Miten olette muuten pelanneet tätä, englanti-dubbauksella vai originaalilla? Erityisesti kiinnostaa että onko enkku-dubbaus sellainen että jos haluaa pystyä kuuntelemalla seuraamaan, niin ei ole huono tai niin huono että pitäisi välttämättä ranskaa laittaa valinnaksi? Pelin sain asenneltua jo eilen mutta eipä tuota ole ehtinyt vielä edes käynnistämään, niin ehtii tätä vielä miettiä.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Clair Obscur: Expedition 33
- Viestiketjun aloittaja HideoMiyamoto
- Aloituspäivämäärä
Tänään läpi, joku 40h taisi mennä. Erittäin hyvä peli. Mielenkiintonen juoni ja maailmaa oli kiinnostava tutkia. Lopussa tosiaan taistelu alkoi tökkiä koska paikat alkoi olemaan täynnä vihollisia pienenkin aarteen edessä. Mielellään tämän 50€ osti ja 40€ laittoi eteenpäin.
Koalitio
Well-Known Member
Omasta mielestäni, pelaaminen ranskaksi tuntuu vaan paljon sopivammalta tässä teoksessa. Miljöön ja loren vuoksi, enkkuäänet tuntuu kokonaisuudessa jotenkin päälleliimatulta. Sen olen kuullut, että englanninkieliset ääninäyttelijät ovat alansa tähtiä, ja varmaan teknisesti hommansa hyvin hoitavatkin. Mielestäni kuitenkin, se pikku pätkä mitä enkkua kokeilin, tuntui jotenkin väärälle vaihtoehdolle tämän pelin kohdalla.
On tuo englanninkielinen näyttely siis laadullisesti hyvää. Itselle vaan, tuntuu vähän samalle kuin koittaisi pelata Yakuza-pelejä enkkudubilla.
Itse menen yleensä sillä kielellä, mille huulisynkka on tuunattu. Kertoo siitä mikä on ollut "oletuskielenä" tekijöiden päässä, joten luotan, että siihen on myös laitettu ääninäyttelyn suhteen eniten paukkuja. Clair Obscurissa huulisynkka on ilmeisesti englanniksi.
Koalitio
Well-Known Member
Näin kuulemma on. Itse tosin en alkutuntien aikana ole nähnyt yhtään kohtaa, jossa huulisyncci menisi jotenkin huonosti ranskan kanssa. Tosin, enpä nyt yleisesti ikinä peleissä tuota huulisynkkaa pidä kovinkaan merkittävänä juttuna. Ainut poikkeus, jos nyt sattuisi olemaan niin, että äänet menisi todella pahasti eri tahtiin suunliikkeiden kanssa, ehkä sen kokisi jonkinmoisena harmituksena, näin ei Obscurin kohdalla ainakaan tapahdu.
Tässä pelissä ainakin minun mielestäni ranska istuu miljööseen kuin camembert patongin väliin, eli erinomaisesti. Englanti taas mielestäni vähän vähemmän hyvin, vaikka se varmasti teknisesti laadukas onkin.
Okei, tässä tulikin itselleni se tärkein.
En minä nimittäin Yakuzoitakaan japaniksi pelaisi. Haluan ymmärtää kuulemani kautta. Mikäli laittaisin originaalit japanit tai ranskat niin kuulisin toki puheen erilaiset vivahteet (jne) mutten tajuaisi yhtään mitään sanotusta, joten lopulta ihan sama vaikka kuuleekin äänenpainot ja muut alkuperäiskielellä kun ei kuitenkaan tajua mitä sanaa tai asiaa siinä oli painotettu, millä tavalla ja miksi. Sitten joutuu vielä vuoronperään lukemaan englannin tekstitystä ja katsomaan mitä ruudulla varsinaisesti tapahtuu.
Mielestäni tuollainen ei paranna kokemusta vaan vie entistä enemmän huomiota pois siitä mitä tilanteessa tapahtuu kun pitää yhtä aikaa kuunnella vierasta kieltä, lukea toista ei-äidinkielistä dubbia ja katsella vielä että mitä hahmot tekevät tai millaisia ilmeitä näillä on.
Tämän sekamelskan sijasta valitsen sen että pystyn ymmärtämään sanotun ja pitämään huomion myös ruudulla näkyvässä enkä joutua katselemaan myös tasaiseen tahtiin tekstityspalkkia.
Luulin muuten että synkkaus olisi tehty ranskalle ja siksi porukka sitä valinnut. Yleensä valitsen sen, joka menee huulisynkassa ja silloin saatan valita myös kielen, jota en itse ymmärrä ilman tekstitystä. Tosin pääasiassa tämä koskee muuta viihdettä kuin pelejä, sillä peleissä on niin paljon myös pelitapahtumien aikaista keskustelua että välillä saa jo englantia kuunnellessa keskittyä kun pitää samaan aikaan taistella, ratsastaa hevosella tai ties mitä. Kingdom Comessa lisäksi puheet hiljeni ihan hirveästi jos meni vähänkään kauemmas puhuvasta hahmosta, joten siinä sai tosissaan keskittyä että pysyi hepalla kaverin rinnalla että kuuli mitä tämä selitti. Tekstitystä ei tuossa olisi voinut senkään vertaa lukea kun piti pitää huomio ratsastuksessa.
Valitsen siis sujuvuuden, kiitos kaikille näkemyksistä. Ymmärrän toki alkuperäiskielenkin valinnan, itselleni vain sopivampi valita helppous. Varsinkin jos/kun se ei ole edes mitenkään erityisemmin huono vaihtoehto.
Nonni. Eilen tuli tämä aloitettua.
Kuten täällä moneen otteeseen muistaakseni todettu, on alku todella vahva. Tässä samalla pelaillut Chorusta, missä alku taas päinvastainen kun tungetaan infoähky alkuvideossa päälle. Clair Obscur tekee saman, eli pelimaailmaan tutustumisen, oikein: pelaaja heitetään kyllä maailmaan, jossa on paljon asioita, joista ei tiedä mitään, mutta niitä aletaan aukaista pikku hiljaa. Prologissa tulee kaikki oleellinen taustatarinasta ja motiiveista mutta senkin jälkeen jää mukavasti asioita, jotka toivottavasti selviävät pelin jatkuessa.
Taistelu on tyylikästä. Se myös muistuttaa Mario RPG:n uusioversiota (joo, en ole muista vastaavia pelannut), mikä on hyvä juttu, koska se on hauska systeemi. Tosin alussa jo ehti vähän turhauttaa kun ei saa rytmitystä kohdalleen. Sitten kun taas osuu, niin fiilis on loistava. Homma alkoi lopulta ensimmäisen pelikerran jälkeen tuntua mukavan tasapainoiselta, jotta hommassa on haastetta ja onnistumiset tuntuu oikeasti onnistumiselta eikä normipäivältä.
Kaiken hypen kautta odotin tosin peliltä pelillisesti vielä enemmän. Graafinen tyyli on tosi hieno mutta muuten peli tuntuu jotenkin vanhemmalta kuin 2025 vuoden teos. Sama koskee pelin maailmaa, sillä tällaista putkea ja näkymätöntä estettä (tai esteinä toimivia hahmojoukkoja tms.) en muista vähään aikaan nähneeni. Ehkä japsipeleissä näitä on yhä enemmän?
Kartan puute ei vielä ole haitannut vaikka vähän mietin että mihin menen ensin että en mene oikeaan paikkaan ja saan sivureitit nuohottua. Jos kauheasti aukenee lisää aluetta ja reittejä, niin voi alkaa ärsyttämään mutta nyt ei vielä ole kartalle ollut kaipuuta.
Oli jännä myös huomata että tässä ilmeisesti on souls-pelien tapaan tallennuspaikat, ihan vihujen spawnausta ja hahmonkehitystä myöten.
Tosi hyvältähän tämä vaikuttaa ja nimenomaan tarina, hahmot ja maailma on ykkösjuttu alun perusteella. Taistelu sekin todella viihdyttävän oloista mutta saa nyt nähdä mihin se ajan myötä menee. Vähän hirvittää kuinka isoja kykypuita siellä oli. Olin tottunut Mario RPG:n "laajuuteen".
Kuten täällä moneen otteeseen muistaakseni todettu, on alku todella vahva. Tässä samalla pelaillut Chorusta, missä alku taas päinvastainen kun tungetaan infoähky alkuvideossa päälle. Clair Obscur tekee saman, eli pelimaailmaan tutustumisen, oikein: pelaaja heitetään kyllä maailmaan, jossa on paljon asioita, joista ei tiedä mitään, mutta niitä aletaan aukaista pikku hiljaa. Prologissa tulee kaikki oleellinen taustatarinasta ja motiiveista mutta senkin jälkeen jää mukavasti asioita, jotka toivottavasti selviävät pelin jatkuessa.
Taistelu on tyylikästä. Se myös muistuttaa Mario RPG:n uusioversiota (joo, en ole muista vastaavia pelannut), mikä on hyvä juttu, koska se on hauska systeemi. Tosin alussa jo ehti vähän turhauttaa kun ei saa rytmitystä kohdalleen. Sitten kun taas osuu, niin fiilis on loistava. Homma alkoi lopulta ensimmäisen pelikerran jälkeen tuntua mukavan tasapainoiselta, jotta hommassa on haastetta ja onnistumiset tuntuu oikeasti onnistumiselta eikä normipäivältä.
Kaiken hypen kautta odotin tosin peliltä pelillisesti vielä enemmän. Graafinen tyyli on tosi hieno mutta muuten peli tuntuu jotenkin vanhemmalta kuin 2025 vuoden teos. Sama koskee pelin maailmaa, sillä tällaista putkea ja näkymätöntä estettä (tai esteinä toimivia hahmojoukkoja tms.) en muista vähään aikaan nähneeni. Ehkä japsipeleissä näitä on yhä enemmän?
Kartan puute ei vielä ole haitannut vaikka vähän mietin että mihin menen ensin että en mene oikeaan paikkaan ja saan sivureitit nuohottua. Jos kauheasti aukenee lisää aluetta ja reittejä, niin voi alkaa ärsyttämään mutta nyt ei vielä ole kartalle ollut kaipuuta.
Oli jännä myös huomata että tässä ilmeisesti on souls-pelien tapaan tallennuspaikat, ihan vihujen spawnausta ja hahmonkehitystä myöten.
Tosi hyvältähän tämä vaikuttaa ja nimenomaan tarina, hahmot ja maailma on ykkösjuttu alun perusteella. Taistelu sekin todella viihdyttävän oloista mutta saa nyt nähdä mihin se ajan myötä menee. Vähän hirvittää kuinka isoja kykypuita siellä oli. Olin tottunut Mario RPG:n "laajuuteen".
Jatketaanpas pari pointtia vielä. Pelissä on jotain samanlaista fiilistä kuin Final Fantasy XVI:ssä ja Nier: Automatassa. Näissä kaikissa on rajattu maailma, jonka kanssa voi vuorovaikuttaa aika vähän. Kauniita, putkimaisia kulisseja. Eikä siis millään pahalla sanottuna, ei kaikkien pelien tarvitsekaan simuloida jokaista tonnikalapurkkia tai pelaajan pystyä hajottamaan kaikkea palasiksi.
Taistelut tosiaan on todella tunnelmallisia ja usein voisi vain jäädä kuuntelemaan voitto-ruutuun sitä musiikkia.
Tähän mennessä olen pistänyt turpaan kaikelle* mikä on eteen tullut. Mukaan lukien eka "chromatic"-vihu. Sai aika monesti yrittää että onnistui ja vedin samalla sen trophyn että voittaa sen osumaa ottamatta. On ihan hiton tyydyttävää kun saa parryt kohdilleen ja hahmot pistää iskuja takaisin. Tuon taistelun jälkeen en ole yrittänyt mitään täydellisiä suorituksia mutta mitä enemmän häviää, sitä paremmaksi tulee kun oppii ne liikkeet, joihin on aiemmin hävinnyt. Joku isompikin mörökölli oli sivureitillä ja pelkäsin jo pahinta mutta niimpä se sekin kaatui.
Tässä on myös todella erikoista kuvastoa jatkuvasti vastassa niin hahmoissa kuin maailmassa. Saapa nähdä miten tässä muita kesken olevia pelejä pystyy edistämään kun jotain näin vetovoimaista teosta tuli eteen.
*pieni tarkennus: en ole pistänyt turpaan ihan kaikelle, sillä vastaan on tullut parikin kohtaamista, joissa ei ole pakko taistella. Tosin kauppiaalle piti pistää turpaan että näytti koko kataloginsa. Onnistuisikohan vastaava jossain Lidlissä?
Taistelut tosiaan on todella tunnelmallisia ja usein voisi vain jäädä kuuntelemaan voitto-ruutuun sitä musiikkia.
Tähän mennessä olen pistänyt turpaan kaikelle* mikä on eteen tullut. Mukaan lukien eka "chromatic"-vihu. Sai aika monesti yrittää että onnistui ja vedin samalla sen trophyn että voittaa sen osumaa ottamatta. On ihan hiton tyydyttävää kun saa parryt kohdilleen ja hahmot pistää iskuja takaisin. Tuon taistelun jälkeen en ole yrittänyt mitään täydellisiä suorituksia mutta mitä enemmän häviää, sitä paremmaksi tulee kun oppii ne liikkeet, joihin on aiemmin hävinnyt. Joku isompikin mörökölli oli sivureitillä ja pelkäsin jo pahinta mutta niimpä se sekin kaatui.
Tässä on myös todella erikoista kuvastoa jatkuvasti vastassa niin hahmoissa kuin maailmassa. Saapa nähdä miten tässä muita kesken olevia pelejä pystyy edistämään kun jotain näin vetovoimaista teosta tuli eteen.
*pieni tarkennus: en ole pistänyt turpaan ihan kaikelle, sillä vastaan on tullut parikin kohtaamista, joissa ei ole pakko taistella. Tosin kauppiaalle piti pistää turpaan että näytti koko kataloginsa. Onnistuisikohan vastaava jossain Lidlissä?
Viimeksi muokattu:
Remeded
Well-Known Member
Ite vedin storyn jo muutama päivä sitten läpi mutta jämähin tekemään kaikkea muuta pelikellossa nyt 100h, tässä on yllättävän iso maailma ja kaikkia haasteita ja isoja taisteluja, nyt olen jumissa eräässä erittäin haastavassa end game bossissa, en vaa pääse sitä läpi, bossilla on 2 vaihetta, eka menee mut toinen aivan mahoton. Äärimmäisen koukuttava peli kyllä ja ehkä paras turned based taistelu miesmuistiin. Parryt tulee jossain vaiheessa niin tutuiksi että suurin osa menee jo unissa, ääniefekteihin kannattaa kiinnittää huomiota sillä monet parryt pystyy tekee vaikka silmät kiinni kun oppii tunnistamaan ne iskuäänet ym.
Ippenator
Well-Known Member
Ei noita esim. meikäläinen opi kovin hyvin millään, mitä hehkutat. Paljon olen peliä jo pelannut, enkä saa parryä opittua kuin siten, että korkeintaan neljä voin joskus hyvällä tuurilla saada putkeen onnistumaan. Enemmän on täysin mahdotonta, ja tuo neljäkin peräkkäin toteutuu äärimmäisen harvoin. Toisilla on rytmi ja tarkka ajoittaminen veressä, ja toisilla ovat nuo ominaisuudet merkittävästi heikompia kuin toisilla. Huonommilla ominaisuuksilla varustettu ihminen ei voi koskaan oppia hyvin tiettyjä asioita, jotka paremmilla ominaisuuksilla syntynyt ihminen voi vastaavasti oppia.
Nuo kykypuut on vähän erikoiset. Siellä siis on paljon kamaa mutta taisteluissa voi olla vain kuusi niistä aktiviisena? Sehän meinaa sitten sitä että kykypuusta kannattaa aukoa kaikki ja sitten rakentaa hahmo valitsemalla tietty kokonaisuus kykyjä. Outo että ne siis on edes kykypuussa kun ei niitä välttämättä kannata valita käyttöön niin että ottaa saman "oksan" asioita, vaan sieltä ja täältä joku järkevä setti.
Hirveästi muuten tuntuu löytyvän niitä Pictoseja. Jotenkin oletin että niitä pihtailtaisiin mutta niitä tuntuu olevan joka paikassa. Jokaisella kolmesta hahmostani nyt maksimimäärä niitä ja taisi kaksi jäädä vielä yli.
Olen tyytynyt pääosin väistelyyn ja pistänyt parrya vain tiukassa tilanteessa tai kun tuntuu että vastustajan liikesarjat on paremmin hallussa. Siisteintä on kun omalla hahmolla on enää pieni määrä elämää jäljellä mutta parrylla kääntää tilanteen voitoksi.
Hirveästi muuten tuntuu löytyvän niitä Pictoseja. Jotenkin oletin että niitä pihtailtaisiin mutta niitä tuntuu olevan joka paikassa. Jokaisella kolmesta hahmostani nyt maksimimäärä niitä ja taisi kaksi jäädä vielä yli.
Tuttuus tulee varmasti niihin vihuihin, joita joutuu vääntämään usein. Ääniefekti ei harmittavasti ole joka vihulla, ainakaan samanlainen, joten ei ole ilmeisesti ominaisuus, johon voisi aina turvautua. Ensimmäisissä vastuksissa tuon äänen huomasin mutta myöhemmin huomasin myös ettei suurella osaa vastaava ole, ainakaan sellaista, jonka olisi yhtä hyvin hoksannut.
Olen tyytynyt pääosin väistelyyn ja pistänyt parrya vain tiukassa tilanteessa tai kun tuntuu että vastustajan liikesarjat on paremmin hallussa. Siisteintä on kun omalla hahmolla on enää pieni määrä elämää jäljellä mutta parrylla kääntää tilanteen voitoksi.
Viimeksi muokattu:
Kirai
KonsoliFIN Alumni
Mullakaan ei nuo parryt onnistu kovin hyvin. Yleensä saattoi vihulla/pomolla olla ehkä yksi liike sen arsenaalista johon parryn sai tuikattua ihan hyvällä prosentilla. Muut sitten väisti tai otti osumana. Äänistä en itse vinkkiä yleensä saanu itselleni, vaan yritin oppia jonkin liikkeen vihun liikkumisesta, joka ois sellane "tossa ku painat nii voi onnistua".
Kyl pelin silti läpäisee vaikka näitä ei osaisi. Toki kuolemia tulee matkalle välillä, mut pääpeli ei onneksi pakotettuna vaadi täyttä onnistumista. Nyt endgamessa on iha eri meininki kyl, ja tukka lähtee päästä.
Kyl pelin silti läpäisee vaikka näitä ei osaisi. Toki kuolemia tulee matkalle välillä, mut pääpeli ei onneksi pakotettuna vaadi täyttä onnistumista. Nyt endgamessa on iha eri meininki kyl, ja tukka lähtee päästä.
Pakko myöntää, että omalla kohdalla peli etenee tällä hetkellä aika matelemalla, koska taistelu ja hahmonkehitys hieroo pahasti vastakarvaan. Hahmonkehitys on ehkä jopa taistelua suurempi ongelma, koska systeemi tekee kaltaiselleni neurootikolle sitoutumisen tiettyyn buildiin täysin mahdottomaksi, koska milloin vain voi löytyä uusi kiinnostavampi ase, joka voi kääntää hahmon osalta kaiken päälaelleen. Ehkä pitää vain väkisin pakottaa itsensä tekemään valinta ja mennä sillä sitten loppuun asti kävi miten kävi.
Peli ei tietysti ole päätarinan osalta mitenkään mahdottoman vaikea, vaikka kaiken hoitaisikin vasemmalla kädellä, mutta ei se silti siitä hyvää suunnittelua tee, vaikka pelin ongelmalliset mekaniikat voi halutessaan sivuuttaa täysin.
Peli ei tietysti ole päätarinan osalta mitenkään mahdottoman vaikea, vaikka kaiken hoitaisikin vasemmalla kädellä, mutta ei se silti siitä hyvää suunnittelua tee, vaikka pelin ongelmalliset mekaniikat voi halutessaan sivuuttaa täysin.
Yksi asia mikä systeemissä hämmentää on se, että omille hyökkäyksille on selkeä QTE mittari, mutta dodget ja parryt pitää yrittää päätellä milloin mistäkin tähtien asennosta tai tuulen nopeudesta. Peli ei selkeästi ole tällaisia ylimääräisiä UI-elementtejä vastaan -- hyppyiskullekin ilmaantuu näytölle oma symbolinsa -- joten miksi vastaava visuaalinen avustin ei olisi voinut olla ainakin optio myös väistelylle ja torjunnoille.
Miksei kukaan (esim. peli itse) sanonut minulle että tässä on noiden "souls-nuotioiden" lisäksi estus flaskit?! Jätin niitä käyttämättä sen takia kun en tiennyt onko ne kuluvaa tavaraa vai ei mutta epäilin pitkään että ne saattaisivat olla nimenomaan "estuksia". Soulseja tietämättömille tiedoksi, että estukset on siis elämää tai taikaa palauttavia juomia, joiden määrää voi kasvattaa ja jotka palautuvat tallennus- ja kehityspisteillä eli nuotioilla ja tämän pelin tapauksessa siis niillä lipuilla.
Vaikuttaa aika merkittävästi pelaamiseen kun tietää että voi noin vain heittää juomia naamaan. Tosin sen verran helppoa ollut tähänkin mennessä että helpottuu kyllä entisestään. Turpiin olen kyllä ottanut useastikin mutta mihinkään ei ole jäänyt pitkästi junnaamaan vaan 2-3 yritystä on riittänyt jos jossain on taistelussa köniin saanutkin. Suurin osa vastuksista menee ilman osumia ja niin, ettei ne ehdi edes tehdä mitään. Sinänsä vähän ikävää kun ei pysty treenaamaan sitten väistöjä ja torjuntoja. Pitää kohta tarkoituksella antaa vihuille vuoroja.
Aseitakaan en ole vielä parannellut, joten sielläkin on reserviä jos alkaa tulemaan kovempia vastuksia. Samoin hahmojen kykyjä en ole kauheasti optimoinut vaan availlut niitä, mitä on auki saanut. Aika sattumanvaraisin kyvyin siis on vielä pärjännyt ongelmitta, joten kun alkaa kunnolla katselemaan aseita, kykyjä ja muita, niin entistä helpommaksi menisi.
Maailmankartta tuli vähän puskista. Koen myös vähän outona sen ja jopa kyseenalaista että onko se tarpeellinen. Kannattaako siellä muuten kauheasti mennä muualle kuin pitää, eli käydäänkö niitä paikkoja paljonkin läpi luonnollisesti tarinan mukaan? Joissain peleissä ei kannata välttämättä tutkia kun tarinan kulkee melkein joka paikkaan muutenkin (Great Circle oli pitkälti sellainen - kannatti jättää tutkimiset vasta siihen kun oli tarinapaikat käyty läpi). Plussaa siitä että vaikeat paikat on merkitty danger-tekstillä.
Hiton kova peli yhä. Audiovisuaalinen toteutus jaksaa yhä viehättää ja ihmetyttää. Hahmot, tarina ja maailma on jotenkin niin onnistunutta ja vangitsevaa. Aiemmin mainitsemani Nier: Automatan tapaan paljon viehättävää outoutta mukana.
Vaikuttaa aika merkittävästi pelaamiseen kun tietää että voi noin vain heittää juomia naamaan. Tosin sen verran helppoa ollut tähänkin mennessä että helpottuu kyllä entisestään. Turpiin olen kyllä ottanut useastikin mutta mihinkään ei ole jäänyt pitkästi junnaamaan vaan 2-3 yritystä on riittänyt jos jossain on taistelussa köniin saanutkin. Suurin osa vastuksista menee ilman osumia ja niin, ettei ne ehdi edes tehdä mitään. Sinänsä vähän ikävää kun ei pysty treenaamaan sitten väistöjä ja torjuntoja. Pitää kohta tarkoituksella antaa vihuille vuoroja.
Aseitakaan en ole vielä parannellut, joten sielläkin on reserviä jos alkaa tulemaan kovempia vastuksia. Samoin hahmojen kykyjä en ole kauheasti optimoinut vaan availlut niitä, mitä on auki saanut. Aika sattumanvaraisin kyvyin siis on vielä pärjännyt ongelmitta, joten kun alkaa kunnolla katselemaan aseita, kykyjä ja muita, niin entistä helpommaksi menisi.
Maailmankartta tuli vähän puskista. Koen myös vähän outona sen ja jopa kyseenalaista että onko se tarpeellinen. Kannattaako siellä muuten kauheasti mennä muualle kuin pitää, eli käydäänkö niitä paikkoja paljonkin läpi luonnollisesti tarinan mukaan? Joissain peleissä ei kannata välttämättä tutkia kun tarinan kulkee melkein joka paikkaan muutenkin (Great Circle oli pitkälti sellainen - kannatti jättää tutkimiset vasta siihen kun oli tarinapaikat käyty läpi). Plussaa siitä että vaikeat paikat on merkitty danger-tekstillä.
Hiton kova peli yhä. Audiovisuaalinen toteutus jaksaa yhä viehättää ja ihmetyttää. Hahmot, tarina ja maailma on jotenkin niin onnistunutta ja vangitsevaa. Aiemmin mainitsemani Nier: Automatan tapaan paljon viehättävää outoutta mukana.
Mossy
Well-Known Member
Suurin osa alueista on valinnaisia, eli niihin ei päätarina ohjaa. Ainakin oman kokemuksen mukaan moni noista valinnaisista alueista oli myös paljon vaikeampia, kuin päätehtävän alueet. Ainakin siinä kohtaa kun ne ensimmäisen kerran avautuivat.
Remeded
Well-Known Member
On siel paljon mestoja jotka on "danger" eli alilevunen plus paljon mestoja mihin ei pääse vasta kun paljon myöhemmin/tarinan lopussa, haasteita ym endgame tarinaa. Tos jo omassa viestissä sanoin et melko laaja kartta/löydettävää loppujen lopuksi. Tarinassa tietenkin mennää lähinnä sinne minne nyt pitääkin mennä mutta on siel paljon mestoja myös jemmassa, pienemmistä alueista isompiin.
Joo, no heti kun ehdin kirjoitella että tuntuu helpolta niin tuli ihan juonen kautta alue, jossa oli aika kovaa porukkaa vastassa. Tosin nekin menivät sitten läpi ja aloin iskemään vain parrya kun oppi iskut. Mutta tuntui melkein kuin olisi ollut väärässä paikassa kun taistelu kesti niin kauan ja aiemmin ei isommatkaan mörkylät ole vaatineet ajallisesti kauaa vaikka uusintayrityksiä onkin ehkä tarvinnut.
Kyse siis Gestralien kylästä ja siitä niiden "äärimmäisestä" aseesta. Oli muuten loistavaa porukkaa ja meininkiä tuolla.
En tiedä oliko tuo joku välissä tuleva hitusen vaikeampi vastus/paikka ja tuleeko jatkossa taas helpompia vai onko tuo nyt uusi taso, jota helpompia ei ainakaan tarinaa seuraamalla tule vastaan. Jos vaikeutuu, niin täytyy varmaan alkaa vähän rakentamaankin noita hahmoja.
Kyse siis Gestralien kylästä ja siitä niiden "äärimmäisestä" aseesta. Oli muuten loistavaa porukkaa ja meininkiä tuolla.
En tiedä oliko tuo joku välissä tuleva hitusen vaikeampi vastus/paikka ja tuleeko jatkossa taas helpompia vai onko tuo nyt uusi taso, jota helpompia ei ainakaan tarinaa seuraamalla tule vastaan. Jos vaikeutuu, niin täytyy varmaan alkaa vähän rakentamaankin noita hahmoja.
Remeded
Well-Known Member
Joo, no heti kun ehdin kirjoitella että tuntuu helpolta niin tuli ihan juonen kautta alue, jossa oli aika kovaa porukkaa vastassa. Tosin nekin menivät sitten läpi ja aloin iskemään vain parrya kun oppi iskut. Mutta tuntui melkein kuin olisi ollut väärässä paikassa kun taistelu kesti niin kauan ja aiemmin ei isommatkaan mörkylät ole vaatineet ajallisesti kauaa vaikka uusintayrityksiä onkin ehkä tarvinnut.
Kyse siis Gestralien kylästä ja siitä niiden "äärimmäisestä" aseesta. Oli muuten loistavaa porukkaa ja meininkiä tuolla.
En tiedä oliko tuo joku välissä tuleva hitusen vaikeampi vastus/paikka ja tuleeko jatkossa taas helpompia vai onko tuo nyt uusi taso, jota helpompia ei ainakaan tarinaa seuraamalla tule vastaan. Jos vaikeutuu, niin täytyy varmaan alkaa vähän rakentamaankin noita hahmoja.
Joo toi oli loistava mesta, se
Gestarlien pääpomo on melko kova ja siltä saa muistaakseni vahvoja aseita palkinnoks, ite vasta endgames onnistuin sen 1vs1 voittamaan.
Taidetaan puhuakin eri vastuksista, minulla se tosiaan oli vasta se kun mennään sinne ja tulee puolustus vastaan.
Eilen meni Clair Obscur viimein läpi. Pelin sisäinen kello näytti 39 tuntia mutta todellisuudessa aikaa taisi kulua hitusen enemmän koska esim. jossain vaikeammassa taistelussa menet automaattisesti viimeisimpään tallennukseen, joten se aika jää laskematta.
Olipas huikea peli kerta kaikkiaan!
Maailmaa ei tullut enää juurikaan tutkittua ACT III:ssa sillä sain tietoon että helposti saattaa mennä tarinan viimeinen osio liian helpoksi jos ylilevuttaa hahmot sivutehtävissä. Tämä oli varmasti hyvä ratkaisu. Tämä on niin tarinapainotteinen peli että takki on nyt tyhjä, saa nähdä jaksaako end gamea vääntää enempää (ainakaan tällä erää).
Vaikeusaste oli normaali koko pelin ajan, parissa kohtaan oli pieni houkutus vaihtaa story moodiin koska halusi vain ahmia tarinaa ja nähdä sen loppuun. Kuitenkin, tuo normaali vaikeustaso oli mielestäni ihan kohtuullinen. Täydellisiä parry/dodge suorituksia ei tarvinut mutta haastetta kyllä riitti (esim. ACT II loppupomo oli itselleni vaikein). Kokonaisuudessaan taistelustasysteemistä tykkään ja tuollainen vuoropohjaisuus reaktiivisilla osuuksilla toimii erittäin hyvin.
Ne muutamat suurimmat nillityksen aiheet kertauksen vuoksi, mikä korostui varsinkin mitä pidemmälle peliä eteni. Dungeonit ja exploraaminen ylipäänsä on aika tympeää ja suoraviivaista. Mainittu minimapin puute hiersi myös täällä, hiukan teennäinen tapa saada alueita tuntumaan isommilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Dungeoneissa ei ollut mitään erityisiä gimmikkejä eikä ne tuntunut erilaisilta muuta kuin visuaalisesti. Exploraamista heikensi entisestään se että tässä ei varsinaisesti ole mitään ihmeellistä löydettävää, respeccaus itemi, lumine itemi, weapon upgrade tavarat, rahaa (jolla ostetaan vaan enimmäkseen samoja itemeitä tai asuja), pictoja...siinäpä ne. Ei tullut koskaan sellaista fiilistä että "Wau! nyt löyty joku uusi hieno tavara tai ase!". Aseista puheenollen, niitä löytyy jonkin verran mutta ainakin peruspeli meni ihan hyvin läpi että jossain puolen välin korvilla valitsi mieluisimman ja kehitti sitä sekä sen perusteella statteja. Respecattua ei tullut varmaan kuin yhden ainoan kerran. Ehkä buildit yms. korostuu end gamessa.
Paljon myös puutteellisia quality of life juttuja, mitä mainittu jo paljon tässä ketjussa. Toki, moni tällainen asia on varmasti selitettävissä rajatulla budjetilla ja ajalla. Kuitenkin puhutaan suht pienestä tiimistä pelin takana, joten aika monta asiaa voi antaa anteeksi.
Kaikesta huolimatta gameplay on erittäin miellyttävää, tätä oli todella mukava pelata ja vanhoille jrpg faneille ihan täyttä nannaa. Mutta se varsinainen asia, jonka vuoksi Clair Obscure tullaan muistamaan tulevaisuudessa, on ehdottomasti tarina. Mietteitä lopusta:
Summa summarum, erittäin hieno peli, sanotaan että vahva 9/10. Jos joku roolipelien tai hyvän tarinan ystävä vielä jahkailee kannattaako tätä hankkia niin nyt heti vain Clair Obscuren kimppuun.
Olipas huikea peli kerta kaikkiaan!
Maailmaa ei tullut enää juurikaan tutkittua ACT III:ssa sillä sain tietoon että helposti saattaa mennä tarinan viimeinen osio liian helpoksi jos ylilevuttaa hahmot sivutehtävissä. Tämä oli varmasti hyvä ratkaisu. Tämä on niin tarinapainotteinen peli että takki on nyt tyhjä, saa nähdä jaksaako end gamea vääntää enempää (ainakaan tällä erää).
Vaikeusaste oli normaali koko pelin ajan, parissa kohtaan oli pieni houkutus vaihtaa story moodiin koska halusi vain ahmia tarinaa ja nähdä sen loppuun. Kuitenkin, tuo normaali vaikeustaso oli mielestäni ihan kohtuullinen. Täydellisiä parry/dodge suorituksia ei tarvinut mutta haastetta kyllä riitti (esim. ACT II loppupomo oli itselleni vaikein). Kokonaisuudessaan taistelustasysteemistä tykkään ja tuollainen vuoropohjaisuus reaktiivisilla osuuksilla toimii erittäin hyvin.
Ne muutamat suurimmat nillityksen aiheet kertauksen vuoksi, mikä korostui varsinkin mitä pidemmälle peliä eteni. Dungeonit ja exploraaminen ylipäänsä on aika tympeää ja suoraviivaista. Mainittu minimapin puute hiersi myös täällä, hiukan teennäinen tapa saada alueita tuntumaan isommilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Dungeoneissa ei ollut mitään erityisiä gimmikkejä eikä ne tuntunut erilaisilta muuta kuin visuaalisesti. Exploraamista heikensi entisestään se että tässä ei varsinaisesti ole mitään ihmeellistä löydettävää, respeccaus itemi, lumine itemi, weapon upgrade tavarat, rahaa (jolla ostetaan vaan enimmäkseen samoja itemeitä tai asuja), pictoja...siinäpä ne. Ei tullut koskaan sellaista fiilistä että "Wau! nyt löyty joku uusi hieno tavara tai ase!". Aseista puheenollen, niitä löytyy jonkin verran mutta ainakin peruspeli meni ihan hyvin läpi että jossain puolen välin korvilla valitsi mieluisimman ja kehitti sitä sekä sen perusteella statteja. Respecattua ei tullut varmaan kuin yhden ainoan kerran. Ehkä buildit yms. korostuu end gamessa.
Paljon myös puutteellisia quality of life juttuja, mitä mainittu jo paljon tässä ketjussa. Toki, moni tällainen asia on varmasti selitettävissä rajatulla budjetilla ja ajalla. Kuitenkin puhutaan suht pienestä tiimistä pelin takana, joten aika monta asiaa voi antaa anteeksi.
Kaikesta huolimatta gameplay on erittäin miellyttävää, tätä oli todella mukava pelata ja vanhoille jrpg faneille ihan täyttä nannaa. Mutta se varsinainen asia, jonka vuoksi Clair Obscure tullaan muistamaan tulevaisuudessa, on ehdottomasti tarina. Mietteitä lopusta:
Melkoista settiä ja yllätyksiä riitti ihan viime hetkille saakka. Sen verran mulla oli ennakkoon tiedossa että pelissä on kaksi loppua ja valinnan saa tehdä itse, sekä se että ei ole varsinaisesti hyviä tai huonoja vaihtoehtoja. Noh, kaikki jäi lopulta jokaisen oman arvioonsa minkä näkee hyvänä ratkaisuna. Tuntui heti että Maellen loppu oli selkeästi enemmän "bad ending" kuin Verson. Siitä jäi huono fiilis ja aika creepy olo. Jos näistä nyt täytyisi jompi kumpi valita niin mielummin Verso. Mossylta tuli hyvä tiivistelmä tämän pelin käsittelemästä tematiikasta ja sai tosiaan miettimään hieman filosofia kysymyksiä. Mielenkiintoista nähdä että onko tälle suoraa jatkoa luvassa vai ei. Tavallaan toivoisin että ei suoraa jatko-osaa koska siinä on aina vaarana että alkuperäinen tulee vesittymään jollain tavalla.
Summa summarum, erittäin hieno peli, sanotaan että vahva 9/10. Jos joku roolipelien tai hyvän tarinan ystävä vielä jahkailee kannattaako tätä hankkia niin nyt heti vain Clair Obscuren kimppuun.