Sniper Elite 5
Vaikka Sniper Elite 5 onkin nimensä mukaisesti ensisijaisesti tarkka-ammuntapeli, se sallii monenlaisia lähestymistapoja hiippailusta suoraviivaiseen räiskimiseen. Kentät ovat mukavan vaihtelevia ja mielenkiintoisia paikkoja riittää koluttavaksi aina isoista linnoista pikkukaupunkeihin, maatiloihin ja vihollisen juoksuhauta- ja tunneliverkostoihin. Myös isoissa asetehtaissa päästään operoimaan. Pelin grafiikka on upea ja erittäin yksityiskohtainen. Vihollisten tekoälykin toimii ihan hyvin. Tankkien tuhoaminen oli erityisen hauskaa, sitä olisi saanut olla enemmänkin. Varsinaisia huonoja puolia pelistä on vaikea keksiä varsinkin, kun ohjattavuuskin toimii moitteettomasti (toisin kuin V2:ssa). Mukava, joskaan ei mikään erityisen mieleenpainuva kokemus ainakaan, jos on paljon muitakin WW2-aiheisia pelejä pelannut.
Assassin's Creed Rogue
AC Black Flagin toisinto hyvässä ja pahassa. Myös Roguessa peli jakautuu suunnilleen puoliksi maa- ja meriseikkailuun. Merkittävin ero on se, että tällä kertaa seikkaillaan temppeliherrojen puolella. Itse pelaamiseen tällä ei vaikutusta ole, vaan kyseessä on puhtaasti juonellinen seikka. Tämä peli tuli lähinnä juostua päätehtävästä toiseen vain joitakin mielenkiintoisimpia sivutehtäviä tehden, koska BF:n pelaamisesta oli vain vähän aikaa. Koska pidin Black Flagista, pidin tästäkin, mutta koska peli ei tarjonnut edeltäjäänsä nähden juuri mitään uutta, ei mielenkiinto riittänyt aivan yhtä kattavaan kartan koluamiseen kuin edeltäjänsä kohdalla, no tuli kartta sentään kokonaan avattua. Muutama hieno kohtaus (mm. Lissabon) ja merimieslaulut jäivät mieleen, muuten peli ei sen suurempaa muistijälkeä jättänyt.
Assassins's Creed Odyssey
Massiivinen seikkailu antiikin Kreikassa jaksoi ehkä vähän yllättäenkin pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun saakka, eikä vastaavaa kyllästymistä, kuin mitä Originsin kanssa aikanaan tapahtui, tullut vastaan. Pääjuoni oli jopa aika kiinnostava, mutta sivutehtävät olivat suurelta osin aika yhdentekeviä ”hae sitä ja tätä, teurasta kolme kanaa ja metsästä peura” -tyyppistä täytettä. Plussaa pitää antaa erityisesti ohjattavuudesta ja pelaamisen yleisestä sujuvuudesta. Mukava uudistus on myös se, että vaikka kuinka korkealta hyppäisi, ei hahmo kuole. Realistisuus siinä hieman kärsii, mutta pelaaminen sujuvoituu, kun ei tule turhia lataustaukoja jyrkänteiltä putoamisten tai väärin arvioitujen korkeuksien vuoksi.
Pelimaailma on eläväinen, jokaisesta pienestä kyläpahasestakin tuntuu löytyvän jotakin mielenkiintoista, ja tarinakin kuljettaa mukavasti ympäri karttaa. Myös meritaistelua on mukana, sillä myös Kreikan saarilla seikkaillaan iso osa pelistä ja välimatkat taitetaan luonnollisesti laivalla, jota mm. piraatit alati vainoavat. Meritaistelua sisältyy myös joihinkin tarinatehtäviin.
Taistelu soturi soturia vastaan oli sen verran mukavaa, että oli vaikea ohittaa vastaan tulevia sotilaita ilman, että haastoi nämä taisteluun. Kykypuun kautta on mahdollista valita itselleen erilaisia erikoisliikkeitä ja tehosteita aseisiin, ja nousevien levelien myötä niitä pystyy kehittämään entistä vahvemmiksi. Hiippailukin toimii, ja kärsivällisellä toiminnalla on mahdollista pysyä huomaamatta isommankin vihollisjoukon keskellä. Tämän vuoksi erityisesti suurten linnakkeiden ja tukikohtien putsaaminen hiippailemalla vihulainen kerrallaan oli pelin ehkä parasta antia. Myös suurtaistelut Spartan ja Ateenan välillä olivat hauskaa kahakointia, etenkin siinä vaiheessa, kun aseet ja kyvyt alkoivat olla hyvällä tolalla.
Itse pelasin pelin Kassandralla, ja mitä kommentteja on tullut netistä luettua, valinta oli oikea. Hahmo olikin hyvin näytelty ja hyvin sympaattinen (vaikka aikamoinen tappokone hänestä pelin edetessä muodostuukin). Muut hahmot pelissä sen sijaan jättivät vähän kylmäksi.
Peli on kaiken kaikkiaan hyvin tyypillinen Assassins Creed: se ei tarjoa mitään ihmeellistä saati mullistavaa sarjan muita pelejä pelanneelle. Pelin kartta on laaja kuin mikä, lisäksi teknisesti peli on erittäin laadukas ja ainakin nykytilassaan käytännössä bugiton tekele.
