Vastaus: Bloodborne - From Softwaren seuraava (2015)
Eurogameriltä hyvä artikkeli Dark Soulsista hypeä hellittämään.
Muutamia lainauksia:
It didn't help at all that my initial playthrough concluded before the DLC was even announced. If I'd known that I'd have the run through half my game again in order to even access any of the extra stuff, I might have been mindful to hold off 'finishing' it.
Muistan hyvin omat kokemukset
Artorias of the Abyss-lisäristä (yksi parhaista koskaan tehdyistä sellaisista). Souls-tyyliin siihen käsiksi pääseminen oli tietenkin ihan oma operaationsa.
Lisäriin pääsi käsiksi vain tietyssä vaiheessa vanillaa. Jos olit mennyt tämän kohdan ohitse, piti peli aloittaa alusta. Ostaessani lisärin olin läpäissyt pelin kertalleen ja uusi sisältö mahdollisti paluun Lordraniin. Nopeimmat pelaajat saivat sisällön käyttöönsä varmaan jossain 5-10h paikkeilla. Tai nopeammin. Itse pääsin siihen käsiksi noin +30h paikkeilla. Eikä sekään ollut ihan yksinkertaista. Piti olla tietty esine ja viedä se tietylle ihmiselle (jonka olemassaoloa en edes tiennyt). Tietenkin tiettyyn aikaan ja paikkaan. Ilman internetistä kaivettuja ohjeita en olisi ikinä päässyt pelamaan lisäriä.
Kenellä pelinkehittäjällä on oikeasti pokkaa tälläisiin ratkaisuihin ja pulittaa siitä vielä rahaa? No ei ainakaan Ubisoftilla... Tälläiset radikaalit ratkaisut tekevät näistä peleistä juuri niin maagisia ja unohtumattomia. Ainakin minun silmissä. Peli pelin ehdoilla eikä kaikesta itkevien pelaajien. Jokainen uusi pelikerta paljastaa pelistä takuuvarmasti jotain uutta ja salaista.
Enkä usko lohkaisevani liian isosti väittäessän, että Dark Soulsissa on vieläkin asioita, joita pelaajat eivät ole hoksanneet.
The other thing I learned was how much difference it makes to summon other players to help you out. Before (and even back in the Demon's Souls days), I had an insane desire to lone wolf it hollow. My broken logic was that it felt weirdly dishonourable to rely on others to do all the heavy lifting, but one thing you eventually accept when you fight the likes of Ornstein and Smough (on New Game Plus) is that you need all the help you can get.
Fiilikset menee yksi yhteen sen kanssa mitä ajattelin Demoa pelatessani. Muiden pelaajien kutsuminen tuntui pomojen hujaamiselta. Oikeastaan Darkissa tajusin vasta sen, että nämä pelit on rakennettu muiden pelaajien armottoman hyväksikäytön ympärille. Tarjoaako pomo patukkaa pusujen sijasta? Summoni mukaan. Haluatko ottaa pomoon tuntumaa ennen turpajaisia? Summoniksi toisen peliin. Eniten hyötyä summoneista oli juuri silloin kun niiden huomasi tekevän jotain sellaista, mitä itse ei olisi ikimaailmassa hoksannut.
Ja tietenkin tämä:
Dark Soulsseissa oli muiden auttamiseen erikoistunut kilta.
Praise the Sun! Kolikon kääntöpuolella oli tietenkin pelaajien kiusaamiseen erikoistuneet invadertrollien lukuisat ryhmittymät...
The first time around, no guides even existed, as I was lucky/unlucky enough to be playing it in the days leading up to the release, haplessly blundering into danger, getting cursed by frogs, yanking out the power cord and corrupting my save after 40 hours of play. I certainly couldn't hop onto YouTube and watch how someone else did it, or scour the amazing wikis for alternative strategies, and vital tips on the best weapons, shields and armour.
Tämän on artikkelin tärkein lainaus. Tästä etuudesta kannattaa nyt erityisesti ensikertalaisten nauttia.
Pelasin Demoa importtina vuosi ennen Euroopan julkkaria ja kumpaakin Darkkia julkaisupäivänä. Souls-pelit ovat parhaimpia kun ne nautitaan ensimmäistä kertaa. Internet pähkäilee pelin salaisuuksia samaa aikaa kanssasi. Nämä ovat pelejä, joista tulee mieleen ne ajat kun vinkkejä luettiin kerran kuukaudessa fyysisistä pelilehdistä. Informaation valtakaudella tunne tuntemattomasta on aika kallisarvoinen. Syleilkää sitä
Bloodbornen nimissä.