Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Autoilun ihanuutta ja omistamisen tuskaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nepean
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minkä vuoden bemmi sulla on? Idrive oli ennen se benchmark muille, mutta tää uusi versio on kustu.
Ihan tuollainen viitisentoista vuotta wanha e90 330iA. Ei mitään blingblingiä, mutta kaikki tarvittava ja vähän jotain sellaistakin, mitä ei välttämättä edes tarvitsisi. Ei siis mitään viimeisintä uutta, mutta tarjoaa tänne Suomen teille hyvät kyydit. Pienillä ja vahvistetuilla kilometreilläkin ikäisekseen, kun on ihan Suomi-auto. Vasta kohta tulee 150k mittariin.

En lähde väittelemään uusimmista käyttiksistä, kun en ole päässyt käyttämään. Jos se on sinun mielestäsi mennyt huonommaksi, niin en lähde väittämään vastaan. Omasta mielestä kaikkien autojen käyttiksissä on aina jotain 'epäloogista', johon joutuu totuttelemaan ja opettelemaan.
Makunsa kaikilla ja viimeisenä kritiikkinä bmw on myös imo epäonnistunut suunnittelussa pahasti. Aikaisempi 5-sarjailainen oli vielä sexy, mutta tää ei kyllä silmiä hivele.
Tässä tulee tosiaan hyvin esille se, että autoilu on todellakin makuasia. Omasta mielestä nimittäin tuo Bemari, josta laittelit edelliselle sivulle kuvia, on todella komea/kaunis.
 
Ihan tuollainen viitisentoista vuotta wanha e90 330iA. Ei mitään blingblingiä, mutta kaikki tarvittava ja vähän jotain sellaistakin, mitä ei välttämättä edes tarvitsisi. Ei siis mitään viimeisintä uutta, mutta tarjoaa tänne Suomen teille hyvät kyydit. Pienillä ja vahvistetuilla kilometreilläkin ikäisekseen, kun on ihan Suomi-auto. Vasta kohta tulee 150k mittariin.

En lähde väittelemään uusimmista käyttiksistä, kun en ole päässyt käyttämään. Jos se on sinun mielestäsi mennyt huonommaksi, niin en lähde väittämään vastaan. Omasta mielestä kaikkien autojen käyttiksissä on aina jotain 'epäloogista', johon joutuu totuttelemaan ja opettelemaan.

Tässä tulee tosiaan hyvin esille se, että autoilu on todellakin makuasia. Omasta mielestä nimittäin tuo Bemari, josta laittelit edelliselle sivulle kuvia, on todella komea/kaunis.
Joo ei pointtia. Mulla on ollut myos 2017 ja 2021 vuoden 3-sarjalaiset tyosuhdeautoina ja jos VM2017 oli vahan muita perassa sisatilojen laadun suhteen (mm. A4), niin G20 oli sitten jo huikea parannus. Edelleen kokonaisuutena mahtava auto ja paljon eri autoja kokeilleena on nuo bemmit edelleen se paras, mita ajettavuuteen tulee, kuten myos taman I5:n kanssa.

Mulla ramppaa appivanhemmat kylassa kokoajan eika kampasta ei loydy brittityyliin paljoa sailytystilaa, joten Tesla ajaa asiansa hienosti ns. ulkovarastona mm. kumisaappaiden ja ulkona kaytettavien lelujen sailytykseen:p
 
Kylläpä tuntuu jotenkin niin vieraalta "käyttis" autossa. Itsellä on yhä nappulat ja vivut eikä mitään digidigiä ja vaikka jostain syystä kallista/uudempaa autoa joskus ostaisin, niin en kyllä ihan heti haluaisi niitä autoja, joissa on kosketushinkkausta ja jättiruutuja kojelaudat täynnä. Olkoonkin että namiskoiden ja jättiruutujen väliin mahtuu tietysti muutakin. Tosin en tykkää niistäkään. Ainoa "käyttis" saa itsellä soittimessa. :D Muuten haluaisin että olisi mahdollisimman paljon perinteistä nappulaa ja vipua.
 
Tuleppa nyt jo pois sieltä kasarilta! :P
 
Ei tarvitse mennä niin kauas. Auto on vuodelta 2002 ja joku korimallin viimeinen versio, johon lyöty suunnilleen kaikki mitä ollut tarjolla. :D Vakionopeudensäädinkin siinä oli enkä edes tajunnut (tai kaivannut) ostaessa. Ei ole ollut sellaiselle tarvetta. On sitä joskus testaillut toki mutta ei oikein tunnu omalta jutulta vaan aina se jalka sinne polkimille hakeutuu. Tuntuu typerältä "olla vain kyydissä" vaikka istuu kuskin paikalla. Edes automaattivaihteistoa en ole ihan heti autoon haluamassa. Ajamisen pitää tuntua "tekemiseltä" ja ajamiselta.

Huvittuen luin muuten vasta siitä miten nykyautot on lukeneet vaalimainoksista nopeusrajoituksen ja menneet sen mukaan. Aikamoista touhua.

Parkkikameran olen toki huomannut isommissa autoissa sellaiseksi vempeleeksi että en panisi pahakseni sellaista. Tosin eipä se pakollinen omassa autossa ole kun kuitenkin vain perus-sedan, josta riittävä näkyvyys. Välillä kuitenkin ajellut isompia pakettiautoja niin niissä ne on kyllä kerrankin sellainen apuväline että ei tule oloa että olisi millään lailla turha tai pelkkä luksus-vempele.
 
Adaptiivinen vakkari on paras keksintö autoissa sitten kaasupolkimen! :D Kyllä nuo sun kuvailemasi asiat sopisi aivan hyvin kasari-autoonkin kameraa lukuunottamatta :D
 
Automaattivaihteistosta sen verran, että kun kerran ostin automaattivaihteistolla varustetun auton, ei ole käynyt mielessäkään keppivaihteistoon palaaminen. Paitsi jos joskus onnistun hankkimaan haaveena olevan, hieman vanhemman, Porsche-merkkisen urheiluauton.
Ihan tarpeeksi tuli perheautossa H-laatikkoa veivattua.
 
@Fabre#4 ootko tämmöst kuullu?
Onhan tuo ikonisen korni 'klassikko'. Tosin hyvin kaukana todellisuudesta, koska eivät naiset tunnu noin paljon Bemareista tykkäävän tai ymmärtävän! Toki naispuolista väkeä on välillä kyydissä, mutta ei se ihan noin mene :D Tosin en minä habitukseltani tai ajotyyliltäni olekaan tuollainen, vaan enemmänkin sellainen rauhallinen ja kohtelias. Kesäaikaan varsinkin kaupungilla porukka katselee, että "Pysähtyikö Bemari ihan vapaaehtosesti jalkakäytävän eteen?". Toki maantielle kesäaikaan kiihdytettäessä on ihan kiva välillä vähän painaa kaasua enemmän, mutta tietysti lain sallimissa rajoissa.

Bemarissa oli pari vuotta takaperin uudet gummit ja kyllä se kiva tunne on :D Tosin niin se tunne on kiva joka kevät, kun saa talvirenkaat vaihdettua kesärenkaisiin.
 
Omissa piireissä (ja käsityksessä) bemari oli hitti amiksen pihalla ja teinityttöjen mielessä. En tiedä kuinka monella se hittiys säilyi sen pidemmälle mutta väistämättä bemareista tulee aina se amis ja teini(xi)t mieleen. En itse siis edes ollut amiksessa mutta sisaruksia ja tuttuja oli. Samoin nuoruudessa maaseudulla oli bemarit aina kova sana eli amikset ja maaseutu tulee niistä mieleen. Siellä oli bemari kova. Ilmeisesti muuallakin.

No, en itse ole muutenkaan ollut ikinä mikään autoihminen. Varmaan "Toyota-henkilö" lähimpänä jos joku "lokero" pakko valita enkä Toyotaa ole ikinä edes omistanut. Mutta siis sellainen, että ei kiinnostaa ihan hirveästi mikä se on, kunhan toimii eikä vie vararikkoon. Saa omaa silmää tietysti miellyttää mutta ei ole ensimmäinen kriteeri todellakaan. Eikä niihin ole rahaa huvittanut laittaa omilla ajomäärillä. Alle 6000 km vuodessa nykyäänkin. Kriteereiksi riittää manuaali, 1.6 l peruskone ilman turboja tai muuta rikkoutuvaa, mieluusti jakoketjulla, neljä ovea, sedan ja tuoreimpana pakkona ilmastointi. En oikeasti keksi mitä muuta omissa ajoissani tarvitsisin. No ehkä kuudes vaihde olisi kiva. Joskus kivikaudella kaveri yritti myydä nelivaihteista autoa minulle mutta jätin ostamatta. Joku raja sentään oltava. :D

Adaptiivinen vakkari on paras keksintö autoissa sitten kaasupolkimen! :D Kyllä nuo sun kuvailemasi asiat sopisi aivan hyvin kasari-autoonkin kameraa lukuunottamatta :D
No jaa, enpä tiedä. Onhan se hyvä niin kauan kuin toimii oikein mutta jos vaalimainoksetkin jo saa sen sekoamaan niin... No, toki ihminen voi sekoilla vielä enemmän mutta ainakin vielä luotan itseeni enemmän kuin automatiikkaan. Ehkä papparaisena pitää hommata avustuksia enemmän, nyt kaipaan kuitenkin tosiaan sitä että saa itse tehdä.

Paljon ajavien kohdalla toki ymmärrän että ei ehkä kiinnosta veivata jatkuvasti itse. Minä ajan kerran viikossa kauppaan + ehkä yksi pidempi lomareissu vuodessa ja joskus johonkin vähän kauemmas (5-10 km on normiarjessani jo "kauemmas").

En tiedä, tykkään vain siitä että saa itse ajaa. Ainakin näillä ajoillani. Niillä pidemmillä lomareissuillakin on aika vähän jaksanut vakkaria käyttää kun se vain jotenkin vaivaa ettei itse ole ajamassa.

Ja toki kuvailut sopii kasariautoon mutta on kai sitä joku kupla missä elää jos niin kauas pitää mennä. :D Omassa tuttavapiirissä ei kauheasti mitään jättiruutuja tai kosketusnäyttöjä näy. No, työpaikalla on sähkömersussa tullut oltua. Oli siisti kyyti mutta ei innostanut. Tökkii vain jotenkin se näyttö. Tosin en tykkää esim. älyluurien kanssa värkkäämisestä muutenkaan, peleissäkin pitää olla oikea ohjain nappeineen. Tablettiakaan ei ole eikä ihan heti ole tulossa koska läppäri vain niin paljon parempi omiin touhuihin.
 
No jaa, enpä tiedä. Onhan se hyvä niin kauan kuin toimii oikein mutta jos vaalimainoksetkin jo saa sen sekoamaan niin... No, toki ihminen voi sekoilla vielä enemmän mutta ainakin vielä luotan itseeni enemmän kuin automatiikkaan. Ehkä papparaisena pitää hommata avustuksia enemmän, nyt kaipaan kuitenkin tosiaan sitä että saa itse tehdä.
Ei adaptiivinen vakkari sitä tarkoita, että lukee välttämättä liikennemerkkejä. Toki joissain autoissa on sekin ominaisuus (kuten omassa Mustang Mach-E:ssä) mutta adaptiivinen vakkari perusmuodossaa pitää vain etäisyyden edeltävään autoon, jolloin ei tarvi itse olla säätämässä vakkaria joka välissä.

Itse olen ajanut autoa elämäni aikana jo niin paljon ja niin monenlaisilla vehkeillä, että mulla ei haittaa yhtään antaa auton hoitaa joitakin asioita, kuten vaihteenvaihdot ja etäisyyden pitämisen toiseen autoon. En saa siitä kyllä miyään tyydytystä, että joudun pitämään jonkun 200km matkan mummolaan kokoajan jalkaa samassa asennossa pitääkseni nopeuden samana jos tuon saman homman voi hoitaa vakkarilla. Tuntuu, että manuaalivaihteet ja ilman vakkaria ajaminen ovat vain tahalleen oman elämän hankaloittamista. Eri asia olisi jos ajaisin jotain kilpa-autoa jne.

Edit. Eikä muuten ole oma auto lukenut vaalimainosten lukuja vaikka niitä tuossa työmatkallakin on tienposket täynnä jos minkä kokoista ja väristä.
 
Viimeksi muokattu:

Näinhän se on. Nyt kun on tottunut adaptiiviseen vakkariin, peruutuskameraan, automaattivaihteistoon, ilmastointiin, navigaattoriin, puhelimen autokytkentään (soitot, vastaamiset, musiikki jne.) ja niin edelleen, niin hankala olisi näistä mukavuuksista enää käyttöautossa luopua. Monet näistä on niin selvästi autoilua helpottavia asioita, että tottakai ne haluaa autoonsa.

Sitten on erikseen projektiautot, kesäautot ja kilpa-autot, jossa onkin ihan eri kriteerit. Kyllä minä voin keppivaihteisella 70-80 luvun avoautolla kauniina kesäpäivänä ajella, eikä haittaa vaikkei siinä vakionopeuden säädintä olisikaan, mutta se auto millä pitää kesät-talvet ajaa töihin, kauppaan, pitkät matkat sukulaisiin ja mökille, niin yllä mainitut ominaisuudet nousevat arvoon arvaamattomaan. Minulla on vielä vähän sama kuin @karpaasi :lla, että tilaakin tarvitaan reilusti, kun on koiraa, lastenrattaita, ynnä muuta roinaa aina mukana, joten käytännössä farmari on se käyttöauton malli nyt ja tulevaisuudessa. :)
 
Aika 100% näin omastakin mielestä. Esim langaton carplay/android auto on jo niin mukava ominaisuus, että ei siitä oikein halua enää luopua.
 
Ei adaptiivinen vakkari sitä tarkoita, että lukee välttämättä liikennemerkkejä. Toki joissain autoissa on sekin ominaisuus (kuten omassa Mustang Mach-E:ssä) mutta adaptiivinen vakkari perusmuodossaa pitää vain etäisyyden edeltävään autoon, jolloin ei tarvi itse olla säätämässä vakkaria joka välissä.

Itse olen ajanut autoa elämäni aikana jo niin paljon ja niin monenlaisilla vehkeillä, että mulla ei haittaa yhtään antaa auton hoitaa joitakin asioita, kuten vaihteenvaihdot ja etäisyyden pitämisen toiseen autoon. En saa siitä kyllä miyään tyydytystä, että joudun pitämään jonkun 200km matkan mummolaan kokoajan jalkaa samassa asennossa pitääkseni nopeuden samana jos tuon saman homman voi hoitaa vakkarilla. Tuntuu, että manuaalivaihteet ja ilman vakkaria ajaminen ovat vain tahalleen oman elämän hankaloittamista. Eri asia olisi jos ajaisin jotain kilpa-autoa jne.

Edit. Eikä muuten ole oma auto lukenut vaalimainosten lukuja vaikka niitä tuossa työmatkallakin on tienposket täynnä jos minkä kokoista ja väristä.
Täysin samoilla linjoilla. Ainoa vakkariongelma on ollut jos auto lukee motarin exit-rampin nopeusrajoituksen ja hidastaa sen vuoksi, mutta sekin on äärimmäisen harvinaista. Ite ajan vuodesta riippuen 20 000-30 000km, joten alkais nilkka kipeytymään. Muutenkin mukavampi ajella kun ei tartte nopeusmittaria katella.
 
Ei adaptiivinen vakkari sitä tarkoita, että lukee välttämättä liikennemerkkejä. Toki joissain autoissa on sekin ominaisuus (kuten omassa Mustang Mach-E:ssä) mutta adaptiivinen vakkari perusmuodossaa pitää vain etäisyyden edeltävään autoon, jolloin ei tarvi itse olla säätämässä vakkaria joka välissä.
En luullutkaan että se meinaisi vain sitä mutta kun vastasit siihen vaalimainos-kohtaan, niin luulin että puhut siitä asiasta. Tiedän kyllä mitä adaptiivinen tarkoittaa vaikka "80-lukulaisen" auton itse omistankin.

En saa siitä kyllä miyään tyydytystä, että joudun pitämään jonkun 200km matkan mummolaan kokoajan jalkaa samassa asennossa pitääkseni nopeuden samana jos tuon saman homman voi hoitaa vakkarilla.
Eikö adaptiivinen vakkari tule juuri siihen ongelmaan että sitä jalkaa ei voi pitää samassa asennossa kun vauhti vaihtelee? :D Asento ei siis todellakaan voi olla sama jos ajelee perusvakkarilla tai ilman koska koko ajan pitää löysätä tai lisätä kaasua kun porukka ajelee niin eri tahtia.

Itse asiassa yksi perusvakkarin ongelma on se että kukaan ei aja ikinä tasaista tahtia. Joutuu jatkuvasti ottamaan kaasun hallintaan.

Tuntuu, että manuaalivaihteet ja ilman vakkaria ajaminen ovat vain tahalleen oman elämän hankaloittamista. Eri asia olisi jos ajaisin jotain kilpa-autoa jne.
No jaa, en itse koe kauhean hankalaksi tätä mutta ehkä tämä on taas sitä miten joku levyn vaihtaminen konsoliin on niin iso vaiva joillekin.

Edit. Eikä muuten ole oma auto lukenut vaalimainosten lukuja vaikka niitä tuossa työmatkallakin on tienposket täynnä jos minkä kokoista ja väristä.
Ei varmaan kaikki luekaan enkä niin väittänyt tai uskokaan mutta aika älytön kokemus varmasti olisi jos noin kävisi. Jostain yleisönosastolta tuon luin enkä näe etteikö voisi olla tapahtunutkin.

Näinhän se on. Nyt kun on tottunut adaptiiviseen vakkariin, peruutuskameraan, automaattivaihteistoon, ilmastointiin, navigaattoriin, puhelimen autokytkentään (soitot, vastaamiset, musiikki jne.) ja niin edelleen, niin hankala olisi näistä mukavuuksista enää käyttöautossa luopua. Monet näistä on niin selvästi autoilua helpottavia asioita, että tottakai ne haluaa autoonsa.
Onhan ne joo mukavuuksia mutta en itse maksaisi omilla kilometreillä noista ekstraa. Enemmän ajavilla tietty ymmärrän. Puhelimesta en kyllä musiikkia jaksaisi vääntää autoon vaikka itsellä soittimessa onkin nykyaikaiset yhdistelmät. En minä mitään Spotifytakaan käytä.

Muutenkin mukavampi ajella kun ei tartte nopeusmittaria katella.
Eikö tuo ole muka kenenkään mielestä yhtään huolestuttavaa että porukka ei edes seuraa enää paljonko on nopeusrajoitus? Mitä seuraavaksi? Tuohan menee helposti siihen että vilkuillaa sitä luuria tai jotain jättiruutua kun ei enää tarvitse keskittyä oikein mihinkään itse.

Helpotukset ja semmoiset siis ihan jees mutta liikakin voi mielestäni olla liikaa. Joku huomio pitäisi kuitenkin kuskilla säilyä.
 
Eikö adaptiivinen vakkari tule juuri siihen ongelmaan että sitä jalkaa ei voi pitää samassa asennossa kun vauhti vaihtelee? :D Asento ei siis todellakaan voi olla sama jos ajelee perusvakkarilla tai ilman koska koko ajan pitää löysätä tai lisätä kaasua kun porukka ajelee niin eri tahtia.
Ei koska tuon nopeuden voi muuttaa ilman adaptiivista ratista. Ja kyllähän siinä jokatapauksessa vähemmän pidät jalkaa kaasulla vaikka se vakkari ei olisi adaptiivinenkaan, kun että ajaa ilman vakkaria.

No jaa, en itse koe kauhean hankalaksi tätä mutta ehkä tämä on taas sitä miten joku levyn vaihtaminen konsoliin on niin iso vaiva joillekin.
Ei tässä ole kyse siitä, että se on liian iso vaiva vaan siitä miksi tekisin saman asian vaikeammin, kun voin ihan yhtä hyvin päästä helpommallakin. Voisihan ihmiset edelleen kulkea hevosellakin mutta auto kuitenkin on helpompi vaihtoehto. :D

Ei varmaan kaikki luekaan enkä niin väittänyt tai uskokaan mutta aika älytön kokemus varmasti olisi jos noin kävisi. Jostain yleisönosastolta tuon luin enkä näe etteikö voisi olla tapahtunutkin.
Perustat tietosi aiheeseen yleisönosastokirjoituksen pohjalta? Ehkä vähän hataralla pohjalla olevaa ”tietoa”. Ja jos vakkari jossain tilanteessa lukisi mystisesti nopeuden jostain muualta niin mitä vaaraa tuosta on? Ei nuo kuitenkaan äkkijarrutusta tai kaasutusta tee niin voit siinä vaiheessa ottaa itse tilanteen haltuun jos vakkari ”sekoilee”. Vaikka noin kävisikin niin jokatapauksessa huomattavasti mukavampi ajaa vakkarilla, kun ilman. Mutta ymmärrän jos ajat noin 6k km vuodessa, että ei tuolla taida paljoa olla merkitystä. Meillä tulee ajoja vajaa 30k km vuodessa.
Puhelimesta en kyllä musiikkia jaksaisi vääntää autoon vaikka itsellä soittimessa onkin nykyaikaiset yhdistelmät. En minä mitään Spotifytakaan käytä.
Tämän sanon huumorilla ja toivottavasti et ota kovin vakavasti mutta mutta pakko sanoa: ”Sano olevasi Boomer sanomatta olevasi Boomer” :D

Mitä jaksamista siinä muuten on, kun ei tarvi tehdä mitään? Astut autoon, puhelin yhdistyy automaattisesti ja lähtee soittamaan viimeisintä kuuntelemaasi musiikkia.
Eikö tuo ole muka kenenkään mielestä yhtään huolestuttavaa että porukka ei edes seuraa enää paljonko on nopeusrajoitus? Mitä seuraavaksi? Tuohan menee helposti siihen että vilkuillaa sitä luuria tai jotain jättiruutua kun ei enää tarvitse keskittyä oikein mihinkään itse.

Helpotukset ja semmoiset siis ihan jees mutta liikakin voi mielestäni olla liikaa. Joku huomio pitäisi kuitenkin kuskilla säilyä.
Tottakai liikennettä ja rajoituksia pitää seurata siinä missä ennenkin. Nämä ovat vain kuljettajaa tukevia ominaisuuksia. Ihan yhtälailla kuski voi härvätä ties mitä auton ratissa oli se auto minkälainen hyvänsä. Ja minun autoni ainakin estää moninen toimintojen käyttämisen kosketusnäytöltä ajon aikana. Ei sieltä mitään youtubea katsella ajonaikana. Ja kun näytön takana oleviin ominaisuuksiin on kotipihassa tutustunut niin ei ole mitään tarvetta räplätä noita ajon aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mä olen aikoinaan sössinyt kaksi autoa lunastukseen mitkä olisi ollut estettävissä nykyaikaisella automaatioteknologialla. Onneksi ei kuitenkaan ikinä ole tullut mustelmia enempää kenellekään osapuolelle.
Ihan siis omaa syytä molemmat mutta kunhan sanoin.
 
Eikö tuo ole muka kenenkään mielestä yhtään huolestuttavaa että porukka ei edes seuraa enää paljonko on nopeusrajoitus? Mitä seuraavaksi? Tuohan menee helposti siihen että vilkuillaa sitä luuria tai jotain jättiruutua kun ei enää tarvitse keskittyä oikein mihinkään itse.

Helpotukset ja semmoiset siis ihan jees mutta liikakin voi mielestäni olla liikaa. Joku huomio pitäisi kuitenkin kuskilla säilyä.
Sanoin nopeusmittaria, en liikennemerkkejä...Nimenomaan pystyy keskittymään ajamiseen paremmin ja mahdollisiin vaaratilanteisiin kun ei tartte katella vähänväliä, että ajaako ali- tai ylinopeutta. Joo sulta voi onnistua ok, mutta iteltä ei ja parikymmentä vuotta paljon ajaneena ei kyllä monelta muultakaan omien huomioiden perusteella.

Kyllä ihan normivakkarilla on myös käyttöä isoilla väylillä. Tuli sitä käytettyä aina ja helpotti paljon matka-ajoja tai Tampereen alueen isoilla teillä ajelua, kuten myös brittien motarikruisailua.
 
Ei koska tuon nopeuden voi muuttaa ilman adaptiivista ratista. Ja kyllähän siinä jokatapauksessa vähemmän pidät jalkaa kaasulla vaikka se vakkari ei olisi adaptiivinenkaan, kun että ajaa ilman vakkaria.
No joo, toki mutta siis kun itse olen ymmärtänyt että vakkarin idea olisi juuri se, ettei itse tarvitsisi tehdä mitään. Ilmeisesti se vakkarin säätäminen on pienempi paha vaikka se minusta on yhtä lailla aktiivista tekemistä kuin polkimien käyttökin. Ja toki ihan perusvakkarilla mikä itselläni on, voi ajella melkein pelkästään senkin avulla mutta kyllähän se vähän pöljältä tuntuu, joten itse ainakin otan jalat käyttöön siinä kohtaa.

Ei tässä ole kyse siitä, että se on liian iso vaiva vaan siitä miksi tekisin saman asian vaikeammin, kun voin ihan yhtä hyvin päästä helpommallakin. Voisihan ihmiset edelleen kulkea hevosellakin mutta auto kuitenkin on helpompi vaihtoehto. :D
No aika ääripäitä pitää vertailla jos hevoset pitää ottaa vertailukohteeksi. En itse koe näitä asioita vaivalloisina saati vaikeina, eli en koe että se olisi "vaikeammin" asian tekemistä. Ehkä tietysti sitten kun tottuu muuhun. Yhtä pieneltä asialta tuo minulle tuntuu kuin levyn vaihtaminen konsoliin, johon ehdinkin asiaa jo vertaamaan. Siihenkin varmasti porukkaa tottuu ja tuntuisi pahemmalta pahalta siihen mitä se oikeasti on.

Perustat tietosi aiheeseen yleisönosastokirjoituksen pohjalta? Ehkä vähän hataralla pohjalla olevaa ”tietoa”. Ja jos vakkari jossain tilanteessa lukisi mystisesti nopeuden jostain muualta niin mitä vaaraa tuosta on? Ei nuo kuitenkaan äkkijarrutusta tai kaasutusta tee niin voit siinä vaiheessa ottaa itse tilanteen haltuun jos vakkari ”sekoilee”. Vaikka noin kävisikin niin jokatapauksessa huomattavasti mukavampi ajaa vakkarilla, kun ilman. Mutta ymmärrän jos ajat noin 6k km vuodessa, että ei tuolla taida paljoa olla merkitystä. Meillä tulee ajoja vajaa 30k km vuodessa.
Niin siis en minä mitään "tietoa" siihen pohjaa vaan kerroin että luin tuollaisen sieltä. En oleta että se olisi kauhean yleistä mutta onhan se esimerkki siitä että jos liikaa luottaa tuollaisiin niin voi tulla ylläreitä. Kuulemma oli aika äkäistä kyytiä kun oli sähköauto kyseessä ja tuli kolmenumeroinen luku jossain kaupunkialueelle. Hankala sen enempää sanoa oliko paha tilanne vai pelkästään jännä tms.

Ja se, saako tuossa homman haltuun tarpeeksi nopeasti, lienee kiinni siitä onko kuski kuinka hereillä. Ja toisaalta jos se adaptiivinen vakkari on, niin eihän se varmaan seinään tai edessä olevaankaan itse kiihdytä. Mutta siis ajatuksena minusta jo häiritsevä että auto voi tehdä itse tuollaista.

Tämän sanon huumorilla ja toivottavasti et ota kovin vakavasti mutta mutta pakko sanoa: ”Sano olevasi Boomer sanomatta olevasi Boomer” :D
No en minä nyt niin vanha sentään ole että boomereihin virallisesti menisin mutta toki paljon pidän perinteisistä asioista monessakin asiassa. Toisaalta tekniikassa kiinnostaa aina uusi mutta ei välttämättä sillä lailla että itselle ostaisin. Yleensä tiedän teknologiasta enemmän mitä sitä itse omistan tai olen halukas omistamaan.

Tekoälyn suhteen olen sekä hyvin epäileväinen että samaan aikaan värkkään itse musiikkia sillä. Eli vähän miten milloinkin. Senkin suhteen ärsyttää se, jos se pääsee liikaa rengin asemasta päättämään tai tekemään liikaa asioita. Toki olen autojen varusteiden suhteen enemmän sitä mieltä että ovat varmasti hyvä asia mutta en minä silti itselleni niitä kaipaa. Sama juttu kuin digipelit: niin kauan kuin saan "vaikeita" levyjä niin niitä aion ostaa.

Mitä jaksamista siinä muuten on, kun ei tarvi tehdä mitään? Astut autoon, puhelin yhdistyy automaattisesti ja lähtee soittamaan viimeisintä kuuntelemaasi musiikkia.
Niin no joo, jos se Spotify ja muu on niin ei varmaan olekaan. Ajattelin tässä kohtaa omaa puhelinta, jossa ei ole mitään musiikkihommia ikinä ollutkaan. Ja on ihan älypuhelin että olisi mahdollista olla vaikka ja mitä jos haluaisi.

Tottakai liikennettä ja rajoituksia pitää seurata siinä missä ennenkin. Nämä ovat vain kuljettajaa tukevia ominaisuuksia. Ihan yhtälailla kuski voi härvätä ties mitä auton ratissa oli se auto minkälainen hyvänsä. Ja minun autoni ainakin estää moninen toimintojen käyttämisen kosketusnäytöltä ajon aikana. Ei sieltä mitään youtubea katsella ajonaikana. Ja kun näytön takana oleviin ominaisuuksiin on kotipihassa tutustunut niin ei ole mitään tarvetta räplätä noita ajon aikana.
No näinhän se toki onkin mutta on siinä silti se vaara että jos jo niillä "80-luvun" autoilla ajellaan puhelin kourassa niin vielä herkemmin kai autolla, joka menee kuin kiskoilla itsestäänkin. Se oli se perimmäisin pointti tuossa. Tietysti eniten kiinni kuskista aina ja siinä kohtaa varmasti avusteiden kanssa turvallisempi ajella kuin ilman.

Sanoin nopeusmittaria, en liikennemerkkejä...Nimenomaan pystyy keskittymään ajamiseen paremmin ja mahdollisiin vaaratilanteisiin kun ei tartte katella vähänväliä, että ajaako ali- tai ylinopeutta. Joo sulta voi onnistua ok, mutta iteltä ei ja parikymmentä vuotta paljon ajaneena ei kyllä monelta muultakaan omien huomioiden perusteella.
Joo, sitä ajattelin itsekin kun vastasin mutta kirjoitin väärin. Yhä kuitenkin minulle tuo vähän häiritsevää jos ei tiedä paljoako auto kulkee. Ja toisaalta eihän tuossa niitä nopeuksiakaan tarvitse niin paljoa katsella merkeistä jos ei kerran katso nopeusmittariakaan, vai?

Kyllä ihan normivakkarilla on myös käyttöä isoilla väylillä. Tuli sitä käytettyä aina ja helpotti paljon matka-ajoja tai Tampereen alueen isoilla teillä ajelua, kuten myös brittien motarikruisailua.
Ehkä sitä sitten ajaa liian pieniä väyliä tai jotain mutta omat kokemukset on sitä ettei vakkarilla kauhean kauaa pysty ajamaan ilman että täytyy ottaa polkimet käyttöön tai säätää tikusta.
 
Joo, sitä ajattelin itsekin kun vastasin mutta kirjoitin väärin. Yhä kuitenkin minulle tuo vähän häiritsevää jos ei tiedä paljoako auto kulkee. Ja toisaalta eihän tuossa niitä nopeuksiakaan tarvitse niin paljoa katsella merkeistä jos ei kerran katso nopeusmittariakaan, vai?

Ehkä sitä sitten ajaa liian pieniä väyliä tai jotain mutta omat kokemukset on sitä ettei vakkarilla kauhean kauaa pysty ajamaan ilman että täytyy ottaa polkimet käyttöön tai säätää tikusta.
Äijä kyllä pystyy vääntämään ja tarinoimaan sivutolkulla vaikka mistä :D

Kyllä sä tiedät paljon se auto kulkee kun olet ite sen nopeuden säätänyt kohdalleen. 100 km/h ja laittaa 102 km/h ni ei tarttee kameroista ressata tai olla muiden tien tukkeena ylinopeutta kuitenkaan ajamatta.

Ei aleta vääntämään siitä kuinka paljon nopeusmittarit valehtelevat;)
 
Ylös Bottom