Autoilun ihanuutta ja omistamisen tuskaa

Saatan vähän vaareilla monistakin "nykyajan hömpötyksistä" mutta en kyllä tietoisesti ole tässä halunnut jurnuttaa kenenkään valinnoista.

Vähän pikaisesti yritin muistella mistä puhuttiin ja kiinnitin ainakin huomiota siihen väitteeseen että 10000 euron autot olisi niitä loppuun ajettuja romuja. Mikä ei varmasti pidä paikkaansa eikä ole mitään vaareilua.

Enkä minä ole ollut sanomassa että jonkun yksilöllisiis tarpeisiin ja haluisin riittäisi sen ja sen hintainen auto. Enhän minä edes voisi tietää sellaista.

Sanoin vain että "hyvän" auton saa halvemmallakin. Tuo "hyvä" on tietysti minun subjektiivinen "hyväni" ja kenties jollain ne kaikki alle 10000 euron autot onkin paskoja.

Mutta loppuun ajetuiksi romuiksi nyt lienee vähän outoa yleistää kaikki alle 10000 euron autot.

Ja saatoin toki muuhunkin ottaa kantaa mutta en enää muista missä kohtaa, mihin ja miten. Ehkä vaareilin, ehkä en. En silti ole tarkoittanut tulla sanomaan että jonkun valinta on väärin tai jonkun oikein.

Ja eikös "vaarin jurnuttamista" ole yhtä lailla myös sekin että jos yleistää kaikki 10000 euron alle menevät autot loppuun ajetuiksi romuiksi? :D
Nooh ehken suoranaisesti sinua ajatellut tuolla vaareilulla, enkä oikein ajatuksella tätä ketjua ja kommentteja ole seurannut niin en ole kärryillä mitä aiheesta on puhunut ja kuka.

Saattoi olla kuitenkin joku muistijälki aiemmasta autokeskustelusta, josta jäi tunne että arvostit autossa ennen kaikkea tätä liikuttelun funktiota ja muut seikat eivät olleet oleellisia. Ehkä sittenkin vähän ajattelin vaarilla sinua, mutta ehdottomasti enemmän kuitenkin edesmennyttä vaariani ja muita vanhan liiton miehiä.
 
Nyt olisi mielenkiintoista löytää se kohta, jossa yleistän kaikki alle 10 000 euron autot loppuun ajetuiksi romuiksi.

Tässä?
Todennäköisesti ostaisin jonkun alle 10 000 euron loppuun ajetun romun kuitenkin, kun ei ole riittävää tarvetta saada omaan käyttöön erikoisen hyvää autoa.
Nyt kun tuon uusiksi luen niin voihan tuon eri tavallakin tulkita. Esimerkiksi niin että tarkoituksella siis etsit nimenomaan alle 10000 euron auton, joka on loppuun ajettu romu? Tosin se on taas niin outo skenaario ja tapa toimia että ehkä sen vuoksi tulkitsin sinun nimenomaan niputtavan tuolla lauseellasi kaikki alle 10000 euron autot loppuun ajetuiksi romuiksi. Koska miksi muutoin tarkoituksella oikein etsisit sieltä sellaisen? :D

Olisiko tämä lause sellainen, mitä oikeastaan tarkoitit: "todennäköisesti ostaisin jonkun loppuun ajetun romun kuitenkin". Eli se tietty rajattu/valittu rahasumma siinä alkuperäisessä lauseessa oli se, johon ainakin itse kiinnitin huomioni kun tarkoituksesi ilmeisesti oli vain sanoa että ostat ylipäänsä halvan ja "loppuun ajetun romun".

Tulkintani oli siis ilmeisesti väärä mutta kenties alkuperäinen lauseesikin väärään tulkintaan ohjasi :p

Nooh ehken suoranaisesti sinua ajatellut tuolla vaareilulla, enkä oikein ajatuksella tätä ketjua ja kommentteja ole seurannut niin en ole kärryillä mitä aiheesta on puhunut ja kuka.
Se joka tapauksessa kolahti koska viittasit nimenomaan sanomiini asioihin. Plus mikä tärkeämpää, olen huomannut vaarin heräilevän sisälläni muutenkin. Tuntuu että nykyajassa on ihan helvetisti asioita, joissa ei vain ole mitään helvetin järkeä ja saa jatkuvasti ihmetellä ja nyrpeillä jostain :D

Saattoi olla kuitenkin joku muistijälki aiemmasta autokeskustelusta, josta jäi tunne että arvostit autossa ennen kaikkea tätä liikuttelun funktiota ja muut seikat eivät olleet oleellisia. Ehkä sittenkin vähän ajattelin vaarilla sinua, mutta ehdottomasti enemmän kuitenkin edesmennyttä vaariani ja muita vanhan liiton miehiä.
En edes ota vaareilua mitenkään pahalla. Lienee luontaista kehitystä jossain vaiheessa elämää pitää kaikkea nykyhömpötystä naurettavana, turhana jne. :D Olkoonkin että varaan kyllä oikeuden väittää että nykyajassa on myös ihan helvetisti ihan vain haitallisia juttuja ihmisille, joista on syytäkin "vaareilla".

Sen verran on vielä "nuorukaista" jäljellä että kyseenalaistan kyllä myös jatkuvasti vaareiluani, että "onko tämä nyt varmasti jotenkin valittamisen arvoinen asia".

Mitä taas autoihin tulee: arvostan niissä tosiaan pohjimmiltaan sitä mitä pääosassa muissakin asioissa: funktionaalisuutta. Jos asia ei toimita mitään virkaa ja tee sitä asiaa, mihin se on suunniteltu, niin siinä ei ulkonäkö tai nahkapenkit auta :D Ja jos niitä "kakun koristeita" ei tarvitse, niin sittenhän on ihan loogista että se perusvehje riittää.

Mutta ei se poissulje sitä etteikö myös halvempien autojen suhteen olisi jotain vaatimuksia ja toiveita. Minulla ne olivat niin suppeat kuin tietynlainen luotettavuus sekä ilmastointi. Siinä se. Samoin se että en ostaisi "paskan näköistä" autoa eli myös ulkonäkö merkkaa. Esimerkiksi uudemman korin Primeraa en enää itselle ottaisi, se on ihan kauhea.

Toisaalta maut muuttuvat ja ehkä jossain vaiheessa olenkin niin edistynyt vaareudessani että P12 Primera on kauneuden kruunu. En poissulje siis täysin mutta tällä hetkellä kyseinen automalli olisi ehdoton ei.

Minua siis vähän tympäisi se että kun joku panostaa autoon sieltä minimipäästä budjettia niin sitten ei muka mikään muu merkkaa. Siihen halusin painottaa että siellä 1000 euron autoissa nimenomaan on paljon valinnanvaraa merkin, mallin, ulkonäön, varusteiden ja muun osalta.

Ja onhan se samalla vähän kuin Game Pass: ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan kun on avoimilla mielin. Se on minulle GP:nkin paras puoli kun voi löytää vaikka ja mitä timantteja.

Mutta kuten jo on mainittu, niin jokainen varmasti tekee kuten tykkää ja parhaaksi näkee. Sanon vain että halvemman pään autoistakin voi ihan hyvin löytää vehkeen, jossa ruksaantuu omat tarpeet. Mutta se on sitten tarpeista kiinni ja jos yksi niistä on vaikka "uusi auto", niin eihän se sitten voi toimia :D

Ehkä tuota tietynlaista mustavalkoisuutta täällä siis olen yrittänyt kommentoida.
 
Tässä?

Nyt kun tuon uusiksi luen niin voihan tuon eri tavallakin tulkita. Esimerkiksi niin että tarkoituksella siis etsit nimenomaan alle 10000 euron auton, joka on loppuun ajettu romu? Tosin se on taas niin outo skenaario ja tapa toimia että ehkä sen vuoksi tulkitsin sinun nimenomaan niputtavan tuolla lauseellasi kaikki alle 10000 euron autot loppuun ajetuiksi romuiksi. Koska miksi muutoin tarkoituksella oikein etsisit sieltä sellaisen? :D

Olisiko tämä lause sellainen, mitä oikeastaan tarkoitit: "todennäköisesti ostaisin jonkun loppuun ajetun romun kuitenkin". Eli se tietty rajattu/valittu rahasumma siinä alkuperäisessä lauseessa oli se, johon ainakin itse kiinnitin huomioni kun tarkoituksesi ilmeisesti oli vain sanoa että ostat ylipäänsä halvan ja "loppuun ajetun romun".

Tulkintani oli siis ilmeisesti väärä mutta kenties alkuperäinen lauseesikin väärään tulkintaan ohjasi :p

Se joka tapauksessa kolahti koska viittasit nimenomaan sanomiini asioihin. Plus mikä tärkeämpää, olen huomannut vaarin heräilevän sisälläni muutenkin. Tuntuu että nykyajassa on ihan helvetisti asioita, joissa ei vain ole mitään helvetin järkeä ja saa jatkuvasti ihmetellä ja nyrpeillä jostain :D

En edes ota vaareilua mitenkään pahalla. Lienee luontaista kehitystä jossain vaiheessa elämää pitää kaikkea nykyhömpötystä naurettavana, turhana jne. :D Olkoonkin että varaan kyllä oikeuden väittää että nykyajassa on myös ihan helvetisti ihan vain haitallisia juttuja ihmisille, joista on syytäkin "vaareilla".

Sen verran on vielä "nuorukaista" jäljellä että kyseenalaistan kyllä myös jatkuvasti vaareiluani, että "onko tämä nyt varmasti jotenkin valittamisen arvoinen asia".

Mitä taas autoihin tulee: arvostan niissä tosiaan pohjimmiltaan sitä mitä pääosassa muissakin asioissa: funktionaalisuutta. Jos asia ei toimita mitään virkaa ja tee sitä asiaa, mihin se on suunniteltu, niin siinä ei ulkonäkö tai nahkapenkit auta :D Ja jos niitä "kakun koristeita" ei tarvitse, niin sittenhän on ihan loogista että se perusvehje riittää.

Mutta ei se poissulje sitä etteikö myös halvempien autojen suhteen olisi jotain vaatimuksia ja toiveita. Minulla ne olivat niin suppeat kuin tietynlainen luotettavuus sekä ilmastointi. Siinä se. Samoin se että en ostaisi "paskan näköistä" autoa eli myös ulkonäkö merkkaa. Esimerkiksi uudemman korin Primeraa en enää itselle ottaisi, se on ihan kauhea.

Toisaalta maut muuttuvat ja ehkä jossain vaiheessa olenkin niin edistynyt vaareudessani että P12 Primera on kauneuden kruunu. En poissulje siis täysin mutta tällä hetkellä kyseinen automalli olisi ehdoton ei.

Minua siis vähän tympäisi se että kun joku panostaa autoon sieltä minimipäästä budjettia niin sitten ei muka mikään muu merkkaa. Siihen halusin painottaa että siellä 1000 euron autoissa nimenomaan on paljon valinnanvaraa merkin, mallin, ulkonäön, varusteiden ja muun osalta.

Ja onhan se samalla vähän kuin Game Pass: ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan kun on avoimilla mielin. Se on minulle GP:nkin paras puoli kun voi löytää vaikka ja mitä timantteja.

Mutta kuten jo on mainittu, niin jokainen varmasti tekee kuten tykkää ja parhaaksi näkee. Sanon vain että halvemman pään autoistakin voi ihan hyvin löytää vehkeen, jossa ruksaantuu omat tarpeet. Mutta se on sitten tarpeista kiinni ja jos yksi niistä on vaikka "uusi auto", niin eihän se sitten voi toimia :D

Ehkä tuota tietynlaista mustavalkoisuutta täällä siis olen yrittänyt kommentoida.
Joo ei tässä voi itsekään väittää, etteikö tulisi vaareiltua ja huolella. Esimerkiksi mobilepayn suhteen olin järjettömän kauan vastarannan kiiskinä liikenteessä varmaankin syistä, jotka voi laittaa ”vaareilun” piikkiin. En vain ymmärtänyt, miksi perhana pitäisi alkaa tehdä asioita eri tavalla kun ennenkin kätevästi raha kulkenut nettipankista siirtelemällä :p. Somejuttujen kanssa elän täyttä päivää vaarina edelleen, enkä uskalla edes liittää pankkikorttia kännykkään/ kelloon lähimaksua varten.

En ole autoihmisiä sitten yhtään josta kertoo sekin, että olen 36 ja ajoin kortin vasta tuossa viitisen vuotta sitten. Ei ole hajuakaan, millaisia autoja tonnilla saa. Oman checklistin mukainen ja seuraava suunniteltu auto maksaa tällä hetkellä 34 tuhatta, mutta sitä hintaa nostaa ennen kaikkea auton hybridius. Tällä hetkellä mennään 2014 vuoden saksalaisella perheautolla, joka maksoi aikoinaan 18 tuhatta.
 
Minusta lauseen voi tulkita vain omaa ostoskäyttäytymistäni analysoivaksi lauseeksi. Siinä ei ole mitään yleistävää elementtiä. Kannattaa opetella tunnistamaan yleistävät lauseet erillistapauksia kuvaavista lauseista, ettei tee ylitulkintoja. Se on varsin yleinen virheellisen päättelyn muoto.
 
No oli mikä tahansa lause tai muu tahansa niin se erikseen mainittu "alle 10000 euron" oli se joka minut johti harhaan.

Ehkä se tosiaan on sitten vika tulkinnassani, kuten jo sanoin, mutta haittaisiko sekään jos jättäisi turhat määreet pois sotkemasta? Millä tapaa se auton hinta oli muka oleellinen? Lauseen pointti säilyy ilmankin eikä ole vaaraa että joku vaari tulee sähläämään ja ymmärtää väärin.

Mitä jos siinä olisikin ollut yli 10000 euron loppuun ajettu romu? Olisiko silloin voinut ihmetellä että miksi nimenomaan keskityt hankkimaan siitä hintaluokasta juuri sen loppuun ajetun romun? Sehän siinä minua hämäsi että kun alle 10000 euron vehkeisiin mahtuu lukemattomia eritasoisia autoja, joten se loppuunajettu romu löytyisi varmaan paljon helpommin vaikka 1000 euron autoista. Ja edelleen se pointti olisi tullut selvemmin esille kokonaan ilman mitään rahasummaa.
 
No auton hinta on oleellinen, kun kuten kerroin, olin tehnyt hintavertailua viime aikoina autoista ja miettinyt millaisen auton voisin hankkia. Tulin siihen tulokseen, että todennäköisesti hankkisin alle 10 000 euron auton ja kaiken lisäksi minun onnellani ja osaamisellani se olisi loppuun ajettu romu niin kuin kaikki aiemmat käytetyt autot, jotka olen hankkinut tähän mennessä. Todennäköisyys tuli siis aiemman kokemukseni perusteella. Jos kaikki ostot tähän mennessä ovat osuneet tiettyyn kategoriaan, on perusteltu syy olettaa, että todennäköisyys samaan kategoriaan päätymiselle on suuri myös vastaisuudessa. Sinänsä kyse on todennäköisyyden käsitteen subjektiivisesta käytöstä, mikä on hieman erilainen, kuin todennäköisyyden käsitteen käyttö siinä mielessä, että mietitään, mikä olisi todennäköisyys tapahtumalle satunnaisen valinnan tilanteessa, koska tilanne ei ole aidosti satunnainen johtuen toiminnan suorittajan ominaisuuksista ja ei-mitattaviin tekijöihin perustuvasta arviosta.

Sille, että ostaa alle 10 000 euron loppuun ajetun romun riittää ehdoksi, että on olemassa vähintään yksi auto, joka maksaa alle 10 000 euroa ja on loppuun ajettu romu. Kyse on siis partikulaarisesta lauseesta, ei yleistyksestä. Lisäksi kertomani tilanne on deskriptiivinen, eli kuvaa toiminnan luonnetta, ei normatiivinen, eli kuvaa näkemystä siitä, millaisia alle 10 000 euron autot mielestäni ovat, eli ylitulkintaa on kahdella eri tavalla, jos tulkitaan, että väittäisin kaikkien alle 10 000 euroa maksavien autojen olevan loppuunajettuja romuja. Silloin tulkitaan esittämäni näkemys arvottavaksi ja yleistäväksi. Ihmiset harrastavat jostain syystä hyvin paljon tällaista ylitulkintaa asioista ja se tekee asioiden pohtimisesta keskustelun muodossa varsin haasteellista varsinkin kirjalliseen viestintään perustuvilla alustoilla, joista löytyy yleensä melko hysteerisiäkin ylitulkintoja eri asioista.

En yleensä koskaan selitä asioita näin tarkasti, mutta nyt halusin korjata asian, koska ylitulkintaan perustuva väärinymmärtäminen alkoi olla toistuvaa. Siihen en osaa sanoa, mitkä määreet ovat turhia, kun kuvataan omaa toimintaa. Jos olisin kirjoittanut, että ostaisin keltaisen romuauton, olisiko keltainen ollut ylimääräinen määre? Jos olisin kirjoittanut, että ostaisin automaattivaihteisen romun, olisiko se ollut ylimääräinen määre? En pysty kehittämään mitään yleistä teoriaa ylimääräisistä määreistä vapaamuotoisessa kirjallisessa ilmaisussa. Sinänsä en kyllä erityisesti odota vastausta näihin kysymyksiin ja toivon, että tilanne olisi kielen loogisen ja semanttisen analyysin tasolla nyt varsin selkeästi ilmaistu niin, ettei asiaa tarvitsisi käsitellä enempää ja voitaisiin jatkaa varsinaisesta aiheesta.
 
Sitä paitsi mitä vikaa vähän vanhemmissa Volvoissa on? :)

vaikka Volvo 240 -sarjalainen kaksiovisena ja mielellään tontissa

niin ajelen hymyssä suin auringonlaskuun. :cool:

Miten ois 240 sarjan farmari jossa on lamborghinin moottori ja vaihteisto :D
Jos videon ekat pari sekuntia ei laita hymyilemään niin on kuollut sisältä.

Ylös Bottom