Vastaus: Watch Dogs
Eipä ole hetkeen peli koukuttanut niin kovaa kuin
Watch_Dogs. Touhu ei missään nimessä ole täydellistä. Mutta onneksi hyvää on enemmän kuin huonoa.
Hyvät... Ubisoftista ei olisi ikinä uskonut. Kaverit pistävät kovan kovaa vastaan ja haastavat Rockstarin elävien maailmojen luomisessa. Chicago on täynnä aktiivisia NPC-hahmoja, joilla on paljon tunnelmaa nostattavia aktiviteetteja ja rutiineja. Pelkkä kaduilla kävely tuottaa pelissä erikoista mielihyvää. Hakkeroidut tiedot lisäävät keinotekoisten hahmojen luihin mukavasti lihaa.
R* dynaamiselle osaamiselle on vielä matkaa. Mutta jo pelkkä vertailu on kumarrus kaavoihin kangistuneelle Ubisoftille.
Peliä on perhanan mukava pelata. Kontrollit pelittää ja tehtävät ovat pääsääntöisesti varsin mallikkaasti toteutettu. Tasoja voi lähestyä monella tapaa ja ne ovat usein varsin laajoja. Hiippailun runsaat mahdollisuudet yllättivät positiivisesti. Toiminnassa on sellainen mukava
Splinter Cell-viba. Kun hommat kusee, viranomaiset hengittävät nopeasti niskaan. Raivokkaasti toimiva virkavalta ahdistaa tietämättömän pelaajan nopeasti nurkkaan. Onneksi sinihattuja voi vältellä autolla, jalan ja hakkeroiden. Näissä ajojahdeissa Watch_Dogs kiilaa näyttävästi muiden sandbox pelien ohitse. Kun auto menee romuksi, voi kyttiä piileksiä ja vältellä vaikka paikallisessa lähiössä. Vähän sähkökatkoa niskaan ja selustan ohitse turvaan. Tai mitä jos taistelenkin tieni läheiselle juna-asemalle? Mahdollisuuksia on rajattomasti ja välillä satunnaisesti tapahtuvat takaa-ajot tuntuvat oikeilta tehtäviltä. Perkeleen siistiä.
Ubisoftin peleille tyyppillisesti tekemistä riittää. Mutta tällä kertaa sivutehtävistäkin löytyy käyttistä kamaa. Toisin kuin *köh*
asscreed*köh*. Monia näistäkin voi lähestyä usealla eri tavalla. Suosikeiksi ovat nousseet Hideout-, Fixer- ja Convoy-tehtävät. Digitaali Tripit tuovat kaikessa turhuudessaan mukavasti vaihtelua rutiineihin.
Alone on erityisen viihdyttävää pienissä erissä. Moninpeli-hössötys rikkoo mukavasti kadulla tallausta. Satunnaiset invaukset herättävät mukavasti paranoiaa. Omituisesti käyttäytyvät NPC:t saavat aina niskavillat nousemaan. Moninpelistä löytyy potentiaalia suurempaan.
...ja Huonot uutiset. Toinen näytös lähestyy loppuaan. Tarina ei ole vielä aiheuttanut kovinkaan kummoisia säväreitä. Päähenkilön siskon ja tämän pojan olisi voinnut suorilta kirjoittaa helvettiin koko tarinasta. Kaksikko ei istu oikein mitenkään päin tarinaan ja heille tarkoitetut kohtaukset syövät vain ruutuaikaa kiinnostavilta sivuhahmoilta. Muutenkin tuntuu että tarinasta on leikattu paljon kohtauksia pois. Jotkin tarinassa tapahtuvat asiat eivät vain tunnu loogisilta. Krediittiä pitää kuitenkin antaa tietyistä tarinan teemoista. Synkkyys on aina jees. Katsotaan miten touhu etenee. Näytöksiä on vielä jäljellä ja kelkka käännettävissä.
Pieniä asioita, jotka ärsyttävät. Lonkalta ampumisen puute. Tämä tekee pätevästä räiskinnästä välillä turhankin hankalaa. Erityisesti lähietäisyydeltä ja nopeutta vaativissa tilanteissa. Ymmärrän kuitenkin tämän ratkaisun. Se vähentää houkutusta räiskintään ja tasapainottaa toimintaa hakkeroinnin kannalta. Silti sen puute ärsyttää! Manuaalinen melee-nappula olisi samaan syssyyn aika jees. Maailma voisi olla myös dynaamisempi ja pelaajasta riippumattomampi.
---
Mutta kaiken kaikkiaan Watch_Dogs iskee ja osuu. Ehkä jopa koviten nykypolven peleistä. Katsotaan kuherruskuukausi loppuun. Paljon on vielä näkemättä ja kokematta.
PS: Loppuun vielä pari taltiointia omasta visiitistäni Chicagoon. Vähän
toimintaa ja ripaus
moninpeliä.
