Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

WRC3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja one
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Öh. Taas on peli pilattu aika menestyksekkäästi typerillä valinnoilla. WRC2 oli jo suunta parempaan, kun autoa annettiin säätää kunnolla. Nyt WRC3:ssa ainakaan Professional-tasolla ei pääse säätämään kuin jousitusta, jarrubalanssia ja vaihteistovälityksiä. Ja vieläpä ennen jokaista stagea!
Miten tuo simuloi oikeaa rallia!?

Lisäksi tuntuu aivan käsittättömältä sellainen popup-ilmiö että oksat pois. Auto ja ympäristö näyttää kyllä hienolta mutta... radalle tai sen varteen ilmestyy esteitä n. 50 metriä ennenkuin niihin täräyttää kopiksi! Esim. ekassa rallissa Monte Carlossa kurveihin ilmestyy paaluja (siis jonkinlaisia tienreunusmerkkejä) vähän ennen kuin kurviin on ajamassa. Mitenkäpä noita enää väistät kun olit ajatellut leikata mutkaa suoremmaksi!?

Kokeilin ajaa myös testirataa, jossa oli yhdellä osuudella väistörata ja sen esteet ilmestyi auton keulan eteen sitä mukaa kun edellisestä oli ajanut ohi!

Siis jos grafiikkamoottori pystyy piirtämään maisemaa todella pitkästi niin miksi se ei kykene tuollaiseen perusasiaan kuin radanvarren objektien piirtämiseen jo tarpeeksi kaukaa!

Toiseksi, ainakin konepeltikuvakulmalla auton keulan edessä näkyy välillä jotain outoa "kohinaa" eli valkoisia pikseleitä tai viivoja.

Ei helvetti, kuka prkl on päästänyt taas tämmöstä myyntiin...

Sama homma oli CMR04:n kanssa, kun tuli todettua, että sisäkuvakulmalla ajettaessa kurveihin kunnon sladeissa, ajelu muuttuukin diaesitykseksi...
 
Olen, CMR1 ja CMR2 Pleikalla ovat loistavia. Repikää siitä.
Mikään ei hakkaa sitä, kun ekan kerran pääsi revittämään CMR1:stä Pleikalla. CMR04 pääsi tosin lähemmäksi tämänastisista yritelmistä. No, totuuden nimissä CMR1 alkoi jossain vaiheessa nyppimään pedanttista kuskia, kun auto tuli mällättyä kilpailu- ja korjauskyvyttömään kuntoon, josta seurasi lataus/yritys/mälläys-rumba.

Mikään näistä rallipelituotoksista PS2:lla ei ole vastannut niihin luotuja odotuksia ja lupauksia.

Viimeisimmät "evoluutiot" kärsivät alokasmaisista virheistä, esimerkkeinä ruudunpäivitys, popup ja säätöjen puutteellisuus. Kuten aikaisemmin olen todennut, vaatimuksenani ei ole täydellinen simulaatio mutta mielestäni kunnon rallipeliin pitää sentään kuulua kattavat auton säätömahdollisuudet. Ja perusasiat kuten tasainen ruudunpäivitys ja piirtoetäisyys nyt ovat itsestään selviä asioita.

Jos kerran rauta antaa enemmän mahdollisuuksia, niin miksi kukaan ei osaa tehdä kunnon rallipeliä PS2:lle?
CMR04 on melko lähellä mutta hyytyy loppumetreillä.
WRC3 pettää heti alkumetreillä.
Btw, CMR04:n ajotuntuma on parempi kuin WRC3:n.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan dragon
Sama homma oli CMR04:n kanssa, kun tuli todettua, että sisäkuvakulmalla ajettaessa kurveihin kunnon sladeissa, ajelu muuttuukin diaesitykseksi...
Itselläni ei kyllä CMR4:ssa tollasta ongelmaa ole. Kerran-pari hiukan nykinyt, muttei haittaa pelaamista pätkän vertaa. Mutta mutta... taitaa jäädä WRC tänäkin vuonna hyllyyn, varsinkin kun ei pysty selkeästi olemaan Colinia parempi.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Cavalera
Itselläni ei kyllä CMR4:ssa tollasta ongelmaa ole. Kerran-pari hiukan nykinyt, muttei haittaa pelaamista pätkän vertaa. Mutta mutta... taitaa jäädä WRC tänäkin vuonna hyllyyn, varsinkin kun ei pysty selkeästi olemaan Colinia parempi.

En minäkään tuota ensin havainnut. Sitten totesin asian Japanin stagella, jossa sataa kaatamalla. Ilmiön vakavuus riippuu rallista/stagesta.
 
padilla on tullu ajeltua cmr04:sta kun en pitänyt siitä, että ratti tärisi koko ajan soratiellä.
wrc3:sta en ole vielä kokeillut ratilla.
 
Momolla on ainakin todella mahtava ajella Colineja ja WRC:itä.
Itse pidän enemmän Colineista.
 
Kertokaapa mulle milloin WRC-autoissa käsijarru on alkanut vaikuttaa muihin kuin takarenkaisiin?
WRC3:ssa kun vetäsee käkkärin, niin auton *kaikki* renkaat menee lukkoon, auto liukuu nelipyöräluisussa ja kierrokset tippuu nollille. Tämän voi vielä todentaa sillä, että pitää käsijarrua päällä ja painaa kaasua -> auto ei liikahda yhtään mihinkään vaan "makaa" paikoillaan
Että tälleen. Tuo on jo suorastaan alokasmainen moka.

Popuppia alkaa olla ihan kivasti jo Ruotsin rallissa. Pienimmät puut ja aitojen tolpat piirretään vasta kun ajaa tarpeeksi lähelle tai lähestyy tietä pitkin.

Taitaa lähteä tämä tekele takaisin kauppaan, tna...

Edit:
No, annetaan nyt WRC3:lle jotain krediittiä.
Graafisesti hienomman näköinen kuin WRC2, ruudunpäivitys on hyvä (miinus ainakin minulle häiritseväksi käynyt popup).
Ajettavuus parempi kuin WRC2, enää ei ole slippin'n'slidin -meininkiä millä tahansa ajopinnalla.
Kuitenkin auton säätöjen puutteellisuudet ja vaurioiden maaginen korjaantuminen ovat selviä takapakkeja WRC2:een verrattuna.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ja eikun ekspertti-cheattia kehiin. Meni jo maku kuuden ek:n osakilpailujen tarpomiseen. Ja jos cheatteja ei ole niin kertokaapa mikä on "Jos menestyt tarpeeksi hyvin ammattilaistasolla, pääset eksperttitasolle"- vaatimus? kolmen parhaan joukkoon? Ihme ohjekirja kun ei voi sitä suoraan sanoa.
 
Lokalisointi on muuten ainakin ohjekirjan kohdalla mennyt persiilleen. Suomenkielisen tekstin seassa on sekä englantia ja jopa kappale saksaa...
Pelikotelon takakannessa melkein samat suomitekstit kahteen kertaan.
Jälleen alokasmaista mokailua.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan dragon
Jälleen alokasmaista mokailua.

Painonvirheitä ne vain on, kuitenkin tämä peli on samalla tehtaalla kasattu kuin muutkin 150 milj. eurooppalaista peliä, joten ei mistään alokasmaisesta mokailusta ole kyse :rolleyes:
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Lynx
Painonvirheitä ne vain on, kuitenkin tämä peli on samalla tehtaalla kasattu kuin muutkin 150 milj. eurooppalaista peliä, joten ei mistään alokasmaisesta mokailusta ole kyse :rolleyes:

Mutta mietitäänpäs millaista taustaa vasten: kustantaja, julkaisija ja kehittäjä on Sony?
Eiköhän heilläkin ole laatuvaatimukset hieman tavanomaista korkeammat tai sitten ei...
 
Jep, kyllähän julkaisija on vastuussa siitä mitä se päästää myyntiin. Laaduntarkkailu pissii.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan dragon
Lokalisointi on muuten ainakin ohjekirjan kohdalla mennyt persiilleen. Suomenkielisen tekstin seassa on sekä englantia ja jopa kappale saksaa...
Kuten kaikissa muissakin lokalisoiduissa peleissä, piti meikäläisen valita kieleksi englanti, että pääsisi edes valikoissa eteenpäin.:p
Ei jymmärrä niitä sanoja...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Oliver
Kuten kaikissa muissakin lokalisoiduissa peleissä, piti meikäläisen valita kieleksi englanti, että pääsisi edes valikoissa eteenpäin.:p
Ei jymmärrä niitä sanoja...

Juuh, itse en edes vaivautunut kiusaamaan itseäni suomenkielisellä toteutuksella vaan valitsin suoraan englannin...
 
Onpas mainio peli tämä wrc 3. Ehdottomasti paras ja haastavin rallipeli pitkään aikaan. Ajeleppas dragon sinäkin enemmän sitä peliä ratilla niin opit ajamaan etkä takerru noihin pikkuseikkoihin, jotka eivät esittämälläsi tavalla pidä paikkaansa (pikkuvikoja, jotka eivät vaikuta ajettavuuteen saatikka pelin hauskuuteen). Mitä esimerkiksi haittaa jos käsijarru näyttää lukitsevan kaikki renkaat mutta se silti toimii käytännössä ihan oikein ja heittää perän eteen. Hauskaahan ajelun pitää olla eikä ihan realistista peliä ole edes mielekästä kehittää. Kritiikkiähän on kyllä hyvä esittää, mutta en vedä köyttä sinun joukkueessa. Asiat joita kritisoit ovat olemattomia pelin kannalta ja suosittelen kolmosta kaikille rallipelien ystäville vilpittömästi.

-Kilin
 
Mun mielestä ne ei oo pikkuvikoja, miten voi yrittää ajella tosissaan, jos mutkaan leikatessa eteen lävähtää tolppia, joista päästellään sitten läpi että rytke käy. Kun noi kaikki renkaat menee lukkoon käsijarrulla, niin samalla kierrokset tippuu nollille ja vaihde tippuu ykköselle. Tuolla systeemillä ei todellakaan pysty vetämään tiukkoja kurveja nätisti sladissa. Ja nyt olen tosiaan yrittänyt ajella ratilla.
 
dragon....vanha viisaus, jos haluat realistista rallia, osta oikea ralliauto ja suorita lisenssi ja jätä nämä "lelupelit" kaupan hyllyille.
WRC3 on hyvää "viihdettä" jokaiselle rallifanille.
 
Oon dragonin kanssa osittain kyllä samaa mieltä tosta että pelissä ei voi kovin hienossa sladissa mennä mutkia, ja mitä muiden ajoa katto niin yleensä siinä tapahtu aina niin että ennen mutkaa hirvee sladi pystyyn, sitten auto tukehtu ja usein pysähty jonka jälkeen vuorossa oli auton suoristaminen ja matkan jatkuminen, mutta kyllä itse ainakin pidin pelistä että ihan ostaakkin vois.
 
Ylös Bottom