Vastaus: Uskonnot & ateismi
(Vastaus kahteen viimeiseen viestiin.)
Elämän tarkoitus ei ole millään lailla vaihtoilmaisu kuoleman kysymykselle. Uskonto - kuten kaikki muutkin olemassaoloa pohtivat alat, kuten tiede, on toki syntynyt olemassaolon kysymyksestä. Uskontoa on käytetty moniin tarkoituksiin, kuten indoktrinaatioon, vallantavoitteluun ja moraalisuuden ylläpitoon, mutta mikään uskon poliittisista installaatioista ei toimi millään muotoa antiteesinä itse uskolle.
Kuten todettua, luonnontieteen perusta on siellä, missä uskonnonkin. Sittemmin tiede sovellettiin baconilaiseen luonnon hallintaan ja kausaliteetin tunnistamiseen. Nykyinen, materiaalinen tiede pyrkii luomaan teorioita, joista löytyy pragmaattinen korrespondenssi - eikä poikkeustapauksia lukuunottamatta (uskonnon neurologia) pyri juuri ottamaan kantaa uskon metafysiikkaan. Luonnontieteelliset teoriat osuvat ajoin toki yhteen uskonnollisten käsitysten kanssa nykypäivänä; tästä havainnoillistuksena juuri tora kreationismin ja darwinismin välillä.
On naurettavan lapsellista redusoida kaikki usko yhteen mielipiteeseen siitä, onko järkevää uskoa evankelisluterilaisen kirkon traditionaaliseen kantaan kuolemanjälkeisestä elämästä vai ei. -WaLuigi- osasi ansiokkaasti nimetä jopa kaksi uskontoa, mutta näin kontrollin ylläpitämiseksi voin vaikka esitellä lyhyen oppimäärän kristinuskon dogmasta.
Kristittyjen keskuudessa ei vallitse konsensusta siitä, mikä oikeuttaa taivaaseen pääsyn, ja mikä ei. Juutalaisten kaltaiset fundamentalistit painottavat Raamatun täydellistä noudattamista ylösnousemuksen ehtona, siinä missä evankelisluterilaiset kristityt väittelevät siitä, oikeuttaako taivaaseen pääsyn usko vai eletty elämä. Aktivistiset järjestöt, kuten vaikka tuon "Älä alistu!"-kampajan takana oleva Nuotta, esittävät taivaaseen pääsyn olevan kiinni uskosta. Tällöin kristillisten opetusten seuraaminen ei ole niinkään valinta, vaan automaatio Jumalan äänen vastaanottamisesta. Toiset taas uskovat kristillisen etiikan normit täyttävän elämän olevan riittävää, vaikka uskoa ei tunnustaisikaan. Toiset, niin ikään kristityt, kyseenalaistavat koko kuolemanjälkeisen elämän tarpeellisuuden kausaalisena "porkkanana" moraalisuuteen, ja painottavatkin ateismia lähtentelevästi moraalin itseisarvoisuutta maallisessa eksistoinnissa.
Oli kuolemanjälkeisestä elämästä uskonkin sisällä mitä mieltä tahansa, yksi kaikkien uskontojen ominaisarvoista on kuitenkin eettinen toiminta tässä olemassaolossamme. Traditionaalinen oppi kristinuskossa kieltää itsemurhan vääränä tekona maallista todellisuutta kohtaan (ihmishengen arvo mittaamaton). Toiset taas eivät toki näe olemassaolossansa mitään järkeä, ja hankala siihen on mitään sanoa. Yleisesti ottaen elämän näkeminen kärsimyksenä on mielestäni vähintäänkin kyseenalaista.
Uskoa tulisi opettaa koulussa ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että koko länsimäinen sivistyksemme on rakentunut sen päälle, piti siitä tai ei. Uskontiede tutkii kulttuurillemme merkityksellisiä uskontoja objektiivisesta positiosta. Sitten seuraavaan asiaan.
Puhuessaan uskonnon muuttumisesta on naurettavaa, että joku kykenee ylipäätään esittämään ylläolevan väitteen uskonnon paikallaan pysymisestä. Uskonnon teorioihin niin hyvästä elämästä kuin metafyysisistä malleista on tehty kulttuurin kehittyessä erittäin paljon muutoksia. Uskonto ja usko ovat myös täysin eriäviä asioita; jokainen subjekti kehittää henkilökohtaisen uskonsa, metafyysisen maailmankatsomuksensa, kokemansa perusteella. Tämä koettu voi olla myös tiedettä. Tieteen erottelu uskosta on siis vähintäänkin hankalaa. On myös huomattavaa, että tieteentekijän henkilökohtainen maailmankatsomus vaikuttaa aina tieteeseen.
Harhoista:
Miten on mahdollista määrittää, mitkä näkemykset ovat harhoja, ja mitkä eivät? Jos näen pellolla traktorin, näenkö harhaa vain en? Entä jos näenkin vaaleanpunaisen elefantin? Jos joku toinen ei näe vaaleanpunaista elefanttia, voiko tämä muka kertoa minulle että näen harhoja; parhaan tietämykseni mukaan henkilö voi yhtä hyvin itse nähdä harhoja ollessaan näkemättä vaaleanpunaisia elefantteja. Pitäisikö tässä siis mielenterveydenhoitoon mennä?
Kun uneksin, mistä tiedän, uneksinko? Alitajuntani kehittämät aistin virtuaaliprojektiot toimivat aivan niin kuin ne aistit, jotka yleensä ottaen miellämme vastaanottavan informaatiota 'konkretiasta'. Mikä on ero 'unessa' näkemisen ja 'valveilla' näkemisen välillä? Mistä tiedän, olenko valveilla? Onko sillä väliä?
Uskonto voi tietenkin rakentaa "tietoaan", eli siis uskomuksiaan, harhaan. En se minä olekaan, joka jotain alaa realismiksi väittää. Mitä tulee arkiseen tietoon, niin tietenkin perustan arkitietoni aisteilleni; eihän minulla ole mitään muuta mahdollisuutta toimintaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aistimani asiat kuvaisivat mitään todellista maailmaa. (Arkitieto vs. tieteellinen tieto.)
