Minusta tuntuu, että tässä on nyt jonkinlainen väärinkäsitys. Xbox Onen kauppapaikka on erillinen sovellus, ja se päivittyi uuteen uskoon jo 21. syyskuuta. Viime yönä tuli Xbox Onen oma lokakuun päivitys, joka muutti konsolin yleistä käyttöliittymää.No jostain syystä minulla se muuttui jo aiemmin ihan eri näköiseksi. Olen ilmeisesti saanut sitten ennakkoa jostain syystä tästä mahtavuudesta, jos ei se sitten muutu taas uudestaan.
Ite en kuulu mihinkään Insider- tai Preview-ohjelmaan, eli sekä kauppasovelluksen että konsolin päivitykset tulivat ihan julkisen jakeluajankohdan mukaan.
Mutta on ihan totta, että Microsoft on muuttanut varsinkin itse konsolin UI:ta niin moneen kertaan, että muutoksissa on vaikea pysyä perässä. Suunta on kuitenkin ollut mielestäni koko ajan vain parempaan päin, ja nykyisellään käyttöliittymä on varsin selkeä ja ennen kaikkea nopea. Pidän erityisesti siitä, että sekä kotivalikko että Guide ovat varsin pitkälle muokattavissa, joten noista saa turhan kuonan, jos ei nyt täysin karsittua, niin ainakin siirrettyä kauemmas niistä kohteista, joita itse eniten käytän.