Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Lord of the Rings

Itse olen lukenut koko trilogian kolme kertaa läpi, ja voin kutsua itseäni Sormusten Herra-faniksi. Elokuva ei tuottanut pettymystä, päin vastoin. Ennakko-odotukset olivat minun kohdallani todella korkealla, ja elokuva ei vain täyttänyt niitä kaikkia vaan pisti vielä paremmaksi. Kirjan fantastinen tunnelma oli todella hyvin vangittu, joskin ehkä vielä synkempänä versiona kuin kirjoissa. Näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa, vaikka mitään uskomattoman hyviä roolisuorituksia ei mukana ollut. Ja kuten kaikki varmaan tietävätkin, elokuvan maisemat ja tehosteet ovat todella näyttäviä. Oli ikimuistoinen kokemus, kun sai nähdä maailman parhaimman tarinan tutut kohtaukset valkokankaalla äärimmäisen näyttävästi toteutettuna.

Voin kyllä ymmärtää, että jos ei ole lukenut kirjoja, leffan tarinasta ei ehkä saa kaikkea irti. Kirjassahan on lukemattoman paljon hahmoja, joiden välisiä suhteita ei elokuvassa korostettu kuin ohimennen. Ja monet kohtaukset mentiin vähän pikakelauksella ohi.

Sitä, että Nakkertonia häiritsi elokuvan "lapsenomaisuus", en voi ymmärtää. Kirja ei ollut suunnattu lapsille, ja elokuva vielä vähemmän. Elokuvahan oli jopa vielä raaempi kuin itse kirja, ja suurin osa "lapsenmielisestä" dialogista ja koomisista kohtauksista oli jätetty pois, ja niiden viemä aika oli korvattu pääasiassa toiminnalla. Noh, makunsa kullakin.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan GrandAlf
Sitä, että Nakkertonia häiritsi elokuvan "lapsenomaisuus", en voi ymmärtää. Kirja ei ollut suunnattu lapsille, ja elokuva vielä vähemmän. Elokuvahan oli jopa vielä raaempi kuin itse kirja, ja suurin osa "lapsenmielisestä" dialogista ja koomisista kohtauksista oli jätetty pois, ja niiden viemä aika oli korvattu pääasiassa toiminnalla. Noh, makunsa kullakin.
Jeps olen samaa mieltä kanssasi tosta "lapsenomaisuudesta", sillä elokuva oli paikoittaan todella synkkä. Dialogia ja henkilöhahmot oli toteutettu varsin hyvin ja maailma oli muutenkin kivan näköinen. Pari ärsyttävää juttua leffassa kumminkin oli esim. Liv Tylerin hahmolla (Arwen) oli turhan paljon massiivisempi rooli kuin kirjassa... miksi ihmeessä?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan GrandAlf
Sitä, että Nakkertonia häiritsi elokuvan "lapsenomaisuus", en voi ymmärtää. Kirja ei ollut suunnattu lapsille, ja elokuva vielä vähemmän. Elokuvahan oli jopa vielä raaempi kuin itse kirja, ja suurin osa "lapsenmielisestä" dialogista ja koomisista kohtauksista oli jätetty pois, ja niiden viemä aika oli korvattu pääasiassa toiminnalla. Noh, makunsa kullakin.

No okei, ehkä lapsenmielisyys oli vähän vääränlainen termi. Olen kuullut että kirja olisi varsin raaka, mutta ei tuo leffa sitä nyt oikeasti ollut, sillä eikai se muuten olisi K11-leffa. Synkkää toki, mutta synkkyys ei estä sitä eikö asia voisi olla aika yksinkertaista tai pintapuolista. Toimintakohtaukset olivat pikkaisen sensuroidun oloisia ja itse dialogi oli todella "fantastista". Lähinnä vain juonen kannalta tärkeimmät kohdat selitettiin puhumalla ja leffa tuntuikin lähinnä keskittyvän kirjan maailmojen visuaaliseen toteuttamiseen, ei juurikaan sen juoneen.

Olen itse lukenut muutaman fantasiakirjan (mm. Näkijän Taru-sagan) ja yleensäkkin lukemisen alkutaipaleella ottaa päähän niiden uskomaton kliseisyys ja juuri tämä romanttinen fantastisuus, mutta kun jaksaa vähän aikaa lukea ei se enää juuri haittaa, kunhan vain kirja on kirjoitettu hyvin. Lords of the Ringissä meni kyllä näihin pirtsakohin Hobbiteihin vähän hermo.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan nakkerton
Olen kuullut että kirja olisi varsin raaka, mutta ei tuo leffa sitä nyt oikeasti ollut, sillä eikai se muuten olisi K11-leffa
Leffa oli "varsin raaka" kirjaan verrattuna, eli jos jotain verilöylyjä ja hyytävää kauhua odotat niin ei kannata kirjaan perehtyä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan petteri
Leffa oli "varsin raaka" kirjaan verrattuna, eli jos jotain verilöylyjä ja hyytävää kauhua odotat niin ei kannata kirjaan perehtyä.

Heh, en odotakkaan.
Ehkäpä te näette hahmoissa jotain enemmän, kun kerran olette kirjan lukeneet. Itseäni taistelut ja tarina eivät hienoista tehosteista huolimatta aivan loppua lukuunottamatta paljoakaan säväyttänyt.
 
nakkerton:


Olen kuullut että kirja olisi varsin raaka, mutta ei tuo leffa sitä nyt oikeasti ollut, sillä eikai se muuten olisi K11-leffa.

Jos et sattumalta tiennyt, leffahan oli aluksi K15. Joku siitä kuitenkin valittamaan, että ei se nyt niin karsea ole.

En vielä osaa kommentoida millään lailla, mutta joka tapauksessa menen elokuvan tänään katsomaan, kello 17 reikä reikä. :)
 
Nonih, nyt on leffa käyty tsiigaamassa ja ei voi muuta sanoa kuin, että huh huh, aivan mahtavaa!!! Tehoteet olivat kyllä uskomattomat ja kyllä sen tarinankin ihan kohtalaisen hyvin ymmärsi, vaikka en kirjaa olekkaan lukenut. Jouluna olisi tarkoitus lukea ensimmäinen osa kirjasarjasta. Mutta kyllä oli aivan mahtava elokuva!
 
Juu-u!

Aika makea leffa kyllä oli täytyy sanoa. Pääsen kirjoittamaan tämän vasta tänään, koska jouluni vietin Piikkiössä.

Jos nyt elokuvaa lähden elokuva-arvostelijan tyyliin arvostelemaan, ainakin ensiksi mainitsen että tehosteet olivat huippuluokkaa. Myös maskeeraukset olivat hurjasti toteutettu.

Koko näyttelijäkaarti (siis sormuksen ritarit) olivat ookoo, mutta Gandalfin näyttelijä, kuka nyt olikaan, ei oikein sopinut Gandalfin kuvaan.

Elokuvassa oli kaksi huonoa pointtia. Selitän ne seuraavassa.

Vaikka kyse olikin tällä kertaa fantasiahömpötyksestä, eikä huumorilla näin ollen ole paljonkaan väliä, olisi huumoria saanut ainakin olla enemmän. Ainoa vitsi jonka nyt lonkalta muistan, oli Pippinin "So.. Where are we goin'?". Eihän se tietenkään tuossa hauskalta kuulosta, mutta te, jotka näitte elokuvan, kyl te niinku kässäätteh.

Toinen taasen oli se, että odotin elokuvalta jotenkin enemmän. Liekö johtunut odotuksesta, jaa-a. Jotkut kohdat hurahtivat liian nopeasti, mutta sen huomasikin jälkeenpäin. Esim. kirjaa luettaessa yhden luvun lukemiseen menee paljon aikaa, ja yhdessä luvussa on monta sanaa, mutta kun se käännetään elokuvaksi, sanat muuttuvat kuviksi ja näin ollen "luvut" lyhentyvät huimaa vauhtia.

Mutta Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen Ritarit on katsomisen arvoinen elokuva, eivätkä ne rahatkaan tosiaankaan mene hukkaan.

Vielä pari juttua. Ne, jotka lukevat kirjan elokuvan jälkeen, ovat kyllä aikamoisia typeryksiä (älkääkä ottako meloneita nenäänne), sillä siinä tietää koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisaalta, kaksi toista osaa, Kaksi Tornia ja.. Mikäs se toinen taas olikaan..? Mmh.. Kuitenkin, lukekaa ne, sillä leffat niistä ovat vasta tulossa.

Toiseksi, Legolasissa on muuten ihan Lenni-Kalle Taipaleen näköä :p.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Joo pitää nyt lukea noi kaks seuraavaa osaa, ennen kuin menee tsiigaan noi tulevat leffat. Toisaalta on taas tyhmenpi tsiigaa leffaa, kun tietää mitä siinä tapahtuu kun on lukenut kirjat. Voi sen ajatella niinkin päin. :)
 
Jos joku osti Taru Sormusten Herrasta sen kovakantisen kirjan, missä on kaikki 3 osaa. Niin oliko teillä siinä ollenkaan Keski-Maan karttaa mukana. Itselläni ei ollut(ei ehkä kuulunutkaan olla) mutta kaverini osti pehmyt kantisen ja siinä oli. Ajattelin vaan kysyä...
 
Kyllä mulla oli siinä kartta. Oliko se kirja muovissa jos ei ollut se kartta on saattanut tippua pois jo kaupassa.
 
Joo mullakin on kartta mukana ja kirja on kovakantinen ja se oli muoveissa, kannessa on sellanen punaviittainen häidy ja sormus siinä yläpuolella.
 
Minulla on kovakantinen TSH, jossa ei ole kuin pieni kartta joka näyttää vain Konnun alueen. Kirja on kyllä painettu jo vuonna 1985, joten tätä painosta tuskin löytyy enää kaupasta (ja ilmeisesti kysymys koski nyt myynnissä olevia kirjoja, eikä mitään kymmenen vuotta vanhoja)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Leo Stenbuck
Joo mullakin on kartta mukana ja kirja on kovakantinen ja se oli muoveissa, kannessa on sellanen punaviittainen häidy ja sormus siinä yläpuolella.
Joo, sama kirja mullaki, mutta ei ole kuin konnun kartta...(harmi)
Pitää kyllä valittaa kauppaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan nemesis_1001

Joo, sama kirja mullaki, mutta ei ole kuin konnun kartta...(harmi)
Pitää kyllä valittaa kauppaan.
Joo, kannattaa valittaa, se kartta oli mun kirjassa siinä kansiosan ja ekan sivun välissä, se on kyllä ihan siisti.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mitäs mieltä olette tosta kun joku Vivendi Universal Publishing meinaa julkaista LotR:Fellowship of the ring- pelin(varmaanki kaikille "kunnon" konsoleille ja pc:lle)? Aika siistii omasta mielestä. Pitää jäädä odottelemaan lisää tietoja tosta. Kannattaa käydä täällä: http://www.wxp3d.com/htdocs/games.htm
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
eilen menin tsekkaa tota leffaa... ihan ok!
+ erittäin "rikas" fantasia maailma:D
- helvetin paljon paskanjauhantaa ja ikäpappojen tappelu!

ja paras oli "LotR featuring Agent Smith":rolleyes:
 
Itselläni on kovakantinen kaikki yhdessä-versio ja siinä tuli kartta jonka toisella puolella näkyvät Keski-maan läntiset osat ja toisella Mordorin (älkää lausuko sitä ääneen) seutua tarkemmin.

Tuosta leffasta kysyisin että eikös ohjaaja ole tunnettu splatterileffojen kauhukakara (Bad taste, braindead)? Näkyykö tämä leffassa mitenkään (ylenpalttista väkivaltaa)?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan pingutyyppi
Tuosta leffasta kysyisin että eikös ohjaaja ole tunnettu splatterileffojen kauhukakara (Bad taste, braindead)? Näkyykö tämä leffassa mitenkään (ylenpalttista väkivaltaa)?
Ei se siinä näy, kyllä se Peter Jackson on ohjannut leffan todella mallikkaasti, uskomattomia kamera-ajoja yms. ja tehosteet, puvustus, maskeeraus ja lavasteet ovat aivan uskomattomia. Eikä leffa sinänsä ole hirveän raaka, kun ne taistelukohtaukset on niin nopeita ja hieman sekavan oloisia, joka tekee niihin sellasen hyvän kaaosmaisen tunnelman, ja niissä on niin nopeita leikkauksia, ettei siinä ehi nähdä hirveesti kun joltain lentää pää yms. Suosittelen kaikille kirjasta pitäville ja pitämättömille.
 
Re: Juu-u!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Legomancer




Koko näyttelijäkaarti (siis sormuksen ritarit) olivat ookoo, mutta Gandalfin näyttelijä, kuka nyt olikaan, ei oikein sopinut Gandalfin kuvaan.



.

Mitä Helvettiä!? Gandalfhan oli yksi elokuvan kantavista hahmoista ja mielestäni Ian McKellen teki oscarin arvoisen suorituksen. Hän_oli_Gandalf. Muutenkin koko näyttelijäkaarti loksahti suurimmaksi osaksi kohdilleen oikein mallikkaasti. Minä olisin valmis nostamaan Jacksonin pyhimykseksi, antoihan hän nyt minulle syyn sitkutella hengissä vielä pari vuotta.
 
Ylös Bottom