Viimeksi pelatut pelit

[pelle]

Kona 2: Brume tuli tänään pelattua kun sattui olemaan gamepassin valikoimissa.
Tämä jatkaa suoraan siitä mihin eka peli jäi ja edelleen rämmitään lumimyrskyssä tutkimassa paikkoja.
Tällä kertaa moottorikelkan korvaa koiravaljakko joka on varsin toimiva ratkaisu ja ne jopa usein tulee sun luo jos käyt jalkaisin jossain ja tulet hieman eri kohdasta takaisin.

Tässä myös taas kevyitä selviytymis elementtejä eli sun täytyy pysytellä lämpimänä ja tallennuskin hoituu nuotion tai takan äärellä.
Tätä kyllä voi pelata myös oikeastaan ihan kävelysimuna sillä helpoimmalla tasolla sulle ei tule koskaan kylmä ja muutenkin äijä taitaa olla kuolematon sillä mä en ainakaan menettänyt koskaan kestävyyttä vaikka pari kertaa osumaa otinkin.
Taisteluakin on, mutta se on lähinnä välillä parin suden ampumista ja jopa karhu tipahtaa kahdesta revolverin luodista helpoimmalla.
Mulle tuo sopii paremmin kuin hyvin sillä mä olen pelannut ykkösenkin vain vr moodissa ja siinä ei ollut taistelua ollenkaan.

Aikaa meni n.8 tuntia kun yhdessä paikassa jumitin oikein kunnolla kun en löytänyt etenemis reittiä.
Joku steamin foorumeilla kertoi pelanneensa 30 tuntia joten aika paljon tuntuu olevan vaihtelua riippuen kuinka tarkkaan koluaa paikat.
Ilmeisesti tämä ei ole kuitenkaan pahemmin ihmisiin iskenyt sillä saavutusten mukaan pelin on läpäissyt vain hiukan päälle 5%.

 

[Rodion]

Assassin's Creed II

Black Flagin innoittamana päätin lähteä käymään Assassin's Creed -pelisarjaa enemmänkin läpi, ja tarkoituksena olisi sarjan pääpelit pelata läpi jollakin aikataululla. Tosin ykkösosasta olen lukenut sen verran paljon negatiivista, että se saa jäädä väliin.

Kyllähän tämän pelin ikä näkyy ulkoasussa, mutta vanhentunut grafiikka ei tee pelistä huonoa. Kaupungit ovat yllättävänkin eläväisiä niin kuva- kuin äänimaailmaltaan, ja porukkaa riittää kaduilla, valitettavasti myös rasittavia katumuusikoita, joita joutui jatkuvasti pätkimään turpaan, kun eivät muuten ymmärtäneet väistyä tieltä. Kapeiden ja sokkeloisten kujien ja rakennusten kätköistä on mukava etsiskellä tehtävien suorittamisen ohella aarrearkkuja ja muita keräilyesineitä.

Pelin alussa saadaan hallintaan kartano, jonka seiniä voi koristaa taideputiikeista ostettavilla maalauksilla - pientä huvitusta aiheuttivat tilanteet, joissa brutaalin salamurhan tai verisen miekkailukärhämän jälkeen tuli tyynesti suunnattua tauluostoksille lähimpään galleriaan. Kartanoa ympäröivän pienen kaupungin liiketoiminnat voi myös haalia itselleen sitä mukaa, kun varallisuutta kertyy – hankitut liiketoimet edelleen kerryttävät kartanon varallisuutta. Rahaa tarvitaan luonnollisesti tehokkaampien aseiden ja muiden varusteiden hankintaan.

Vaikka päätehtävät olivat yksipuolista pahisjahtia, oli tehtävien kulkuun kuitenkin saatu sen verran vaihtelua, että mielenkiinto säilyi loppuun asti. Sivutehtävinä oli vähän lisää salamurhatoimeksiantoja ja tombraidermaisia temppelipuzzleja, joissa piti keksiä reitti salaisuuden sisältävän sarkofagin luo. Mukavuutta kuitenkin verotti karsea ohjattavuus, joka ei ollut omimmillaan tarkkaan tähdättyjä hyppyjä, oikeaa ajoitusta ja nopeutta vaativissa puzzleissa.

Kömpelöstä ohjattavuudesta ja vanhentuneesta ulkoasusta huolimatta positiivinen maku jäi pelistä, pidin tästä enemmän kuin Black Flagista.

Assassin's Creed Syndicate

Todella mainio pelikokemus oli tämä 1860-luvun Lontooseen sijoittuva salamurhaseikkailu. Päällimmäisenä mieleen jäi itse peliympäristö, eli viktoriaaninen Lontoo. Harvoin suurkaupungin tunnelma välittyy yhtä käsinkosketeltavana kuin tässä pelissä, kuten myös ajanjakso jota peli kuvaa: pystyi melkein samaistumaan siihen ankeuteen, jota tavallinen työläinen tuon ajan Englannissa eli, ja yhteiskunnan raju kahtiajakautuminen ylä- ja alaluokkaan on koko ajan läsnä, vaikka mikään sorretun kansanosan puolesta taistelu ei varsinaisesti kyseessä olekaan.

Kahden päähenkilön mallista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Käytännön merkitystä ei juuri ole sillä, että kummalla sisaruksista pelaa (pelattavan hahmon saa siis välillä itse valita), sillä kummankin taitoja sai kehiteltyä rinta rinnan, eikä hahmojen ohjattavuudessakaan ole mullistavia eroja. Tarinaan ratkaisu kuitenkin tuo vähän syvyyttä lisää verrattuna siihen, että olisi menty vain yhdellä päähenkilöllä.

Pelissä esiintyy lukuisia aikansa kuuluisuuksia aina Charles Darwinista Alexander Graham Belliin, ja kaikilla on oma sivutehtävälinjansa. Suuri osa sivutehtävistä oli kyllä aika yhdentekeviä, ja jäkin fiilis, että merkkihenkilöiden saaminen peliin mukaan on ollut itse tarkoitus. Tarina- ja sivutehtävien lisäksi voi myös kilpailla vaunukilpailuissa tai tuulettaa aivoja maanalaisilla tappeluklubeilla. Vaunuajeluja en kokeillut kuin muutamaa, mutta tappeluklubeilla aikaa meni enemmänkin, sen verran hauskaa mätkimistä se oli.

Pelin ulkoasu on todella nätti, erityisesti sadesäällä kadut ovat upeita. Hevosvaunuilla ajaminen onkin sitten kaikkea muuta kuin upeaa, mutta onneksi vaunuilla suoritettavat tehtävät ovat suht helppoja. Muutoin ohjattavuus on kyllä valovuoden parempaa kuin AC II:ssa ja Black Flagissa.

God of War Ragnarök

Peliä on moitittu siitä, että se on liian samanlainen kuin edeltäjänsä, jos siis tätä haluaa moitteena pitää. Itse en pidä, sillä toimivaa on yleensä turhaa korjata. Uutena asiana Ragnarökissä ovat Atreuksella pelattavat osuudet, mutta niitä on varsin vähän ja ne ovat melko lyhyitä – onneksi. Pääasiassa siis mennään Kratoksella. Pelin maailmaa on todella mukava tutkia ja välillä mätetään näyttävissä pomotaisteluissa, joita pelissä riittää, niin pakollisia kuin sivutehtäviin liittyviä. Tuttuun PS-yksinoikeustyyliin peli on erittäin korkeatasoinen teknisesti ja ulkoasu kaunis, värikäs ja näyttävä, ja tutkittavat alueet erittäin mielenkiintoisia pikku puzzleineen. Kontrolleissakaan ei moittimista. Kyllä tämä on ainakin lähellä täyden kympin peliä. Pituuttakin pelillä on mukavasti, ja itselläni vierähti noin kuukauden päivät pelin parissa, kun lähes kaikki sivutehtävätkin kolusin läpi.

Sniper Elite V2 Remastered

Ajoittain ihan mukavaa sniputtelua Berliinin raunioissa eliittitarkka-ampuja Karl Fairburnen matkassa. Pelinautintoa kyllä söivät rajusti todella kankeat kontrollit. Etenkin tilanteissa, joissa oli käry käynyt ja vihollista vyöryi päälle, koituivat kontrollien tahmeus monta kertaa kohtaloksi. Kaikkein hauskinta pelissä olikin hiippailu rakennusten käytävillä ja paikkojen putsaaminen huone kerrallaan vihollisista. Toki myös todella kaukana väijyvien vihollisten kuuppaan mäsähtäneet osumat tarkkuuskiväärillä toivat kosolti onnistumisen riemua. Myös vihollisten tekoäly on pelin ikä huomioiden varsin hyvä, ja suuren vihollismäärän kanssa sai koko ajan olla varpaillaan, ettei selän takaa ala tulla kuulaa. Pelin kuluessa erittäin rasittava piirre oli vihollisten puhe: ne tuntuivat osaavan vain pari-kolme lausetta, joita sitten hokivat yhtenään Karlia etsiessään. Loppuvaiheissa meinasi jo omakin pää räjähtää noita hokemia kuunnellessa, mutta mutellekaan ei voinut laittaa, kun vihollisten paikantaminen olisi hankaloitunut turhan paljon.

 

[Dragonfly]

Ninja Gaiden 2 Black
(Xbox Series X|S, PC, PS5, Game Pass)

Peli läpi.

Alunperin vuonna 2008 Xbox 360:lle julkaistu Ninja Gaiden 2 oli näyttävä, nopeatempoinen ja haastava toimintapeli, joka sai kiitosta sen tiukasta vaikeusasteesta ja brutaaliuudesta. Ninja Gaiden 2 Black ei lähde muuttamaan tätä toimivaa kaavaa, mutta tuo mukanaan myöhemmin PS3:lle julkaistun Ninja Gaiden 2 Sigman lisäykset, kuten pelattavat hahmot Ayanen, Rachelin ja Momijin kuin myös Tag Missionit. Alkuperäisten versioiden voimat yhdistettynä Unreal Engine 5:llä täysin uudelleen tehtyyn grafiikkaan ja sulavaan ruudunpäivitykseen, niin voidaan puhua Ninjan Gaiden 2 Blackin kohdalla pelin ultimaattisesta versiosta.

Pelin tapahtumat alkavat vuosi ensimmäisen osan jälkeen. CIA agentti Sonia tulee Tokioon etsimään Ryu Hayabusaa vain tullakseen toisen Ninja klaanin kaappaamaksi. Tästä alkaa ajojahti, joka paljastaa paljon suuremmat suunnitelmat kuin yhden kaapatun CIA agentin, sillä todellinen tarkoitus on varastaa Ryun klaanin hallussa oleva kivipatsas, joka pitää sisällään suuria voimia. Ryun matka käy Tokion pilvenpiirtäjien katoilta Helvetin porteille, eikä matkan varrelta puutu eeppisiä pomovastuksia, näyttäviä maisemia ja rutkasti veriroiskeiden ja irtoraajojen kyllästämää toimintaa.

Ninja Gaiden 2 Black on turboahdettu hakkaa ja huido -peli. Se on paikoin jopa hengästyttävän vauhdikasta nappien rämpytystä. Peli on nimittäin jo normaalilla vaikeustasolla sen verran haastava, että kokoajan saa olla toiminnan keskellä tarkkana. Ryu väistää, blokkaa ja kombottaa omia iskusarjojaan näyttävästi ja napin tarkasti. Vihollisia on välillä kimpussa yhtä aikaa lukuisia, joten silmänräpäytys väärään aikaa saattaa näkyä energiapalkin alentumisena.

Vaikka toiminta tuntuu varsinkin aluksi kuin olisi keskellä pyörremyrskyä, vähitellen sisäinen ninja herää ja huomaa kuinka toiminnasta löytyy rakennetta ja taktisuutta. Esimerkiksi jalkansa menettänyt ninja on syytä lopettaa nopeasti ennen kuin se ryömii kimppuun ja tekee kamikaze pomminräjäytyksen. Kätensä menettäneeseen demoniin ei kannata tuhlata pitkiä iskusarjoja, vaan lopetusliikkeellä päättää sen päivät siihen paikkaan. Tietyt viholliset on syytä ampua jousipyssyllä kaukaa, kun taas tietty ase toimii useampaa yhtäaikaista vihollista vastaan paremmin kuin toinen. Oikea-aikainen erikoisliikkeen käyttö auttaa tiukassa tilanteessa.

Team Ninja on tehnyt hienoa työtä tämän uusioversion kanssa. Peli näyttää upealta ja tarjoaa 60fps sekä 120fps grafiikkamoodit sulavaan toimintaan. Alkuperäisen pelin tunnelma on säilytetty, mutta peli menee nyt kuin uudesta tekeleestä. Oikeastaan ainoa isompi muistutus 17 vuoden takaa on pelaajan takana seuraava kamera, joka välillä on liian hidas kääntymään, välillä liian kaukana, välillä liian lähellä, eikä oikein osaa kohdistaa itseään pelaajan taakse. Ei ainakaan tarpeeksi nopeasti. Vastaan tuli tilanteita, joissa taisteli liiankin pitkään kuvan ulkopuolella olevia vihollisia vastaan tai kun kääntyi nurkan taakse, niin kamera tuli niin paljon jäljessä, että Ryu olikin jo keskellä vihollisjoukkoa hakattavana, ennen kuin tähän ehti reagoida.

Ninja Gaiden 2 Black on remake/remaster, jota ei osannut toivoa, mutta nyt se tuli kreivin aikaan helpottamaan syksyllä julkaistavan neljännen osan odotusta. Peli on edelleen pohjimmiltaan sitä samaa 17 vuoden takaista vauhdikasta mahtavaa toimintaa, mutta nyt entistä nätimpänä ja sulavampana. 13 tuntia pelin parissa meni kuin siivillä.

 

[shamaniac]

Taas vain tällaista ensimmäistä fiilistelyä mutta olipahan jotenkin virkistävä tapaus tuo Super Mario RPG.

Ihan kauheasti en itseäni pidä roolipeli-ihmisenä, varsinkaan vuoropohjaisten sellaisten, mutta tämä on sopivan kevyttä pelailua. Viimeksi jotain vastaavaa tuli pelattua FF7 Remakessa, missä en kauhean innostunut sen systeemistä ollut.

Heti tietysti myös vähän kritisoitavaa löytyy: hyökkäyksissä painettavat napinpainallukset tuntuu rekisteröityvän huonosti ja usein sitä niiden merkkiä ei näy ruudulla ollenkaan. Toisaalta taas koko homma on ajoittain ylihelppoa ja siellä on joku 20-kertainen streak menossa. Vielä en myöskään ole tajunnut että mitä sillä 100 % kertoimella (tms.) edes voi tehdä.

Mutta hauskan ja viihdyttävän oloinen teos joka tapauksessa. Mukavaa vaihtelua myös omaan pelaamiseen.

 

[Nikender]

Taas vain tällaista ensimmäistä fiilistelyä mutta olipahan jotenkin virkistävä tapaus tuo Super Mario RPG.

Ihan kauheasti en itseäni pidä roolipeli-ihmisenä, varsinkaan vuoropohjaisten sellaisten, mutta tämä on sopivan kevyttä pelailua. Viimeksi jotain vastaavaa tuli pelattua FF7 Remakessa, missä en kauhean innostunut sen systeemistä ollut.

Heti tietysti myös vähän kritisoitavaa löytyy: hyökkäyksissä painettavat napinpainallukset tuntuu rekisteröityvän huonosti ja usein sitä niiden merkkiä ei näy ruudulla ollenkaan. Toisaalta taas koko homma on ajoittain ylihelppoa ja siellä on joku 20-kertainen streak menossa. Vielä en myöskään ole tajunnut että mitä sillä 100 % kertoimella (tms.) edes voi tehdä.

Mutta hauskan ja viihdyttävän oloinen teos joka tapauksessa. Mukavaa vaihtelua myös omaan pelaamiseen.

Hassu juttu, itsekin pelailen tätä uusioversiota vasta nyt ensimmäistä kertaa. Ja onhan tämä lievästä helppoudesta huolimatta upean sympaattinen tapaus. Erityisesti alkuperäissäveltäjä Yoko Shimomuran uudet sovitukset saavat täältä silinterinnoston – seikkailun edetessä kuulee järjestään mitä upeampia säveliä!

Grafiikasta on todettava sen verran, että alkuun en ollut järin vaikuttunut jäljestä, mutta siihenkin tottui kohtuu pian. Nyt visuaalinen puoli tuntuu minusta jo itse asiassa hyvinkin onnistuneelta sekoitukselta 3D-grafiikkaa ja alkuperäisen henkeä.

 

[Nikender]

Ninja Gaiden 2 Black
(Xbox Series X|S, PC, PS5, Game Pass)

Peli läpi.

Alunperin vuonna 2008 Xbox 360:lle julkaistu Ninja Gaiden 2 oli näyttävä, nopeatempoinen ja haastava toimintapeli, joka sai kiitosta sen tiukasta vaikeusasteesta ja brutaaliuudesta. Ninja Gaiden 2 Black ei lähde muuttamaan tätä toimivaa kaavaa, mutta tuo mukanaan myöhemmin PS3:lle julkaistun Ninja Gaiden 2 Sigman lisäykset, kuten pelattavat hahmot Ayanen, Rachelin ja Momijin kuin myös Tag Missionit. Alkuperäisten versioiden voimat yhdistettynä Unreal Engine 5:llä täysin uudelleen tehtyyn grafiikkaan ja sulavaan ruudunpäivitykseen, niin voidaan puhua Ninjan Gaiden 2 Blackin kohdalla pelin ultimaattisesta versiosta.

Pelin tapahtumat alkavat vuosi ensimmäisen osan jälkeen. CIA agentti Sonia tulee Tokioon etsimään Ryu Hayabusaa vain tullakseen toisen Ninja klaanin kaapatuksi. Tästä alkaa ajojahti, joka paljastaa paljon suuremmat suunnitelmat kuin yhden kaapatun CIA agentin, sillä todellinen tarkoitus on varastaa Ryun klaanin hallussa oleva kivipatsas, joka pitää sisällään suuria voimia. Ryun matka käy Tokion pilvenpiirtäjien katoilta Helvetin porteille, eikä matkan varrelta puutu eeppisiä pomovastuksia, näyttäviä maisemia ja rutkasti veriroiskeiden ja irtoraajojen kyllästämää toimintaa.

Ninja Gaiden 2 Black on turboahdettu hakkaa ja huido -peli. Se on paikoin jopa hengästyttävän vauhdikasta nappien rämpytystä. Peli on nimittäin jo normaalilla vaikeustasolla sen verran haastava, että kokoajan saa olla toiminnan keskellä tarkkana. Ryu väistää, blokkaa ja kombottaa omia iskusarjojaan näyttävästi ja napin tarkasti. Vihollisia on välillä kimpussa yhtä aikaa lukuisia, joten silmänräpäytys väärään aikaa saattaa näkyä energiapalkin alentumisena.

Vaikka toiminta tuntuu varsinkin aluksi kuin olisi keskellä pyörremyrskyä, vähitellen sisäinen ninja löytyy ja huomaa kuinka toiminnasta löytyy rakennetta ja taktisuutta. Esimerkiksi jalkansa menettänyt ninja on syytä lopettaa nopeasti ennen kuin se ryömii kimppuun ja tekee kamikaze pomminräjäytyksen. Kätensä menettäneeseen demoniin ei kannata tuhlata pitkiä iskusarjoja, vaan lopetusliikkeellä päättää sen päivät siihen paikkaan. Tietyt viholliset on syytä ampua jousipyssyllä kaukaa, kun taas tietty ase toimii useampaa yhtäaikaista vihollista vastaan paremmin kuin toinen. Oikea-aikainen erikoisliikkeen käyttö auttaa tiukassa tilanteessa.

Team Ninja on tehnyt hienoa työtä tämän uusioversion kanssa. Peli näyttää upealta ja tarjoaa 60fps sekä 120fps grafiikkamoodit sulavaan toimintaan. Alkuperäisen pelin tunnelma säilytetty, mutta peli menee nyt kuin uudesta pelistä. Oikeastaan ainoa isompi muistutus 17 vuoden takaa on pelaajan takana seuraava kamera, joka välillä on liian hidas kääntymään, välillä liian kaukana, välillä liian lähellä, eikä oikein osaa kohdistaa itseään pelaajan taakse. Ei ainakaan tarpeeksi nopeasti. Vastaan tuli tilanteita, joissa taisteli liiankin pitkään kuvan ulkopuolella olevia vihollisia vastaan tai kun kääntyi nurkan taakse, niin kamera tuli niin paljon jäljessä, että Ryu olikin jo keskellä vihollisjoukkoa hakattavana, ennen kuin tähän ehti reagoida.

Ninja Gaiden 2 Black on remake/remaster, jota ei osannut toivoa, mutta nyt se tuli kreivin aikaan helpottamaan syksyllä julkaistavan neljännen osan odotusta. Peli on edelleen pohjimmiltaan sitä samaa 17 vuoden takaista vauhdikasta mahtavaa toimintaa, mutta nyt entistä nätimpänä ja sulavampana. 13 tuntia pelin parissa meni kuin siivillä.

Olipas mainio läpileikkaus! Työstän tästä itse asiassa juuri arviota, joka olisi varmasti muuten valmis, mutta päätin odotella vielä tulevaa päivitystä, jonka pitäisi ilmaantua kuun puolivälissä. On mielenkiintoista nähdä, mitä "tasapainosäädöt" ja "lisäominaisuudet" tässä tapauksessa tarkoittavat.

Mutta noin muuten olen kyllä hyvin samoilla linjoilla: kasvojenkohotus on upea ja ennen kaikkea onnistunut, kun taas toiminta kerrassaan nautinnollista ja vihollistasapainoltaan parempaa kuin koskaan (tästä syystä nämä balanssikorjauspuheet vähän jännittävät). Ja pelin iän huomaa toki edelleen hyvin graafisesta ilmeestä huolimatta, erityisesti putkisten kenttien takia, joiden ympäristöt ovat turhan autioita ja staattisia. Edelleen sangen paska kamera pistää parastaan (tai oikeastaan pahintaan) ahtaissa sisätiloissa, jossa se ei oikein tahdo osata päättää, että mihin sijoittuisi. Jollain ilveellä homma kuitenkin toimii sillä tavalla, että kuolemista sai aina syyttää vaan itseään.

Siinäpä ne ensi mietteet pähkinänkuoressa. Lisää luvassa mahdollisesti sitten jo ensi viikolla.

 

[Dragonfly]

Taas vain tällaista ensimmäistä fiilistelyä mutta olipahan jotenkin virkistävä tapaus tuo Super Mario RPG.

Ihan kauheasti en itseäni pidä roolipeli-ihmisenä, varsinkaan vuoropohjaisten sellaisten, mutta tämä on sopivan kevyttä pelailua. Viimeksi jotain vastaavaa tuli pelattua FF7 Remakessa, missä en kauhean innostunut sen systeemistä ollut.

Heti tietysti myös vähän kritisoitavaa löytyy: hyökkäyksissä painettavat napinpainallukset tuntuu rekisteröityvän huonosti ja usein sitä niiden merkkiä ei näy ruudulla ollenkaan. Toisaalta taas koko homma on ajoittain ylihelppoa ja siellä on joku 20-kertainen streak menossa. Vielä en myöskään ole tajunnut että mitä sillä 100 % kertoimella (tms.) edes voi tehdä.

Mutta hauskan ja viihdyttävän oloinen teos joka tapauksessa. Mukavaa vaihtelua myös omaan pelaamiseen.

Tuossahan tuo hyllyssä odottelisi. Itse olen vuoropohjaisten roolipelien ystävä, joten ihme on jos tämä ei maistu sitten joskus kun sen pariin ehtii, vaikka vissiin vähän kevyempää roolipelaamista onkin.

 

[shamaniac]

Tuossahan tuo hyllyssä odottelisi. Itse olen vuoropohjaisten roolipelien ystävä, joten ihme on jos tämä ei maistu sitten joskus kun sen pariin ehtii, vaikka vissiin vähän kevyempää roolipelaamista onkin.

Piti laittaa pelaukseen kun Kingdom Come Deliverance viipyy enkä halunnut aloittaa mitään pidempää ennen sitä, joten Switchiltä löytyy aina joku kevyempi välipala. Samoin tämä tuli valikoiduksi sen vuoksi että Thousand-Year Door on myös pelaamatta ja tavallaan kehittyneempänä versiona Mario-roolipelistä halusin säästää sen myöhemmäksi. Sitten olisi vielä myös se tuorein Paper Mario pelaamatta myös. Saatika sitten uusin Zelda (nimenomaan Zelda eikä Link), Luigi's Mansion 2 jne.

Voisi ehkä enemmänkin näitä Nintendon pelejä pelailla noiden tehokonsoleiden suurempien teosten välissä. Varsinkin kun ne tuo yleensä mukavaa vaihtelua pelaamiseen.

 

[Pelaaja10]

Läpi meni tämä Kena brigde of sprits hyvä peli oli.

 

[shamaniac]

Ei helevetti. Löysin juuri ehkä paskimman minipelin ikinä. Se on samalla myös melko varmasti paskin rytmipeli ikinä. Kunnia molemmista menee Super Mario RPG:n Mushroom Derbylle eli Yoshi-ratsastukselle.

Rytmi ei vain mene yhtään niin kuin opetetaan tai näytetään. Ihan sama myös yrittääkö rytmiä äänen tai nappiopastusten perusteella: ei vain osu rytmiin.

En muista milloin olisi viimeksi tullut "raivolopetusta" mutta niinpä napsahti peli pois päältä Switchin UI:sta kesken minipelin. Ei tuossa vain ole yhtään mitään järkeä.

Netin perusteella vaikuttaisi myös että en ole yksinkertaisesti vain huono, vaan kyse on oikeasti ihan paskasta toteutuksesta:


Meni maku kyllä koko pelistä, siitä huolimatta että tuo taitaa olla täysin vapaavalintainen homma.

 

[MarcheM]

Aiempi peli/pyllyily tässä ketjussa sai yhden tähden. Nyt on kyseessä vissiin tuplasti parempi tekele! Eli:

Hei Simo, ei tämä Tähtien sota ollutkaan niin hyvä kuin miltä se vuosia sitten vaikutti

Hei Simo, ei tämä Tähtien sota ollutkaan niin hyvä kuin miltä se vuosia sitten vaikutti

Kai sinä tämän pelin muistat, mitä?

www.konsolifin.net

Ehkä seuraava tänne pistämäni on sitten kolmen tähden arvoinen?

Tuli tämä viime viikonloppuna pelattua kaverin kanssa ja olihan se kyllä silti hauskaa (kuten tuossa arvostelussa mainitaankin että kahdestaan on hauskempaa) vaikka vähän tönkköä olikin. Oltiin tämä alunperin yhdessä pelattu PS1:llä joskus vuosituhannen alkupuolella. Hauskasti molemmat muisti sen tavaran nostoäänen näin kaksi vuosikymmentä myöhemmin, sen ihme "hm-hm-hmmm" äänen.

Se minkä selkeästi huomasi heti tämän uuden version kanssa oli että tätä on helpotettu aika paljon. Piti oikein googlata jälkikäteen ja joo, pelattavat hahmot tekevät enemmän vahinkoa, ottavat itse vähemmän vahinkoa ja hyppivät pidemmälle/alustoja tuotu lähemmäksi toisiaan. Sinänsä vähän harmi kun pienempänä tässä oli juurikin hauskaa se että saattoi mennä monta tuntia ennenkuin pääsi edes tokaan kenttään.

Harmi kyllä että tämä ei pärjännyt hyvin silloin alkuperäisessä julkaisussaan enkä usko että nytkään ihan kauheasti myy. Episode II (ja jopa III) Jedi Power Battles pelit olisivat aivan loistavia jatkoja tälle.

 

[Nikender]

Olipas mainio läpileikkaus! Työstän tästä itse asiassa juuri arviota, joka olisi varmasti muuten valmis, mutta päätin odotella vielä tulevaa päivitystä, jonka pitäisi ilmaantua kuun puolivälissä. On mielenkiintoista nähdä, mitä "tasapainosäädöt" ja "lisäominaisuudet" tässä tapauksessa tarkoittavat.

Mutta noin muuten olen kyllä hyvin samoilla linjoilla: kasvojenkohotus on upea ja ennen kaikkea onnistunut, kun taas toiminta kerrassaan nautinnollista ja vihollistasapainoltaan parempaa kuin koskaan (tästä syystä nämä balanssikorjauspuheet vähän jännittävät). Ja pelin iän huomaa toki edelleen hyvin graafisesta ilmeestä huolimatta, erityisesti putkisten kenttien takia, joiden ympäristöt ovat turhan autioita ja staattisia. Edelleen sangen paska kamera pistää parastaan (tai oikeastaan pahintaan) ahtaissa sisätiloissa, jossa se ei oikein tahdo osata päättää, että mihin sijoittuisi. Jollain ilveellä homma kuitenkin toimii sillä tavalla, että kuolemista sai aina syyttää vaan itseään.

Siinäpä ne ensi mietteet pähkinänkuoressa. Lisää luvassa mahdollisesti sitten jo ensi viikolla.

Tähän sellainen lisäys/spoileri, että NG 2 Blackin arvio saapuukin jo huomenna luettavaksi!

 

[Nikender]

Tässä tämä nyt olisi:

Suoraviivainen, näyttävä ja ennen kaikkea viihdyttävä mättöfestivaali, joka osoittaa ninjailun ajattomuuden

Mikään ei ole miekkaa mahtavampi.

www.konsolifin.net

 

[Juri]

Tänään meni vuoden 2014 Tomb Raider Definitive Edition läpi. Pelasin tämän aikoinaan PS3:lla läpi, ja pidin siitä todella paljon. Tällä kertaa pidin vielä enemmän, ja keräsin kaikki kerättävät jutut. Peli oli aikoinaan erittäin nätti, ja tämä näytti PS5:lla erittäin hienolta. Ei kyllä uskoisi, että peli on jo 11 vuotta vanha. Oikeastaan peli tuli jo ulos 2013, mutta tämä paranneltu versio tuli vuotta myöhemmin.

Tässä oli muutama tosi jännä juppi verrattuna PS3-versioon. Esimerkiksi muistioita lukiessa, kertojan ääni kuuluu ohjaimesta. Samaten Laran mietteet kun löytää uuden aarteen. Tähän meni kyllä pieni hetki tottua, mutta se oli todella siistiä. En muista oliko Risessä ja Shadowissa tätä ominaisuutta.

Graafisesti tämä on edelleen todella näyttävä peli. Ehkä hahmomallit eivät ole ikääntyneet kovin hyvin, mutta pelin maisemat ovat todella kauniita.

Tomb Raider lainaa aika paljon kilpailijaltaan, eli Unchartedilta, mutta minusta Lara liikkuu paljon sutjakkaammin kuin Nathan. Eikä Timb Raiderissa ole ihan niin paljon räiskintää kuin Unchartedissa. Tämä on myös yksi syy, miksi tätä oli oikeasti kivaa pelata.

Nyt odotellaan että Rise ja Shadow tulee hyvään tarkoitukseen, niin voisi nämäkin pelata läpi. Muistaakseni Rise oli näistä kolmesta se oma lemppari, mutta kyllä tuo 2013-versio oli myös varsin hyvä. Shadowin pelasin kerran läpi, ja se lähti heti vaihtoon. Siinä oli kyllä helposti parhaat haudat.

 

[shamaniac]

Tässä oli muutama tosi jännä juppi verrattuna PS3-versioon. Esimerkiksi muistioita lukiessa, kertojan ääni kuuluu ohjaimesta. Samaten Laran mietteet kun löytää uuden aarteen. Tähän meni kyllä pieni hetki tottua, mutta se oli todella siistiä. En muista oliko Risessä ja Shadowissa tätä ominaisuutta.

Nämä tällaiset on muuten tosi hienoja huomata siinä vaiheessa kun on pelannut peliä kymmeniä tunteja kuulokkeet päässä ja kuvitellut ettei häiritse muuta talon väkeä pelailullaan. Siellä on vaikka ja mitä piippauksia, selostuksia ja radioviestejä saattanut mennä ohi. Tästä syystä tulikin jo vuosia sitten otettua pois tuo kaiutin päältä. Kiva ominaisuus tietysti jos pelaa muutoin kuin kuulokkeilla.

 

[Pelaaja10]

Dark sector peli meni eilen läpi oletteko te pelanneet pari peliä vielä pelaamatta.

 

[VanDamScum]

Nämä tällaiset on muuten tosi hienoja huomata siinä vaiheessa kun on pelannut peliä kymmeniä tunteja kuulokkeet päässä ja kuvitellut ettei häiritse muuta talon väkeä pelailullaan. Siellä on vaikka ja mitä piippauksia, selostuksia ja radioviestejä saattanut mennä ohi. Tästä syystä tulikin jo vuosia sitten otettua pois tuo kaiutin päältä. Kiva ominaisuus tietysti jos pelaa muutoin kuin kuulokkeilla.

Ei niitä ääniä kuulu ohjaimesta silloin, kun käyttää kuulokkeita.

Yleensä yllätyn aina kovin, mitä kaikkea hauskaa sieltä ohjaimesta kuuluu, kun pääsääntöisesti kuitenkin kuulokkeiden kanssa pelaan.

 

[shamaniac]

Ei niitä ääniä kuulu ohjaimesta silloin, kun käyttää kuulokkeita.

Yleensä yllätyn aina kovin, mitä kaikkea hauskaa sieltä ohjaimesta kuuluu, kun pääsääntöisesti kuitenkin kuulokkeiden kanssa pelaan.

Nyt kun asiaa mietin, niin saattoi tosiaan ollakin että pelasin bluetooth-kuulokkeilla, jotka oli yhdistetty televisioon. Sehän on konsolin puolesta sama kuin pelaisi äänet päällä koska eihän se tiedä että ne sieltä menee kuulokkeisiin. Eli pelasin kuulokkeet päässä mutta en niin että ohjain tai konsoli olisi siitä ollut tietoinen ja lopettanut ohjaimesta kuuluneet äänet.

 

[Dragonfly]

Nyt kun asiaa mietin, niin saattoi tosiaan ollakin että pelasin bluetooth-kuulokkeilla, jotka oli yhdistetty televisioon. Sehän on konsolin puolesta sama kuin pelaisi äänet päällä koska eihän se tiedä että ne sieltä menee kuulokkeisiin. Eli pelasin kuulokkeet päässä mutta en niin että ohjain tai konsoli olisi siitä ollut tietoinen ja lopettanut ohjaimesta kuuluneet äänet.

Varmaan tämäkin vaihtoehto on monella jo tiedossa, mutta sanonpa kuitenkin, kun ohjaimesta tulevat äänet alkoivat ärsyttää käytännössä heti kun PS5:n ostin. PS5:n lisälaite/ohjain asetuksista saa Dualsensen kaiuttimen hiljaiseksi. Sitten ei enää ärsytä kanssa-asujia, eikä itseä.

 

[pelle]

Varmaan tämäkin vaihtoehto on monella jo tiedossa, mutta sanonpa kuitenkin, kun ohjaimesta tulevat äänet alkoivat ärsyttää käytännössä heti kun PS5:n ostin. PS5:n lisälaite/ohjain asetuksista saa Dualsensen kaiuttimen hiljaiseksi. Sitten ei enää ärsytä kanssa-asujia, eikä itseä.

Juu niin saa, mutta jos pelin asetukset ei tarjoa varsinaista toimintoa sen pois kytkemiselle niin sitten jää osa äänistä kokonaan pois.
Esimerkkinä vaikka wreckfest jossa ohjaimen kajarista tulee jostain syystä vaihteiston äänet ja kaiteita vasten raapimisesta äänet ja jos vetää vaan kajarin volumen nollaan niin nuo äänet puuttuu täysin.

Sama homma astro botin kanssa ja siinä tulee aika paljonkin kaikkea ohjaimen kautta.