Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Backlogin purkua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos en nyt ihan väärin muista omasta läpipeluusta, niin tässä oli Soulsmainen rakenne, joten siinä mielessä ymmärrän vertauksen. Kävit nuotiolla palautumassa, viholliset syntyivät takaisin ja niin edelleen.
Hieman sinnepäin, vihut palautuvat jos kuolet, mutta pelkkä ”nuotiolla” käyminen ei vielä resetoi tasoja/terveysjuomia.
 
Tänään meni kauan himoitsemani Silent Hill 1-4:sen sarjan viimeinen eli Silent Hill 4 the Room läpi. OSSC:n kautta pelattuna grafiikka tuntui ok:lta, mutta onhan tässä melkoinen hyppäys tapahtunut matkalla ps2 480i->ps3 720p tasolle ja yli mitä nykypeleissä.

Silent Hill nelonen on nykymittapuulla hyvinkin haastava, puzzlet pitää keksiä, ne eivät aina ole niin ilmeisiä ja pelissä on paljon kätkettyä vaikeutta, esim. ottamalla väärän esineen vaikeutat peliäsi jne. Enpä usko että ilman läpipeluuohjeita olisin viitsinyt tätä enää läpi pelata.

Kaikesta huolimatta, sanosin että tämä on Silent Hill 2:sen ohella parhaita sarjan pelejä, tosin tykkäsin kyllä Scattered Memoriesista, mutta se oli jo ehkä vähän kieli poskellakin osin tehty.

Mainio peli mutta ilman läpipeluuohjeita nykypelaajalle ehkä liian vaikea.
 
Aloitin aikoinaan Tomb Raiderin (se reboot) pelaamisen, mutta se jäi kesken. Nyt aloitin sen ihan alusta pari päivää sitten ja olen jo lopussa. Ja hitto tämähän onkin loistava. On kuin olisi pelannut loistavaa toimintaelokuvaa. Toivon, että kaksi jatko-osaa (Rise ja Shadow) pitävät tasoa yllä. Ja olen todella yllättynyt siitä, että edesmenneen Terry Pratchettin tytär, Rhianna Pratchett, on käsikirjoittanut tämän ja jatko-osan Rise of the Tomb Raider.
 
Loistavia ovat myös jatkot ja taidanpa itse vetästä pitkästä aikaa trilogian läpi kun tuli tuonne ps extraan kaikki. Jos nyt ei keräilis joka dokumenttia ym vaan nauttisi vaan tarinasta.
 
Mafia Definitive Edition

Alkuperäistä en ole koskaan alkua pelannut, joten en vertaa siihen.

Heti alkuun täytyy sanoa ettei tämä ole Open World. Vaikka näennäisesti tämä on, mutta ei kuitenkaan. Tehtävien ohella pelissä ei ole juurikaan tekemistä. Eli parhaan kokemuksen saa kun keskittyy päätarinaan joka on kyllä hyvä.

Itse pelaaminen on perinteistä suojien takaa ammuskelua ja autolla ajoa. Muistuttaa aika paljon vaikka GTA nelkkua. Eli toimii tarpeeksi hyvin. Autolla ajaminen tosin ei ollut hyvää kuin GTA IV:ssä.

Mitään kovin huonoa ei pelistä äkkiä keksi, jos ei odota tästä perinteistä avointa maailmaa. Suosittelen.
 
"One more time, again, I can do this" Näitä sanoja hokee hahmo pelissä HADES, jälleen yksi rogue like peli. En sanoisi itseäni rogue like veteraaniks mutta jonkun verran kokemusta, Dead Cells, Retrunal, Transistor jne. Alkuun meinas kyllä lentää hanskat tiskiin kun peli tuntui aivan mahottomalta, mutta sit muistutin itseäni että rogue like pelit on, kuole, tule takaisin, kuole, tule uudestaan takaisin niin päätin vaan jatkaa, ja onneks jatkoin. Kyseessä on ehkä yksi parhaimmista rogue like peleistä, tässä löytyy niin tarinaa kuin kaikkia pikku salaisuuksia ja wow ja oho elämyksiä.

Pelistä löytyy myös "god mode" jonka itse otin käyttöön, se tarkoittaa sitä että jos hahmo kuolee, tulee se joka kertaa takaisin vahvempana eli käytännös se tarkoittaa sitä että joka kuoleman jälkeen 2% damage resictanse 80% asti, se helpottaa melko paljon. Mutta peli myös tietenkin vaikeutuu jos otat kaikkia ns. vaikeusboosteja mukaan.

Alkuun meni varmaa 5 päivää että ylipäänsä pääsin ekan "juoksun" läpi, nyt niitä on jo takana yli 10. Koko ajan pelaaja edistyy kunhan malttaa sen alkujärkytyksen jälkeen ja antaa aikaa päivittää hahmoa, tässä on kuitenkin melko paljon pysyviä kykyjä ja apuja. Menestys riippuu mitä äkkiseltään tulee mieleen kuten Retrunalis, sulla on jotain pysyvää mutta suurimmat boostit on kuitenkin random droppeja, joskus tulee väkisinki huono juoksu mutta melko harvoin, sulla on kuitenkin ne omat aseet mutta se millaisia boosteja saat on randomia mut harvemmin siel on täyttä kuraa.

Peli kyllä osaa olla armollinen ja anteliaskin. Rogue like ystäville ehdoton pakko hankinta, mutta ne jotka vierastaa koko genreä ei tämä(kään) muuta sitä asiaa.
 
"One more time, again, I can do this" Näitä sanoja hokee hahmo pelissä HADES, jälleen yksi rogue like peli. En sanoisi itseäni rogue like veteraaniks mutta jonkun verran kokemusta, Dead Cells, Retrunal, Transistor jne. Alkuun meinas kyllä lentää hanskat tiskiin kun peli tuntui aivan mahottomalta, mutta sit muistutin itseäni että rogue like pelit on, kuole, tule takaisin, kuole, tule uudestaan takaisin niin päätin vaan jatkaa, ja onneks jatkoin. Kyseessä on ehkä yksi parhaimmista rogue like peleistä, tässä löytyy niin tarinaa kuin kaikkia pikku salaisuuksia ja wow ja oho elämyksiä.

Pelistä löytyy myös "god mode" jonka itse otin käyttöön, se tarkoittaa sitä että jos hahmo kuolee, tulee se joka kertaa takaisin vahvempana eli käytännös se tarkoittaa sitä että joka kuoleman jälkeen 2% damage resictanse 80% asti, se helpottaa melko paljon. Mutta peli myös tietenkin vaikeutuu jos otat kaikkia ns. vaikeusboosteja mukaan.

Alkuun meni varmaa 5 päivää että ylipäänsä pääsin ekan "juoksun" läpi, nyt niitä on jo takana yli 10. Koko ajan pelaaja edistyy kunhan malttaa sen alkujärkytyksen jälkeen ja antaa aikaa päivittää hahmoa, tässä on kuitenkin melko paljon pysyviä kykyjä ja apuja. Menestys riippuu mitä äkkiseltään tulee mieleen kuten Retrunalis, sulla on jotain pysyvää mutta suurimmat boostit on kuitenkin random droppeja, joskus tulee väkisinki huono juoksu mutta melko harvoin, sulla on kuitenkin ne omat aseet mutta se millaisia boosteja saat on randomia mut harvemmin siel on täyttä kuraa.

Peli kyllä osaa olla armollinen ja anteliaskin. Rogue like ystäville ehdoton pakko hankinta, mutta ne jotka vierastaa koko genreä ei tämä(kään) muuta sitä asiaa.
Itse en genrestä yleensä pidä, mutta tämä oli kyllä poikkeus. Tässä kun sitä edistymistä todellakin tulee (tarinan ja hahmon kehityksen osalta), vaikka sama runi vedetäänkin aina uudelleen, ja alussa toki kuolin itsekin aika helposti ennen kuin hahmo oli tarpeeksi vahvistunut ja omat taidot karttuneet. Ihan hirveästi en silti jaksanut enää sen jälkeen jatkaa, kun olin ehkä parisenkymmentä kertaa vetänyt koko runin läpi. Ilmeisesti jonkinlaista tarinajatkumoa olisi edelleen, jos jaksaisi vielä jatkaa. Niin paljoa en kuitenkaan saman toistoa jaksa. Mutta olihan tuo genressään aivan erinomainen peli kyllä itsellenikin.
 
Itse en genrestä yleensä pidä, mutta tämä oli kyllä poikkeus. Tässä kun sitä edistymistä todellakin tulee (tarinan ja hahmon kehityksen osalta), vaikka sama runi vedetäänkin aina uudelleen, ja alussa toki kuolin itsekin aika helposti ennen kuin hahmo oli tarpeeksi vahvistunut ja omat taidot karttuneet. Ihan hirveästi en silti jaksanut enää sen jälkeen jatkaa, kun olin ehkä parisenkymmentä kertaa vetänyt koko runin läpi. Ilmeisesti jonkinlaista tarinajatkumoa olisi edelleen, jos jaksaisi vielä jatkaa. Niin paljoa en kuitenkaan saman toistoa jaksa. Mutta olihan tuo genressään aivan erinomainen peli kyllä itsellenikin.

Ekan juoksun kun suorittaa, sen jälkeen pitää juosta 10 kertaa että tulee tarinaan päätös, mut sit on vielä joku epliogue enkä tiedä mitä sen eteen pitää tehää. Tätä jaksoin/jaksan ainakin vielä just sen takia että peli antaa armoa ja edistystä tapahtuu ja huoneet ovat loppujen lopuks tosi lyhyitä ja koko runiki melko lyhyt, dead cells esim on paljon brutaalimpi mitä tulee hahmon kehitykseen ja sitä en ole vielä pääsyt läpi.
 
Assassin's Creed

Aikoinaan pidin pelistä paljon. Peliä tuli hakattua aikalailla läpipeluun jälkeenkin. Mutta ikävä kyllä tämä ei ole kestänyt hyvin aikaa.

Mitä hyvää pelistä tulee mieleen, niin ehdottomasti juoni ja parkour. Molemmat koukuttavat aikalailla. Varsinkin juoni pitää otteessaan ja keskustelut kohteiden kanssa ovat mielenkiintoisia. Ovatko Salamurhaajat aivan hyviä ja Temppeliritarit täysin pahoja? Moraalisia kysymyksiä tulee niin päähenkilölle kuin pelaajalle.

Sitten huonot puolet jotka laskevat arvosanaa aikalailla. Eli isoin asia tietenkin itse tehtävien rakenne. Vaikka ympäristöissä on tarpeeksi vaihtelua, mutta tehtävissä ei ole. Kaikki vain toistaa itseään. Eikä sivutehtävien tekemisistä palkita, muutakuin saamalla tietoa kohteista. Itse lopetin alun jälkeen ylimääräisten tehtävien tekemisen. Lippujakaan en jaksanut lopussa etsiä.

Peli on myös aika helppo. Toki jos iso läjä vihollisia käy päälle, niin onhan siinä henki höllässä ellei keskity. Taistelu on muutenkin aika puuduttavaa, eikä hirveästi vaihtelua tule siihenkään.

Kaikesta huolimatta kyllä tämä saa 70/100. Ei peli täysin kehno ole, mutta ei mikään hyväkään. Kyllä tämän sen kerran pelaa, jos haluaa aloittaa pelisarjan peluun tästä.
 
Remnant: From the Ashes

Normaali vaikeustaso 9h.

Piti vaan kokeilla peliä sen verran että miten maistuu jos ostais Remnant 2. No sen verran peli kuitenkin imaisi mukaansa että loppubossia vaille tuli vedettyä tarina osuus kertaalleen läpi.

Tämä on soulslike 3rd person ammunta peli jossa on myös meelee aseita mutta pääpaino on ammuskelussa. Sekä random elementti joka tekee joka pelikerrasta erilaisen.

Perus gameplay looppi ja ammuskelu on aivan jäätävän koukuttavaa, siihen jää ihan tosissaan koukkuun ja pelistä on vaikea päästää irti jos se nappaa mukaansa. Trait pisteillä joita saa joka levelin mukana parannellaan hahmon kykyjä. On myöskin modit joita voi lisätä aseisiin ja jotkut modit on niin voimakkaita että ne vaikuttaa tosi paljon pelin vaikeustasoon mutta tästä kohta lisää. Aseita ja armoreita voi päivittää ihan samanlailla eri crafting stoneilla kuten souls peleissä. Bossit pudottaa crafting matskuja millä voi tehdä bossi aseita tai modeja.

Pelissä on 4 eri maailmaa jotka on aina samalla teemalla mutta en ole varma onko karttojen muoto ja tapahtumat randomeita. Se missä on random elementtiä on niiden maailmojen dungeonit. Ne voi olla erinäkösiä ja bossit voi olla eri ja random tapahtumat voi olla erilaisia. Tämä antaa huomattavaa uudelleenpeluu arvoa koska yhdellä kertaa ei voi nähdä tai saada kaikkea.

Oma hahmo koostui scatter gun+revoler combosta ja modein oli health ympyrä maahan ja kaksi lentävää pääkalloa. Näistä tämä hela ympyrä jo helpotti peliä paljon kun ei tarvinut käyttää varsinaisia health itemeitä niin paljon, mutta se joka "rikkoi" pelin vaikeustason itselle oli nuo kaksi pääkalloa. Ne seuraa pelaajaa ja ammuskelee vihuja samalla, eli ovat niin sanottuja summoneita. Oma pelityyli muuttui sellaiseksi että kutsuin pääkallot vihollisten kimppuun ja itse lähdin tutkiskelee paikkoja välillä ammuskellen niitä jotka pääsi läpi summoneista. Se helpottaa todella paljon kun voit bossi matseissakin heittää summonit kehiin ja vaan hengata taustalla ja väistellä bossien iskuja ammuskellen sitä.

Tämä on myös sinänsä helpompi kuin monet muut souls pelit koska hahmoa ei kehitetä sieluilla jotka menettää kuollessaan vaan näillä trait pisteillä joita saa aina kun nousee levelin ja joita ei voi menettää. Niitä voi laittaa hahmolleen vaikka kesken taistelun jos niitä on kertynyt ja ei tarvitse checkpoint kiville asti odotella. Myöskin raha on erikseen ja sitäkään ei menetä kuollessaan joten kunhan vaan peliä pelaat niin saat leveleitä ja materiaaleja joilla kehityt jatkuvasti.

Jos jotain negatiivista pitää sanoa niin pelin grafiikat on tosi suttuisat PS5, en tiedä onko resoluution skaalain vai mikä mutta välillä näyttää tosi rumalta. Katsellut vähän PCllä ja selkeästi paremman näköinen vaikka ei se silti mitään palkintoja voita. Pelin ympäristöt kuitenkin mielenkiintoisia teemaltaan ja pyörii sulavasti 60 fps lukuunottamatta yhtä maailmaa missä oli aika pahoja ongelmia. Tarina on ihan ok mutta ääninäyttely ja hahmot niin puisevia ettei jaksanut oikeen seurata. Latausajat myös ärsytti kun piti hubissa käydä varusteita parantelemassa tai jatkuva alueelta toiselle siirtyminen.

Oma läpipeluu koostui lähinnä siitä että halusin nähdä mitä pelillä on tarjota, peli helpottui kuitenkin pääkallojen avulla niin paljon että halusin nähdä mihin rahkeet riittää jos vaan suoraviivaisesti juurikaan tutkimatta pelaa. Loppubossi on kuitenkin vaikeustasoltaan huomattavasti vaikeampi kuin mikään muu bossi joten en jaksanut jäädä hakkaamaan päätä seinään, vaikka olisi voinut mennä adventure modeen kehittämään hahmoja ja varusteita. Tätä en sanoisi onko nyt niin miinus mutta pistin huomiolle kuitenkin, eli pelissä löytää tosi vähän armoreita jos vaan pelaa peliä. Suurinosa niistä on piilotettu jonkun puzzlen tai piilotetun huoneen taakse. Toisaalta eipähän tarvinut miettiä käytänkö matskuja tähän vai tähän armoriin kun samalla mentiin alusta loppuun.

Kuitenkin se mitä peli minulle tarjosi tässä ajassa oli todella uniikki souls peli joka on tehty enemmän casual pelaajille mutta ei kuitenkaan oli välttämättä mikään läpijuoksu riippuen mitä aseita ja modeja saa koska se on kaikki randomia. Sekä vaikeustasoja on 4 erilaista jos menee liian helpoksi.

Vahva suositus kaikille souls veteraaneille ja myös niille joille sielujen menettäminen kuollessa oli ylitsepääsemätön ärsyke, löytyy PS plussan kahdelta ylemmältä tasolta. Nyt sitten jossain välissä se Remnant 2 ostoon kun se kerta on joka suhteessa parempi ja todella innoissani odotan mitä sillä on tarjota.
 
Sniper: Ghost Warrior
Vuosien jälkeen pelasin pelin läpi asti. Ollut siis kauan backlogilla. Olinko tyytyväinen pelattuani pelin?

Pelin juoni on niin geneeristä huttua ettei siitä kannata välittää. Pelattavuus on tönkköä, sniikkailu ei toimi, tekoäly typerää ja kentät liian putkia.

Mutta silti jotenkin sniputtaminen on tyydyttävää. Hidastukset myös ovat hulvattomia, vaikkei yllä esim Sniper Eliten tasolle.

Eli kyllä tämån pelasi mielellään läpi ja on virkistävää vaihtelua open world peleihin.
60/100

Edit:
Second Strike DlC


Tämä oli kyllä parempi kuin pääpeli. Koko DLC keskittyi sniputtamiseen, eikä mihinkään muuhun. Ilmeisesti myös tekoälyä oll myös muokattu paremmaksi. Ei tuntunut että niin helposti huomasi, mutta oli tämä siltikin haastava. Pari tuntia taisi mennä läpipeluuseen.
70/100
 
Viimeksi muokattu:
Remnant: From the Ashes (alkufiiliksiä)

Innoistuin Remnant II:n kehuista niin paljon että laitoin sen tilaukseen. Sitten vinkattiin että kannattaa pelata juonen tms. takia myös eka. No, minähän se hain sitten paikallisesta pelikaupasta 15 eurolla ja nyt olen pelaillut sellaista parisen tuntia.

Ensimmäiset fiilikset introssa oli että onpa vähän tönkkö. Onneksi tuo tönkköys on sellaista, johon tottuu kun peli alkaa kunnolla.

Kaikki on vähän keskinkertaista, eli juuri sellaista 7/10 tasoista tavaraa. Ei säväytä mutta ei ärsytä. Mutta itse gameplayssä on mukavasti imua.

Hahmosta taisin tehdä metsästäjän, vai mikä olikaan, mutta huomasin että sen pistooli on paljon parempi ase kuin se pitkä ase. Ainakin laumojen suhteen. Turhan hidas ja tehoton se pidempi, siis ainakin nyt alussa. Ei tule oloa että kannattaisi käyttää pistoolin sijasta tai että olisi se merkittävästi kovempi ase, joten pistoolilla räiskii mieluummin. Mikä on itse asiassa kovin tyydyttävää.

Eka pomo oli turhauttava. Itse pomo ei ollut mistään kotoisin mutta huone oli täynnä pienempää porukkaa ja pomon laittamia outoja räjähdyksiä, joiden sijaintia oli jotenkin hankala hoksata vaikka niissä muka jotain merkkejä olikin.

Toivon todella että tuo Shroud olisi ollut pelin paskin pomo ja jatkossa ne on parempia.

Kyllä tämä oikein hyvin maistuu mutta vähän olen jo miettinyt että kuinka kauan. Jo nyt maisemat ja viholliset on kovin yksipuolisia ja vaikka niitä vielä jaksaakin katsella niin miten on kun on enemmän tunteja takana? No, ehkä maisemat vaihtuvat ja vihut monipuolistuu.

FIST: Forged in Shadow Torch

Oikein toimiva metroidvania, jossa vähän hahmojen ja loren kanssa yritettiin liikaa. Omasta mielestä meni sen osalta vähän myötähäpeän puolelle.

Itse pelaaminen kuitenkin kivaa, vaikka taistelussa ärsytti ettei comboja ja tiettyjä liikkeitä voi "canceloida" vaikkapa pyräyksellä tms. jolloin ehtisi vihollisen iskun alta pois. Nyt kävi monesti niin että oli aloittanut jonkin liikkeen ja näki kilometrin päästä että vihu ehtii lyödä mutta ei pysty tekemään mitään että pääsisi alta pois.

Peli parani loppua kohden kun oli enemmän varusteita ja homma monipuolistui. Paras ase tuli viimeisenä ja yleensäkin peli alkoi tuntumaan parhaalta loppuvaiheessa. Parhaat taistotkin olivat pari viimeistä pomoa. Siis se ihan viimeinen ja olikohan kolmanneksi viimeinen.

Keräsin kaikki ja mukavan hillitysti oli kerättävää. Muutenkin kestoa sopivasti vaikka jossain kohtaa yllätyin että peli oli niin pitkä mitä se oli. HLTB:n mukaan 12 tuntia tarina ja kaikki kerättynä 20 tuntia.
 
Remnant: From the Ashes

Tätä pelatessa on käynyt mielessä että onko tämä niin kuin soulslike vai mikä? Kun ei tätä pelatessa ainakaan tule sellaista olo että pelaisi soulsia tai "likeä" vaan pelaaminen on hyvinkin rentoa. Pomoissa saattaa ensin tuntua että ei tule mitään mutta sitten pari yritystä ja se on ohi. Eilen meni kolme pomoa yhdellä pelikerralla enkä mielestäni pelaa kovin paljon kerralla.

Olen myös tykästynyt pelin lyhyyteen ja tapaan annostella itseään. Kaikenhan voi kokea vasta kolmella tai useammalla pelikerralla mutta kun yksi läpäisy tuntuu olevan kohtuullinen, niin ihan eri tavalla jaksaa lähteä uutta kierrosta vetämään. Sama fiilis kuin Resident Evileissä mutta RE-pelit on tuntuneet vievän vielä enemmän aikaa mitä tähän tuntuisi kuluvan. En siis vielä ole läpäissy ekaakaan kertaa mutta googlettelin että paljonko tässä on pelailtavaa ja olen jo ihan loppupuolella peliä.

Mukavan rentoa pelaamista ja sujuvaa etenemistä. Mutta silti saa olla soulslikejen tavoin kyllä varpaillaan koko ajan, sillä liikaa ylpistyessä kyllä kuolo korjaa äkkiä.

Tätähän on sanottu soulsiksi tuliaseilla ja se onkin oikein mainio kuvaus. En olisi tuon yhdistelmän kuvitellut olevan näinkin toimiva. Yllätyin myös kuinka kiinnostavaa settiä pelin tarina tarjoaa. Samoin pidän siitä että tarinaa kerrotaan muutenkin kuin videoilla tai keskusteluissa. Siellä on esim. päiväkirjasivuja, joiden asiat pystyy itse ympäristöstä huomaamaan.

On pelissä tietty myös paljon copypastemaista rakennetta ja jos Elden Ringin katakombit oli jonkun mielestä copypastea niin tässä on vielä selkeämpää. Siellä on kierrätetty samoja pytinkejä ja varsinkin luolastot toistaa myös rakenteessa toisiaan. Mutta se ei kyllä ole haitannut koska peli muuten on vaihteleva ja ympäristökin vaihtuu eri maailmojen kautta todella tiuhaan.

Strait-ominaisuus on myös hauska ja koukuttava. Ei mitään perinteistä hahmon levelöintiä vaan löydettäviä taitoja/kykyjä, joita voi sen jälkeen kehittää. Ja pisteitä niihin saa tai löytää tasaiseen tahtiin.

Muutenkin peli on mukavan hillitty kaikessa. Ei ole järkyttäviä määriä kamaa, loottia ja muuta, jolloin jaksaa ihan eri tavalla tarkastella niitä ja esim. lukea kuvauksetkin. Koko pelistä tulee fiilis että se on hyvällä tavalla tuulahdus jostain menneiltä vuosilta: ei massiiviseksi paisutettu vain pelituntien lisäämiseksi ja toiminta yleensäkin on hyvin pelimäistä eikä se yritä olla elokuva.

Remnant on rehellisesti peli ja se on siinä niin viihdyttävää. Toisaalta soulseista sanoisin samaa mutta ne vaatii sitten myös ihan eri tavalla "git gudia", joten tämä Remnant on samalla myös - ainakin itselleni - todella paljon rennompaa pelaamista. Monestakin syystä.
 
Remnant: From the Ashes

Tätä pelatessa on käynyt mielessä että onko tämä niin kuin soulslike vai mikä? Kun ei tätä pelatessa ainakaan tule sellaista olo että pelaisi soulsia tai "likeä" vaan pelaaminen on hyvinkin rentoa. Pomoissa saattaa ensin tuntua että ei tule mitään mutta sitten pari yritystä ja se on ohi. Eilen meni kolme pomoa yhdellä pelikerralla enkä mielestäni pelaa kovin paljon kerralla.

Olen myös tykästynyt pelin lyhyyteen ja tapaan annostella itseään. Kaikenhan voi kokea vasta kolmella tai useammalla pelikerralla mutta kun yksi läpäisy tuntuu olevan kohtuullinen, niin ihan eri tavalla jaksaa lähteä uutta kierrosta vetämään. Sama fiilis kuin Resident Evileissä mutta RE-pelit on tuntuneet vievän vielä enemmän aikaa mitä tähän tuntuisi kuluvan. En siis vielä ole läpäissy ekaakaan kertaa mutta googlettelin että paljonko tässä on pelailtavaa ja olen jo ihan loppupuolella peliä.

Mukavan rentoa pelaamista ja sujuvaa etenemistä. Mutta silti saa olla soulslikejen tavoin kyllä varpaillaan koko ajan, sillä liikaa ylpistyessä kyllä kuolo korjaa äkkiä.

Tätähän on sanottu soulsiksi tuliaseilla ja se onkin oikein mainio kuvaus. En olisi tuon yhdistelmän kuvitellut olevan näinkin toimiva. Yllätyin myös kuinka kiinnostavaa settiä pelin tarina tarjoaa. Samoin pidän siitä että tarinaa kerrotaan muutenkin kuin videoilla tai keskusteluissa. Siellä on esim. päiväkirjasivuja, joiden asiat pystyy itse ympäristöstä huomaamaan.

On pelissä tietty myös paljon copypastemaista rakennetta ja jos Elden Ringin katakombit oli jonkun mielestä copypastea niin tässä on vielä selkeämpää. Siellä on kierrätetty samoja pytinkejä ja varsinkin luolastot toistaa myös rakenteessa toisiaan. Mutta se ei kyllä ole haitannut koska peli muuten on vaihteleva ja ympäristökin vaihtuu eri maailmojen kautta todella tiuhaan.

Strait-ominaisuus on myös hauska ja koukuttava. Ei mitään perinteistä hahmon levelöintiä vaan löydettäviä taitoja/kykyjä, joita voi sen jälkeen kehittää. Ja pisteitä niihin saa tai löytää tasaiseen tahtiin.

Muutenkin peli on mukavan hillitty kaikessa. Ei ole järkyttäviä määriä kamaa, loottia ja muuta, jolloin jaksaa ihan eri tavalla tarkastella niitä ja esim. lukea kuvauksetkin. Koko pelistä tulee fiilis että se on hyvällä tavalla tuulahdus jostain menneiltä vuosilta: ei massiiviseksi paisutettu vain pelituntien lisäämiseksi ja toiminta yleensäkin on hyvin pelimäistä eikä se yritä olla elokuva.

Remnant on rehellisesti peli ja se on siinä niin viihdyttävää. Toisaalta soulseista sanoisin samaa mutta ne vaatii sitten myös ihan eri tavalla "git gudia", joten tämä Remnant on samalla myös - ainakin itselleni - todella paljon rennompaa pelaamista. Monestakin syystä.

Copypasta tulee ihan siitä että pelin maailma on random generoitu, eli joka kerta kun pelaat se on erilainen. Siellä on isoja palikoita mitä sitten yhdistellään ja luodaan pelin maailmat ja tämä parantaa uudelleenpeluu arvoa.
 
Copypasta tulee ihan siitä että pelin maailma on random generoitu, eli joka kerta kun pelaat se on erilainen. Siellä on isoja palikoita mitä sitten yhdistellään ja luodaan pelin maailmat ja tämä parantaa uudelleenpeluu arvoa.
Niin, kyllä minä sen tiedän. Proseduaalisuus on yleensä ottaen minulle sellainen juttu että jos kuulen pelissä sitä olevan niin se yleensä laskee odotuksia. Yksi isoimmista syistä tuolle on juuri se että sen takia peli voi helposti tuntua liikaa copypastelta.

Tosin olen pelannut myös monia loistavia pelejä, joissa proseduaalisuutta on käytetty hyvin. Remnant ja Dead Cells ainakin nyt heti tulee mieleen.
 
Niin, kyllä minä sen tiedän. Proseduaalisuus on yleensä ottaen minulle sellainen juttu että jos kuulen pelissä sitä olevan niin se yleensä laskee odotuksia. Yksi isoimmista syistä tuolle on juuri se että sen takia peli voi helposti tuntua liikaa copypastelta.

Tosin olen pelannut myös monia loistavia pelejä, joissa proseduaalisuutta on käytetty hyvin. Remnant ja Dead Cells ainakin nyt heti tulee mieleen.

Et vain maininnut asiaa niin ajattelin ettei ole tiedossa.
 
Et vain maininnut asiaa niin ajattelin ettei ole tiedossa.
En ehkä suoraan maininnutkaan mutta kirjoitin kuitenkin siitä miten peli "annostelee" itseään, eli voi tulla vähän eri juttuja eri pelikerroilla. Näin siis kirjoitin :)

Olen myös tykästynyt pelin lyhyyteen ja tapaan annostella itseään. Kaikenhan voi kokea vasta kolmella tai useammalla pelikerralla mutta kun yksi läpäisy tuntuu olevan kohtuullinen, niin ihan eri tavalla jaksaa lähteä uutta kierrosta vetämään.
 
Backlogista purkautui pari peliä, joista täytyy kyllä muutama sana sanoa.

Dragons Age: Origins
Pelasin tämän monen ylistämän pelin läpi, joka on jo pitkään roikkunut backlogissa. Ajattelin pelata koko sarjan läpi ihan sitä silmälläpitäen, jos Dreadwolf joskus julkaistaan. Hieman hitaan alun jälkeen peli kyllä iski ja kovaa. En yhtään ihmettele miksi peliä ylistetään yhä vuosien jälkeen. Pelin visuaalinen ulkoasu on ehkä hieman nähnyt aikaa, mutta kaikilta muilta osa-alueilta peli on kyllä yksi parhaista pelaamistani CRPG peleistä ja yksi parhaista peleistä ylipäätään. Tarina, musiikit, hahmot ja ylipäätään tunnelma pelissä olivat aivan parasta A-luokkaa. Taistelusysteemi on todella laaja ja mielenkiintoinen. Se yhdistelee hieman "vuoropohjaista" pelaamista action peliin, jossa pelin voi laittaa pauselle ja ohjailla ukkoja tai antaa niiden vain mätkiä vapaasti reaaliajassa. Erityisesti vaikeammissa taisteluissa oli pakko pelata taktisemmin, jopa normaalilla vaikeusasteella. Monet ovat sanoneet, että DA: Origins on Biowarea parhaimmillaan ja voin kyllä allekirjoittaa tämän täysin. Mahtava peli, jota voi kyllä suositella kaikille RPG ystäville, erityisesti näin Baldurs Gate 3 jälkimainingeissa.

Dragon Age 2
Miten kovaa ja korkealta voikaan pudota? Tiesin jo etukäteen, että DA2 on se sarjan heikoin lenkki monen mielestä ja voi pojat. Teki kyllä hieman tiukkaa saada tämä vedettyä edes läpi. Peli tuntuu käytännössä arcade versiolta Originsista. Se taianomainen ja koukuttava CRPG fiilis oli tyystin kateissa ja se oli korvattu muovisella ja hengettömällä tusinatavaralla. Tuntui, että ihan tarkoituksella jokaista osa-aluetta oltiin yksinkertaistettu. Kentät olivat itseään toistavia ja kirjaimellisesti samojen luolastojen kierrättämistä. Lootit oli tylsiä ja hahmojen gearaaminen oli vain varjo siitä mitä se Originsissa oli. Taisteluissa ei paljon taktiikkoja tai oveluutta tarvinnut käyttää, sen kun hakkasi menemään. Tähän kun vielä lisätään loputtoman tuntuiset vihollisen spawnit, niin mitään nautintoa itse gameplay ei kyllä tuonut. Tarinan puolesta Act 2 ja 3, sekä muutamat hahmot, olivat onneksi sen verran mielenkiintoisia, että pelin jaksoi juuri ja juuri pelata läpi. Tätä ei kyllä voi suositella kenellekään, ellei välttämättä halua paneutua Dragon Age loreen.

Molemmissa peleissä käytin muutamia modeja, jotka tekivät kokemuksesta hieman miellyttävämmän, kuten grafiikkamodeja.
 
Nyt kun Trine 5 meni läpi, mietin jos ei ostaisi enää tänä vuonna uusia pelejä ja alkaisi keskittymään backlogiin ja vanhoihin plussapeleihin. Uusia pelejä on jo pelattu tarpeeksi että saa top listan aikaan tälle vuodelle.
 
Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Pelejä tulee ovista ja ikkunoista. Jotenkin tottunut että ehtii pelata kaiken mikä kiinnostaa mutta nyt alkaa näyttämään siltä että joutuu ihan alkaa priorisoimaan.

- Disco elyseum
- Diablo 4
- Baldurs gate 3
- Cyberpunk 2077 DLC (tämä on työn alla atm)
- Assassins Creed: Mirage

Nuo ylläolevat siis pitäisi ehtiä pelata ennenkuin nämä tulee:

- Alan Wake 2
- GTA VI
- RDR remake (?)
- Warhammer 40k SP2
- Spiderman 2

Haaveilin että retroilisin xcom enemy unknown kanssa jossain välissä muttei taida ehtiä. Onneksi starfield ei osoittautunut ihan samanlaiseksi hirviöksi kuin Fallout4, muuten en varmaan näkisi yhtäkään noista peleistä kun vasta eläkeläisenä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom