liikaa. Ehdin nukkua rapiat 6 tuntia. Hirmuinen tahti päällä batteryn voimalla, että pysyisin hereillä.
 
Onko tämä peli kauhean sokkeloinen että näin "hölmömpi" pelaaja eksyy helposti? Toiseksi toi vaikeustaso arveluttaa myös
 
Kaiketi pikkulapsiarki tehnyt tehtävänsä, kun maininta kuuden tunnin yöunista sai aikaan pienen hörähdyksen pään sisällä. Nuo tuntimäärät menee useimmiten jo luksuksen puolelle :D:D

Joka tapauksessa, kolmisen tuntia reilut peliä alla ja ihan hyvin maistuu. Isoimpia valituksen aiheita olleet lähinnä todella geneeriset kuppaselkäöriskö-viholliset, jotka vievät kyllä pelistä sen vähänkin pelottavuuden pois. Ja hitto niiden toukkien ja hyppypapupäiden kanssa kun etenkään jälkimmäisiä en saa väistettyä mitenkään. Vai pitääkö niitä ehtiä ampua ensin?

Sellainen 7-8 peli tähän asti. Ensimmäistä kertaa muuten tuli peli postista aivan kotelo murskana. Tiedä mitä tiilikiviä Gigantti/ Posti sen pakkauksen päälle oli latonut. Tiedä jaksanko asista edes valittaa kun veikkaan molempien tahojen lähtevän syyttämään vaan toisiaan.
 
Onko tämä peli kauhean sokkeloinen että näin "hölmömpi" pelaaja eksyy helposti? Toiseksi toi vaikeustaso arveluttaa myös
Ei erityisen sokkeloinen, jos löytää ns. sivuhaaran niin yleensä sieltä on oikoreitti takaisin juonen suuntaan. Näiden löytäminen ja eroittelu mikä on mitäkin tuottaa itselle vähän työtä.. kuvittelet että menet sivuhaaralle mutta onkin päähaara ja jos ylittää tietyn pisteen niin takaisin ei pääse. Joskus tallennus pylpyrä kertoo että tässä menee raja.
Ja kun peli ei näytä missään mitä pitää tehdä niin aina kun joku höpöttää pitää olla kuulolla.. niin no, eihän putkessa lopulta voi päätyä kuin putken päähän mutta vähentää ihmettelyä jos tietää mitä peli haluaa pelaajan tekevän..

Noin tunnin jälkeen laitoin pelin helpoimmalle tasolle, en ole parin iskun kuolojen ystävä.. varsinkaan kun väistö ja torjunta mekanismi tässä ei ole mikään selkäytimestä tuleva.
 
Joka tapauksessa, kolmisen tuntia reilut peliä alla ja ihan hyvin maistuu. Isoimpia valituksen aiheita olleet lähinnä todella geneeriset kuppaselkäöriskö-viholliset, jotka vievät kyllä pelistä sen vähänkin pelottavuuden pois. Ja hitto niiden toukkien ja hyppypapupäiden kanssa kun etenkään jälkimmäisiä en saa väistettyä mitenkään. Vai pitääkö niitä ehtiä ampua ensin?
Yksi keino on opetella toistojen kautta ulkoa, mistä ne iskevät ja ampua "kotipesä" aseella (tai myöhemmin saat toisenkin keinon) ennen kuin menet otusten iskuetäisyydelle. Muuten pitää vain tyytyä rämpyttämään oikeaa näppäintä niiden iskiessä. Tässä on kaiketi yritetty apinoida jollain tapaa Dead Spacen jalkaan iskevää matoa, mutta ei kovin hyvä lopputulos. Vasemmalla tatilla taaksepäin blokkaa, mutten tiedä auttaako se muuhun kuin pieniin toukkiin, jotka pystyy pysäyttämään blokilla. Kyseiseen matoon en ole sitä kokeillut. Jos löydät arkusta tai ruumiista "takertujan", niin se iskee kiinni joka kerta.
 
Vajaat 14 tuntia siihen meni, mutta nyt se on läpi ja tykkäsin koko ajasta jonka tämän parissa vietin, vaikka välillä olikin hieman vaikea.

Isoin ongelma mulle ehkä oli se, että tuli vertailtua tätä jatkuvasti Dead Spaceen joka on yksi suosikeistani ja olihan tämä aikamoinen kopio siitä kuiteskin, niin tämän nimi olisi ihan hyvin voinut olla Dead Space 4, kun tuntui niin samalta.
 
Viimeksi muokattu:
No niin, täälläkin meni peli läpi. Enemmän ja vähemmän random ajatuksia ranskalaisin viivoin:

- Tunnelma oli läpi pelin tosi hyvä. Peli ei ollut mahdottoman pelottava, vaikka siitä pölöttäviäkin kohtauksia löytyi, mutta ylipäätään karu ja synkkä setting toimi itselleni todella hienosti.

- Äänimaailma oli täysi kymppi, ääniefektit, musiikit, kaikki ihan priimaa. Itseasiassa juuri äänipuoli aiheutti itselleni ne suurimmat kuumottelut, jossain päin kuului yllättävä rämähdys, "onko siellä nyt jokin...?"

- Grafiikat myöskin todella nätit. Itse onneksi nappasin kaupasta mukaan PS5 version, joka on ilmeisesti edelleen se parhaiten pyörivä versio.

- Taistelusysteemi oli hyvin kaksiteräinen miekka itselle; tietyissä tilanteissa tykkäsin siitä todella paljon ja tietyissä tilanteissa kirosin sen alimpaan helvettiin. Käytännössä aina kun vihollisia oli tilanteessa vain yksi, tai hyvin maltillinen määrä, niin se toimi hyvin. Taistelu on brutaalia ja näyttävää ja siinä on mukava "painon tunne".

Sitten taas muutamissa toimintakohtauksissa päälle hyöki liikaa vihollisia, jolloin pelin väistelysysteemillä pystyi pyyhkimään persettä. Välillä väistöliikkeen jälkeen kun halusin ampua vihollista ja painoin tähtäinnamiskan pohjaan, niin kamera tekikin pyöräytyksen aivan päin hevonhelvettiä. Koska en halua spoilata pelistä mitään, en avaa näitä tiettyjä kohtauksia joissa combat tuntui erityisen kankealta, mutta kyllä niitä harmillisesti joitakin peliin mahtui.

Pelasin peliä keskimmäisellä vaikeustasolla lähes loppuun asti, mutta eräs aiempaa kohtausta toistava kohtaus sai minut vaihtamaan vaikeustason helpoimpaan.
Useimmiten nautin pelini aina vaikeimmalla mahdollisella vaikeusasteella ja jaksan kyllä grindata hankaliakin kohtauksia jopa tunteja putkeen, silloin kun niissä epäonnistuminen on omista taidoista kiinni, mutta tässä kyseisessä kohtauksessa tuntui että kuolin jatkuvasti vain ja ainoastaan taistelusysteemin kankeuden ja typerien pelisuunnittelufilosofioiden takia.

Itse melkeinpä suosittelisin peliin hyppääviä valitsemaan sen helpoimman vaikeustason, sekään ei ole mikään läpihuutojuttu, mutta kuvittelisin että olisin nauttinut pelistä vielä enemmän, jos olisin itsekin aloittaessani sen valinnut.

- Huolimatta pitkästä taistelusysteemiin liittyvästä rantista, pidin kyllä pelistä aika paljon, mutta pienellä hienosäädöllä se olisi voinut olla vielä huomattavasti parempi.

Suositus joka tapauksessa täältä, genren ystäville must play ja muille pienellä varauksella. Valitkaa se helpompi vaikeustaso, jos sen valinnan tekeminen ei ole ylipääsemätön kunniakysymys :)
 
Ylös Bottom