Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Backlogin purkua

Mafia II Definitive Edition

Jo ensimmäinen Mafia joitain kuukausia sitten pelattuna maistui todella hyvin, ja tämä kakkososa tekee kaiken vielä piirun verran paremmin. Mafia II noudattaa samanlaista elokuvamaista kerrontaa kuin ykkönen, mutta tällä kertaa pelaajalla on myös enemmän vapautta tutkia pelin tapahtumapaikkana toimivaa kaupunkia: esimerkiksi kivijalkamyymälöissä tai ravintoloissa voi asioida vapaasti. Tai sitten voi ryöstää liikkeiden kassoja, jos rahapula iskee. Kaupunkiin on myös tuttuun Mafia-pelisarjan tyyliin kätketty pikku kerättävää, tällä kertaa etsintäkuulutusjulisteita ja tissilehtiä. Kovin tarpeelliselta keräily ei tässä(kään) Mafiassa vaikuta, ja itseltäni koko homma unohtui tarinan edetessä. Autoja voi varastaa joko kiskaisemalla kuljettaja ulos ohjaamosta tai tiirikoimalla pysäköidyn auton ovi auki.

Grafiikka ei ole sen parempaa kuin ykkösosassa, eikä oikein edusta enää tätä päivää, mutta se ajaa asiansa, ja kaupungista on saatu yllättävänkin immersiivinen. Hetkittäin tuli vahvasti tunne, että olisi ollut itsekin paikan päällä Empire Bayssa. Eritoten äänimaailma on todella onnistunut ja realistisen kuuloinen.

Tarina on ykkösosan tavoin silkkaa timanttia, ja päähenkilö Vito Scalettan tapahtumarikkaaseen elämään tempautui vahvasti mukaan. Uuden chapterin aloitti aina odottavin mielin. Kaiken kaikkiaan peli on hieman ykkösosaa tapahtumarikkaampi ja yllättäviä käänteitä piisaa. Hieman enemmän olisin kaivannut räiskintää, mutta toisaalta silloin pelin elokuvamaisuus olisi voinut kärsiä, ja peli olisi muuttunut enemmänkin "perinteiseksi" räiskintäpeliksi. Yhtään varsinaisesti tylsää vaihetta en pelissä kokenut kuitenkaan olleen.

Koska joitain moitittavaa pitää myös mainita, niin karuhkon grafiikan lisäksi pelihahmon ohjattavuus on kömpelöä ja hieman vaikeasti hallittavaa taistelutilanteissa - aivan kuten trilogian muissakin osissa. Autolla ajaminen on kuitenkin harvinaisen miellyttävää. Siihen olisi toki kaivannut hieman enemmän realismia: punaisia päin esimerkiksi sai huristella huoletta, vaikka poliisiauto olisi ollut samassa risteyksessä, mitään reaktiota ei virkavallan suunnasta tule. Rajuun ylinopeuteen sentään vaivautuvat puuttumaan, ja lähtevät myös perään, jos on etsintäkuulutettu rekisterikilpi. Jokaisessa asekaupassa myös näytti olevan sama ukko myyjänä, ainakin niissä missä itse kävin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin todella onnistunut ja tiukasti otteessaan pitävä mafiapläjäys.

Pelattu: XSS. Arvosana: 9/10.


Crysis Remastered

Jostain syystä tämäkin pelisarja on mennyt kokonaan tutkani alta. Nimi oli tuttu, mutta siinä se. Parempi kuitenkin tutustua myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tämä on yksi parhaista pelaamistani FPS-peleistä. Todella toimiva tekele edelleen, etenkin ollakseen alun perin vuonna 2007 julkaistu. Pelasin tämän Switch Litellä, ja tuohon käsikonsolitilaan peli sopi hienosti. Hieman ikääntynyt (vaikkakin sinänsä värikäs ja paljon yksityiskohtia sisältävä) visuaalinen ilme ei ottanut silmiin näin pelaten, en tiedä olisiko se häirinnyt isommallakaan näytöllä.

Pelin ohjaus on harvinaisen toimiva, enkä keksi siitä oikein mitään valittamista. Liikkuminen, aseiden vaihto, taisteluasun toimintojen käyttö ym. olivat kaikki helppoa ja sujuvaa. Ei tullut tiukoissakaan taistelutilanteissa juurikaan sekoilua näppäinten kanssa tai virhevalintoja. Haastavuudeltaan peli on kyllä aika vaikea, ja jouduinkin vaihtamaan helpoimmalle vaikeustasolle kesken pelin. Checkpointit ovat ajoittain todella etäällä toisistaan ja viholliset ovat taitavia naamioitumaan viidakon kätköihin, ja niitä on välillä runsaasti. Isompien vihollisalueiden putsaaminen vaati todellakin kärsivällisyyttä, ja ukkoja on napsittava kylmästi yksi kerrallaan virheliikkeitä vältellen. "Checkpoint"-tekstin ilmaantuminen ruutuun olikin tällaisen operaation jälkeen aina hyvin palkitseva hetki.

Melko täydellinen pelikokemus kaiken kaikkiaan, mutta pituutta pelillä olisi voinut olla enemmänkin, vaikka ei tätä erityisen lyhyeksikään peliksi voi sanoa. Onneksi on jatko-osat, jotka onkin jo laitettu tilaukseen.

Pelattu: Switch Lite. Arvosana: 9.5/10
 
Tilaushävikin välttämiseksi olen pelannut läjäpäin vanhoja plussan mukana tulleita pelejä. Toemmin pelasin melko pian plussaantumisen jälkeen mutta muut ovat vanhempia.
  • Toem
  • Uncharted osat 1-4 ilmestymisjärjestyksessä
  • The Last of Us ja Left Behind dlc
  • Crash Bandicoot 4
  • The Last Guardian
  • Erica
Lisäksi pelasin vähän matkaa Shadow of Colossusta, mutta hermostuin sen kontrolleihin kun koko ajan tipuin kolossin selästä. Pelkäsin että olin missannut jonkin tärkeän tutoriaaliohjeen kun ne vilahti nopeasti ruudussa enkä kerennyt lukea. Mutta sitä on nyt kokeiltu ainakin yhden kolossin kaadon verran niin sen voi pyyhkiä backlogista.
 
Onhan tota Backlogia PC:llä ja PS4 ainakin yli 10pelln verran. Kummasti vaan nyt Warzone on vienyt kaiken peliajan. Mutta ei muutenkaa riittäisi aika jokaiseen peliin, kun jotkut pelit vaativat aika monta tuntia. Toki ei ole nyt oikein kiinnostustakaa pelailla muutakuin Warzonea.
Warzonet onneksi jäänyt taakse, joten jotain pelejä tullut pelattua läpikin asti. Toki ei ihan hirveästi.

Aivan jokaisesta pelistä en nyt tässä viitsi kertoa, mutta nämä tuli päällimäisenä nyt mieleen mitä tullut pelattua läpi tässä parin kolmen vuoden aikana:

Days Gone (PS5)
Tässä kesti kauan. Aloitin PS4:llä ja lopetin PS5:llä. Hienosti toimi molemmilla, vaikka tietenkin PS5:lla parempi kokemus. Peli myös oli itsessään ihan viihdyttävä, vaikkakin selvästi liian pitkä näin juonivetoiseksi peliksi. Open World oli myös vähän turha tässä, vaikka jotain tutkittavaa tuli välillä vastaan. Pelimekaanikat toimivat, mikä oli tärkeintä. Vaikka loppua kohden helpottui aika paljon ja pystyi pistämään helposti hordeja nippuun. 3.5/5

Halo: Anniversary (PC)

Pentuna alkuperäinen oli aivan huippu Xboxilla. Ja edelleen toimii hyvin ja uusioversio on uskollinen. Toki näin parin kymmenen vuoden jälkeen tajusi vasta, että kenttäsuunnittelu olisi voinut olla parempaa. Aivan liikaa toistoa. Mutta huippupeli edelleen 4/5

Muita läpipelattuja:
Modern Warfare (2019) - 2.5/5
God of War: Ragnarök - 5/5
Dark Souls 3 - 5/5
Sekiro 5/5
Detroit: Become Human 3.5/5
AC: Odyssey 3/5


Työn alla:
Far Cry 2
Hogwarts Legacy
Elden Ring
Witcher 3
 
Call of Juarez: Gunslinger

Backlogilla roikkunut länkkäriammuskelu meni viimein läpi. Tämähän on lyhyt viiden tunnin välipala, mutta ei vaan ollut löytänyt tietään pelaukseen. Onneksi lopulta löysi, sillä peli oli yllättävän nautinnollinen kokemus, vaikka saikin kyseenalaisen kunnian olla peli, missä Joy-Conit viimein vuosien käytön jälkeen alkoivat driftaamaan.

Peli on alunperin julkaistu jo vuonna 2013. Tämä näkyy suunnitteluvalinnoissa ja grafiikoissa, joskaan ei pelkästään huonolla tavalla. Call of Juarez: Gunslinger on mukavan suoraviivainen ja "pelkistetty". Vahva valon ja varjon kontrasti ja ylikorostetut värit hyppäävät esiin. Kentät ovat lyhyitä ja selkeitä. Ammuskelu noudattaa samaa kaavaa ollen arcademaista liioteltuine veriroiskeineen ja tapoista saatuine pisteineen.

Call of Juarez: Gunslinger seuraa palkkiometsästäjä Silas Greavesin edesottamuksia. Miestä vie eteenpäin puhdas viha ja kostonhimo. Tarina on kerrottu tähän nähden yllättävän kepeästi. Huumori viljellään muun muassa siinä kuinka takautumina käydyt tapahtumat eivät aina muistu heti Silasin mieleen ja miehen kertoessa tarinaa kenttä muuttuu suoraan pelaajan edessä. Muutenkin takautumien kautta kerrottuna peli onnistui rytmittämään kertomustaan hienosti ja pitämään otteessaan äärimmäisen hyvin.

Villin lännen tunnelma on kohdallaan. Palkkiometsästäjä Silas kohtaa kostoretkellään suurin piirtein kaikki kuuluisat pyssysankarit Jesse Jamesista Butch Cassidyyn. Havumetsät, saluunat, korkealla kallionrinteellä kulkevat junaraiteet ja hämyiset suot tarjoavat tunnelmaan sopivia tapahtumapaikkoja. Aikakaudelta tutuissa aseissa on ammuskellessa mukavasti painontuntua - kiitos hidastusten ja veriroiskeiden. Avustettu tähtäys myös sopi tällaiseen arcademaisempaan räiskintään hyvin. Varsinkin kun Joy-Conien tattien liikerata on aika minimaalinen, niin sitä viimeistä hienosäätöä pääsi tekemään oikeastaan vasta siinä kohtaa kun tähtäin oli jyvälle nostettaessa jo hakeutunut kohteeseen. Kaksintaistelut (standoff) oli niin ikään toteutettu yllättävän hyvin.

Tykkäsin arcademaisesta ammuskelusta, huumorilla höystetystä tarinasta ja länkkäritunnelmasta. Peli on lyhyt, mutta tämä oli alunperinkin budjettihintainen digijulkaisu. Maksoin muistaakseni tästä eShopin tarjouksessa muutaman euron. Siihen nähden koen saaneeni rahoilleni vastinetta. Läpipeluun jälkeen aukeaa vielä new game+, joten innokkaimmat voivat lähteä vaikka heti uudelle kierrokselle. "Täysihintaisena" tätä on hankalampi suositella lyhyytensä takia, mutta jos tulee tarjouksessa vastaan, niin kannattaa puntaroida tilanne uudelleen.
 
Assassins Creed Valhalla yksistään on jo yksi iso backlogin purku, tunteja nyt takana 135 ja edessä vielä satoja tunteja mun pelityylillä, laskin että hyvä jos ennen Tears of kingdomia saan homman pakettiin, mut tykkään pelata nauttien enkä "suorittamalla" vaikka väkisinki siel takaraivos kummittelee pieni ääni "tämäkin pitäs saada pakettiin". Completionistina pitää vielä koluta jokainen piste, tietenkin. Ihme kyllä ei ole vielä tullut taisteluväsymystä mut syynä varmasti se että pelaa nauttien.

Monesti sitä jää vielä fiilistelee ja kalastelee ja roolipelaa, kattoo hahmoa ja muokka ulkonäköä ja aseita, laiturilta mennää uimaan ja kattoo auringon laskua. Tästä voisin ehkä kirjoittaa jonkinlaisen blogin kun homma joskus on saatu täydellisesti pakettiin, tämä on nimittäin melkein täydellinen peli puutteista huolimatta vaikka kyseessä onkin "liukuhihna" peli ubisoftilta.
 
Dead Island: Definitive Edition
Jonkin verran parjattu peli jatkuu vihdoin vuosien jälkeen uuden version muodossa. Toki peli toistaa itseään, mutta mikäs siinä kun pelaaminen on hauskaa. Ei tarinasta tai sellaisesta kannata välittää, vaan pääasia on hahmon ja varusteiden kehityksessä. Kakkosta innolla odotan.
 
Twin Mirror

Life of Strange ja Tell Me Why -peleistä tuttu DontNod Entertainment tekee Twin Mirrorissa sen minkä osaa parhaiten. Kertoo mysteerien täyteisen tarinan hyvinkin arkisessa ympäristössä. Peliltä on turha odottaa räiskintää, tasohyppelyä tai muitakaan kovin vahvoja ”pelillisiä” elementtejä. Tarina on pääosassa ja pelaajan tehtäväksi pulmien ratkominen ja keskustelu muiden hahmojen kanssa.

Onneksi tarina koukuttaa. Tutkiva journalisti Sam palaa pieneen kotikaupunkiinsa kahden vuoden poissaolon jälkeen, sillä hänen vanha hyvä ystävänsä on yllättäen kuollut. Paluu kaupunkiin pakottaa Samin ottamaan yhteen menneisyyden haamujensa kanssa. Pelaajalle selviää miksi Sam ylipäätään lähti ja miksei hän ole kovinkaan tervetullut takaisin. Ammattinsa puolesta Samille herää myös tiettyjä kysymyksiä ystävänsä kuolemasta ja siitä homma lähtee purkautumaan. On mukava huomata, että keskusteluvalinnoilla on merkitystä. Pelissä on useampi loppuratkaisu ja niihin johtavat valinnat. Tämä on hyvä jo pelkästään siitä syystä, että peli on lyhyt – vain vähän reilu 5 tuntia. Uudelleenpeluuarvoa siis on jonkin verran ja näin lyhyen pelin ehkä jaksaakin pelata pariin kertaan läpi.

Sam on ajatustensa kanssa kuin kotonaan - kirjaimellisesti. Hän menee päättelemään tilanteita ja ratkomaan mysteereitä ”mielipalatsiin”, jossa muistot ja erilaiset tapahtumakulut heräävät eloon. Tämä on varsin näppärä tapa kertoa tarinaa, kun pelaaja pääsee osallistumaan päätöksen tekoon, muistojen ”manipulointiin” ja päättelyyn. Hauska lisä muuten kovin perinteisellä kaavalla kulkevassa seikkailupelissä.

Siinä missä tarina kiinnostaa, hahmojen animaattoria ei ole ihan niin paljon kiinnostanut. Silmät ovat elottomat, ilmeet poissaolevat ja vaikka ääninäyttelijät yrittävät parhaansa, eivät tunnetilat välitä sohvalle asti mitenkään erityisen voimakkaina. Tämä on harmi, sillä jo mainittu tarina jaksoi kantaa jopa vähän pökkelöillä hahmoillakin.

Peli on paljon tekijöidensä näköinen, mutta siitä paistaa viimeistelemättömyys. Ehkä kyseessä on ollut pienempi sivuprojekti isompien julkaisujen väliin. Sopivan halvalla hinnalla tätä uskaltaa silti suositella varsinkin jos Life of Strangeista tuttu pelimekaniikka on omaan makuun. Tosin vajaa 30 euron ohjevähittäishinta on tästä aivan liikaa.
 
Metroid Prime Remasteredin kunniaksi päätin lopulta saattaa loppuun 20v backlogissa olleen alkuperäisversion. Se jäi loppubossia vaille valmiiksi.

Ensimmäinen ilta meni gamecuben ja MP:n outoa ohjaustapaa opetellessa, pelihän on eCOD ajalta (ennen CODin ohjaustavan standardiksi tuloa). Toisena iltana pääsin jo bossin viimeiseen vaiheeseen, mutta vasta kolmantena se meni läpi.

Melkoisen vaikea tuo loppubossi ja luin kyllä vinkkejäkin, mutta kuten yleensä, opetella nämä täytyy, mitään varsinaista oikotietä ei ollut.

Huumoripläjäyksenä peli ilmoittaa, että läpäisyn jälkeen on auennut HARD moodi. Ikään kuin tämä normaalikin ei olisi jo todella haastava, ainakin muutaman pahimman bossin kohdalla.
 
Kun muut intoilevat Resident Evil 4:n remakesta, niin itse vihdoinkin aloittelin RE2:n ja kyllähän tuosta ensimmäisen kahden tunnin perusteella voi jo sanoa, että laadullisesti kyseessä on kyllä erinomainen Series-versiointi, joka samaan aikaan tuo muistoja sieltä 1990-luvun lopulta, mutta onnistuu kuitenkin modernisoimaan pelin. Jopa Series S:lle oli jotain Ray Tracingia tarjolla, joten sieltä mistä aita on matalin ei ole menty. Pelasin kuulokkeilla ja äänimaailma oli kyllä 5/5 ja tuo yksin pimeässä pelatessa todella paljon syvyyttä kokemukseen.

Tässä olisi tosiaan mahdollisuus nyt painaa myös jo ostettu RE3 Remake ja sitten tämä kovasti kiitelty RE4 suoraan perään, mutta saa nähdä tyydyttääkö tämä nyt vähäksi aikaa RE-nälkää. Myös Village on vieläkin kokematta, mutta kyllä nämä kolmannen persoonan klassiset RE:t on omaan makuun sopivampaa kauhistelua.
 
Kun muut intoilevat Resident Evil 4:n remakesta, niin itse vihdoinkin aloittelin RE2:n ja kyllähän tuosta ensimmäisen kahden tunnin perusteella voi jo sanoa, että laadullisesti kyseessä on kyllä erinomainen Series-versiointi, joka samaan aikaan tuo muistoja sieltä 1990-luvun lopulta, mutta onnistuu kuitenkin modernisoimaan pelin. Jopa Series S:lle oli jotain Ray Tracingia tarjolla, joten sieltä mistä aita on matalin ei ole menty. Pelasin kuulokkeilla ja äänimaailma oli kyllä 5/5 ja tuo yksin pimeässä pelatessa todella paljon syvyyttä kokemukseen.

Tässä olisi tosiaan mahdollisuus nyt painaa myös jo ostettu RE3 Remake ja sitten tämä kovasti kiitelty RE4 suoraan perään, mutta saa nähdä tyydyttääkö tämä nyt vähäksi aikaa RE-nälkää. Myös Village on vieläkin kokematta, mutta kyllä nämä kolmannen persoonan klassiset RE:t on omaan makuun sopivampaa kauhistelua.
Muistaakseni RE Villageen on tullut myös jälkeenpäin päivityksellä mahdollisuus pelata se läpi kolmannen persoonan kuvakulmasta. Vai oliko se DLC:ssä näin? Jotenkin jäänyt se mielikuva, että tuli päivitys, joka mahdollistaisi tuon kuvakulman myös pääkampanjassa.
 
Muistaakseni RE Villageen on tullut myös jälkeenpäin päivityksellä mahdollisuus pelata se läpi kolmannen persoonan kuvakulmasta. Vai oliko se DLC:ssä näin? Jotenkin jäänyt se mielikuva, että tuli päivitys, joka mahdollistaisi tuon kuvakulman myös pääkampanjassa.
Vaatii sen maksullisen dlc:n, että voi pelata tuolla.
 
Itse tässä kiivasta tahtia koettanut kokea niitä omia pelejä, jotka ovat hallussa ihan fyysisenä, ja joita voi pelailla tehokonsoleilla. Kolmisen kappaletta niitä tässä viime aikoina koettu lopputeksteihin asti ja yksi niistä on Dishonored 2. Peli pääsi yllättämään esimerkiksi sillä, miten se on parempi Thief-sarjan peli kuin Thief-sarjan pelit, sekä tarjoamalla aikamoisen hulppean ääninäyttelikaartin. Mukana on mm. The Last of Usin ja The Mandalorianin Pedro Pascal sekä monta muuta. Juttua tuosta löytyypi etusivulta.

 
Backlogista purkautui vihdoinkin Star Wars Jedi: Fallen Order, sillä jatko-osa on kohta täällä! Täytyy sanoa, että olinpa melkoisen timantin jättänyt omaan backlogiini. Tämä peli oli oikeastaan jokaiselta osa-alueeltaan mahtava ja erityisesti jos Star Wars on lähellä sydäntä, niin tämä peli on pakollinen kokemus.

En tiennyt pelistä juuri mitään etukäteen, mutta muistin kuulleeni sen olevan Souls tyylinen, joten tämä hieman hämmensi. Souls tyylinen Star Wars peli? Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että pelissä todella on paljon Souls tyylisiä mekaniikkoja ja pelin vaikeusaste oli myös "peruspeliä" selkeästi korkeammalla tasolla. Koin kuitenkin, että peli oli sopivan haastava ja vaikeampia vihollisia vastaan piti keskittyä, mutta Stormtroopperien lahtaaminen oli silti sopivan helppoa ja lorelle uskollisesti heidän osumatarkkuutensa oli varsin heikkoa. Valomiekalla huitominen oli mielestäni tehty todella hyvin ja jokainen taistelu tuntui todella hauskalta, varsinkin kun taisteluihin vielä lisäsi jedivoimat mukaan. Ei ole parempaa tunnetta kuin force pushilla nakata vihulainen sillalta alas. Myös valomiekalla iskemisen pystyi niin sanotusti "tuntemaan" ja aidosti tuntui siltä, että käytössä on tehokas ase.

Pelin musiikit ja visuaalinen ulkoasu oli aivan timanttista myöskin ja monta kertaa jäin vain ihastelemaan jotakin hienoa näkymää tai fiilistelemään mainiota taustamusiikkia, joka nosti pelitapahtumat vielä korkeammalle tasolle. Erityinen maininta valomiekan äänille, sillä ne oli tehty aivan viimeisen päälle. Tarina pelissä oli perushyvä, hieman ennalta-arvattava, mutta ei mitään valittamista. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja myös Cal oli onnistunut hahmo, jonka seikkailuja odotan kyllä innolla tulevaisuudessakin.

Pelin suurin onnistuminen ja menestys mielestäni piilee siinä, että oikeasti tuntui siltä kuin olisit jedi, joka seikkailee ympäri galaksia erinäköisisissä, visuaalisesti näyttävissä paikoissa, lahdaten imperiumin poppoota valomiekallaan. Jos jotakin kakkososassa voidaan parantaa, niin tiettyjä teknisiä osa-alueita voidaan ehdottomasti hienosäätää, sekä lisää mahdollisuuksia muokata Calin, valomiekan ja aluksen ulkonäköä. Kentät olivat myös aika putkimaisia, joten en pistäisi pahitteeksi hieman avoimempaa maailmaa myöskään. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava peli, joka kaikkien tulisi pelata ja ainakin niiden, jotka ovat Star Wars faneja!
 
Battlefield V

Toiseen maailmansotaan sijoittuva BF V on edeltäjäänsä, ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaan Battlefield I:een nähden selvä parannus. Peli on edeltäjänsä tapaan jaettu erillisiin sotatarinoihin, joissa jokaisessa seikkailee eri päähenkilö, ja tarinat sijoittuvat eri puolille Eurooppaa ja P-Afrikkaa. Jo muutenkin lyhyehkön pelin pilkkominen erillisiin tarinoihin (ja tarinatkin on edelleen jaettu "kohtauksiin") aiheuttaa kuitenkin sen, että peli ei oikein missään vaiheessa pääse kunnolla vauhtiin, vaan aina toiminnan katkaisee tarinan tai tarinan osan päättävä cutscene, ja sitten siirrytäänkin toiseen aikaan ja/tai paikkaan. Sinällään tarinat ovat kuitenkin ihan kiinnostavia.

Pelissä taistelut ovat todella intensiivisiä ja ajoittain kaoottisiakin, juuri sellaisia kuin taisteluiden voisi kuvitella todellisuudessakin olevan. Vastapainona on myös jonkin verran hiippailua ja vihollissotilaiden salatappamista. Lisäksi tankillakin pääsee huristelemaan. Pelituntuma on mukavan napakka (ainakin Xboxin ohjaimella), äänimaailma vakuuttava, grafiikka hyvää ja pelaaminen kaikin puolin hauskaa, mutta pelin lyhyys laskee arvosanaa vääjäämättä. Peli jää auttamatta toisen WW2-aiheisen pelin, eli heti Battlefieldin perään pelaamani Call of Duty WW2:n varjoon.

Pelattu XSS
Arvosana 8-/10.



Call of Duty: WW II

Mainio toinen maailmansota -aiheinen peli. Yksinpelikampanjassa seurataan WW II:n loppuvaiheita Euroopan länsirintamalla amerikkalaisen osaston matkassa ja päähenkilö, sotamies Danielsin näkökulmasta. Toki välillä vaihdetaan näkökulmaa, esimerkiksi toimitaan tulitukea antavan pommikoneen pilottina jne. Call of Duty WW II:n grafiikka on todella korkeatasoista ja tarkkaa, toi mieleen esim. Days Gonen. Myös välivideot ovat laadukkaasti näyteltyjä ja graafisesti korkeatasoisia, joskin niitä joutui katselemaan omaan makuuni hieman liian usein. Se, että koko ajan pysytään saman porukan matkassa - toisin kuin Battlefield V:ssä - tuo peliin huomattavasti seikkailullisemman fiiliksen. Peli on jaettu "lukuihin", jotka alkavat ja päättyvät cutsceneillä. Nämä episodit olisivat voineet olla vähän pidempiä, mutta sen mitä ne kestävät, ovat toimintaa täynnä. Pääosa pelistä on vauhdikasta taistelua (bunkkereiden/juoksuhautojen vyöryttämistä, tankkien tai tykkien tuhoamista, asemien puolustamista jne.), mutta myös hiippailua on. Aseveljiltä saa erilaista tukea: yhdeltä saa lääkintäpakkauksia, toiselta kranaatteja, kolmannelta ammuksia jne. Tämä järjestely toimii pelissä yllättävänkin hyvin, myös taisteluiden tuoksinassa. Ammuksia ja lääkepakkauksia voi löytää myös esim. viholliselta vallatuista bunkkereista tai juoksuhaudoista. Taistelun ohessa voi etsiä keräilyesineitä, joita löytyy sieltä täältä pitkin taistelukenttiä.

Hieman pidempänä tämä olisi ollut jokseenkin täydellinen sotapeli, joskin tarina on hieman siirappinen ja ennalta-arvattava. Vastaavaa on nähty lukemattomissa sotaelokuvissa. Henkilökohtaisesti keskinkertainen tarina ei kuitenkaan häiritse, jos peli itsessään on toimivaa ja hyvää viihdettä, ja tämähän on. Pelin lyhyys verottaa arvosanaa kuitenkin sen verran, että kiitettävän puolelle se ei yllä.

Pelattu PS5
Arvosana 8.5/10



Just Cause 3

Olin aiemmin pelannut JC 4:n, ja sen läpäistyäni arvelin, että tuskin tämän pelisarjan pariin enää palaan. Ei sillä, että JC 4 olisi varsinaisesti ollut huono, se vain oli jotenkin todella yhdentekevä.

Just Cause 3 löytyi kuitenkin houkuttelevaan hintaan, joten ajattelin antaa pelisarjalle vielä mahdollisuuden. Onneksi annoin. Ei sillä, että JC 3 olisi varsinaisesti ollut huikea pelikokemus, mutta pidin siitä kuitenkin enemmän kuin seuraajastaan, ja siksi pelisarjasta (jonka pariin tuskin enää palaan) jäi vähän mukavampi maku. Se, mikä tästä tekee mielestäni seuraajaansa paremman, on ainakin näyttävämpi pelimaailma; maisemat ovat vaihtelevampia ja mm, kasvillisuutta, vuoria jne. on enemmän kuin maisemiltaan hieman yksitoikkoisemmassa JC 4:ssa. Lisäksi tämä kolmososa on vain jotenkin pelinä kompaktimpi kokonaisuus, ainakin sellainen mielikuva jäi. Räjähtelyt eivät ole ehkä ihan yhtä näyttäviä kuin nelosessa, mutta kyllä tässäkin tuhoamisvimmaa pääsee aivan riittävästi toteuttamaan. Peli on vielä kuorrutettu humoristisella otteella, joten ihan ok aivot narikkaan -kertakäyttöviihdettä.

Pelattu XSS
Arvosana 8
 
Nyt menossa Mafia Definifnfifinö ( jotenki noi se kirjoitetaa) oon pelannut alkuperäisen varmaa 3 kertaa läpi joskus 20v sitten peeceel, siihen aikaa se oli kova juttu. Pelistä en muista kun pätkiä sieltä täältä nii tämä on lähes kun uusi elämys. Ohan tämä nätti, välillä ehkä liiankin nätti mitä tulee esim autoihin. Pinta kiiltää ihan kun ois peiliä, vähä jotain rosoisuutta ois kaivannut. Ikävä kyllä tämä remake on vain PS4.lle, nii joutuu tyytyy 30fps, ellei sit pelaa peeceel.

Ainoa mitä muistan alkuperäisestä on se että siinä piti tankata autoja, tässä se on poistettu. Enkä tiedä oliko sillä mitään muuta merkitystä kun se että "ompa siistii ku pitää tankata" vai pitikö siinä oikeesti tankata ettei auto hyydy kesken matkan. En myöskää tiie onko tähää remakeen lisätty jotain uusia tehtäviä jne, tähää asti mitä pelannut nii on kovin tutun tuntuinen mut silti ihan kun uutta pelais.
 
Jatkoin Metroid backlogin tyhjentämistä Metroid Prime 3: Corruptionin merkeissä. Wiin ohjaus muistuttaa hyvinkin paljon näppis/hiiri pelaamista.

Näin jälkikäteen arvioiden jotain reilut 10v sitten kesken jäänyt peli oli varsin helppo, etenkin bossitappelut olivat selvästi helpompia mitä gamecuben Metroid Primessa. Lähes jokaisessa piti keksiä bossin heikko kohta. Läpipeluuohjeita hyödyntäen viimeinenkin kolmeen vaiheen bossi kaatui jo viidennellä yrittämällä.

Yllättävän hyvin peli on kestänyt ajan platinaakin, lähinnä matala resoluutio ja välianimaatiot muistuttivat kaukaisesta taustasta.

Ihan kelpo Metroid tämäkin on, ellei erityisesti kaipaa hyvin haastavia pomotaisteluita.
 
Nyt menossa Ranchet and Clank: Rift Appart, hieman ehkä hävettää myöntää että tämä on mun ehta ensimmäinen ranchet peli koko sarjasta. Voi pojat että tää onkin hauskaa ja mitä kaikkea olenkin mahdollisesti menettänyt? Lepponen "hyvän mielen" peli joka ei ota itseään vakavasti, insomniac kun on kyseessä niin paistaa läpi lafkan "spidermanisyys" jos tää nyt on oikea sana.

Peli ei myöskään ole kauhean pitkä edes niille jotka haluu 100% joka sopii mainiosti esim AC: Valhalla 200h+50h DLC.t päälle jöötille, välillä on kiva vetästä joku hauska peli läpi muutamas illas (sopivasti ennen zeldaa johon uppoo satoja tunteja). Hintaki oli tarjoukses fyysisenä 35e nii on ainakin sen arvoinen koko rahan edestä!
 
Backlogin tyhjennysoperaatio jatkui Darksiders 3:sen läpipeluulla. Konsolifinin arviossakin riepoteltu DS3 tuntui mainettaan paremmalta, vaikkakaan ei mestariteokselta.

Tätä on kovasti verrattu Dark Souls sarjaan, enkä oikein tiedä miksi. Parempi vertailukohta olisi God of War vaikka sen eeppisyyteen ei tässä päästäkkään. Tarina on sellaista höttöä että se hymyilytti enempi koomisena kun vakavasti otettavana.

Vaikeustasoakin on pidetty kovana, mutta kyllä se on paljon alempana mitä vaikkapa Dark Souls sarjassa, viimeinenkin bossi kaatui ilman vinkkejä alle kymmenellä yrittämällä. Kyllä tätä voi suositella jos God of War tyyliset maistuu, eikä odota mirään liian eeppistä tarinaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä on kovasti verrattu Dark Souls sarjaan, enkä oikein tiedä miksi.
Jos en nyt ihan väärin muista omasta läpipeluusta, niin tässä oli Soulsmainen rakenne, joten siinä mielessä ymmärrän vertauksen. Kävit nuotiolla palautumassa, viholliset syntyivät takaisin ja niin edelleen.
 
Ylös Bottom