Clair Obscur: Expedition 33

[shamaniac]

Huh huh mikä meininki Act I:n lopussa. En siis yhtään tietenkään tajunnut että olen jossain tuollaisessa kohdassa edes menossa ja sitten heitetään naamalle tuollaista settiä. Huh huh. Tarina vain jatkaa mielenkiintoisena olemistaan.

Pelimekaniikoista sitten taas:

Ihme meininkiä kun joka jannulla ja jannuttarella tuntuu olevan joku oma mekaniikkansa: on ennustuksia (kortteja), eri asentoja, tyyliarvosanoja ja tahroja. Pääsisi varmaan vähän paremmin sisään systeemeihin jos jokaisella hahmolla ei olisi jotain omaa systeemiä, johon kaikki kyvyt pohjautuvat tai jonka käytöstä ne ainakin merkittävästi hyötyvät.

Toisaalta tuo on virkistävääkin mutta silti on koko ajan mielessä ajatus ettei niiden potentiaalia hyödynnä täysin.

Sitten ihan joku perusjuttu, kuten Break, on erillinen juttunsa, joka aktivoituu vain joistain kyvyistä ja rikkoo sen vihulaisen alemman palkin. Siihenkin tutustuin kunnolla vasta nyt hieman ennen kuin Act 2 alkoi. Tosin muutenkaan en ollut edes laittanut hahmoille mitään uusia kykyjä ennen kuin nyt Act 2:n alussa, sillä perusseteillä ja parryilla on pärjännyt varsin hyvin nytkin.

Ai niin ja pelissä on myös tasohyppelyä. Kukahan sen idean on keksinyt? On ne tähän mennessä onnistuneet mutta aina on olo ettei pelin mekaniikat oikein ole sitä varten tehty. Ihan virkistävää vaihtelua tosin mutta esim. se rannan tasohyppelyrata oli aika shittiä. Eikä toisella rannalla tuleva haaste sekään toiminut kauhean hyvin kuin idean tasolla.

Tykkään yhä pelistä ihan sikana mutta onhan tässä paljon kaikkea, mitä olisi voinut hioa tai jopa jättää pois. Mekaniikkoja ja asioita on niin paljon että mietityttää kuinka monet niistä lopulta on tarpeellisia, tasapainossa tai hyvin toteutettuja.

Maailmakin on alkanut avautua ja netistä kun karttaa vilkaisin, niin ehkä sellainen 30-50 % siitä on nyt näkyvillä. Ehkä olisin voinut tiiviimpäänkin tyytyä, sillä tuon nytkin läpikäydyn mukaan mahtuu paljon paikkoja, joissa ei ole käynyt tai joihin ei vielä pääse. Ei tämä siis niin tiivis peli olekaan mitä oletin alun perusteella. Tai ehkä on jos keskittyy vain pääpaikkoihin mutta kuka nyt niin tekee?

 

[Remeded]

Huh huh mikä meininki Act I:n lopussa. En siis yhtään tietenkään tajunnut että olen jossain tuollaisessa kohdassa edes menossa ja sitten heitetään naamalle tuollaista settiä. Huh huh. Tarina vain jatkaa mielenkiintoisena olemistaan.

Pelimekaniikoista sitten taas:

Ihme meininkiä kun joka jannulla ja jannuttarella tuntuu olevan joku oma mekaniikkansa: on ennustuksia (kortteja), eri asentoja, tyyliarvosanoja ja tahroja. Pääsisi varmaan vähän paremmin sisään systeemeihin jos jokaisella hahmolla ei olisi jotain omaa systeemiä, johon kaikki kyvyt pohjautuvat tai jonka käytöstä ne ainakin merkittävästi hyötyvät.

Toisaalta tuo on virkistävääkin mutta silti on koko ajan mielessä ajatus ettei niiden potentiaalia hyödynnä täysin.

Sitten ihan joku perusjuttu, kuten Break, on erillinen juttunsa, joka aktivoituu vain joistain kyvyistä ja rikkoo sen vihulaisen alemman palkin. Siihenkin tutustuin kunnolla vasta nyt hieman ennen kuin Act 2 alkoi. Tosin muutenkaan en ollut edes laittanut hahmoille mitään uusia kykyjä ennen kuin nyt Act 2:n alussa, sillä perusseteillä ja parryilla on pärjännyt varsin hyvin nytkin.

Ai niin ja pelissä on myös tasohyppelyä. Kukahan sen idean on keksinyt? On ne tähän mennessä onnistuneet mutta aina on olo ettei pelin mekaniikat oikein ole sitä varten tehty. Ihan virkistävää vaihtelua tosin mutta esim. se rannan tasohyppelyrata oli aika shittiä. Eikä toisella rannalla tuleva haaste sekään toiminut kauhean hyvin kuin idean tasolla.

Tykkään yhä pelistä ihan sikana mutta onhan tässä paljon kaikkea, mitä olisi voinut hioa tai jopa jättää pois. Mekaniikkoja ja asioita on niin paljon että mietityttää kuinka monet niistä lopulta on tarpeellisia, tasapainossa tai hyvin toteutettuja.

Maailmakin on alkanut avautua ja netistä kun karttaa vilkaisin, niin ehkä sellainen 30-50 % siitä on nyt näkyvillä. Ehkä olisin voinut tiiviimpäänkin tyytyä, sillä tuon nytkin läpikäydyn mukaan mahtuu paljon paikkoja, joissa ei ole käynyt tai joihin ei vielä pääse. Ei tämä siis niin tiivis peli olekaan mitä oletin alun perusteella. Tai ehkä on jos keskittyy vain pääpaikkoihin mutta kuka nyt niin tekee?

Toi rannan tasoloikka oli kaikkea muuta kun hauskaa, vaihoin sen muijan joka juostessa "leijaa" niin tuntuu et sillä pärjäs ja pääsi sen läpi, en tiie helpottiko se kun juoksemisen sijasta "leijaa" vai tuntuiko se vaan helpommalta. Mutta eipä noita tasoloikkia tässä hirveesti ole, mutta ne vähät mitä on nii en niistä kyllä nauttinut.

 

[shamaniac]

Toi rannan tasoloikka oli kaikkea muuta kun hauskaa, vaihoin sen muijan joka juostessa "leijaa" niin tuntuu et sillä pärjäs ja pääsi sen läpi, en tiie helpottiko se kun juoksemisen sijasta "leijaa" vai tuntuiko se vaan helpommalta. Mutta eipä noita tasoloikkia tässä hirveesti ole.

Minulla taas Lune jatkuvasti se johtohahmo kun se on rennomman tuntuinen leijuessaan mutta hyppelyyn piti ottaa joku, jolla on jalat maassa. Se tuntui taas itselle siis loogisemmalta vaihtoehdolta siinä kohtaa.

Tuollaisia esteratoja ei ole muita tullut vastaan mutta on siellä tasaiseen tahtiin paikkoja, joissa saa hyppiä ohuiden pölkkyjen tai vastaavien päällä. Aika hyvin hahmo niistä reunoista ottaa kiinni mutta silti se tuntuu aina hirveän epävarmalta hommalta. Peleissä, joissa tasohyppely on enemmän ydinhommaa, voi yleensä luottaa paremmin mekaniikkoihin. Tässä on paljon esimerkiksi paikkoja, joissa on näkymättömiä seiniä tai sitten kielekkeitä, joista ei saa kiinni vaikka metrin päästä saa (koska se näyttä siinä kohtaa hieman erilaiselta tai jotain).

 

[shamaniac]

Pari irrallista huomiota: miksi pelissä on niitä ihme "Uncharted-kiipeilyjä", joissa ei voi edes tippua ja joissa ei ole mitään haastetta?

Pakko myös alleviivata kuinka loistavia hahmoja ja vuorovaikutuksia pelissä on. Siis jotain ihan älytöntä settiä tulee tasaiseen tahtiin. On eeppisyyttä, on outoutta ja on todella loistavaa huumoria. Mitä etanoita ne siellä Ranskassa on vetäneet että tämän saaneet kasaan? Enpä muista milloin olisi voinut sanoa että on aika lailla rakastunut johonkin peliin. Ei tämä toki täydellinen ole mutta niin paljon sellaista, minkä vuoksi pelin pariin tekisi mieli paljon useammin mitä ehtii.

Ja minäkö luulin että The Great Circle olisi ollut loistava peli. Toki olikin mutta sitten tämä perään niin ei se enää tunnu niin ihmeelliseltä.

 

[shamaniac]

Luulin että tarinan jälkeen olisi suurin osa pelistä taputeltu mutta kuinka väärässä olinkaan, ohan tässä hemmetisti pelattavaa ja mestoja mihin ennen ei päässyt jne, esim ne "pilvilinnat" ym. Dungeoneja ja vahvoja endgame vihuja, kesti myös hetki tajuta (koska sokea) miten saada tehtyä damaa yli sen 9999 capin loppubossin jälkeen, siinä olin jossain dungeonis ja suoritin taisteluja jotain 30min sillä max 9999 damalla, kunnes aloin epäilee että ei näillä damoilla ole mahdollista voittaa tiettyjä bosseja, noh seki tuli nyt korjattua ku piti vaihtaa lumines/mikä onkaan joka poistaa sen 9999dmg capin. Nyt sit oon siel endless toweris ja saa vihdoin jotain aikaseksi. Oisko nyt level 83, siitä endless towerista saa hyvin matskuja päivittää aseita ja hemmetisti levua. Sen jälkeen sit erään bossin kimppuun kun on tarpeeksi korkea levu.

Tarina on minulla vielä viimeistelemättä mutta muuten olen samassa tilanteessa.

Olen siis tutkinut paikkoja, joihin ei aiemmin päässyt. Samoin ehdin jo innostua että nyt lähtee kunnon iskut vihuille kunnes tajusin että yhä vahinko rajautui 9999:ään. No, sama vika kuin sinulla, eli en tajunnut että piti se pictos ottaa käyttöön, joten sillä neljä voittoa ja jokaiselle hahmolle se käyttöön. Johan alkoi olla eri meininki! Pelkällä parrylla tullut mm. 36000 damagea ja usein hyökkäykset on tehottomampia kuin parryt! Useampi pomo ja vaikealta tuntunut yhteenotto onkin lopulta tullut voitettua ihan puhtaasti parryilla.

Onnea muuten kaikille Chromatic Petankiin. Itsellä meni 37 minuuttia siinä taistelussa, jossa sen lopulta voitin. Sen lisäksi meni ehkä 2-3 yritystä, joissa kuolin. Tuossa onnistuneessa kesti siksi niin kauan että tuo pomohan saa ihan järkyttävästi elämää takaisin tasaisesti, siis jotain 200000-300000 HP:a pahimmillaan 2-3 vuoron välein! Siinä pitikin sitten parryjen lomassa optimoida hommaa ihan kunnolla. Gradient attackit piti olla ensinnäkin täynnä ja pomolla mahdollisimman paljon elementtivahinkoa ja muuta pohjustusta. Siinä vaiheessa kun pomolta oli gradient-iskuilla piesty henkeä vähemmäksi ja heitetty useampi ikävä vaikuta päälle, hoiteli tämä käytännössä itse itsensä hyökkäämällä koska parryt teki siihen niin järjetöntä vahinkoa.

Oli ensimmäinen vihulainen, jossa piti (tai edes ehti ennen vihun kuolemaa) miettiä kunnolla kykyjen ja muiden synergioita. Ajattelin jo että tuo on täysin toivoton: sain elämäpalkin parhaillaan puoleenväliin kunnes tuli kaksi peräkkäistä 200000-300000 parannusta pomolle, jolloin sillä oli taas täydet elämät. Voitin kuitenkin lopulta vaikka tiimistä oli jo yksi kaatunut. Varaporukkaa ei tarvinnut voittomatsissa kuitenkaan vaivata.

Tuohon mainitsemaasi torniin en mennyt koska ajatuksena "endless" ei tässä kohtaa innosta. Käyn ensin läpi asiat/paikat, jotka voi ruksata pois ja käyn sitten katselemassa miten loputon meno on loputtomassa tornissa.

Huvittaa muuten ajatus tulevasta viimeisestä taistelusta. Siellä tuskin on isompaa vastusta luvassa kun jo aiempi tarinapomo meni ekalla ja tuntui itse asiassa helpommalta mitä joissain paikoissa on rivivastukset olleet. Enkä siinä kohtaa ollut edes käynyt yhdessäkään "danger"-tekstillä merkityssä paikassa. Yhdessä kävin nyt ja siellä oli toki kovaa vastusta tarjolla mutta vahinkorajoitusten poistuessa ne voittaa usein yhdellä parrylla per tyyppi.

Peli on muutenkin mennyt taistelujen osalta siihen ettei mitään kummempia taktiikoita ehdi miettiä koska parryilla saa niin paljon vahinkoa aikaiseksi ettei muita iskuja ehdi tai ole järkeä edes käyttää kuin vain vuorojen vaihtumisen takia. Ja se on ihan hiton tyydyttävää.

Useampaan kertaan on käynyt mielessä että pitäisi muutenkin käydä hehkuttamassa peliä. Tämä on vain yhä jotain ihan huikeaa. Menee helposti parhaiden ikinä pelaamieni pelien joukkoon ja paranee vain mitä enemmän pelaa. Pelit-lehden arvosteluissa kyllä ihmettelin että joku perusjatko-osa Doom Dark Ages sai suositteluleiman mutta tämä paremmilla pisteillään ei saanut, vaikka on mielestäni merkittävämpi pelijulkaisu kuin kolmas osa uutta Doomia, niin hyvä kuin sekin varmasti toki onkin.

Juoni on ollut erityisesti jotain ihan parasta. Hahmoja myös ihmettelen: miten onkin saatu kaikista niin loistavia ja tykättäviä? Ei tässä ole yhtään huonoa hahmoa, ellei aleta jotain rivivihulaisia laskemaan mukaan. Ja toisaalta niidenkin onttoudelle/tarinattomuudelle on looginen syy, mikä tekeekin niistä hyvin kirjoitettuja yhtä lailla. Hahmojen välinen kanssakäynti on myös jotain niin mahtavaa. Niissä on jotain (ehkä) japanilaisista peleistä tuttua outoutta ja hauskuutta mutta niistä puuttuu japanilainen "överiys". Ikään kuin maltillisempi/aikuisempi(?) versio japanilaisten roolipelien outouksista ja fiiliksestä toiseen hyppimisistä. Onko ranskalaiset pelit joku uusi juttu? Jos on, niin meikäläinen on kyllä täysin messissä jos Clair Obscurin perusteella voi jotain odottaa!