Peli läpi.
Olen jo aikaisemmissa viesteissäni purkanut omia fiiliksiäni pelin suhteen, mutta toistonkin uhalla kirjoittelen niitä nyt vielä kerran, kun peli on läpi.
Avatar: Frontiers of Pandora käyttää lisenssiä hienosti hyväkseen. Peli tuntuu kuin onnistuneelta jatkeelta Avatar -elokuville. Se on oma tarinansa, mutta siinä on paljon tuttua niin tarinan pääkohdissa, ympäristössä, asioissa – kaikessa.
Pelin viidakko on kaunein, runsain ja eläväisin, mitä on tullut videopeleissä vastaan. Vaikka grafiikka ei ole kaikki kaikessa niin valehtelisin, jos sanoisin ettei pelin upean näköisellä maailmalla ollut suurta vaikutusta omaan mielenkiintoon peliä kohtaan. Pelin ympäristö ei ole pelkästään kaunis kulissi, vaan viidakossa liikkuminen ja seikkailu on myös varsin miellyttävää puuhaa. Pandorassa on korkeuseroja, on leijuvia vuoria, on suoalueita ja tuulisia tasankoja. On paljon nähtävää, joita on kiva käydä tutkimassa ketteränä Na’vina ja Ikranin selässä lentäen. Kasvit reagoivat pelaajaan, eläimiä käyskentelee ympäriinsä, salaisuuksia löytyy ja vihollispartioita ja tukikohtia sattuu matkan varrelle.
Pelin juoni on elokuville uskollinen. Pelaaja pääsee kokemaan Na’vien rituaalit, puolustamaan kansaansa ja planeettaansa, luomaan suhteita toisiin heimoihin ja niin edelleen. Juoni on ennalta-arvattava, mutta sellaisenaan viihdyttävä. Samanlaista helppoa viihdettä kuin esikuvansa.
Juoneen liittyvät tehtävät tarjoavat erilaisia tilanteita pelaajan eteen. Nämä ovat onnistuneita, kuten esimerkiksi valtavan laitoksen sabotointia, pakoa vankeudesta, kujanjuoksua aikaa vastaan ja täysimittaista sotaa. Sen sijaan sivutehtävät ovat tuttua ubisoftia. Tämä tarkoittaa avoimen maailman putsaamista toinen toistaan muistuttavista tukikohdista tai menemällä kartalla merkittyyn paikkaan keräämään tavara X tai pelastamaan henkilö Y.
Sinänsä kartan täyttäminen vapaaehtoisista sivutehtävistä ei haittaisi, ellei tehtäviin liittyvät tasosuositukset tekisi niistä käytännössä pakollisia. Pelkkää pääjuonta ei voi seurata kovin montaa tehtävää putkeen, kun jo tehtävien vaatima taso kasvaa turhan korkeaksi. Tällöin pelaajan on tehtävä muita avoimen maailman aktiviteetteja saadakseen hahmon tason nousemaan, jotta pääjuonta pääsee jälleen seuraamaan. Tällainen pelin keinotekoinen paisutus ärsyttää. Jos haluan tehdä sivutehtäviä, niin teen, mutta älkää pakottako siihen pääjuonen ja pelin rytmityksen kustannuksella.
Kritiikistä huolimatta tykkäsin tästä. Täytyy nostaa hattua eritoten hyvälle lisenssin käytölle ja hienolle avoimelle maailmalle. Lopputekstit rullasivat ruudussa 33 tunnin kohdalla ja tästä kun olisi rutistanut vaikkapa viisi tuntia ”pakollista” sivutehtävää pois, niin tämä olisi ollut vieläkin parempi.