Sagan tarina imaisi mukaansa niin kovin, että vain kerran taisin vaihtaa hahmoksi Alanin sen tultua mahdolliseksi. Sen jälkeen pysyinkin Sagan matkassa. Olipa tyydyttävää, kun sen jälkeen oli vielä melkein toinen kokonainen puolikas Alanilla pelattavana.
Käsinkosketeltavaa immersiota ja tunnelmaa tarjosivat molempien hahmojen osuudet. Lähes jokainen tapahtumapaikka oli jollain tapaa mieleenpainuva. Erityismaininta Sagan osuudessa Valhalla Nursing Homelle ja sen lähiympäristölle. Kyllä oli tunnelmallista ja ahdistavuudesta huolimatta HAUSKAA seikkailla siellä.
Alanin osuudesta pakko mainita, kun pelin loppuvaiheilla olin kävelemässä Poet's Cinemalta pois ja vilkaisin sattumalta leffateatterin screenille. No perkele siellähän alkoi pyörimään aivan karmiva elävillä näyttelijöillä toteutettu 10 minuuttinen lyhytelokuva. Ei muuta kun ohjain maahan ja hyvä asento sohvalle. Saakeli olin fiiliksissä!
Kahdessa taistelussa pudotin Normal vaikeustason Storylle, muuten Normal tuntui vaikeustasona aika sopivalta. Normalin pidin, jotta sai vähän miettiä mitä tavaroita kantaa mukanaan eikä resursseja tullut ihan yltiöpäisiä määriä tarjolle. Räiskintää oli lopulta niin vähän, että melkeinhän tämä oli kävelysimulaattori. Sikäli melkein sama, vaikka olisi pelannut Storylla.
Alun Nightingale bossi vei hetkeksi peli-ilon, kun rehellisesti sanottuna siinä kohtaa ahdas ja pimeä kenttäsuunnittelu hieman tökki ja omat taidot eivät riittäneet. Oudosti tuo oli itselleni koko pelin vaikein hetki, ja tulikohan se suunnilleen jo toisen pelitunnin aikana. Ihan tämän vuoksi olen myös tyytyväinen, ettei tässä ollut mitään ylivaikeaa loppubossia kaadettavana.
Vähän jäi kaivelemaan, kun pari puzzlea laittoi turvautumaan nettiin. Sagalle en kyllä olisi poliisiasemalta saanut lukituksen takaa sitä pumppuhaulikkoa itselleni ilman apua. Ymmärsikö joku muka sen puzzlen jolla saa koodin, vai olenko vaan todella pässi?