Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Gotham-sarjasta olen ehkä jotain aiemmin tänne kirjoittanut, mutta voisi taas. Jätin sarjan kesken noin puoleksi vuodeksi yhden toooodella ärsyttävän juonenkäänteen takia, mutta palasin sen pariin tuossa joku hetki sitten. Yhä edelleen pitää todeta, että näyttelijävalinnat ovat suuremmaksi osaksi mahdottoman hyviä. Donal Logue pistettynä Bullockin rooliin on lyhyesti sanottuna täydellinen idea, josta ei sovi kahta sanaa vaihtaa, mutta yhä enemmän haluaa myös kehua Edvard Nygman, Pingviinin, Alfredin ja aika pitkälti myös Selinan ja Brucen rooleihin valittuja näyttelijöitä.

Roolittajalle isoa peukkua. Monta sellaista.
Gotham on kyllä itselle ristiriitainen sarja, periaatteessa diggaan ihan saatanasti ja silti valitsen katsottavaksi jotain muuta koko ajan vaikka uusia jaksojakin olisi tarjolla. Olen samaa mieltä, että yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista cästauksista läpi näyttelijävalintojen, etenkin Alfred (what a badass) Gordon, Bullock ja Pingviini. Diggaan myös, että sarja kertoo Gordonin "näkökulmasta" Batmanin sijaan, mutta silti sarja jää aina kesken, koska Brucen hahmo on niin saatanan väritön, mauton ja ponneton nulikka itkemässä koko ajan, että vaikea kuvitella häntä isona Gothamin rosvojen kauhuksi. Näin ainakin kahden ekan kauden perusteella.

Siitä huolimatta todennäköisesti nautin kolmoskaudesta suuresti kun sen aika koittaa :D
 
Tuli huomattua tänään, että orange is the new blackin uusi kausi tulee netflixiin tämän kuukauden lopulla. Taisi olla 25. tai 27. päivä.
Saas nähdä miten sarja nyt jatkuu. Tavallaan en haluaisi edes katsoa, koska kuten sanottu niin se edellisen kauden päätös oli jo ihan sopiva.
 
On se hyvä, että Amazon pelasti Expansen ja vähän näyttää siltä, että on budjettia kasvatettu edellisestä.

13.12 jatkuu Amazon Prime Video palvelussa.

 
Netflixin The Witcher tulee Joulukuun 20


Ja siinä on kaikki Wild Huntin sivutehtävät:
 
Satuin lauantai-iltana katsomaan YLEä. Sieltä tuli ensimmäinen osa neliosaisesta sarjasta nimeltään Uhri. Kyseessä on skotlantilainen rikosdraama. Kertomus siitä, kuinka 15 vuotta vanha rikos repii hajalle useamman perheen. Mitä viha ja kyvyttömyys antaa anteeksi tekee ihmiselle. Miten syyllisyyden tunne kalvaa. Kuinka vaikeaa on päästää irti lähimmäisestä, joka vääryydellä on otettu pois.

Katselin loput kolme osaa Areenasta ja puhutteli ainakin itseäni suuresti. Suosittelen ehdottomasti muillekin.

 
Jutun otsikko kertonee kaiken oleellisen:


Tuorein Last Week Tonight with John Oliver oli puhdasta kultaa, aivan loistavaa viihdettä jälleen kerran.

Mahdollisesti täällä joskus sanonutkin, mutta John Oliverin viikottaiset vierailut televisioruudulla ovat olleet itselle se tärkein syy HBO:n tilaamiseen viimeiset 7-8 vuotta.

E: No se olikin näemmä alkanut vasta 2014, eli ei nyt sitten noin kauaa olekkaan ollut se tärkein syy. :D
 
EAAKTwxUYAEOusk.jpg
Todella suurella varauksella suhtaudun 4chan-postaukseen, mutta jos totta niin jää valitettavasti katsomatta tämä sarja :/
 
Eihän tuo nyt voi pitää paikkaansa? Muuten on trailerin perusteella sellaista settiä että jos sinne tuollainen on päässyt mukaan niin on ihan eri maailmasta. Tulee Space Balls mieleen ja itse asiassa jos Witcheristä tehtäisiin parodia-versio, niin Nilfgaard pitäisi ehdottomasti olla tuollainen!
 
No katsotaan mitä sieltä tulee. Viimeisin traileri sytytti jo niin perk#leesti, vaikka aikasempi teaseri ei sitten taas yhtään.

Onhan se sääli, jos tyhmyyden takia tuollainen on päässyt käymään. Ei se kuitenkaan itsellä estä sarjan katsomista tai synnytä mitään naisvihaa.
 
Handmaid's Talen 3. kausi tuli juuri taputeltua. Siinäpä vasta mainio sarja kerrakseen. Yllätyin kuullessani että tulee ainakin vielä neljäs kausi. Tuntui siltä että tässä olisi ollut aika passeli paikka lopetella. Noh, toivotaan että laatu pysyy myös jatkossa korkealla.

Seuraavaksi sitten varmaan The Boys...
 
Viimeksi muokattu:
The Marvelous Mrs. Maisel. Suorastaan naurettava komedia. Tony Shalhoub tekee kerrassaan erinomaisen suorituksen. Eivätkä muutkaan näyttelijät todellakaan kalpene Shalhoubin rinnalla. Perjantaina tulee 3. kausi.

 
Jutellaan vähän väärässä ketjussa (tv-sarjat), mutta menkööt. Kyllä Fleabag oli vielä hetki sitten katsottavissa kokonaisuudessaan Suomestakin käsin. Ja omalla luurilla lähti ainakin rullaamaan.

Hups, väärään ketjuun tosiaan tuli töräytettyä. Siirrytään siis oikeille urille. Mutta en tosiaan tiedä bugaako toi nyt vai mikä on homman nimi, kun nyt onnistuu itsellä tuo fleabagin katsominen ? Eilen sanoin ettei tätä sisältöä ole saatavilla maassasi. Samaa se itseasiassa herjasi jo välillä The boyssin kanssa, kun ei antanut sieltä suomennkielisestä sivulta katsoa sitä. Tuli sama ilmoitus. Sitten kun meni Amazon.comin kautta niin antoi katsoa sen Boyssinkin, mutta oli valittavana vain enkkutekstit. Sama homma oli itseasiassa tuon Mrs. Maiselin kanssa. Mutta nyt molemma löytyvät myös primevideo.comin kautta, ja tuolta kun katsoo niin löytyy enemmän tekstitysvaihtoehtojakin. Vaikuttaa.. erikoiselta.
 
Viimeksi muokattu:
Muistutukseksi kaikille näin itsenäisyyspäivänä, että tämä loistava sarja on katsottavissa edelleen Yle Areenassa:
 
Ylös Bottom