Itsellä on aina ollut omassa ajattelumallissa se, että kyseenalaistan ihmisten sanomiset miettimällä, että sanooko joku asiansa vain koska olen X hänelle? Kehutaanko tekemistäni vain koska olen kaveri tai sukulainen? Puhutaanko oikeasti vain ansioistani vai kuinka paljon vaikuttaa että olen roolissa X häneen nähden. Mitä läheisempi ihminen, sitä vaikeampi minun on ottaa sanomisensa objektiivisena.
Toisaalta myös aina suorastaan ottanut päähän se, että suhteilla pääsee vaikka ja mihin. Se on monelle ihan ok että "verkostoidutaan" ja pääsee töihin sen kautta. Minä väitän että siinä tehdään ihan samaa mitä täällä kritisoidaan, eli töihin pääsee vähemmän osaava tyyppi vain sen takia että on "hyvä tyyppi". Paskaa se on.
Tarkemmin sitten tuohon DEI-palkkaamiseen ja töiden sukupuolittumiseen: aina pitäisi palkata paras hakija ja olla ottamatta huomioon mitään työhön liittymättömiä seikkoja, kuten seksuaalista suuntautumista, uskontoa tai sukupuolta. Kannattaisin kuvatonta ja rajatun tiedon työnhakua, niin että töihin otettaisiin paperien perusteella. On siinäkin tietysti ongelmansa: pakko jossain kohtaa nähdä livenä, jolloin alkaa heti vaikuttamaan nuo asiat, joiden ei pitäisi vaikuttaa: "ai, oletkin nainen/mies" jne.
Töiden sukupuolittumisessa on taas kaksi merkittävää seikkaa. Ensinnäkin naisten ja miesten kiinnostukset on oikeasti erilaisia jo syntyään. Tämän pohjaan erityisesti omiin lapsiini, joita on pyritty olemaan ohjaamatta tiettyyn suuntaan: ei olla puhuttu poikien ja tyttöjen leikeistä, vaatteista tai muista. Silti tyttö luonnostaan hoivaa ja leikkii vauvoilla (joita toivoi itse lelulehdestä) eikä poika ole vastaavaa tehnyt koskaan tai halunnut minkäänlaisia hoivattavia (lukuun ottamatta myöhemmän iän toiveita lemmikeistä). Pojan hoivavietti on ollut enemmän suojeluviettiä, eli sellaista "olen ritari ja suojelen pahiksilta" kun taas tyttö on täysin äidin/hoitajan roolissa. On pojassakin pehmeä puolensa, tietysti, mutta erot on ainakin omissa lapsissa niin selvät että hämmästyin itsekin kuinka vahvaa se biologia oikeasti on.
Toinen seikka on taas se, että en kuitenkaan halua että kummaltakaan olisi rajoitettu mitään mahdollisuuksia pois vain sen takia että "näin ne syntyy ja suuntautuu".
Pohjimmainen pointtini siis lienee se jo keskustelussa mainittu kultainen keskitie. Mielestäni ei ole mitään ongelmaa että muodostuu nais- ja miesvaltaisia aloja, kunhan ne muodostuu luonnollisesti kiinnostuksen kautta eikä niissä kuitenkaan olisi mitään "tänne ei toista sukupuolta oteta/haluta"-meininkiä. En näe mitään hyötyä siinä että pidetään jotain kiintiöitä vain sen takia, ettei joku ala "homogeenisty" liikaa. Toki ymmärrän että kun näitä X-valtaisia aloja syntyy, on toisen sukupuolen edustajan vaikeampi alalle hakea, koska samalla yleensä syntyy myös se pakkomielteinen ajatus tietyn sukupuolen työstä. Ei siis osata ajatella asiaa sellaisena kuin se on, eli alana, jossa on enemmän toisen sukupuolen edustajia MUTTA joka ei koostu pelkästään näistä.
Hankalia ja ärsyttäviä juttuja. Varsinkin vanhempana ärsyttää moneltakin kannalta, miten typerät asiat vaikuttavat ihmisen menestymiseen työelämässä, saati elämässä yleensä.
Tästähän ei ole oikeastaan mitään oikeita esimerkkejä, että näin olisi tapahtunut. Tai ei ollut kunnes nyt Trumpin valtakaudella, kun hän palkkaa täysin epäpätevää väkeä hommiin pärstäkertoimen perusteella.
Trump on malliesimerkki siitä kun palkataan "hyviä tyyppejä" sen sijaan että otettaisiin ihmisiä, jotka osaavat työn. Nyt siellä meno on tosiaan sitä että porukka on myötämielistä ja/tai tuttua, mihin se tuntuu pitkälti myös jäävän.