Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Eventide tietysti tästä aivan uskomattoman hieno esimerkki.

Just pari tuntia sitten tein Eventiden ja olisi kannattanut ehkä tehdä jo aiemmin, koska viimeiseksi jätettynä oli aika helppo. Hauska silti, mutta odotin huomattavasti vaikeampaa.

Etenkin Gerudosta saatava ukkoserityiskyky auttoi valtavasti, sillä kun pistää isommankin poppoon peikkoja palasiksi.
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Kyllä minä pelatessa näen tuossa myös aika paljon parantamisen varaa. Breath of Wild voisi hyötyä erittäin paljon "Majora's Mask"-tyylisestä käsittelystä. Nyt on toimiva pelimoottori alla, hiotaan sitä vähän ja valjastetaan se enemmän kaavasta poikkeavan pelikokemuksen luomiseen. Breath of the Wildissa on nyt saatu se pelimoottorin enempi esittely pois alta, tästä olisi hyvä jatkaa pikemmin kuin 5 vuoden päästä.

En ole nyt Wii U:n pelilogista tarkistanut viimeisintä peliaikaa, mutta pidemmälle pelattua entistä enemmän kallistuu tuolle kannalle. Breath of the Wildissa on hyviä ideoita pohjalla, mutta parantamisen varaakin on, ja jonkinlainen "Majora's Mask"-tyylinen pelin täysi uudelleenmiettiminen voisi kunnolla lunastaa ne lupaukset. Tässä olisi sitä potentiaalia, ja Nintendolla olisi nyt hyvä tilaisuus hyödyntää BotW:ssa tehtyä pohjatyötä sellaisen todella yllättävän uuden Zelda-seikkailun luomiseen.

Muutama tökkiminenkin on viimein tullut vastaan. Yksi juurikin sellaisen pitkän moblinin kanssa, ja yksi kun oli tallentanut erääseen kylään, ja heti latauksen jälkeen lähti juoksentelemaan. Sen verran suuri osa pelimaailmasta on kuitenkin tullut jo nähtyä, että eivät nuo millään tavalla yleisiä ole.
 
Osaakos joku sanoa tuosta pääjuonesta:
Olen nyt tappanut kaikki Divine Beastit ja tarjolla on enää Ganonin tappaminen ja loppujen muistojen keräys. Nuo kaksi mukaanluettuina päätehtäviä on näkyvissä 15.

Onko niitä miten paljon enemmän, vai onko ne tossa? Muistoja puuttuu 8 ja en oikein niitä jaksais ees etsiä, mutta avaako se lisätehtäviä, tai tuoko isoa palkintoa?

Sivutehtäviä ja Shrinejä ja korokkeja uupuu vaikka miten, mutta jos tosiaan on vain noi 15 päätehtävää, niin aika vähän (vaikka toki aikaa on kulunut 140h [emoji23][emoji23])
 
Sen verran oon lukenu tuosta, että jos jätät muistot keräämättä tai jonku beastin tappamatta niin saat eri lopun. Ilmeisesti huonompi loppu tulee silloin. Mutta omakohtaisia kokemuksia ei vielä ole, kun yksi beast on vielä voittamatta. :)
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Ei noiden
keräämisessä muuten ongelmaa, mutta en jotenkin niitä osaa etsiä ilman Googlen apua ja se on vähän turhaa sellanen

Enkä kyl tiedä tuosta lopun pahiksesta..uskallankohan mennä ikinä sinne. Täytyis ruokaa olla kerättynä varmaan 20h ja silti kuolisin aina ja nopeasti. Voi olla ettei uskalla ikinä pelata sinne asti. [emoji23]
 
Se maalarihan kertoo sulle aika tarkkaan mistä ne kuvan paikat löytyy. :) Pomosta sen verran, että yksi kaveri tuota kommentoi, että oli ehkä helpoin tuo kaikista pelin pomoista. En sitten tiiä. :D
 
Se maalarihan kertoo sulle aika tarkkaan mistä ne kuvan paikat löytyy. :) Pomosta sen verran, että yksi kaveri tuota kommentoi, että oli ehkä helpoin tuo kaikista pelin pomoista. En sitten tiiä. :D

Nii en sitte tiedä, nuo muut on kyllä
menneet aivan käsittämättömän helposti kerta laakista läpi. Divine Beastit siis. Sen verran speedrunnaus videoita oon katsonut, että loppupahis kestää ihan törkeän kauan, joten en vain jaksa uskoa, että mun taidolla se olisi mitenkään helppo.

5 banaania kokaten -> täydet sydämet+kolminkertainen hyökkäystehostus on kyllä ollut iso apu, sillä sen kanssa pärjää todella hyvin

Huvittavaa tässä on kyllä se, että Shrinen sisällä olevat "voimatestit"
on mulle täysin ylitsepääsemättömiä, enkä edes tee niitä enää. En vain selviä niistä mitenkään, samalla kun nuo Beastit menee helposti. :D
 
Joo varsinkin nuo Major test of strength shrinet on välistä aika pirun haastavia ja syö samalla kaikki aseetkin loppuun. :D Beastit on mennyt täälläkin ekalla kaikki tähän mennessä. :)
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Se maalarihan kertoo sulle aika tarkkaan mistä ne kuvan paikat löytyy. :) Pomosta sen verran, että yksi kaveri tuota kommentoi, että oli ehkä helpoin tuo kaikista pelin pomoista. En sitten tiiä. :D

No näinhän se oli. Ei noihin nyt montaa tuntia mennyt.

Nyt on tilanne tosiaan se, että
viimeinen päätehtävä, eli loppupahis puuttuu enää.

Vaikka shrinejä uupuu lähes 50kpl ja sivutehtäviä on avoinna ehkä 10 ja varmaan piilossa vielä aika paljon, niin tuli jotenkin olo et "mitäs nyt enää tekis". En ilman kunnon varustelua vaatteisiin, nuoliin jne. aio lähteä sinne linnaan kuolemaan.

Jotenkin ekaa kertaa iski fiilis, että nyt on kaik tarpeellinen nähty, ei tässä enää pelattavaa ole.

Siitä huolimatta varmaan taas koko yön pelaan, kuten viimeyön ja tän päivän. :D

Se täytyy kyllä sanoa, että kun olen tosiaan pelannut 99%:sti käsikonsolina ja tänään nyt vedin kaikki muistot läpi Dockissa, niin huh huh mitä ruudunpäivitysongelmia tuli eteen.

Viidakko+ukonilma oli jotain aivan kamalaa. Siellä kun samalla tuli niitä öisiä luurankoja maan alta, nii oli oikeasti ongelmia taistella niiden kanssa.
Oli oikein pakko ladata edellinen save, ottaa konsoli käteen ja koittaa sama uusiksi -> ei pienintäkään ongelmaa.
Eli pelaan jatkossakin käsikonsolina..tai no pelaisin muutenkin, mutta tuo vain vahvistaa fiilistä pelata mobiilina.
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Huvittavaa tässä on kyllä se, että Shrinen sisällä olevat "voimatestit"

Sähkönuolet auttavat paljon. Ja kannattaa käyttää niitä ancient-aseita, joita niiltä roboteilta saa, jos sellaisen onnistuu tuhoamaan. Ja tietenkin parempaa armoria peliin ja lisäsydämiä. Loppupelistä nuo alkoivat mennä jo heittämällä läpi.
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Sähkönuolet auttavat paljon. Ja kannattaa käyttää niitä ancient-aseita, joita niiltä roboteilta saa, jos sellaisen onnistuu tuhoamaan. Ja tietenkin parempaa armoria peliin ja lisäsydämiä. Loppupelistä nuo alkoivat mennä jo heittämällä läpi.

Voi olla joo. Olen panostanut staminaan, joten sydämiä ei ole kuin vasta 15.
Koitin kyllä niitä heikoimman pään versioita noista ja se meni nyt helposti. Täytynee keräillä resursseja ja päivitellä kaikkea ja koittaa uusiksi.
 
Vastaus: The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Hyviä arvioita molemmat! Itse antaisin kanssa ehdottomasti täydet 5 tähteä. En varmaan koskaan ole nauttinut näin paljoa mistään pelistä, kun mitä olen tästä BOTW:sta. Kevyesti paras peli mitä olen koskaan pelannut ja Ocarina of Time joutuu nyt luovuttamaan sen tittelin. :D Tekemistä ihan valtava määrä ja aina löytyy jotain uutta tutkittavaa ja kiinnostuksen herättäviä juttuja maailmassa. Useita kertoja olen aloittanut pelaamisen ajatellen, että "menenpäs heti tuonne Beastille." ja neljä tuntia myöhemmin saanut todeta, että no empäs sitten mennyt Beastiä, kun "tuli pari muuttujaa" matkan varrella. Tunnelma on lisäksi mahtavan satumainen ja persoonallisia hahmoja täynnä. Shrineistä pidän myös todella paljon ja varsinkin puzzle shrinet ovat olleet poikkeuksetta aivan loistavaa suunnittelua. Ruudunpäivityksen satunnaista heittelyä lukuunottamatta en ole vieläkään löytänyt mitään asiaa mikä minua olisi häirinnyt tai, josta olisin ajatellut sen olevan huonosti toteutettu. Todellakin mestariteos ja kaiken maailmallakin saadun hehkutuksen arvoinen. :)
 
^^Täysin samaa mieltä. Lisäksi käynyt niin, että kello on hieman liian vähän mennäkseen nukkumaan. "Pelaan tossa sängyssä 30min ja lopetan." Sit joskus puoli kolmelta yöllä havahtuu et aamulla on herätys 6.30 ja mä pelaan Zeldaa, enkä tosiaan ole ainuttakaan tehtävää edes ehtinyt tekemään. :D

Ei kyllä mikään muu peli ole päässyt lähellekään tämän tuomaa fiilistä.

Oikeastaan ainut mikä ärsyttää välillä on tiettyjen alueiden sataminen, kun joutuu odottelee et voi kiipeillä. Saispa edes kokattua jonkun taikapullon sateen karkoittamiseksi hetkeksi. Nyt toki helpotti
sen lintu Beastin jälkeen, kun pääsee korkealle ilmaan ilman kiipeilyä.
 
Odottelu nuotion ääressä auttaa aina välistä sateeseen. Tosin ainahan sitä nuotiota ei ole siinä lähellä ja sateeseen sitä ei tietenkään saa tehtyä mutta aina välistä auttaa. Tuo viimenen lause voi olla herkimmille muuten spoileri. :D
 
Ylös Bottom